OPPAISTA POIMITTUJA:
Kirjoitusten yksi tarkoitus voi olla liikuttaa lukijan mielenrauhaa. Joidenkin mielestä ei juuri kannata kirjoittaa ellei kykene jotenkin vaikuttamaan lukijaan.
On sanottu että kaikki tärkeät kirjoitukset ovat tehneet neurootikot. Uskonnollisista teksteistä alkaen. Saa olla vaikka hulluuden rajattomasta lähteestä pulppuavaa, kunhan järki kirjoittaa.
Tarinan aloitus vaikkapa joukkotuhoa aiheuttavasta, maailmanloppua lähentelevästä maanjäristyksestä, keskiosaan jotain reippaasti mielenkiintoisempaa ja sitten loppuhuipennus. No, tuo oli vähän liioiteltua, mutta kukaan ei tiedä mihin pystyy ennen kuin on kokeillut.
Kirjoittajan tulee kirjoittaa niin kuin kokee. Ei niin kuin luulee tahdottavan nähdä. Oman, persoonallisen "äänen" tulisi tulla esiin.
Eräiden opaskirjojen ohjeita tulkittuna:
- On hyvä (ellei pakko) olla
# Teema, johtoajatus (toiminnan varsinainen tarkoitus, mitä yritän sanoa, tekstin ydin).
Voi olla tiivistettynä vaikka yhteen virkkeeseen. Ei ole mielekäs kuin ao. tekstin osana.
# Juoni (miten teeman loogisesti (järkevästi) toteutan. Tai: se järjestys, jossa toimintaan liittyvät tapahtumat paljastuvat lukijalle. Keskittyy konfliktin ja sen selvittelyn ympärille.)
# Konflikti (esim. henkilöiden tai heidän ja ympäristön välinen ristiriita jonka ratkaisuun tähdätään.)
# Avainkohta (jossa novellin kokonaismerkitys avautuu)
# Kliimaksi (juonellinen huippukohta (onko sama kuin avainkohta?))
# Jännite, uteliaisuutta kiihottava olotila
# Elämän makuista tekstiä.
- Kirjoittaja on kuten näyttelijä tai laulusolisti: minä olen se, olen siellä mistä kerron. Esim. ei tule ajatella, mitä x voisi nyt olla tekemässä vaan mitä x ON nyt tekemässä.
- On hyvä, jos lukija alkaa välittämään siitä mitä henkilöille tapahtuu. Siksikin hahmo on syytä tuntea ja kuvata hyvin. Henkilökuvaus on tärkeä. Ja mahdollisuudet ovat rajattomat.
- Mieluummin liian vähän sanoja kuin liikaa.
- Vuoropuhelun tulisi olla napakkaa ("max 12 sanaa kerrallaan").
- Repliikit kannattaa lukea ääneen ja siten muokata niistä puhekieltä.
- Ympäristön avulla luodaan tunnelmia: salaperäisyyttä, kauhua, levollisuutta jne.
Natalie Goldberg:
- Kun tekstiä tulee, ei kannata pysähtyä. Hetki ei enää palaa sellaisena. On vaivalloisempaa jatkaa myöhemmin kuin hetkellä jolloin aihe on tuloillaan.
- Kirjoita ylimääräisesti. Siitä on sitten hyvä karsia.
- Anna ajan kulua ennen kuin luet kirjoittamasi. Sitten voit lukea "uusin silmin" kuin se olisi jonkun muun tekemää.
- Suurin ponnistus ei ole kirjoittamisessa vaan pelkojen voittamisessa.
- Kirjoittaessa on hyvä antaa mennä. Jarru pois!
- Käytä kokemiasi yksityiskohtia. Paljon. Vaikka se kokemus olisi ollut muualla. Sen voi kyllä siirtää tarvittavaan paikkaan. Yksityiskohdat antavat uskottavuutta ja toden tuntua. Ei ole yleistä autoa, isää, sisarusta jne. On tietyn merkkinen, kuntoinen, värinen auto. On sinun isäsi ja sisaruksesi omine piirteineen.
- "Älä selitä, kuvaa." = Älä kerro esim. vihasta vaan näytä, miksi hän vihastui. Tekstin kautta herätä tuo tunne lukijassa.
- Kirjoittaminen on myös yhteyttä toisiin kirjoittajiin.
- Ainakin välillä: loogisen mielen voi kääntää pois. Antaa kirjoituksen tihkua loogisuuden alta, alitajunnasta, suonista.
Lasse Ekholm
- Näytä, älä kerro! Eli kirjoita kuin olisit kamera joka tallentaa kuvia, ääniä, tuoksuja ja tunteita.
- Henkilö on paras kuvata tietyllä hetkellä tietyssä paikassa.
- Paikan kuvaus kuin henkilökin.
- Tunnelman kuvaus: vain muutama yksityiskohta
- Kaikki aistit mukaan.
- Sillä hetkellä kun kuvaa, siinä voisi tapahtua jotain.
- Henkilöiden kohtaamiset ovat tärkeitä tapahtumia.
Paavo Haavikko
- Aiheita pitää kerätä koko ajan. Aihioita jotka kehittyvät jos ovat kehittyäkseen.
- Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Paljon. Vaikka päivittäin.
Tommy Taberman
- Pitää olla intohimoa ja hillitöntä uskoa siihen, että on mahdollista kirjoittaa.
- Väkisin luominen on yhtä mahdotonta kuin yhdyntä ilman erektiota.
Pentti Saarikoski
Kaikki kirjoitukseni ovat työn alla. Julkaistutkin. Vaikka julkaistua ei voi enää muuttaa, voi tekstiä muunneltuna käyttää toisessa tekstissä.
C. Kihlman
Olen lukenut paljon, mutta kirjoittaessa ei luettua voi käyttää hyväksi ennen kuin henkilökohtainen elämys on sen vahvistanut.
Solveig Schoultz
Hyvin tietäen, että kaikki on sanottu jo aikaisemmin, kirjailija kuitenkin elää sen kuvitelman vallassa, että hän pystyy ilmaisemaan kokemuksensa tavalla joka on yksin hänen.
Mika Waltari:
Koeta aloittaa novelli mahdollisimman yllättävästi.
Älä kuvaile laajasti henkilön luonetta. Anna sen luontevasti tulla esiin puheista ja teoista.
Aihe on novellin arin ja ratkaisevin asia. Sen mukana novelli seisoo tai kaatuu.
Onnistuneelle novellille on ominaista tyyni, harmoninen sisäinen rauha ja voima sekä kertomisen väljyys.
Natalie Goldberg
On turha sanoa itselleen: "Nyt kirjoitan hyvän tarinan". Parempi sanoa: "Olen vapaa kirjoittamaan karmeaa roskaa". Ja sitten "annan kynän lentää" ilman turhaa kontrollia tai logiikkaa.
Logiikka yms. tarkistetaan vasta seuraavilla kierroksilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ookei. Mä kopioin ja laitoin kansiooni bestseller. Kiitos matskusta.
Kirjoittamisiin!