Pallo- eli omenakotilon kutu

Supervauhtia kasvanut kirkkaan keltainen
omenakotilo oli ollut pari-kolme kuukautta ainut
omenakotilo 100-litraisessa akvaariossani.
Laseihin oli kuitenkin jostain ilmestynyt muutama
viikko sitten muutama pienen pieni (~1mm) pyöreä
ötökkä, jotka varmaankin ovat myös
omenakotiloita. Ne ovat vieläkin hyvin pieniä,
mutta ovat jo jonkin verran keltaisen emonsa
näköisiä (kun suurennuslasilla katsoo), vaikkakin
pari aivan mustaakin on muutoin läpinäkyvien
joukossa.

No ei tämä mitään, mutta eilen aamulla oli
keskelle kansilasia, sen alapinnalle (veden
yläpuolelle) ilmestynyt aikuisen
peukalonkokoinen, vaalenpunainen keko, jossa on
satoja omenakotilon munia!!! Näin voi käydä,
vaikka hankkisi vain yhden pallokotilon, sillä
vaikka kyseistä kotiloa vaaditaankin
lisääntymiseen aina sekä koiras että naaras, voi
naaras säilöä maidin näköjään yli kahdeksikin
kuukaudeksi sisäänsä ja ottaa käyttöön myöhemmin.

No, eipä vielä mitään ongelmia, jos lisää niitä
ei halua, niin koko kutumöhkäle on helppo
poistaa - mitä en kuitenkaan mielenkiinnon takai
aio tehdä. Omenakotilo on siinäkin mielessä
helppo, että se on vanhemmitenkin kokonsa ja
kirkkaan värinsä puolesta helppo poistaa
akvaariosta sormin tai pienenä lappoletkulla.
Kotilosta on kuitenkin se hyöty, että se
rajoittaa räjähdysmäisesti lisääntyvien muiden
kotiloiden kantaa syömällä niiden munia ja
ahmimalla loputtomaan nälkäänsä myös kaiken
ylimääräisen ravinnon - sen kyllä uskon!

Kalat eivät syö omenakotilon munia, joiden
sanotaan maistuvan pahalle ihmisenkin suussa.
Minullakin on nyt yli vuorokauden ollut
peukalonpäänkokoinen pala - jota kotilo ei kai
onnistunut riittävän hyvin kiinnittämään -
akvaarion pohjassa pohjakalojen siitä
piittamatta. Ko poikaset ovat kuitenkin mennyttä
(hukkuneet).

Kahdesta viiteen viikon kuluttua on odotettavissa
kuoriutuminen, mikäli munat todellakin ovat
hedelmöittyneitä. Sitä ei vielä tiedä, koska
pallokotilot juuri lukemani mukaan munivat,
vaikkeivät olisi koirasta nähneetkään. Munat
vaativat riittävän kosteuden, etteivät kuivu tätä
ennen. Kotilo onkin robottia ja tietokonetta
paljon älykkäämpänä, omaehtoisena olentona
löytänyt niille ehkä parhaan mahdollisen paikan,
heti suodattimesta tulevan ilmastuskuplavanan
yläpuolelta.

Yritin tarjota mahdollisesti syntyviä kotioita
Reporankaan, missä kuitenkin juuri oli lupauduttu
ottamaan niitä jo joltain toiselta. Täytynee
kalustaa muutama pikkuakva (<<10 l/kpl) ja
eristää toisistaan sinne mielenkiintoisimmat
yksilöt. Ikävä kyllä ei voi sanoa, mitkä ovat
naaraita ja mitkä koiraita.

Kotilot eivät ole niin tarkkoja veden laadun
suhteen, kunhan ei ole kuparia eikä muita
myrkkyjä. Ehkä tästä vielä kehkeytyy vaikka
muutama kasviakvaario a'la Takashi Amano. Laitan
ne varmaan vierekkäin ja varustan kiertävällä
vedellä tilavuden kasvattamiseksi. Tähän homman
taitaa olla paras ryhtyä, jotta parin viikon
kuluttua olisi toimiva "biotooppi" valmiina. Saas
nyt nähdä tuleeko munista edes mitään, mutta
vauvoja on kyllä kasvamassa jo muutenkin - en
tosin vielä tiedä onko ne edes omenakotioita.

