Kuuntelin kaksi seurapuhetta. Ensimmäinen oli tylsä ja siksi nukuinkin.
Toinen puhe oli sensijaan mielenkiintoinen ja aloin kunnella tarkkaavaisesti, jos oppisin jotain uutta.
Olisi hyvä olla muistivihko, johon tekisi merkintöjä seurapuheesta, mutta johan minua katsottaisiin pitkään, jos touhuisin niinkuin pikkulapset piirrustaen lehtiöön puheen aikana.
Siksipä joutuu muistelemaan puheen sisältöä ja niin nytkin.
Seurapuheita ei ole tapana kommentoida. Jos kysyn vaikkapa elämänkumppanilta, mitä pidit seurapuheista, on vastaus aina sama. Hyvä puhe, sielu tuli ravituksi.
Mitenkään muuten ei ole tarvis seurapuhetta analysoida.
Mutta minä punnitsen ja analysoin. Se on tärkeää.
Seurapuheesta saa joskus jotain irti.
Tämänkertainen seurapuhe käsitteli rukoilemista, mutta kuulijassako on vika, vai selittäjässä, kun puheen sanoma ei aukea.
Puhuja itsekkin joskus toteaa, ettei sanoma oikein auennut. Minusta tuntuu, ettei puhuja aina itsekkään osaa selittää tai ymmärtää selittää asiaa niin, että kuulijalle se tulisi täysin selväksi.
Kun saarnaaja selittää vain Jumalan valtakuntaa ja Jumalan lapsia, sekä syntein anteeksiantoa, hän ei tarvitse isoja selittäjän lahjoja, eikä kuulijallekaan jää epäselväksi, onhan hän kuullut samaa litaniaa tuhansia kertoja ennenkin, eli oppi on mennyt vuorenvarmasti perille.
Mutta käydäänpä nyt siihen seurapuheeseen.
Kuten esipuheessani totesin, seurapuhe käsitteli siis rukoilemista.
Minulle heräsi heti lukuisia kysymyksiä, joihin puhuja ei vastannut ja joihin toivon täältä löytyvän hyviä vastauksia.
Puhuja muistutti,kuinka tärkeää on rukoilla sitä asiaa, että pysyisimme uskomassa.
Itse en ole rukoillut vuosikymmeniin. Muistan, että silloin alta viijentoista rukoilin paljonkin, mutta aikuisena se jäi kokonaan.
Ja miksi pitäisi rukoilla, kun ei minulla ole mitään rukoiltavaa.
Olen ymmärtänyt niin, ettei Jumalalta pidä pyytää mitään lapsellisia asioita.
Kyllähän minulla rukouksen aiheita olisi paljonkin, mutta en oikein usko rukouksen voimaan.
Lestadiolaisuudessa rukoileminen on hyvin pinnallista. On lasten iltarukoukset, ruokarukoukset ja sitten seuroissa vain puhuja rukoilee alkurukouksen ja loppurukouksen.
Sanakuulija ei rukoile. En ole koskaan kuullut kenenkään rukoilevan ääneen lestadiolaisuudessa.
En ole kuullut elämänkumppanin rukoilevan. Lastenkin iltarukous on vain tapa, joka häviää aikuistumisen myötä.
Rukouspiirit on tuntematon käsite lestadiolaisuudessa. Kempeläinen on varmasti harrastanut paljon rukoilua, samoin Melperi, joka rukoilee Jumalalta synnit anteeksi.
Lestadiolaisen opin mukaan rukoilemalla ei saa syntejä anteeksi, joten tässä mielessä rukoileminen on hyödytöntä.
Myöskään äitini en ole kuullut koskaan rukoilevan isästä puhumattakaan.
Äiti kyllä sanoo rukoilevansa meidän lasten puolesta, että varjeltuisimme kaikesta pahasta.
Vierailut äidin luona päättyy aina samanlailla. Ovella äiti pyytää lähtösiunausta ja muistuttaa, että ajakaahan varovasti.
Millä lailla sitä varovasti ajetaan? Elekää ajako lujjaa, sanoo äiti. Kyllä minä tuon käsitän, vastaan. Monikohan äiti muistaa samalla lailla varoitella.
Jumalan varjelukseen ei pidä luottaa autoa ajaessa, vaan kyllä siinä pitää itsellä olla järki mukana, jotta älyää ajaa kelin mukaan, ei nopeusrajoituksen.
Tuoreessa muistissa on vielä järkyttävä liikenneturma vuonna 1992, jolloin viisi uskovaista nuorta tyttöä kuoli Keskisessä Suomessa, kun heidän autonsa liukkaalla ajautui päin vastaantulijaa. Siinä ei varmaan ollut kelin mukainen nopeus kysymyksessä.
Seurapuhuja sanoo: Meidän tulee rukoilla Jumalalta, että hän lisäisi meille uskoa. Sen kummemmin puhuja ei valaise asiaa, vaan alan miettimään sitä itse.
Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran... no minullahan sitä sen verran vain on.
Miksi uskoa pitäisi lisätä, jos vähäkin riittäisi?
Jos kehuisin saaneeni oikein vahvasti uskoa seuroissa, minuahan pidettäisiin kerskaajana.
Koskaan ei pidä alkaa ylvästelemään, että voi kun minulla on niin vahva tämä usko.
Puhujasedätkin toteaa usein jo puheensa alkajaisiksi, että siunatkaa minua nyt heti, kun minä olen niin suurissa eppäilyksissä ja kiusauksissa tälle paikalle tullut.
Ja onko merkitystä sillä, onko uskoa vähän tai paljon, koska jos pysyttelee uskovaisten kirjoissa, synnit saa automaattisesti seurapenkissä anteeksi.
Nuorena kävin helluntailaisten seuroissa ja siellä minua viehätti rukouspiirissä yhdessäolo.
Minua veti työkaveri, joka oli helluntailainen ja utelias kun olin, kuljin hänen mukanaan seuroissa.
Meitä oli siellä joukko nuoria rukouspiirissä ringissä pitäen käsi kädessä toistensa käsistä.
Jokaisen tuli vuorollaan rukoilla ja kun en osannut rukoilla, muistin Isä meidän rukouksen, jonka lausuin, kun muut sitävastoin omin sanoin ääneen rukoilivat.
Tunnelma oli lämmin ja mikä lie ollut voima,joka tuntui laskeutuvan yllemme. Pyhää Henkeä kun ei lestadiolaisen uskon mukaan esiinny muualla kuin Jumalan lasten keskellä.
Seurakunnassa rukoiltiin polvillaan ja kuka tahansa saattoi rukoilla ääneen seurasalin kokouksen yhteydessä.
Mitään tälläistä ei ole lestadiolaisten seuroissa.
Aliarvioidaanko rukouksen merkitystä.
Kun nuorena rukoilin, menin yksinäiseen paikkaan ääneen rukoilemaan, koska ajattelin, ettei Jumala voi kuulla, jos ajatuksissani rukoilisin.
Rukoilevatko kaikki lestadiolaiset sitten ajatuksin kotona ja seurapenkissä yleisen rukouksen aikana, jonka vain puhujasetä pitää ja muut uskoakseni tavan vuoksi ristivät kätensä ja painavat päänsä alas.
Sehän ei ole henkilökohtaista rukousta seuroissa, vaan ns. massarukoilemista, jossa yksi rukoilee ja muut ovat hengessä mukana.
Lestadiolaiset nuoret pitää ns.iltakyliä, mutta koskaan siellä ei rukoilla, eikä puhuta uskonasioista. Jos rukoiltaisiin, saattaisi jäykkä tunnelma helpottaa, mutta kun on totuttu tälläisiin käytäntöihin, niin mikään ei muutu.
Virsiä nyt lauletaan, mutta sekään ei oikein sovi kerrostaloon yömyöhällä.
Suviseuroissa vanhan tavan mukaan saa esittää lappusella esirukouspyyntöjä. Harmi vaan, että niitäkin sensuroidaan. Lapussasi täytyy rukouspyyntönä olla vain: haluan esirukousta, että se ja sekin käsittäisi parannuksen armon ja että pääsisi irti alkoholin kiroista.
Jos esim. pyydät esirukousta tuomo tuppuraiselle saada Jumalalta voimia päästä tupakan orjuudesta, lappusesi heitetään armotta roskiin.
Nyt haluaisin kysyä, millä tavalla oikean uskovaisen pitäisi rukoilla, missä ja mitä.
Ja pitääkö rukoilla ääneen, vai mielessään seurapuhujan alku-tai loppurukouksen yhteydessä?
Onko kysessä sama asia, kuin syntien anteeksipyyntö hiljaa mielessään sillä hetkellä, kun puhuja käskee uskomaan.
Onko vain tämä hetki se oikea paikka rukoilla syntien anteeksiantoa. Entäpä jos kuulet radiosta, niin ulottuuko hengen voima seurasalin ulkopuolelle.
Jos esittäisin perheessäni, että pidettäiskö kuulkaa yhteinen rukoushetki, niin pidettäisiinkö minua tärähtäneenä?
Niinkun aijemmin totesin, ikinä ei olla rukoiltu. Sensijaan on riidelty ja torailtu oikein olan takaa. Asiat pikkuhiljaa sovitaan ja anteeksianto maistuu puulta siitä syystä,kun tietää, ettei tämä tähän sovintoon suinkaan lopu, vaan kierre jatkuu ja jatkuu...
En ole kokenut mitään aitoa anteeksiantamista, vaan sanat tulevat ikäänkuin tavan vuoksi: No anteeksi Jeesuksen nimesä, ..ressä, pup läl,läl, lää..
Elikkä tässä kaipaisi sitä helluntailaisten aitoa tapaa rukoilla. Miksikähän lestadiolaisessa elämäntavassa rukoileminen katsotaan häveliäisyydeksi. Kysymys ei ole siitä, että mentäisiin turuille ja toreille kaikkien nähden rukoilemaan.
Kuinka paljon uskovaisen tulisi rukoilla?
Kuka kehtaisi kertoilla, millaista hänen rukouselämänsä on.
Seuroissa meitä kehoitetaan voimallisesti ja väsymättä uskomaan evankeliumia, elikkä syntinsä anteeksi, mutta siihenkö vain uskon pitää typistyä. Miten uskon ja rukouksen tulisi nivoutua yhteen.
Kuinka moni on rukoillut itselleen aviopuolisoa?
Miksi sellaista pitäisi rukoilla, koska jos Jumala on päättänyt, ettei tuolle sisarelle suoda aviopuolisoa, niin hukkaanhan rukous menee.
Itse kehoittaisin suoraan toimintaan aviopuolison löytääkseen, eli hakemaan, eikä jäädä tuleen makaamaan, että jos se on tarkoitettu, niin se kävelee vastaan suviseurakentällä.
Moni vanhus haikailee päästä jo pois täältä ajasta.
Miksi pitäisi, sillä lähtöpäivä tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin.
Ja kuka sitä uskoa antaa, ellei itse osaa vastaanottaa ja tutkia.
Jumalalta pyydetään uskoa? Eikö Jumala älyä antaa sitä pyytämättäkin, vai odottaako Hän, että ensin pyydämme ja sitten Hän antaa, jos sattuu sille päälle.
Näitä monenkirjavia asioita tuli mieleen, kun kuuntelin seurapuhetta ja joita puhuja ei tuonut lainkaan esille.
Puhuja selittää asiat liian suppeasti ja lapsenmielisesti. Lapsenmielinen ei suinkaan tarkoita sitä, että ne olisi helppoa ymmärtää ja käsittää. Minä en osaa ottaa seurapuhetta niinkuin muut todeten vain: Olipa hyvä seurapuhe, sielu tuli ravituksi, nyt jaksaa taas uskoa ja kun sai vielä synnitki anteeksi, niin jo tässä taas jaksaa viikon eteenpäin seuraaviin seuroihin.

Vastaukset 29
Vanhimmat
Mun mielestä puhe oli sisällöltään aika tylsähkö. Olen rukkoillu jo usseita vuosia itteleen aviomiestä, mutta mulle ei sitä vain anneta. Olen ruvennut eppäilee omia mahollisuuksia puolisoon, ku sitä ei vain kuulu.
Sitte mulla on nuo omat henkiset ongelmansa. Mulla on ihan lausuntoja psykiatriltakin niistä. Nämä kaikki estävät, ettei mulla oo mahollisuutta saaja ennää ittelleen miestä.
