Kamppailulajit lisäävät väkivaltaa?

temgur

eräs erityisnuorisotyötä jengien parissa tekevänä on huomannut, miten lähes jokainen katutappelu on itämaisia taistelulajeja harrastavan nuoren aloittama.

hän on sanonnut:
Sellainen nuori -yhä useammin nykyisin vielä tyttö- on treenannut jotain näistä lajeista ehkä jo vuosia. Humalassa hän sitten haluaa kokeilla oppimiaan taitoja käytännössä.

Lajien harrastajat hokevat kuin mantraa sellaista väittämää, jonka mukaan kamppailulajien harrastajia opetetaan itsehillintään ja että heidät erotetaan seurasta heti katutappelun jälkeen.

Väitän, ettei erottaminen pidä paikkaansa. Tunnen kymmeniä nuoria, joiden katutappelu on kulkeutunut seuran tietoon, mutta vain hyvin harva heistä on erotettu - ja erotetut ovat sitten hankkiutuneet toisen seuran tai lajin pariin! Käytäntö puhuu aivan toista kuin propaganda, eivätkä sanat merkitse paljon, kun päivittäin näkee elävän elämän olevan jotain muuta.

Itsehillinnänkin kanssa on vähän niin ja näin. Moniko nuori TODELLA tulee lajinsa pariin oppiakseen itämaista uskontoa tai filosofiaa? Kyllä sinne tullaan voimankäytön ja väkivallan ihailijoina, ja filosofinen puoli ohitetaan mahdollisimman vaivattomasti. Sekin on todettu nuorien kanssa keskustellessa.

On muuten väärin puhua "itsepuolustuslajeista", nehän ovat ehkä jotain judoa lukuunottamatta väkivallan käytön opettelua, jota voidaan soveltaa yhtä hyvin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin. Siksi suosin mieluummin sanaa "väkivaltalajit".

8

1298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todella huippu urheilija

      eräs erityisnuorisotyötä jengien parissa tekevä yksilö on huomannut, miten lähes jokainen katutappelu on jalkapalloa ja jääkiekkoa harrastavan ja/tai seuraavan nuoren aloittama.

      hän on sanonut:
      Sellainen nuori -yhä useammin nykyisin vielä tyttö- on treenannut jotain näistä lajeista ehkä jo vuosia ja luulee olevansa voittaja-ainesta. Humalassa hän sitten haluaa kokeilla oppimiaan taitoja ja asennetta käytännössä.

      Lajien harrastajat hokevat kuin mantraa sellaista väittämää, jonka mukaan jalkapallon tai jääkiekon ja kilpaurheilun harrastajia opetetaan itsehillintään ja reiluun peliin että heidät erotetaan seurasta heti katutappelun jälkeen.

      Väitän, ettei erottaminen pidä paikkaansa. Tunnen kymmeniä nuoria, joiden katutappelu on kulkeutunut seuran tietoon, mutta vain hyvin harva heistä on erotettu - ja erotetut ovat sitten hankkiutuneet toisen seuran tai lajin pariin! Käytäntö puhuu aivan toista kuin propaganda, eivätkä sanat merkitse paljon, kun päivittäin näkee elävän elämän olevan jotain muuta, jalkapallohuliganismia ja olutmainoksia.

      Itsehillinnänkin ja reilun pelin kanssa on vähän niin ja näin. Moniko nuori TODELLA tulee lajinsa pariin oppiakseen liikunnallisia ja sosiaalisia taitoja? Kyllä sinne jääkiekkoon ainakin tullaan voimankäytön ja väkivallan ihailijoina (jee, verta kentällä, lyö sitä Teemu!), ja filosofinen puoli ohitetaan mahdollisimman vaivattomasti. Voittaminen, keinolla millä hyvänsä on pääasia. Sekin on todettu nuorien kanssa keskustellessa ja doping-keskustelua seuratessa.

