"Happimäntä" & korkea verenpaine

Arveluttaa

Hei!

Viikko sitten töissä (rennossa, mukavassa tilanteessa - vaikka aiheena oli myynti - asiakkaan kanssa puh.puhuessa) tuli kohtaus, jossa kuin mäntä tukkisi sykäyksittäin kurkun kaulakuopan kohdalta. (HUOM! Ei rintakipua.)

Samaan aikaan oikealla päässä tuntui kuin jotain pullistuisi.
Muistan että joten kuten puhelun sain loppuun.
(Muisti ei siis pätkinyt ;).

Tunsin ettei kaikki ole kohdallaan ja hakeuduin
työterveyslääkärin päivystykseen.

Vajaan tunnin päästä siellä verenpaine oli vielä 120/180.
Minut laitettiin pitkäkseen n. 1,5 h ajaksi ja alussa antoivat piikin peffaan. (Vp:n alentamiseksi.) Paine aleni, muistelen sen olleen 95/138 kun pääsin pois.

Lääkäri erikseen kävin muistuttamassa että menen seuraavana päivänä lääkäriin ja selvittämään mistä tuollainen paine voisi johtua ja mitä paine on seur. pvänä.

2 pvää sairaslomaa, diagnoori I10 "Hypertensio artherialis" lukee paperissa tarkalleen. (Ehkä lääkärin kirjoitusvirhe, mutta löysin sille selityksen; Kohonnut verenpaine.)

Seuraavan päivänä työterveyshuollossa paineet olivat 80/120.
Lääkäri katsoi vanhat labrat läpi ja totesi ettei nyt aiheuta muita tutkimuksia, mutta toki seurata tilaansa täytyy.
Kerroin myös miten kauan tämä on jatkunut ja että 3 viime vkon aikana olen tuntenut kuin nenästä tulisi välillä verta, vaikkei tulekaan.

Tuollainen "happimäntä"-kohtaus on vaivannut minua nyt n. 2,5 v.
Muistelen että silloin tällöin verenpaine on ollut sen jälkeen koholla, mutta tuollaisa lukemia ei ole ollut koskaan, eikä paineen tunnetta oikealla puolella päätä.

Ensimmäinen kohtaus tuli kavereiden kanssa ollessani keskellä kaupunkia, kadulla.
Siitä minut saatettiin sattumoisin samaan lääkärikeskukseen kuin nyt kävin päivystyksessä.
(Lääkäri näki nyt että silloinkin paineeni oli ollut koholla, ei näin pahasti.) Tuolloin yleislääkäri silloin filmin pikavilkaisi ja totesi sen olevan kunnossa.

(Paniikkihäiriöstä ei ole kyse, sen sanon muistaissani jo nyt heti. En pelkää liikennevälisseä matkustamista, en väkijoukkoja, tms. Päin vastoin, mitä enemmän väkeä, sen parempi meininki. Olen myös tottunut esiintyjä.)

sen jälkeen kohtauksia on tullut mm. tällaisissa tilanteissa:
- vapaapäivän iltana rennosti leffaa katsellen
- pysäkiltä kotiin alamäkivoittoista tietä kävellessä (6 krt 400 m matkalla => tk-päivystyksessä olin sitten tarkkailussa 8 h, ei tullut siellä, pääsin kotiin)
- kesken työ-/vapaapäivän erilaisissa tilanteissa

=> aina ennalta varoittamatta, kestäen n. 5-45 sek muutaman minuutin ajan
(ja n. 0-10 krt/2 vkoa)

Tunne on aavistuksen lamauttava - ja painaa mieltäni; haluaisin todella saada selville mistä kiikastaa.

24h sydänfilmirekisteröinnissä nyt viime kesänä se tuli lievänä ja kun paperit ei ole tässä, muistelen siellä lukeneen "lievä rytmihäiriö/rytminmuutos".

Sydäntä tai kilpirauhasta ei ole kuvattu.

Verikoetulokset ovat normaalit (katsoin 2 v:n sisään). Ainoana pistää silmiin että P - Krea on ollut 11/2007 mitatessa 47 umol/litra ja 8/2006 mitatessa 42 umol/litra.

Ja senkka (La) pitkään 25-30, viimeksi mitattu 5/2006 - sekä 1/2006 ja silloin ollut molemmilla kerroilla 30.
(Itseäni hieman huolestuttaa, lääkäri tk:ssa ei ottanut kantaa.)

Kok.kolesteroli on 5.4
HDL 1.65
LDL 3.3
fP-Trigly 0.99

Ylipainoa on, sen myönnän. Mutta painoa en saa alenemaan - unettomuutta olen kärsinyt vasta 10 v.
(Olen nyt erikoislääkärin hoidossa siitä.). Pääsääntöisesti yritän syödä tavallista, terveellistäkin ruokaa. Tosin välillä voi mennä 8 h ilman syöntiä kun nälkä ei tule, sitten onkin hirmunälkä.

En polta. Kahvia/teetä juon n. 4-5 kupillista päivässä. Alkoholia käytän 1-3 annosta kuukaudessa.

Janon tunnetta ei tule, mutta yritän muistaa juoda vettäkin. Välillä sen kyllä totaalisesti päivällä unohdan. Aamuisin juon 1-2 mukillista tyhjään vatsaan.

Tässä näin lyhyesti :)

Mikä voisi olla homman/oireen takana?

1

1256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En halua

      pelotella, mutta mielenkiinnosta kysyn. Kumpi oire tulee ensin, pään tunne vai kurkun? Ilmaantuuko kohtauksen aikana puolieroja kropassa/kasvoissa (puristusvoiman heikkous ym), huimausta tai näköhäiriöitä? Onko olo millainen kohtauksen jälkeen? Onko päätä koskaan kuvattu?

      Aivoverenkierrolliset häiriöt aiheuttavat joskus tällaisia erikoisia tuntemuksia päähän, ns.sytytyslankatuntemuksia tms. AVH:n yhteydessä verenpaineet voivat nousta, aivovammassahan ne lähes poikkeuksetta nousevat kun elimistö pyrkii varmistamaan aivojen hapensaannin.

      Nuo kurkun tuntemukset viittaavat vahvasti rytmihäiriöihin. Jos tämä oire on vallitseva, on varmaankin kyse näistä. Kaikilla ihmisillä on jonkin verran lisälyöntejä, jotka voivat tuntua muljahduksina. Sinulla kohtaus tuntuu kyllä kestävän poikkeuksellisen pitkään... Onko "männän" tahti tasainen, rytmikäs? Vai tuleeko epäsäännöllisesti?

      Verenpaineen nousu voi selittyä myös säikähdyksellä tai pelolla. Jos kovasti pelkää että mikä nyt on vialla, voi paineet olla pitkänkin ajan koholla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      198
      2454
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1325
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1187
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1078
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      97
      1049
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1048
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    Aihe