Kuka ottaa vaimokseen sellaista, jolla on kokemuksia jostain yliluonnollisesta. Tiedän, että minunlaisiani pelätään ja sehän on ihan selevä. Mutta mihimpäs tiikeri raijoistaan pääsee.
En saanu tosta seurapuhheesta oikeen mittään irti. Kyllä minä seuroisa ylleensä ristin käteni, mutta en sen liiemmin mieti, mitä puhuja sannoo sen aikana. JOskus pistää korvaan, ku puhuja kiittää rukkouksesa, että kiitos tästäkin hyvästä päivästä, kun juuri itelle ollu pahapäivä.
Sinä tarvitset esirukousta. Sanotaan, että massaliike ja joukkovoima tehoaa.
Nyt kun hyvin monet lukevat vuodatuksesi, he voivat esittää rukouspyyntönään , että sinulle järjestyisi aviopuoliso ja kaikki muutkin vaikeat asiat selkiintyisivät.
Jos ei seuroista voimaa saa, niin mistähän tuota sitten voisi saada?
Minä saan voimaa luonnosta, retkeilystä, hiljaisuudesta ja rauhasta.
Massakokoontumisista en saa voimaa, vaan ne pikemminkin uuvuttaa.
Kaikkein parasta terapiaa on, kun tulee taas kesä ja pääsee puuhastelemaan maalle ja kalavesien äärelle.
Sinulla asia voi olla toinen. Et ehkä voi toteuttaa toiveitasi samalla tavalla, vaan sinun olisi keksittävä, mistä saat voiman.
Aviopuolison saanti ei ole helppo asia. Sinulle tarvittaisiin puhemiestä.
Pelkkä rukouskaan ei monesti auta.
Yritän rukoilla puolestasi, jos osaan.
teille annetaan. Oletko ajatellut laajentaa uskon etsinnän piiriäsi? Silloin on helpompi nähdä se oleellisin.
Unohda se miehen haku ja odota. Anna Jumalan toimia! Hän myös parantaa.
"Olen rukkoillu jo usseita vuosia itteleen aviomiestä, mutta mulle ei sitä vain anneta. Olen ruvennut eppäilee omia mahollisuuksia puolisoon, ku sitä ei vain kuulu."
Viitaten tohon sun viestiin sanon vain sen, että ei kaikille ole tarkoitettu aviopuolisoa. Ole onnellinen, ei onneen miestä tartte. (terv. Vl-nuori)
Minun puheessani kiitettäisiin uskosta, jonka Jeesus on sovitustyöllään meille mahdollistanut. Kiittäisin siitä, että Raamatun Sanan välityksellä uskomme vain vahvistuu päivä päivältä, Jeesuksen armosta.
Rukoilu ei ole vain asioiden pyytämistä, vaan sen tulee olla kiitosta siitä mitä on jo saanut. Kun syntiä on kaikki se mikä erottaa ihmisen Jumalasta, rukous on yhteydenpitoa Jumalaan ja Jeesukseen. Rukous ei ole mikään litania, se voi olla myös pelkkä huokaus!
Isämeidän rukous on rautaa, opettihan Jeesus itse sen opetuslapsilleen. Asiat pähkinänkuoressa on aina hyvä pakkaus.
Rukouksiin vastataan, eilen viimeksi sain siitä konkreettisen varmuuden! Kiitos Jeesus!
Voisitkos kertoa, millainen se vastaus oli.
Minullakin on monia rukousvastauksia nuoruuden ajoilta ja ne oli tällaisia:
Eksyin metsään ja ehti tulla syyspimeä. Rukoilin hädissäni, kun eräs myöhään metsällä ollut törmäsi minuun ja hänellä oli kompassit.
- Jouduin korpitielle yömyöhällä, kun myöhästyin viimeisestä linkusta ja matkaa kotiin olisi ollut ainakin 80 km.
Turvauduin rukoukseen ja hetken päästä liftasin, kun kuulin takaa auton äänen. Autoileva pariskunta otti kyytiin ja pääsin lähelle kotio.
Seurustelukumppani jätti ja masennuin niin, että päätin hukuttaa itseni kaupungin läpi virtaavaan vuolaaseen jokeen.
Menin iltamyöhällä mustan veden rantaan, mutta päätin rukoilla vielä ennen , että hän lähettäisi jonkun luokseni.
Säpsähin,. takaa kuului keski-ikäisen naisen ääni.
Olin sattumalta täällä ja kuulin rukouksesi.
Nainen lohdutti ja luovuin itsetuhoajatuksesta.
- Asuin työsuhdeasunnossa kahden muun samanlaisen kanssa. Lauantai-iltana he alkoivat juopottelemnaan. Toruin heitä moisesta menosta ja olin torunut jo ennenkin.
Silloin toinen haki keittiöveitsen aikoen tapaa
minut. Silloin huusin: Jumala, auta, pelasta minut! Veitsellä huitoja hölmistyi hetkeksi ja jäi veitsi kädessään kuin suolapatsas paikoilleen.
Käytin tilaisuutta hyväkseni ja säntäsin ulos.
kuin kadottamastani tärkeästä esineestä, jota olin hakenut kissojen ja koirien kanssa kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista kuukauden ajan. Lopulta en keksinyt enää muuta kuin rukoilla, että näytä nyt Jumala voimasi, Sinä tiedät kaiken ja voit näyttää, missä se esineeni on.
Olin jo luovuttanut, kun eilen yllättäin, viedessämme Raamattua mökille muuten - kadonnut esine löytyi yllättävästä paikasta etsimättä. Siinä se vain nöpötti, enkä ollut uskoa silmiäni. Pienissäkin asioisssa Jumala toimii ja kuuntelee, miksei siis isommissakin!
Onhan niin, että vasta tosi hädässä käännymme rukouksin Jumalan puoleen.
Eräässä satukirjassa kerrottiin vuorikiipeilijästä, joka joutui kiipeliin, ei päässyt enää ylös eikä alas. Hän oli takertunut kiinni kalliosta esiin pistävään oksaan.
Hän alkoi rukoilla Jumalalta apua. Sitten kuului ääni, joka sanoi: Jos uskot minuun, niin irroita otteesi. Lähetän enkelini ottamaan sinut kiinni alastullessasi. Siinä kysyttiin yhtä paljon uskoa aivankuten Pietarin, jonka piti lähteä kävelemään vettä pitkin Herraansa vastaan.
Ja n. 10 vuotta sitten hukkasin kukkaron.
Minulta aikaihmiseltä pääsi itku ja rukoilin, että Jumala rakas, auta sitä kukkaron löytäjää palauttamaan se.
Olin nimittäin tankkaamassa autoa ja laskin kukkaron auton takakonepellin päälle tankkauksen ajaksi, kun minulla oli kesäkuumalla vain T-paita ja taskuttomat shortsit.
Ja lähdin ajamaan kukkaron jäädessä siihen.
Ajoin n. 30 km.n matkan ja perillä totuus valkeni, että siihenhän se jäi, eikä ole enää.
Etsintäajo ei tuottanut tulosta.
Seuraavana päivänä rehellinen löytäjä toi, kun osasi katsoa omistajatiedot.
Jeesus itse kehotti rukoilemaan lakkaamatta.
Jeesus oli jatkuvassa rukousyhteydessä isäänsä.
Nousi monesti yksinäisyyteen rukoilemaan.
Opetti isä meidän rukouksen.
Minulle on tullut sellainen käsitys, että v-lestadiolaisuudessa väheksytään rukouksen voimaa ja merkitystä.
Mitä Jeesus mm. opetti;
.............................
Jeesuksen opetus fariseus ja publikaani kuvauksessa, että publikaani palasi vanhurskaana
(= synnit anteeksisaaneena) rukoiltuaan katuen Jumalaa.
The Living Bible, joka on lähinnä alkukieltä sanoo Luuk 18:14 Jeesuksen sanomana:
``I tell you, this sinner, not the Pharisee, returned home forgiven ! For the proud shall be humbled, but the humble shall be honoured. ``- siis palasi synnit anteeksisaaneena.
……………………………………………………………………………………………………………………………………………
Lutherhan käänsi suoraan alkukielestä ja tiesi täsmälleen alkukielen merkityksen ja siis
opetti siksi oikein:
Luther\Kirkkopostilla. Kolmas osa.
``Toiseksi. Sinun on oltava publikaanin kaltainen myöskin siinä, että täst'edes luovut synnistä. Hänen ei, kerota jääneen ennalleen:poistuessaan hän vei mukanaan kotiinsa sen armon, että Jumala oli julistanut hänet vanhurskaaksi., niinkuin tekstimme sanoo: ´´Hän meni kotiinsa vanhurskaana ´´´.
vai, että pysyy usko-massassa uskomassa - siinä unohtuvat jumalat ja muut, Omakohtaisesta Uskosta puhumattakaan!
Äitini on jyrkästi sitä vastaan, että seurapuheita ruvettaisiin analysoimaan.
Olemme joskus omin sanoin analysoitu puheita seurojen jälkeen, josta äiti on pitäny meille usein pitkiä puhutteluja. Äiti sanoi, että meidän on keskityttävä vain kuulemaan, mitä Jumalalla on just meille puhuttavana, eikä tarttua mihinkään pieniin yksityiskohtiin.
Tuttua tekstiä, seurapuheista on sanottu, ettei niitä saa, eikä voi arvostella, koska ne on suoraa puhetta Jumalan kautta ja sehän on jo suoranaista pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan, että alamme analysoimaan.
Kuitenkaan en hevin usko tällaiseen. Se on helppoa vedota aina Jumalaan, että kun se ei antanut parempaa puhetta tällä kertaa.
No, miten on sitten selitettävissä, että on puhujia, joilla puhe on aina yhtä köyhää. Eikö Jumala voi koskaan antaa parempaa ulosantia sille huonolle puhujalle, vaan aina yhtä köyhää.
Kai se nyt on lupa sanoa ja tunnustaa, ettei minulle kuulijaparalle avautunut siitä puheesta yhtikäs mitään. Minähän valehtelisin, jos sanoisin, että oli oikein hyvä puhe ja uskoni vahvistui, vaikka todellisuudessa en tullut hullua hurskaammaksi.
Miksi meidän pitäisi teeskennellä tälläistä?
mikä on Herrasta ja mikä ei. Eli AINA tulee Raamatun valossa koetella eli tutkia mitä sieltä pöntöstä saarnattiin ja että oliko se Raamatun Sanan eli itse Jumalan suusta tullutta. Tehkäämme niin kuin Raamattu kehottaa. Tässä nimenomaan Jumala haluaa meidän varjeltua vääriltä profeetoilta tai väärältä ihmisopilta!!
Saarnathan ovat vain ihmisten kirjoittamia. Ne ovat sen ihmisen mielipide, joka sen saarnan esittää. Mielipiteitä voi aina analysoida ja se onkin monesti tervettä. Ihminen on erehtyväinen ja hänen mielipiteensä voivat vaihtua puoleen ja toiseen aikojen kuluessa.
Ja jos saarnassa viitataan Raamattuun, niin se on sen henkilön selitys siitä Raamatun kohdasta, jokaisen ihmisen selitys on sen ihmisen oma selitys ja näin tulemme siihen, että Raamatun totuus on sen lukijan totuus, miten se lukija sen kulloinkin ymmärtää. Ja se, joka selittää Raamatun kohdan, antaa siitä kohdasta oman totuutensa.
niin tottakai hän puhuu Isänsä kanssa.
Puhuuhan lapsi luonnollisessakin perheessä isänsä kanssa.
Lapsi jopa lörpöttelee isälleen.
Lapsi pyytää asioita, joista jotkut isä voi antaa heti, jotkut myöhemmin ja kaikkia ei koskaan. Isä ei voi antaa vahingollisia asioita lapselleen.
Vaikka isä ei voikaan antaa kaikkea mitä pyydetään, niin hän tykkää silti, että lapsi pyytää ja joskus kiittääkin isää.
Mitä ajattelisitte, miltä isästä tuntuis, jos lapsi ei ikinä puhuisi hänelle? Jos hän ei tulisi hänen luokseen tai jopa pelkäisi hämtä?
Onko rukous kristityn puhetta Jumalan kanssa?
Kuinka ymmärrätte?
Unohdin avauksessani kokonaan kirjoittaa kiittämisestä. No olen minä kyllä nyt kiitollinen Taivaalliselle Isälle monista asioista.
Elämäni on melko mukavasti uomissaan ja voin olosuhteisiin nähden hyvin, kun vertaa vaikkapa Afrikan maiden ihmisiin.
