Biologiaa - Jyväskylä vai Oulu?

kfidjidsk

Hei!

Tarkoitus olisi hakea tänä keväänä lukemaan biologiaa. Toinen opinahjo mikä kiinnostaisi olisi eläinlääkis, mutta koska sisään ei mennä ihan heittämällä, olen ajatellut hakea myös sinne bilsan puolelle. Vielä ei tietysti tiedä, jos biologiaa pääsisin lukemaan, että nousiko se ykköseksi tuon elukan edelle opintojen edetessä ja sille tielle jäisin, mutta: jos pitää silmällä tuota el.lääk. pääsykoetta ja opiskelisi siinä samalla sitä biologiaa sekä kemiaa että fysiikkaa, niin kumpi olisi parempi Oulu vai Jkl? Vai onko merkitystä?

Toinen mikä askarruttaa, on opetustarjonta (jos nimittäin tänne bilsalle sitten jäisin): Oulussa voi opiskella eläintiedettä, kun taas Jyväshyvän opisto-oppaasta ei sellaista löydy. Opetetaanko eläintieteisiin kuuluvia asioita jonkun muun aineen alla, esim. ekologia?

Ja sitten vielä risuja ja ruusuja yliopistoille, kaupungeille, jos saan pyytää!:) Itse opiskelen tällä hetkellä Helsingissä täysin väärää alaa. Pienemmälle paikkakunnalle takaisin tekisi mieli, jossa olisi helpompi päästä osaksi jotakin yhteisöä ja sitä omaa porukkaa. Täällä, voi toki olla vaan laitos/aine kohtaista, tuntee olevansa aika yksinäinen vaeltelija. Jyväskylä olisi muun muassa sijaintinsa (ja kehujen, joita on paljon korviin kantautunut) vuoksi houkuttelevampi, mutta Oulun puolella taas kiusaa tuo "eläintiede". Solutason asiat ei nimittäin tunnu siltä ihan omimmalta jutulta:)

Mutta kääntäkää toki pääni enemmän tuonne Oulun suuntaan jos pystytte tai vahvistakaa edelleen tuota Jyväskylän mainetta! Kiitoksia jo kaikille kommenteista!:)

2

852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JYvaäskylään!

      älä harkitsekaan muuta kuin Jyväskylää!!
      sinne vain!

      voin sanoa kokemuksesta, että tämä oulu on ihan lappalaisten paikka. jos oot josaki hesasa nyt niin tänne soputuminen olis tosi hankalaa!!

    • eikö olekin

      Olen ollut kummassakin yliopistossa ja kokemukseni mukaan:
      Oulun yliopisto on vanha rakennus, ja muutenkin alue on tylsää tasamaata.

      Jyväskylässä biologian laitos sijaitsee upealla paikalla Jyväsjärven rannalla. Jyväskylän kampusalue on mielestäni paljon hienompi kuin Oulussa..

      Mutta opiskeluala on toki tärkeämpi kuin itse kaupunki, eli kannattaa katsoa kummassa on esim. mielenkiintoisemmat suuntautumisvaihtoehdot

      Kaupunkina valitsisin Jyväskylän, ehdottomasti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45159
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      121
      25963
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      163
      10782
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9311
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7923
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe