minä

ei mitään nivus kipuja ole ollut eikä rinnat ole kasvanut eikä edes aristanut yhtään. onko normaalia vai onko mahdollista ettäsikiö olisi kuollut?
pelottaa.
5639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mitään muitakaan oireita ole ollut.

Äänestä

siis kaikki voi olla hyvin vaikkei oireita ole sen kummemmin. Itse huomasin raskauteni vasta rv 7.

Äänestä

Jos olisi kesken mennyt, niin kyllä olisi tullut vuotona pois. Jos menkat myöhässä, ei vuotoa, niin olisi syytä olettaa että sikiö on hengissä. Se, että naapurilla, kaupan kassalla tai veljen vaimolla on kaikenmaailman vaivoja, ei tarkoita että niitä välttämättä itselle tulee.

Äänestä
  • Keskeytyneet keskenmenot ovat aika yleisiä. silloinhan sikiö kuolee, mutta ei tule ulos itsekseen. Samoin tuulimunat voivat mennä pitkällekin, ennen kuin tulevat ulos.

    Mutta sekin on totta, että ei oireita välttämättä muuten vain ole. Minulla ei ole ollut yhdessäkään raskaudessa mitään oireita, neljäs raskaus nyt meneillään, kaksi keskenmenoa.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Keskeytyneet keskenmenot ovat aika yleisiä. silloinhan sikiö kuolee, mutta ei tule ulos itsekseen. Samoin tuulimunat voivat mennä pitkällekin, ennen kuin tulevat ulos.

    Mutta sekin on totta, että ei oireita välttämättä muuten vain ole. Minulla ei ole ollut yhdessäkään raskaudessa mitään oireita, neljäs raskaus nyt meneillään, kaksi keskenmenoa.

    Jotkut eivät vain erota mitään, ei kuukautisten eikä ovulaation tai alkaneen raskauden aikana. Itse tunnen ovulaatiotkin, kummasta munasarjasta irtoaa ja milloin. Jotkut taas eivät tunne edes vauvan potkuja ennenkuin ulospäin näkyvät ;) Itse olen havainnut kaverini raskauden ennen häntä :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv5+3 kirjoitti:

ei mitään nivus kipuja ole ollut eikä rinnat ole kasvanut eikä edes aristanut yhtään. onko normaalia vai onko mahdollista ettäsikiö olisi kuollut?
pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu