Onko mahdollista saada Suomesta tilattua seamans bookia? Jos on toissa ulkomaisessa yhtiossa pitaa ilmeisesti ilmoittaa itse paivat fma:lle.
Vai kuinka olette toimineet?
Cheers!
Vai kuinka olette toimineet?
Cheers!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
toiseksi viimeisen merimieskirjan MKL:n Turun merenkulkupiiristä; ohjeet kirjan updatemiseksi on vuodelta 1937/1938 ja hyväksytty 1940. Uudempaa versiota ei ole. Ota A4:lle toditus, josta ilmenne laiva/GT/call sign.etc ja masterin allekirjoitus ja leima, niin MKL hyväksyy sen merimiesrekiteriin vietäväksi (ei mene automaatisesti).
Kiitos. Jotain tuollaista ajattelinkin, etta Suomessa kirja on pois muodista. Kai maailmalle kelpaa sitten kopiot suomen rekisterista jos sellaista kaipaavat. Usein vaan nakee pyydettavan kopiota seamans bookista. Mutta siinahan ruinaavat.
Kaverin bookkia katselin, ulkomaista. Ei siina tosiaan ole kuin laivassa aloituspaiva ja leima. Pois lahtiessa sitten leimataan uusiks. Taidettu suunnitella noille vanhojen aikojen pidemmille linjoille, ei meille laivalla vain kaantymassa kayville..
On tosiaa vaan merimiesten käytössä. Sellaisten, jotka ottavat korkeintaan kaksi jobia vuodessa, suurin osa vain yhden. Ja ovat laivalla 4 ja 10 kuukauden välillä kerralla.
Seaman´s book ei ole tarkoitettu nimensä mukaisesti sen enempää rekka- kuin raitiovaununkuljettajille.
Sen painaminen lopetettiin Suomessa kun huomattiin, ettei täällä ole lauttoja kummempia vateja, eikä suomipojan nahka kestä korkeintaan kahtaa kuukautta kauempaa poissa kotoa.
.
-merenkulkuhallituksen alaisesta merimiesrekisteristä voi seilori tilata "rullan" eli listauksen kaikista seilauksistaan..
-listaukset seilauksista tilataan sen maan merimiesrekistereistä jossa on seilannut.
esim jos on seilannut Ruotsin,Norjan,Suomen tai Saksan kauppalaivastossa rullat saa sieltä, Kelassa on osoitteet ja he auttavat tilauksen teossa..
-Auttaa ja nopeuttaa asiaa jos muistat kunkin maan sosiaaliturvatunnukset jos sellaisia on..
-jos Suomen kauppalaivastossa on luovuttu merimieskirjoista, on Sinulla oikeus pyytää työtodistus lähtiessäsi laivasta..
-esim.minulla on merimieskirja Suomesta ja erillisiä työtodistuksia ja rullia muualta..
.Merimieskirja-Sjömansbok.
OTE (merimieskirjastani vuodelta 1974)
"Kauppa-ja teollisuusministeriön päätös merimieskatselmuksesta ja merimiesten luetteloimisesta annetun lain täytäntöönpanosta.Annettu Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 1937".
6§.
-Yleiseen merimiesluetteloon kirjoitettavalle,jolla ei ennestään ole merimieskirjaa, antaa katselmuksen toimittaja merimieskirjan,kun merimiehen katselmus toimitetaan tai kun tietoja meripalveluksesta pyydetään merimiesluetteloon merkittäväksi.Uusi merimieskirja annetaan,kun entinen on hävinnyt tai täyteen kirjoitettu;uuteen merimieskirjaan on merkittävä,mistä syystä se on annettu..
em. lakiteksti velvoitti mynsträysmiehen antamaan jokaiselle pestatulle merimieskirjan mynstratessään hänet laivaan..
-
tässä nyt tarvii. Asia on harvinaisen simppeli jos seilaat ulkona (kuten itse teen). Kuten tässä jo aiemmin todettiin: Pyydä A4 paperille todistus laivalla olosta jossa on laivan tiedot, kipparin kuittaus ja leima.Kaikilla ulkolaisilla varustamoilla yleensä on jo valmiit pohjat tähän. Sitten se papru postitetaan m.laitoksen merimiesrekisteriin (osoitetta en muista) ja sulle napsahtaa meripäivät siihen MERIPALVELUOTTEESEEN. Huom! se paperi on eriasia kuin työtodistus, johon voi siis esim laittaa arvosanat ym maininnat. Palvelutodistus (Engl "Cerificate of Service") on hyvin simpeli paperi ja varsinaisen työtodistuksen olen pyytänyt jos olen lopullisesti jättämässä varustamoa. Siinä käy ilmi koko varustomossa olo aikani, kun taas CoS:ssä on aina vain yksi törni.
certificate of discharge todistukseksi; merimieskirja englanninkielisissä maissa: seaman's discharge book.