Paremminkin saisi olla. Rukoukseni onkin, että seuroissa käynti alkaisi maistumaan, kun monesti sinne lähtö tympäsee.
Rukoukseni on, että puhujat alkaisivat perehtymään saarnoissaan raamatun teksteihin syvällisemmin ja selittämään ymmärrettävämmin, eikä tyytyä vain lapsenomaiseen selitykseen.
Se on tuo rukous siitä tylsää, kun saa vain itse puhua ja Jumala vain kuuntelee.
Siksipä olisi mukavaa, jos meidänkin seurakunnassa olisi sellaisia rukouspiirejä, joissa saisi kuulla toistenkin rukoilemista.
Eräässä joululaulussa, en etsii valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan, ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.
Tällaista rukouksemme siis tulisi olla. Maailmanrauhan puolesta on rukoiltu aina, mutta ei se siitä ole miksikään muuttunut.
Suomalaiset kuitenkin uskoo, että he välttyivät Neuvostoliiton miehitykseltä ja orjuudelta rukoilemisensa ansiosta.
Mitenkähän lienee!
Mutta ainakin voimme lakkaamatta kiittää Häntä siitä, että meillä on itsenäinen Isänmaa.
Tosin voisimme rukoilla Isänmaan puolesta, että Jumala kirkastaisi maamme hallitukselle, etteivät kurjistaisi lisää ihmisiä lopettamalla työpaikkoja ja antautumalla pörssihaiden armoille.
Rukoilemaan Salaisuudessa,Ei katujen kulmilla, ei "hurskaasti,mahtipontisesti polvillaan jne...
Siksi sinä et näe VL:n rukoilua henkoht. tasolla.
Tuossa alla on tärkeä viesti jos sen vain oivaltaa:
( 6:ssa jakeessa)
5. jae
ja kuin rukoilet, niin ei sinun pidä oleman niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellänsä seisovat ja rukoilevat synagogissa ja kujain kulmissa, että he ihmisiltä nähtäisiin. Totisesti sanon minä teille: he ovat saaneet palkkansa.
6. jae
Vaan kuin sinä rukoilet, niin mene kammioos, ja sulje oves, ja rukoile Isääs, joka on salaisuudessa: ja Isäs, joka salaisuudessa näkee, maksaa sinulle julkisesti.
( Matt. 6: 5 -6) Biblia
Lähes kaikissa seurakunnissa pidetään vain yksi puhe, koska opetus näin jää paremmin mieleen. Toinen on sitten se, kun käydään läpi muut kysymykset ja siinä samalla katsotaan niiden sopivuus Jumalan sanaan. Olen usein ihmetellyt, miksi pitää kaksi puhetta, ja vain toinen jää mieleen, kuten sinullekin.
Raamattu kehoitta kommentoimaan kokouksessa puhetta ( koko seuroista se ei puhu mitään ) ja jos näin vastus on retorinen, on myös puhe sitä.
”””Mutta minä punnitsen ja analysoin. Se on tärkeää. ”” Puheen tulee olla sellainen, että se esittää ja avaa kysymyksiä, joita sitten itse Raamatun valossa kotona käsitellään, näin se menee.
Kohdalleni on sattunut joitain kertoja niin, että puhuja on mennyt lain alle, olen poistunut kohteliaasti, minua ei laki evankeliumina kiinnosta. ne on eri asioita.
Viittaukseesi rukoilemiseesi, se ei ole VL piireissä mikään poikkeus, he rukoilevat hyvin vähän ja eivät juuri suostu muiden uskovien yhteisrukoukseen ollenkaan. Taas me karismaattiset rukoilleemme ”lakkaamatta” kuten raamattu anoo ja aina yhdessä ollessamme. Meille se on elämän leipää ja ilman sitä ei ole elämisen mahdollisuutta. Älä syytä tästä itseäsi, sillä opettajasi on laiminlyönyt tämän opetuksen, kuten olit itse sen huomannut. En voi käsitä aamua ja iltaa ilman rukousta, en myöskään päivä, milloin aloitan jonkin työn, pyytämättä sille siunausta.
Rukouksen tärkein asia ja periferia on se, että Jumalan tahto tottuisi meissä. Rukous on aina päätettävä, - Isä, tapahtukoot sinun tahtosi, Jeesuksen nimessä.
”””Ja miksi pitäisi rukoilla, kun ei minulla ole mitään rukoiltavaa.”” Ehkä ole väärässä penkissä, jollei Jumala avaa pojassaan silmiä niin, että voisit käydä keskusteluja Herrasi kanssa, tiedätkö, tämä tuntuu minusta käsittämättömältä. Katsoin juuri dokumentin illalla P- koreasta, ei hekään rukoilleet, paitsi kotona varkain.
”””Olen ymmärtänyt niin, ettei Jumalalta pidä pyytää mitään lapsellisia asioita. ”” Niin, ei varmaan, mutta et näe Jumalan valtakuntaa, jollet ole kun lapsi.
””””Kyllähän minulla rukouksen aiheita olisi paljonkin, mutta en oikein usko rukouksen voimaan.”” Mikä muu tekee uskovan, kun rukous. Eli etsi nyt kiireellä Jeesusta, ja sitä et löydä VL- liikkeestä, kuten jo itse kerroit. Rukoile sitä, että saisit Jeesuksen sydämeesi ja Hän ohjaisi sinua eteenpäin. Koen, että tämä kirjoitustesi on jo sinulta rukous, ja sen myös minä jätän kanssasi Herralle.
””””Lestadiolaisuudessa rukoileminen on hyvin pinnallista. On lasten iltarukoukset, ruokarukoukset ja sitten seuroissa vain puhuja rukoilee alkurukouksen ja loppurukouksen.”” Kyllä VL liike siinä on oikeassa, että lapsi on opetettava rukoukseen, ja usko pois, että heidän rukous on vanhurskas.
””””Sanakuulija ei rukoile. En ole koskaan kuullut kenenkään rukoilevan ääneen lestadiolaisuudessa.
