Ärsyttää olla niin yksinäinen aina. Meni poikki poikaystävän kanssa ja samalla näköjään menetin parhaan ystävän(ku sen ukko ei anna enää olla meidän väleissä ku erosin tästä exästä). aika hölmöö ku antaa miehen tulla ystävyyden väliin. Minulla ei ole koskaan ollut muita ystäviä kun mun tämä bestis. no on mulla kaksi siskoa, mutta onhan se aika säälittävää aina tunkee niitten mukaan :)
en vaan osaa solmia ihmissuhteita varsinkaan naisten kanssa, miesten kanssa se on jotenki helpompaa.mut olis mukavaa saada naispuolisia kavereita joitten kanssa vois pitää hauskaa ja ne kuuntelis aina ja toisin päin.
asun yksin isossa kaksiossa, alkaa vähä masentaa ja ahdistaa olla yksin 24/7. En tiedä voiko netin kautta löytää ystävän? onko se vähä säälittävää. säälittävää joo...
en vaan osaa solmia ihmissuhteita varsinkaan naisten kanssa, miesten kanssa se on jotenki helpompaa.mut olis mukavaa saada naispuolisia kavereita joitten kanssa vois pitää hauskaa ja ne kuuntelis aina ja toisin päin.
asun yksin isossa kaksiossa, alkaa vähä masentaa ja ahdistaa olla yksin 24/7. En tiedä voiko netin kautta löytää ystävän? onko se vähä säälittävää. säälittävää joo...
Vastaukset 2
Vanhimmat
heippa tota haluisin jutella enemmänkin, mutta tää ei ehkä oo ihan oikee paikka. asutko missäpäin? ikäsi?
itse oon löytäny netistä hyviä tyyppejä, muutaman erittäin elämässäni pysyvän ihminen. (ja onhan näitä tarinoita monilla)
säälittävää on se minkä sä säälittävänä koet;) tuskin ketään kiinnostaa mistä sä ystäväs oot löytäny
ei täälläkään ole yhtään ystäviä. yksi sisko löytyy mutta sillä on omat menot.. säälittäväksi mun tilanteen tekee se että mulla on perhe, mies ja vuoden ikäinen tyttö joita kyllä rakastan yli kaiken mutta se on niin eri asia kun ei ole yhtään ystävää eikä kaveria.. päivät vietän yksin tytön kanssa, mies tulee kotiin kaheksan aikaan illalla, leikkii tytön kanssa ja tyttö menee nukkumaan, mies menee tekemään töitä koneelle(opiskelee siis vikaa vuotta yliopistossa ja hommia riittää enemmän ku tarpeeksi) sitten nukkumaan. ja minä, no katson telkkaria kun e i muutakaan ole..
asuessani vielä kotona niin kavereita ja "ystäviä" kyllä oli mutta kun muutin pois toiselle paikkakunnalle, jäi ystävät sinne. itse pidin yhteyttä heihin kunnes luovutin, se oli niin yksi puolista yhteydenpitoa, jos minä en soittanut ei hekään minulle soittaneet. näinpä miten "hyviä ystäviä" mulla oli.
on niin perkuleen ahistunu olo kun ei ole ketään kenen kanssa voisin päivisin jutella ja käydä kylässä. ainoa seurani on vuoden ikäinen rakas tyttöni.
itse olen huono tutustumaan muihin ihmisiin enkä osaa puhua asioistani kenellekkään, jos on paha mieli tai ahdistaa, niin en puhu kenellekkään asiasta vaan kärvistelen itsekseni ja itken kun kukaan ei näe. tämän on äitini saanut aikaan(siis etten osaa puhua ongelmistani jne), aina vaan haukkunut minua ja ei koskaan ole kuunnellut jos on ollut puhuttavaa, sainpa kerran myös turpiini(äidiltäni) kun itkin sitä kun äiti haukkui minut kusipääksi.isäni on kuollut joten ei ole siitäkään apua. .
no tulipas nyt vuodatusta kerrakseen :)