.
jatkokoulutuksen ja ammattipätevyyksien hankinnan kannalta on
täkillä- ja konepuolella seilaaville
tärkeitä eriasiat kuin talouspuolen väelle..
talousväen pätevyysvaatimuksiin ja jatkokoulutukseen pääsyyn ei vaikuta,
laivan koko,jäänkestävyys, merireitit,tai
onko alus kuivarahtilaiva,tankkeri,
yhdistelmätankkeri,hinaaja,matkustajalaiva
tai muu tässä mainitsematon merkillisyys..
-noilla seikoilla on enemmän ammatillista
merkitystä kone- ja kansipuolen väelle..
-kansi- ja konepuolen pahimmat mokat voi upottaa laivan..eiksnii..
-keittiön ilmanvaihtohormien putsaamattomuuden aiheuttamat rasvapalot ei upota laivaa..
- ilmoitusvastuu puhdistustarpeesta on stujulla ja kokilla,
-puhtaanapitovastuu kuuluu siiffin porukoille..
-Vaikka laivoilla on tarkka työnjako,
yllätysgrillipartyn estäminen tankkerin kannella,
(esim. hormin puhdistus päivänä)
-on jokaisen pyrittävä estämään..
-kahvin loppuminen kesken pitkän merimatkan on se talouspuolen pahin moka..-minkä mä keksin..
Selväse, pätevyysvaatimukset ja työturvallisuus tekijät,
kone- täkki- ja talouspuolen töissä
ovat erilaiset,
-kuten työtodistusten sisällötkin..
-Mulla on se käsitys että merenkulkuhallituksen alainen
merimiesrekisterinpitäjä
rekisteröi mermiesten laivatyöt aikajärjestyksessä,
kirjaten rekisteriinsä lain ja asetusten määräämät asiatiedot..
näitä rekisteritietoja käytetään esim.
pyrittäessä merenkulku oppilaitoksiin ja etsittäessä eläkkeenmaksu perusteita..
.
.
mies intiasta! En kyllä ymmärrä mitä ajat TÄSSÄ topicissa takaa kaikelle tuolla...Sen sanon että lähes ainuita järkeviä merenkulkuasioita joka on suomessa peremmin on juuri Meripalvelutodistus. Ei tarvii pitää mitää tyhmää vanhaa kirjaa kipparin leimoilla meripalveluksista vaan kaikki on nätisti printattuna ja paperin lopussa mkl:n leimat. Niillä voi todistella sitten varustamoille missä on ollu töissä ja missä seilattu. ERITTÄIN hyvä paperi!
Niin ja rakkaalla lapsella on monta nimeä, jotkin kutsuu varustamon antamaa paperia certificate of discharge joissain papruissa lukee se C of Service
Ensinnäkin "Rulla" on asiakirja miehistöstä joka matkustaa Suomesta Ulkomaille Suomalaiseen alukseen mönsträtessa ja silloin matkustaja asiakirjaksi riittää Merimiespassi.Jos seilaat ulkomaalaisessa laivassa joka on Bahaman, Liberian,Panamaan rekisteröity alus niin Bahaman ja Liberian rekisterissä olevaan alukseen työnantaja anoo kaikki tarvittavat kirjat myös Merimieskirjan, Panaman rekisterissä olevan voit itse anoa Panaman Seamans Book suoraan Panaman lähetystöstä. Norjalaisen Merimieskirjan voit hakea Norjan lähetystöstä mutta sinulla pitää olla työsopimus Norjan rekisterissä olevaan alukseen!
Hatarien muistikuvieni mukaan 70/80 luvuilta; Rulla oli virallinen laivan miehistöluttelo/crewlist, sellainen taittuvasivuinen opus. Ulkomaille laivaan menevä porukka sai mönsträtessään kotimaassa mukaansa rullaotteen, tavallaan yksi sivu rullasta, josta laivalla tiedot sitten siirrettiin varsinaiseen rullaan. Kun kaveri lähti pois laivasta, tehtiin (monien muiden ulosmaksuun kuuluvien hommien lisäksi) longsaali. En muista mikä tuon paperin virallinen nimi oli, mutta siinä oli tiedot laivasta ja henkilön palveluajasta ja jobista. Meni sitten varustamon kautta viranomaisille. Lähtöhumussa monet muistivat käyttää merimieskirjansa täytettävänä kipinällä/kipparilla, monet eivät. Silviisii silloin.
Suomen merimiesten on ilmoitettava päivät merenkulkulaitokselle.
Suomessa ei ole käytössä kyseistä kirjaa, eli päivät pitää ilmoittaa laitokselle valmiin kaavakkeen kanssa. (laivan leiman kanssa)
Kaavakkeita saa merenkulkulaitokselta.
Jos kyseistä kaavaketta ei laivalta löydy (todennäköisesti ei) niin pyydät kipparin tekemään virallisen dokumentin (tai työtodistuksen seilauspäivistä) ja se leima on hemmetin tärkee. se sitten lähetetään MKL:lle.
T. Kyproksen lipun alla seilaava Kippari