En ole kuullut elämänkumppanin rukoilevan.””” Käy joskus karismaattisten liikkeiden kokouksissa, siellä rukoillaan seisaaltaan kädet kohotettuina, kuten Herramme sen haluaa ja kuulet lähes jokikisen suusta ylistystä ja kielillä rukousta, niin, että Jeesus kirkastuu todella. Kotona rukoilemme aina kun tarvitsemme apua tai viisutta. Ja arvaa, aloinko kirjoitta ilman rukouksen suomaan voimaa. Arvaa vielä kerran, en aloittanut, rukoilin ja siunaisin sinut.
””” Lastenkin iltarukous on vain tapa, joka häviää aikuistumisen myötä.”” Ei häviä, jos rukous on opetettu uskossa ja totuudessa, kaikki kuusi lastani rukoilevat aina., vaikka eivät ole seurakunta- aktiiveja.
”””Rukouspiirit on tuntematon käsite lestadiolaisuudessa.””” Meillä on jatkuva rukous piiri, 24 h. päivässä ja se kattaa koko maailman.
””””Kempeläinen on varmasti harrastanut paljon rukoilua, samoin Melperi, joka rukoilee Jumalalta synnit anteeksi. ”” Tuntuu hyvältä kun olet huomioinut meidät, ja jos haluat kirjoita minulle, niin meilataan ja juomme vaikka kupin kahvia, tuet yllättymään kuka iske asiassa olen. Minulle on tullut palstalta suunnaton määrä tuttuja, joiden kassa aina yhdessä oloon kuuluu rukous.
”””Lestadiolaisen opin mukaan rukoilemalla ei saa syntejä anteeksi, joten tässä mielessä rukoileminen on hyödytöntä. ”” Miten se on, jos ajattelet tämä Jeesuksen mallirukous, - ANNA MEILLE MEIDÄN SYNTIVELKAMME ANTEEKSI, KUTEN MEKIN ANNAMME NIILLE, JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN RIKKONEET. Tämä on myös ihanaa, se panee aina myös miettimään, ketä vastaan olen itse rikkonut, kuten minä, joskus liian kärkkäänä sioissa ja kirjoituksissa. Minut se panee aina päivän päätteeksi miettimään, elinkö Herran halun mukaan ja pyrin aina tekemään parannusta huomiseksi – Herra johda sinä minua huomisen päivän. Amen.
”””Äiti kyllä sanoo rukoilevansa meidän lasten puolesta, että varjeltuisimme kaikesta pahasta.
Vierailut äidin luona päättyy aina samanlailla. Ovella äiti pyytää lähtösiunausta ja muistuttaa, että ajakaahan varovasti. ””” Juuri tämä on kantanut sinua, sillä kantava on vanhuskaan rukous ja siunaus. Vaikka et itse ole osannut rukoilla, äitisi rukous ja siunaus on kantanut. Kiitos Jumalalle.
”””Jumalan varjelukseen ei pidä luottaa autoa ajaessa, vaan kyllä siinä pitää itsellä olla järki mukana, jotta älyää ajaa kelin mukaan, ei nopeusrajoituksen. ”” Ole oikeassa, itse sinä autoa ajta, mutta Jumalan varjelusta ilman et selviä kilometriäkään annetaan sille suuri arvo.
Pitäisikö meidän ensin puhua, mitä usko on, joka riittää. Se on uskoa Jumalan suunnitelma ottaa vastaan Hänen poikasina Jeesus Kristus Vapahtajana ja kertakaikkisen lunastajanamme, ja uskoa Hänen ylösnoussut kirkastumisensa, sekä luotta siihen, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. Tässä sinun pitäisi käydä katsomassa vaikka romaanien kokousta, kuinka he ylistävät Herraa, kädet pystyssä, ja se ei ole häpeäksi, vaan vahvistaa omaa suhdetta Jeesukseen, siellä on elävä usko. Ei ole ollenkaan epäselvää, kuka on lunastanut kenet.
”””Koskaan ei pidä alkaa ylvästelemään, että voi kun minulla on niin vahva tämä usko.””” Mutta mihin ja Jeesushan vaatii sen, entä se o tunnustettava suulaan ihmisten edessä, sen verran sitä on hyvä olla.
””””Puhujasedätkin toteaa usein jo puheensa alkajaisiksi, että siunatkaa minua nyt heti, kun minä olen niin suurissa eppäilyksissä ja kiusauksissa tälle paikalle tullut. ”” Tämä on sitä mantraa, ja kerettiläisyyttä, se vain kertoo ettei Pyhä Henki ole Hänessä. Henki antaa voimaa.
””””Ja onko merkitystä sillä, onko uskoa vähän tai paljon, koska jos pysyttelee uskovaisten kirjoissa, synnit saa automaattisesti seurapenkissä anteeksi.””” Mutta muista, keneen usko, ja se tulee olla Jeesukseen, ja se on tai ei, siellä ei ole keskustapuoluetta. Sinulla se on ja tämä kirjoituksesi on sinun tunnustus suullasi, kuhan vain maitset nimen J E E S U S.
””Nuorena kävin helluntailaisten seuroissa ja siellä minua viehätti rukouspiirissä yhdessäolo.”” Muista, Jumalan sana ei tyhjänä palaja, hae se selitä uudelleen. >> Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen >Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä >>[Gal. 1:8-9] Mutta vaikka me tai enkeli taivaasta saarnaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Toistan edellä sanomani: Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka poikkeaa siitä, minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu. [2Joh. 1:9] Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Olet suurenmoinen kirjoittaja ja evankelista. Yksi huono puoli sinussa kuitenin on. Et ole vanhoillislestadioalainen, aito uskovainen.
Leikki leikkinä. Kukaan täällä olevista vanh.lestdiolaisista ei vaivaudu vastaamaan kyselyihimme.
He vain sanoo, ettei tämä ole oikea paikka. Tästä ei kyllä paikka parane. Ja juurihan nähtiin, ettei seuroissa avaudu asiat tosi kysyvälle. Vastaukset saattavat olla jotain ympäripyöreitä ja niinhän ne ovatkin.
Siellä seuroissa sanotaan vain, että usko vaan, ei siinä muuta tarvita.
Seurapaikalta kuulemma löytyy juorunpesiä, joka tarkoittaa sitä, että kaikki juorut kertyy siihen yhteen paikkaan ja ne ei lähde siitä enää eteenpäin.
Hyvä niin, mutta niinkuin sanoit, teillä siellä seurakunnassanne on tapana yksi puhe, jonka jälkeen puhetta, ikäänkuin alustusta käsitellään.
Meillä ei seurapuhe ole sama kuin alustus, vaan on erikseen sellaiset teemat, joissa pidetään alustus ja sitä on sitten kaikilla lupa puntaroida.
Käytännössä kukaan ei uskalla esittää mitään kunnon kommenttia, vaan useimmiten puhujat ja joku pyrkyri, joka haluaa seurakunnassa uraputken, käyvät ylistämässä seurakunnan viisautta ja alustajan puhetta kehuen.
Kaikki tietää, että eriävän mielipiteen esittäminen on samaa kuin tunnustaa epäuskonsa.
Joka tuollaisen kommentien esittäisi, niin perään tulisi vastakommentti tähän tapaan.
Tällä puheenvuoron pitäjälle ei ole Jumalan sana kirkastunut oikein, mutta sinulla on lupa uskoa kaikki vikoilusi ja epäilyksesi visusti anteeksi.
Olen toki ollut joissakin muissakin seurakunnissa kuulemassa sanan tutkistelua.
Siellähän kaikki keskustelee keskenään päivän aiheesta.
Minusta myös luterilaisen kirkon papit osaavat julistaa evankeliumia niin helposti, että sen ymmärtää.
Sinusta tulisi sananjulistaja ja evankelista.
Toivottavasti saat sellaisen viran seurakunnassanne.
Mutta oletko kuitenkin sitä mieltä, että rukoilemalla saa synnit anteeksi?
Tuota mitä tarkoitat, että puhuja on mennyt lain alle? Millä tavalla puhuja menee lain alle. Sitä ei varmaan tapahdu lestadiolaisuudessa.
Lestadiolaispuhujat ovat tunnettuja nöyryydestään ja sysäävät syyn huonoon puheenlahjaansa Jumalan kontolle.
Muuten, oletko kokeillut tuota Mopin palstaa, että hyväksyisikö ne sinua sinne julistamaan elävää evankeliumia. Larssin palsta on tunnettu siitä, ettei siellä hyväksytä toisinajattelua.
Admatan palsta on myös, mutta siellä ei ole paljoa keskustelijoita.
Ymmärrän niin, että aika ei riitä joka palstalla kirjoittamiseen.
Kiitos kuuluu myös sinulle, sillä yhdessähän me Herraa korostamme. Mutta pieni vinkki, kokeile, osasitko kirjoittaa sanan Jeesus, vaikka ihan pienellä, 9,5, tai pidemmällä tekstillä, se on jo suuri askel.
Saattaa muuten olla, että minä olenkin se aito VL, johon tuo muutos silloin -60 luvulla ei tepsinyt, mutta tärkeintä on juuri tämän päivän usko Jeesukseen.
”””Siellä seuroissa sanotaan vain, että usko vaan, ei siinä muuta tarvita””””. Mutta Nikodeemus, uskohan on vain väline, ja kohde on se, joka ratkaisee. Se meillä kristityillä pitää olla sama, Jeesus Kristus, ja Hänen ylösnousemuksensa.
Kerroin kerran erälle tutulle VL;lle, että hieman ihmettelen tuota, että on kaksi puhetta, sillä vain toinen jää mieleen, jos sekään. Hän siihen totesi – mutta ne on eri aikaan. Se on kyllä totta, eri aikaanhan ne on.
”””Hyvä niin, mutta niinkuin sanoit, teillä siellä seurakunnassanne on tapana yksi puhe, jonka jälkeen puhetta, ikäänkuin alustusta käsitellään.”” Näin se on kristityillä tapana.
Jos seurapuheesta ei ole kommenttia, ei siitä ole myöskään mitään muistiin jäänyt, se on aivan selvä. Raamattuhan sanoo, - mitä te ihmisiä pelkäätte, pelätkää pahoja henkiä, ja se on muute tosi tarinaa.
”””Olen toki ollut joissakin muissakin seurakunnissa kuulemassa sanan tutkistelua.
Siellähän kaikki keskustelee keskenään päivän aiheesta.
Minusta myös luterilaisen kirkon papit osaavat julistaa evankeliumia niin helposti, että sen ymmärtää. ”””Heillä on Pyhä Henki mukana ja sana tulee eläväksi.
”””Mutta oletko kuitenkin sitä mieltä, että rukoilemalla saa synnit anteeksi?”” Muistatko mitä Jeesus sanoi, kun Häneltä kysyttiin, miten minun tulee rukoilla …. Anna meille meidän syntimme anteeksi, ja se Jeesuksen nimessä, miksi Jeesus olisi sinulle valehdellut. Hän kuulee rukouksesi, mutta vain Jeesuksen kautta.
”””Tuota mitä tarkoitat, että puhuja on mennyt lain alle? Millä tavalla puhuja menee lain alle. Sitä ei varmaan tapahdu lestadiolaisuudessa.”” Lain alle mennään silloin kun saarnaaja alkaa lukemaan lakia, eli kertoo sinulle, etä on tehtävä tätä ja tätä, että olet Jumalalle kelvollinen, se on sitä ja juuri VL saarnoissa se esiintyy lähes aina. Jumalalle riittää, että osaat kirjoitta sanan Jeesus, siihen perään, tule sydämeeni, haluan seurata sinua.
Miten se Jumalan vika on jos ei osaa puhua, silloin pitää kirjoittaa. Hieman naurettavaa. Jumala ei kuule ihmistä, sillä >> Matt. 11;27. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Jeesusta ei mejän seurakunnassa korosteta muussa kuin syntein anteeksiannon yhteydessä.
Se, mitä korostetaan eniten, on Jumalan valtakunta ja Jumalan lapset.
No, ennen vanhaan vanhat mummut ruukasi hokea seuroissa: voi rakas jeesus ole kiitetty, voi rakas herra jeesus ole kiitetty.
Enää ei sitäkään kuule missään ja hyvä niin.
Mutta sinä olet valmis evankelistaja ja Jeesuksen todistaja. Sinun pitää mennä puhumaan lestadiolaisten järjestämillä seurakuntapäivillä, koska siellä saa puhua kuka vaan.
No en nyt ole ihan varma, sillä kun kerran tuli joku outo eteen puhumaan, niin ennenkuin hän sai aloittaa, puheenjohtaja kysyi, kuka olet?
Amen. Minä olen niitä lapsia.
Oli yllätys kuulla, ettei vl-piireissä rukoilla. Minäkin rukoilen Jumalaa, vaikka en tunnusta mitään olemassa olevaa uskontoa, mutta Jumalaani silti uskon.
Äitini, joka on muuttanut taivaallisiin maisemiin, tulee kyllä mieleeni monesti kun lähetän viestiä yläkertaan ja isäni, joka hänkin on siellä jo vuosia ollut, niin ilmestyy sisarentyttärelleni aina silloin kun hänellä on vaikeaa ja kun hän on rukoillut Jumalaansa.
Ja silloin me aina saadaan lohtua ja monesti myöskin vaikeat asiat ratkeavat.
Rukoileminen on tärkeä asia, ja jo pienenä minulle merkitsi iltarukous oikeaa rukousta.
Pääni voikin olla jonkun mielestä pehmeä, mutta en ole juuri välittänyt mitä minusta on puhuttu.
Ei todellakaan rukoilla muutenkuin vain sillai, kun puhuja pitää alkurukouksen kansan ollessa hiljaa.
Sama pätee ehtoollisen yhteydessä, jossa myös vain papit rukoilee ja muut ovat hiljaa polvillaan.
Vain alttarin ääressä polvistutaan, ei muualla.
Nauroin aikoinaan eräälle hengellisyyden huonekaverille, joka iltaisin vaipui pitkäksi aikaa hiljaa rukoilemaan polvilleen vuoteensa eteen.
Minusta se oli outoa, kun omassa hengellisyydessäni ei sellaista ole koskaan harrastettu.
Mukava olisi rukoilla porukassa. Ainoa tapa rukoilla on jumalanpalveluksessa yhteen ääneen isää meitän rukousta. Mutta ei esim. kotona perheväen kesken rukoilla koskaan.
Ainoa asia, mitä opetetaan jo pyhäkoulussa, on, että osattaisiin antaa ja pyytää anteeksi.
Hyvä niin, jos se on riittävää uskonnonharjoitusta.
Puhut omasta puolestasi. Et voi yleistää, etteivätkö vl:t rukoilisi, jos sinä et rukoile.
Minulle rukous on ihan päivittäistä, ja se on puhetta, kiitosta, pyytämistä, siunauksen saamista, kaikkea mahdollista.
Se, että en julkisesti seurapenkistä pomppaa rukoilemaan henkilökohtaisia asioitani seurakunnan edessä, en ymmärrä miksi minun tulisi niin tehdä?
Mieluummin rukoilen hiljaisuudessa. Saatan kyllä rukoilla oikeastaan missä vaan.
Ja varmasti en ole ainut vl, joka paljon rukoilee.
Vl-saarnoissa rukoillaan juuri niinkuin Jeesus on opettanut. Eikö se riitä sinulle? Kaipaatko sittenkin jotain hurmoksellisuutta ja ihmisen lisämaustetta rukouksiin?
Jeesuksen opettamat rukoukset ovat ainutlaatuisen hyviä rukouksia. Se on eri asia, molottaako ne vain tavan vuoksi, vai miettiikö oikeasti, mitä niissä sanotaan!
Nytkin rukoilen sinulle kaikkea hyvää, ystäväni!!
:)
Niin, mistäpä sitä tietää kenenkään rukoilemisista, kun se tapahtuu hiljaa mielessään tai peiton alla.
Mutta olisin varmasti kuullut, jos edes se lähin ihminen rukoilisi peiton alla.
Lestadiolaisuudessa ei todellakaan harrasteta helluntailaisten kaltaista yhteisrukoilemista.
Tunnetaan vaan ns. alku-ja loppurukoukset, jotka tilaisuuden avaaja tai alustaja pitää.
Mutta jos minun ja muidenkin puolesta rukoillaan saarnamiehen tai papin toimesta, niin käsitän, ettei minun ole enää väliä omia rukouksiani pitää.
Ei ole kyllä pidetty kotonani ainuttakaan perheen keskeistä rukousta missään tilanteessa lukuunottamatta ristiäisiä, jonka tietysti pappi pitää kaikkien muiden puolesta.
Eikä ole tarvista pompata seurapenkissä. Ja nekin pomppaaja mummut olivat vaan herkkähipiäisiä, jotka hokivat vain yhtä ja samaa. Eivät he alkaneet mitään omia asioitaan rukoilemaan.
En nimittäisi hurmoksellisuudeksi, jos pienissä ryhmissä alettasiin rukoilemaan yhteiseksi hyväksi koettujen asioiden puolesta.
Sehän olisi vain rohkaisua omalle rukousaiheelleen, kun porukka olisi siinä hengessä mukana.
Ja mitä hyvää sinä olet minulle rukoillut. MInulla on jo kaikkea. Sanon aina joulun aikaan, ettei joulupukin tarvitse tuoda minulle mitää, kun minulla on kaikkea, mitä tarvitsen.
Vertaappa tuota kempeläisen hengellistä elämää ja käytäntöä, se poikkeaa radikaalisti lestadiolaisesta käytännöstä.
Villakoiranydin on seurakuntaäiti. Seurakuntaäiti hoitaa saarnastuolista seurakuntaa. Paikalle kutsuttu saarnamies edustaa Jumalan suuta ja seurakuntaäitiä ja siihen on tyytyminen. Nähdäkseni vl-piireissä rukous muutoin kuin palvelusvuorossa olevan sananpalvelijan kautta nähdään liian vaarallisena. Yhtenäisyys opissa ja uskossa voisi säröillä jos rukoustoiminta "vapautettaisiin".
Vl-uskovainen ainoa mahdollisuus on rukoilla yksinään illalla sängyssä eikä äänellisesti.
Jos jotkut vl-nuoret vaikkapa alkaisivat pitää opiskelupaikkakunnalla opiskelikämpässä yhteisiä rukoushetkiä olen melko varma että asian tullessa SRK:n tietoon rukouspiiriläiset hoidettaisiin ja kehotettaisiin mukaan rauhanyhdistykselle seuroihin ja sitä kautta alistumaan sanankuulijan passiivisuuteen ja toimimaan edelleen opitun tavan mukaisesti vain vastaanottajana.
Lampustasi on loppunut öljy. Mene ja hae öljyä ennen kuin Herra tulee..
tämän sisäpiiriläisen sisäpiiri tarkoittaa.
Ei ainakaan vanhoill.lestad. :tta ..