      On muuten väärin puhua "urheilulajeista", nehän ovat ehkä jotain sulkapalloa lukuun ottamatta väkivallan käytön opettelua, jota voidaan soveltaa yhtä hyvin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin. Siksi suosin mieluummin sanaa "väkivaltalajit".

    • Budossa kiinni

      Sinä se et tiedä asioista yhtään mitään! :))
      Taidat olla trolli tai jokin muu lietsoja.

      Itse eri kamppailu/budo/taistelulajeja 20-vuotta treenanneena ja 16-vuotta opettaneena tiedän, että näin ei asia ole!

      Tietenkin joskus joitakin yksilöitä eksyy harjoitus-salille hakemaan niitä ns. tappelutaitoja ja "kivoja kikkoja" millä pääsee kadulla jotakin satuttamaan. Onneksi hyvin harvoin. Lähes kaikki rettelöitsijät tipahtavat peruskurssimme vauhdista pois jo alkutekijöiltään.

      Ei voi sanoa esim. että nyrkkeilijä hakkaa myös kadulla vastaantulijansa! Tai trap-haulikkoampuja ammuskelee myös ihmisiä kadulla kaiket päivät.... mietippä vähän, ei ne aseetkaan ketään yksistään tapa, ihminen sitä liipasintakin vetää.

      • Itse olen itsekseni harjoitellut taistelulajeja jo monta vuotta ja olen käynyt parilla kurssillakin. Kamppailulajien parissa voin purkaa paineita ja todella rentoutua. Jos olen noussut aamulla väärällä jalalla ja tuntuu ettei mikään onnistu niin menen luonnon hiljaisuuteen tai nyrkkeilysäkille treenaamaan kaikessa rauhassa niin olo on jälkeenpäin paljon parempi. Itse en ketään löisi olkoonpa hän sitten kuinka ärsyttävä tyyppi tahansa ja uskon että melko monen kamppailulajin harrastajan nyrkki menee mieluummin taskuun kuin toisen kasvoihin ;).


    • ne nilkit

      siellä kaduilla tapellessaan mainostavat treenanneensa jotain lajia. Tarkoitus on yrittää pelotella ja saada vastapuoli pois tolaltaan. Pikkunilkki on niin peloissaan itsekin, että koettaa suuta pieksemällä saada toisen luovuttamaan/jähmettymään, jotta mahdollinen mukilointi olisi nilkille itselleen mahd. vaaraton.

      On sitten toinen juttu, onko pikkukrimi koskaan treenannut mitään muutamaa viikkoa kauemmin. Ei kaikki lyönnit tai potkut ole karatea tai vapaaottelusaleilta opittuja. Kenenkään ei tarvitse treenata väkivaltaa varten. Se onnistuu sairailta ihan luonnostaan.

      Nää teidän "asiakkaanne" kusettavat teitä jutuillaan treenaamisesta. Yrittävät reppanat hakea jotenkin rispektiä. Suodatinta peliin arvon nuorisotyöntekijät. Ette taida olla kartalla ammattinne kanssa.

    • ei lakanahiihdolle

      kannattaakin harrastaa vain länsimaisia lajeja.

      • lisää viinaa ja huumeita!

        Eiköhän se ole niin että viina ja huumeet sitä väkivalta lisää! Suurin osa väkivaltarikoksiin syyllistyvistä on jonkin päihteen vaikutuksen alainen! Lopettakaamme siis viinamonopooli ja kieltolaki voimaan! Kamppailulajien harrastukseen ei 99.9% kuole, viinaan ja huumeisiin kuolee suomessakin tuhansia ihmisiä vuodessa! Tässä valossa on ihan turha tulla kertomaan kamppailulajien vaaroista, vaarallisempaa on syrjäytyminen ja harrastamattomuus!


    • jepjepje

      Tollaisa ne nattalajit on. Kun ei tiedetä, miltä isku/lyönti/heitto tuntuu oikeasti, ei sen voimaa osata kunnioitta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3238
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2590
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2517
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe