Mielestäni internet on nykyään paljon pahempi kuin televisio...minulla kummatkin, haluan silti uskovainen olla, mutta kai minua ei lestadiolaisena pidetä..
tv ja internet
kookoo.
64804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen ihmetellyt itsekseni samaa, koska internetistä näkee paljon pahempia asioita kuin tv:stä. Ja varmaan nykyään monessa vl-perheessä on tv, kun "se mahdollistaa kotivideoiden katselun yhdessä". Tai näin ainakin joidenkin vl-sukulaisteni kohdalla oli jo 10 vuotta sitten. Ihmetellen kuuntelin, kun eräskin vl-isä kehuskeli tv:nsä tuumakoolla. Ajattelin siloin vielä itsekin vl:na, että näin joissakin piireissä, mutta ei suinkaan yleisesti.
Ei kai pidetä jos sulla on tv!
Eipä olekaan kukaan ennen huomannut tehdä aiheesta avausta!
ei kaikki lue palstaa yhtä ahkeraan kuin sinä... eiköhän keskustelun saa aloittaa mistä haluu.
Sub-TV:n, MTV3:n ja Ylen Areenan kautta on nähtävillä useita tv-sarjoja, joiden tiedän koukuttaneen useita vanhoillislestadiolaisia. Tiedän sen, koska itsekin asun vanhoillislestadiolaisessa kodissa, mutta hiljattain uskoni olen menettänyt.
Valtaosa tuntemistani nuorista katsoo ihan urakalla netistä tv-sarjoja ja tiedän vanhempienkin ihmisien niin tekevän. Missä välissä muumit tulivat sallitummiksi, kun meillä kotonakin lapset saavat niitä nykyään kattoa?
Ja ei vain meillä, vaan myös meidän nuorimpien kaveritkin katsovat.
Itse katoin jo uskovaisena ollessani useita tv-sarjoja netistä, kuten Serranoja ja Lemmen viemää. Nykyisin noita tv-sarjoja on vieläkin enemmän netissä ja lisää tulee.
Lasten sarjojakin tulee jatkuvasti lisää.
Myös meidän äiti ja isä katsovat netti-tv:stä ohjelmia. Yhdeksi suosituksi meillä on muodostunut tuntemattomat ja muut sen kaltaiset ohjelmat. Mutta yksi musta tuntuu hullulta, miksi pitää viel kattoa kaikki idolsit, talentit ja nyt sitten tämän kevään suomen euroviisukarsinnat? Tuntuu hullulta, että euroviisuja katotaan netistä, jos ei kuitenkaan itse kuunnella stereoilla samanlaista musiikkia.
Jo kauan on "Oulun veljet" hyväksyneet esim. sotaelokuvat. Useissa vl-perheissä katsotaan sisältöjä joko DVD-ltä/netistä tai kaapeli tv-stä, joita ei ennen katsottu. Saarnoissa tai vuosikokouksissa ei sitä synniksi saarnata koska harrastetaanko asiaa itsekin? Uutta julkilausumaa ei TV-n osalta anneta, koska olisiko se "arvovaltatappio" tai avaisi mielet muidenkin selvien asioiden kyseenalaistamiselle ? (hoitokokous aikakauden ylilyöntien anteeksipyytämisestä puhumattakaan?) Tällöin perheet kaapittavat omaa viestintäkäyttäytymistään, joka sinänsä on surullista ja myös kaksinaismoraalista. Missään seurakuntapäivillä en ole asiasta kuullut keskusteltavan.