Pallokotilon ensihankkijat, muistakaa varautua
tällaiseen tilanteeseen! En toki mielelläni
tappaisi kotiloita, mutta on minulla hätävarana
kolme "ihanan sympaattista" sinipallokalaa pikku-
akvassa, joille vedenvaihdon yhteydessä lappoan
kymmenittäin pieniä kotiloita toisesta altaasta.
Vain jotkut palleroita itseään suuremmat
näyttävät selvinneen hengissä hiekan sisässä.
Pohjalla ei näy mitään liikettä - päinvastoin
kuin akvaariossa, missä pallokaloja ei ole!
191205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vihje- omenakotiloille saattaa iskeä vaellusvietti
päälle kudettuaan. Suosittelen että tarkastat
veijarin vielä olevan akvaariossa enenkun sen
pidemmälle unenpöpperöisenä vaeltelet ettei kuulu
tukalaa rutinaa jalan alta. Ylälasin
ilma-aukkoihin voit joutua virittämään jotain
verkkosysteemejä jos omasi innostuu kovin
seikkailuhenkiseksi. Tietysti jos kämpässäsi
moiset reissut onnistuu nii mikäs siinä kunhan
saat kaverin takaisin akvaan viikon kuluessa.Itse
en ole moista uskaltanut kokeilla.
Ne aiemmin näkyneet kotilot eivät ole omppuja,
ellei munakennoja ole näkynyt. Koiraat on kyllä
helppo tunnistaa vähän ajan kuluttua . Ne ovat
aika hmmm... "aktiivisia".
Jolle tole saanut sijoitusta jälkipolvelle,
suosittelen poistamaan köntin nyt kun vielä voit.

Äänestä

syökös nämä omenakotilot levää?

Äänestä
  • syöhän nuo. tosin isompana ne alkaa olla sen
    kokosia etteivät pysy hennoimmissa ja ohuimmissa
    lehdissä kiinni.

    Äänestä

  • Omenakotilon on varsinainen syöppö ja pitää lasit
    partamonnin kera puhtaana. Kaikki pohjalle jäänyt
    ruoka kelpaa. Kovia ovat tosiaan seikkailemaan:
    kotilo kiipeilee milloin missäkin kuin joku
    Tarzan. Kaksi kertaa olen nähnyt kun se kiipeää
    etulasissa ja kurottaa kiinni pintakasvin
    pitkästä, ohuesta juuresta. Sitten se päästää
    irti lasista ja flengaa tosiaan kuin apinain
    kuningas. Usein kun sitä ei näy missään, on se
    jossain ylhäällä ja saattaa pudottatua katselijan
    yllätykseksi pohjalle.

    Minulla on puoliavoin akvaario. Täytynee sulkea
    ulospääsyreitti.

    Tässä on huippulinkki:

    http://www.applesnail.net/

    Äänestä

  • Ender kirjoitti:

    syöhän nuo. tosin isompana ne alkaa olla sen
    kokosia etteivät pysy hennoimmissa ja ohuimmissa
    lehdissä kiinni.

    omenakotilossa ei ole erikseen naaraita ja
    koiraita. kaikki kotilot ovat kaksineuvoisia.
    tosin muutamilla kaukaisilla lajeilla voi olla
    erikseen tai sitten niin, että kotilo viettää
    osan elämästään koiraana ja osan naaraana. Mutta
    omenakotilot ovat kaksineuvoisia! :)

    Äänestä

  • pallokotilo kirjoitti:

    Itse luin tuolta Tiitun kertomalta nettisivulta,
    että omenakotiloissa nimenomaan on naaraat ja
    urokset erikseen ja kumpiakin tarvitaan vauva
    kotiloiden tuottamiseen?
    Mainittiin kyllä, että tietyt lajit voivat
    vaihtaa sukupuolta...

    Äänestä

  • Tiitu kirjoitti:

    Omenakotilon on varsinainen syöppö ja pitää lasit
    partamonnin kera puhtaana. Kaikki pohjalle jäänyt
    ruoka kelpaa. Kovia ovat tosiaan seikkailemaan:
    kotilo kiipeilee milloin missäkin kuin joku
    Tarzan. Kaksi kertaa olen nähnyt kun se kiipeää
    etulasissa ja kurottaa kiinni pintakasvin
    pitkästä, ohuesta juuresta. Sitten se päästää
    irti lasista ja flengaa tosiaan kuin apinain
    kuningas. Usein kun sitä ei näy missään, on se
    jossain ylhäällä ja saattaa pudottatua katselijan
    yllätykseksi pohjalle.

