on kohdun ulkopuolisella raskaudella, ja keskenmenolla? Kertokaa tyhmälle.
Ja millaisia tutkimuksia tehdään kun epäillään keskenmenoa. Minulla tuo tänään edessä, joten siksi kaipaisin informaatiota!
Ja millaisia tutkimuksia tehdään kun epäillään keskenmenoa. Minulla tuo tänään edessä, joten siksi kaipaisin informaatiota!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kohdunulkoisella raskaudella tarkoitetaan tilannetta, jossa hedelmöitynyt alkio on kiinnittynyt jonnekin muualle kuin kohtuun, esim. munatorveen tai vatsaonteloon.
Keskenmenolla tarkoitetaan sitä kun kohtuun kiinnittynyt alkio irtoaa ennen kuin rv 22 tulee täyteen. Keskeytynyt keskenmeno on sellainen, jossa sikiö kuolee kohtuun ennen rv 22, mutta ei tule itsestään ulos. Tuulimunaraskaudessa sikiö kuolee niin pienenä, ettei häntä voida millään laitteilla havaita, mutta istukka jää kasvamaan kohtuun. Tuulimunaraskaus on siis yksi keskenmenon muoto.
Kohdunulkopuolinen raskaus ei periaatteessa
ole raskaus vaan sairaus.
Keskenmenolla taas tarkoitetaan
ennen rv22 poistuvaa raskaus "materiaalia"
Kohdunulkopuolinen raskaus saattaa
poistua keskenmenolla, mutta tarvitsee
aina lääkärin tutkimuksen.
Ja voi olla hengenvaarallinen äidille.
Ultrallahan ne katsovat sen missä se istukka sijaitsee.