    Minulla on puoliavoin akvaario. Täytynee sulkea
    ulospääsyreitti.

    Tässä on huippulinkki:

    http://www.applesnail.net/

    juu. olin ihastunut itsekkin kys.sivustoon.
    Mahtavaa kun jotkut viitsivät todella paneutua
    asiaan ja sitten kertoa tietonsa toisillekin. Ja
    vielä on ammattimaisesti tehty saittikin eikä
    mitään "pun.tekstiä harmaalla pohjalla ja paljon
    huutomerkkejä"-leiskaa.

    Äänestä

  • pallokotilo kirjoitti:

    omenakotilossa ei ole erikseen naaraita ja
    koiraita. kaikki kotilot ovat kaksineuvoisia.
    tosin muutamilla kaukaisilla lajeilla voi olla
    erikseen tai sitten niin, että kotilo viettää
    osan elämästään koiraana ja osan naaraana. Mutta
    omenakotilot ovat kaksineuvoisia! :)

    Niinhän sitä outo luulisi. Käypä vilkasee tuota
    hypetettyä siteä ja sieltä otsikko "Reproductive
    system"
    Suora rippaus:
    "The apple snail has separated sexes and is NOT a
    hermaphroditic snail."
    Jos et sit tosta usko nii ei voi auttaa ;)

    Äänestä

Olen miettinyt, että haluaisin itselleni
tuollaisen omena-kotilon, mutten ole missään
nähnyt myynnissä niitä?
Oisitko halukas myymään minulle yhen? Mielummin
poikasen ettei se ole vielä kerennyt tulla
kantavaksi...ei ole nääs tilaa sijotella niitä
mihinkään.
Täytyy vaan ensiksi vähän syventyä niitten
hoitoon...

Äänestä
  • Meiltä saat, ipanoita on nyt noin parisataa.
    Puolet on jo sijoitettu mutta kyllä noista vielä
    riittää <g>.
    Asun Espoossa ja ilmaseksi saat kun vaan haet.

    Äänestä

  • Ender kirjoitti:

    Meiltä saat, ipanoita on nyt noin parisataa.
    Puolet on jo sijoitettu mutta kyllä noista vielä
    riittää <g>.
    Asun Espoossa ja ilmaseksi saat kun vaan haet.

    Tuota ainoa mitä tässä mietin on, että tuhoaako
    tollanen omenakotilot kasvit tehokkaasti? Mulla
    näet on kasveja todella paljon ja kun olen ne nyt
    viimein saanut viihtymään ja kasvamaan niin en
    haluis, että ne tulee syödyksi kokonaan?
    Jonkun verran toki saa järsiä, muttei kaikkia
    kasveja kokonaan...
    Tuolla netti saitilla tosin sanottiin, että
    riippuu lajista mitkä tuhoaa kasveja?

    Äänestä

  • Taika-Jim kirjoitti:

    Nämä näyttäisi olevan aika tottelevaisia syömään
    mm. spiruliinaa.
    En ole havainnut katoa kasvesta, tosin varmaan
    riippuu siitä, kuinka paljon muuta safkaa on
    tarjolla. Akvaariossa on nyt tosin sen parisata a
    poikasta, ja 7 monnia joten kilpailua piisaa. Ja
    jos jaksat keitellä niille välillä muita
    vihanneksia, niin kasvu(/i)rauhan pitäsi olla
    taattu. Meillä ei ongelmaa ole ollut.

    En tiennytkään, että ne on erikseen. No mistä
    sitten erottaa koiraan ja naaraan?

    Äänestä

  • se joka sanoet kirjoitti:

    En tiennytkään, että ne on erikseen. No mistä
    sitten erottaa koiraan ja naaraan?

    Seuraava on otettu suoraan netistä...

    How can I see if a have a male or a female apple
    snail?
    A: A relative easy (?) way to determine the sex
    of an apple snail is by taking the snail out of
    the water, keep it on it's back and wait until
    the animal comes out of its shell. At that moment
    you have to take a look at the upper part of the
    right mantle cavity. Close to the edge of the
    shell, you can see the penis sheath starting
    (take a look at the anatomy to get an idea where
    to look for).
    Some experience might be needed for this, but
    once you have seen the difference between the
    male and the female snail you'll find it less
    difficult to determine the sex of an apple in the
    future.
    Another option is to wait until the snail
    copulate. When they're mating, the male snail
    creeps on the shell of the female and puts his
    penis in her. At that point you know that the one
    on top is the male and the other is the female.
    The third way to differentiate the sexes is based
    on the fact that male snail have a rounder shell
    opening (aperture). In the case you are the lucky
    owner of several apple snails, you can compare
    the aperture height/width to determine the sexes
    of your snails.
    There also is a fourth way: killing the animal
    and having a look at the inside. But I guess you
    prefer to keep your snails alive.

    Äänestä

Nyt on kotilo muninut jo toisen, puolikkaan
pingispallonkokoisen ryväksen akvaarion
takalaitaan. Miten se oikein jaksaa tuota touhua?
Yhden munan pusertamiseen menee kuulemma puolisen
minuuttia, joten kotilo on tehnyt työtä taas
tuntitolkulla! Ja ruoka maistuu. Varsinainen
vintiö.

Äänestä
  • ... edelleen applesnail.netistä, jotta kaverit
    munii vaikkei olisi hedelmöitetty, eli samaan
    tyyliin kun kanat. eli yksinäisen kotilon
    hommanneilla ei olisi sen mukaan syytä huoleen
    populaation kasvamisesta.

    Äänestä

Omassa akvaariossani on ollut muutaman kuukauden
omenakotilo. Ensin niitä oli kaksi, mutta toinen
kuoli. Ilmeisesti ne ovat kuitenkin jonkun verran
tarkkoja veden laadusta, koska tällöin meillä oli
n.70 partiksen poikasta ja kakkaa riitti
tiheämmistä vedenvaihdoista huolimatta.
Mutta mitenkähän tämän jäljelle jääneen kanssa.
Nyt veden pitäisi olla kunnollista ja pohjalla on
palanen mustekalan uimarakkoa(vai mitä
lie..kaupassa vaan kehotettiin laittamaan)
kuitenkin kuoresta on lähtenyt palanen ja
muutenkin kotilo lilluu kotiloonsa uppoutuneena
aika paljon.
Voiko akvassamme oleva tiikerinuoliainen nyppiä
tuota kotiloa. Tai olen sen nähnyt sitä hieman
tekevän, mutta voiko se todella ottaa kuoresta
paloja irti? Tänään siirsin sen poikasakvaarioon
(40l). Onko se liian pieni sille? Vai siirränkö
takaisin tikrun seuraan? Kokemuksia?

Äänestä
  • Tiikerinuoliaiset kuulema syövät kotilon kun
    kotilon kokoon katsomatta, joten otapa omppu pois
    samasta tankista ja äkkiä. Jos olet seurannut
    täällä keskustelua, olet saattanut huomata että
    tiikerinuoliaisia nimen omaan käytettään
    kotiloiden tuohamiseen. Omppusi on kuoressaan kun
    yrittää suojautua jatkuvalta repimiseltä.
    Omput tarvitsevat myös miedosti emäksisen ja
    kovan veden jotta kuori pysyisi kunnossa eikä
    eroosio purisi niin pahasti. A:n pohjalla tulisi
    olla hyvä läjä näkinkenkärouhetta, kaverit
    natustelevat niitä jatkuvasti saadakseen kalkkia
    kilven rakentamiseen.
    Jos hyvissä oloissa niiden kuori reunoista
    vaurioituu, ne pystyvät hyvin korjaamaan vauriot
    ja kasvattamaan kohtaan uuden , tosin vähän
    raitasen ja kuprusen kuoren. ( Sama jos ihmiseltä
    kynsi irtoaa , niin se tilalle kasvava on vähän
    semmoista kurppasen näköistä... =)
    Omppujen kanssa joutuu olemaan vähän varovainen
    sen suhteen, mitä kaloja kaveriksi laittaa, kun
    esim. nuoliaiset niitä vetelevät poskeensa ihan
    lemmellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiitu kirjoitti:

Supervauhtia kasvanut kirkkaan keltainen
omenakotilo oli ollut pari-kolme kuukautta ainut
omenakotilo 100-litraisessa akvaariossani.
Laseihin oli kuitenkin jostain ilmestynyt muutama
viikko sitten muutama pienen pieni (~1mm) pyöreä
ötökkä, jotka varmaankin ovat myös
omenakotiloita. Ne ovat vieläkin hyvin pieniä,
mutta ovat jo jonkin verran keltaisen emonsa
näköisiä (kun suurennuslasilla katsoo), vaikkakin
pari aivan mustaakin on muutoin läpinäkyvien
joukossa.

No ei tämä mitään, mutta eilen aamulla oli
keskelle kansilasia, sen alapinnalle (veden
yläpuolelle) ilmestynyt aikuisen
peukalonkokoinen, vaalenpunainen keko, jossa on
satoja omenakotilon munia!!! Näin voi käydä,
vaikka hankkisi vain yhden pallokotilon, sillä
vaikka kyseistä kotiloa vaaditaankin
lisääntymiseen aina sekä koiras että naaras, voi
naaras säilöä maidin näköjään yli kahdeksikin
kuukaudeksi sisäänsä ja ottaa käyttöön myöhemmin.

No, eipä vielä mitään ongelmia, jos lisää niitä
ei halua, niin koko kutumöhkäle on helppo
poistaa - mitä en kuitenkaan mielenkiinnon takai
aio tehdä. Omenakotilo on siinäkin mielessä
helppo, että se on vanhemmitenkin kokonsa ja
kirkkaan värinsä puolesta helppo poistaa
akvaariosta sormin tai pienenä lappoletkulla.
Kotilosta on kuitenkin se hyöty, että se
rajoittaa räjähdysmäisesti lisääntyvien muiden
kotiloiden kantaa syömällä niiden munia ja
ahmimalla loputtomaan nälkäänsä myös kaiken
ylimääräisen ravinnon - sen kyllä uskon!

Kalat eivät syö omenakotilon munia, joiden
sanotaan maistuvan pahalle ihmisenkin suussa.
Minullakin on nyt yli vuorokauden ollut
peukalonpäänkokoinen pala - jota kotilo ei kai
onnistunut riittävän hyvin kiinnittämään -
akvaarion pohjassa pohjakalojen siitä
piittamatta. Ko poikaset ovat kuitenkin mennyttä
(hukkuneet).

Kahdesta viiteen viikon kuluttua on odotettavissa
kuoriutuminen, mikäli munat todellakin ovat
hedelmöittyneitä. Sitä ei vielä tiedä, koska
pallokotilot juuri lukemani mukaan munivat,
vaikkeivät olisi koirasta nähneetkään. Munat
vaativat riittävän kosteuden, etteivät kuivu tätä
ennen. Kotilo onkin robottia ja tietokonetta
paljon älykkäämpänä, omaehtoisena olentona
löytänyt niille ehkä parhaan mahdollisen paikan,
heti suodattimesta tulevan ilmastuskuplavanan
yläpuolelta.

Yritin tarjota mahdollisesti syntyviä kotioita
Reporankaan, missä kuitenkin juuri oli lupauduttu
ottamaan niitä jo joltain toiselta. Täytynee
kalustaa muutama pikkuakva (<<10 l/kpl) ja
eristää toisistaan sinne mielenkiintoisimmat
yksilöt. Ikävä kyllä ei voi sanoa, mitkä ovat
naaraita ja mitkä koiraita.

Kotilot eivät ole niin tarkkoja veden laadun
suhteen, kunhan ei ole kuparia eikä muita
myrkkyjä. Ehkä tästä vielä kehkeytyy vaikka
muutama kasviakvaario a'la Takashi Amano. Laitan
ne varmaan vierekkäin ja varustan kiertävällä
vedellä tilavuden kasvattamiseksi. Tähän homman
taitaa olla paras ryhtyä, jotta parin viikon
kuluttua olisi toimiva "biotooppi" valmiina. Saas
nyt nähdä tuleeko munista edes mitään, mutta
vauvoja on kyllä kasvamassa jo muutenkin - en
tosin vielä tiedä onko ne edes omenakotioita.

Pallokotilon ensihankkijat, muistakaa varautua
tällaiseen tilanteeseen! En toki mielelläni
tappaisi kotiloita, mutta on minulla hätävarana
kolme "ihanan sympaattista" sinipallokalaa pikku-
akvassa, joille vedenvaihdon yhteydessä lappoan
kymmenittäin pieniä kotiloita toisesta altaasta.
Vain jotkut palleroita itseään suuremmat
näyttävät selvinneen hengissä hiekan sisässä.
Pohjalla ei näy mitään liikettä - päinvastoin
kuin akvaariossa, missä pallokaloja ei ole!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu