En ymmärrä miksi vanhempien ihmisten on pakko tulla tänne "valistamaan" ja haukkumaan ihmisiä, jotka ovat saaneet nuorena lapsia.. Arvatkaa onko kivaa lukea valituksia siitä, että ku ollaan nuoria äideiks/isiks?? voin kertoa, että uskon että moni teiniäiti/isä voi olla parempi vanhempi kun useat vanhemmat äidit/isät...
miksi valittaa??
äiti91
201773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Aivan, minä halusin äidiksi ei se edes ollut vahinko. Opiskelen vaikka mulla on lapsi, koska teen
koulun jälkeen vanhemmilleni hommia, ja saan heiltä hieman elämiseen rahaa, ja vanhemmat taas pitävät vauvaa silmällä. En voi käsittää miksi meitä nuoria äitejä pidetään niin avuttomina.
Kevättä sulle.
Täytyy kyllä kehua tällä palstalla olevilta sitä asennetta, että vaikeissakin tilanteissa on nähty omat ja muiden avustamat mahdollisuudet lapsen pitämiseksi eikä ole sorruttu aborttiin. Abortti loukkaa syntymättömän lapsen oikeutta elämään.
Arvelisin, että monet kitkerintä kritiikkiä esittävät ovat parisuhteessa olevia naisia, jotka ovat saavuttaneet elämässään korkeakoulututkinnon, hyväpalkkaisen uran ja vaurautta, mutta jääneet ilman lasta. Monet näistä sitten pitävät teinien saamia lapsia "luonnottomuutena" ja "vääryytenä", katsovat itse "paremmin ansainneet jälkikasvua" ja onpa joistakin viesteistä kuultanut läpi tarve saada adoptoitua lapsia teinivanhemmilta pois!
Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten monissa länsimaissa todellakin oli systeemi, jossa adoptiolapsia pyrittiin varta vasten hankkimaan ja järjestämään varakkaille lapsettomille pariskunnille kotimaasta. Tämä käytäntö on kuitenkin ihmisoikeussyistä onneksi pitkälti tyrehtynyt.
..myös yh-äiteihin; Kahvipöytäkeskustelussa MLL:n perhekahvilassa eräskin rouva päivitteli kun heidän sukulaisensa, 20-vuotias tyttö oli tullut yhden illan suhteesta raskaaksi ja pitänyt lapsen, että on se niin väärin, että jotkut yrittää sitä lasta vuosikausia ja toisille käy ns. vahinko. Ja vielä ilman miestä aikoo sen kasvattaa.
Mainitsin olevani myös yh ja sen jälkeen kyseinen perhepäivähoitaja on ollut asiasta hiljaa. :)
Etenkin vanhemmat ihmiset ei ymmärrä että nyt eletään nykyaikaa. En mä haluaisi olla mikään kolmekymppinen akateemikko jolla on insinööriäijä ja omakotitalo Espoossa, jos mulla ei olisi maailman ihaninta asiaa - mun tytärtä, jonka synnytin 18-vuotiaana.
Jätin tyttäreni vuoksi väliin vaihtarivuoden Jenkeissä, kielikurssin Britanniassa ja reilaamisen pitkin Eurooppaa, mutta niitä asioita mä en kaipaa pätkääkään. Mikään ei vedä vertoja mun tyttärelleni, joka on tärkeintä tässä maailmassa.
Enkä mä hae hurraata sille mitä olen jättänyt lapseni takia elämästäni kokematta. Mä olen itse sen päätöksen tehnyt ja siinä pysyn. Enkä tule katumaan.
"kolmekymppinen akateemikko jolla on insinööriäijä" ja mitä huonoa siinä sitten on? Katetuttako?
Ei kai asiaan, jokainen tekee itsenäisenä ihmisenä omia arvovalintojaan ja mikään ei anna meille kenellekkään mitään lupaa tai oikeutta, sanella mikä on sinulle tai minulle tärkeintä.
Itse olen nyt kolmekymppien insinööri, jolla on insinööri äijä. Ei tosin omakotialoa Espoossa, mutta muualla kyllä. Se mitä yritän nyt sanoa on se, että mikään näistä ei sulje toisiaan pois, minulla on myös lapsia, eka saatu 19 v, ja toisen siihen sitten perään, eli vanhemilta ihmisiltä olen saanut arvostelua osakseni, että nyt jää koulut kesken jne...Minulle oli tärkeintä tässä elämässä balanssi, ei lapsi, ei mies, ei ura vaan tasapaino.
Nuoret ei ymmärrä vanhoja ja vanhat ei ymmärrä, mutta miksi edes pitäsi yrittää ymmärtää. Millä lailla te nyt sitten kuvittelette olevanne parempia kuin vanhemmat ihmiset, samaa naiviuteen tekin sorrutte, vähättelemällä ja korostamalla omaa erinomaisuuttanne. Se teissä eniten ärsyttää muissa mikä on teidän oma suuri heikkoutenne. Miuden valintojen huonouden korostaminen. Saitteko nyt sitten itsenne vakuuttumaan?
Olen kanssasi samaa mieltä, ei se iästä ole kiinni onko hyvä vanhenpi tai muutenkaan elämäsä.
Ja kyllä nuoren vanhemmat pärjää ja vanhenpien pitää muorostaa hyvä tukiverkosto nuorille, ei silti kyllä iäkkäämmälläkin äitille pitää olla hyvä tuki verkko.
Itse sain lapseni 21v enkä todellakan karu että tein lapsen, päin vastoin.
Mitä elämä olis ilman tuota lasta. Ei niin rikasta kuin nyt.
Onnea vaan sinulle ja tulevalle perheellesi....
Että nämä haukkujat haluavat vain nostaa omaa egoaan ja kuvittelevat olevansa jotenkin parempia tai sitten purkavat omaa pahaa oloaan nuorempiin vanhempiin.
Ei kukaan normaali aikuinen ihminen käyttäydy näin kuten nämä tämän palstan haukkujat käyttäytyvät.
Jokainen on erilainen
ja nämä netin kritisoijat harrastavat
kritisointia vain siksi, etteivät
keksi muutakaan tekemistä.
Tai sitten he koettavat pönkittää omaa itsetuntoaan haukkumalla ihmisiä, joita eivät tunne,
eikä uskallus riittäisi tulla päin naamaa sanomaan.
Itse olen 19-vuotias tuleva äiti,
suoraan sanottuna ilman itsekehua
mä oon käyny elämässäni aika kovan tien.
Ja tiedän selviäväni lapsen kanssa yksin
sattuneesta syystä.
Mua ei heilauta mitä kukakin
ajattelee nuorista äideistä,
koska jokainen tietää itse millainen äiti on.
Meistä kukaan ei oo täydellinen,
eikä siihen kukaan edes pysty.
Iästä hyvyys ei oo kiinni,
vaan luonteesta ja asenteesta.
joo, olen huomannu samaa vikaa, että nuoria parjataa iän takia kelvottomiks vanhemmiks. loppujen lopuks kukaan ei voi olla täydellinen, eikä ikä määrää lasta kohti tunnettavaa rakkautta.se on kuitenkin kaikista tärkeintä, tuen ja turvan lisäksi, mitä voi lapselleen antaa. itse olen vasta hieman yli 18 ja raskaana, tässä kuussa saan esikoiseni, mutta tunnen olevani aivan yhtä kykenevä äidiksi, kuin kuka tahansa muu nainen iästä riippumatta. olen joutunut usein kuuntelemaan papatusta ikäni suhteen, myös neuvolassa, mutta sinnikkyydellä olen selvinnyt ja aioin sillä selvitä. ikä ei ole este hyvään vanhemmuuteen.
...osaavat antaa aika kovaa, asiatonta huutia jopa niille aikuisille, jotka kirjoittavat asiallisesti mielipiteitään. Molemmilla osapuolilla on peiliin katsomista!
Tässäkin ketjussa sanotaan, että arvostelijat "haluavat nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja ovat korkeakoulutettuja, lapsettomia naisia" ja samalla valitetaan, että arvostelijat yleistävät. Taitaa yleistämistä tehdä teiniäitiyden puolustajatkin.
En minä ainakaan väitä, että jokainen teiniäiti on huono äiti, MUTTA tosi MONELLA teinivanhemmalla on perusasiat vielä hakusessa. Joista päällimmäisenä se parisuhde. Monella ei ole niin luja parisuhde, että se kestäisi ikuisesti. Ja itse haluan olla aivan varma, että lapsellani on isä elämässä ja vanhempien parisuhde lapsen kotina.
Näiden kritiikkien tarkoituksena ei ole (ainakaan minun osaltani) dissata valintansa tehneitä, mutta tuoda se toinenkin näkökulma niille teineille, jotka lapsentekoa harkitsevat. Ei ole realistista, jos palsta täyttyy "kaikki on mennyt niin hyvin ja ihanaa on" -kommenteista. Kun ei se ole niin helppoa.
Hohhoijjaa ja sinähän sen tiedät minkälaista elämä pienen kanssa on.
Harvoilla aikuisillakaan on niin luja parisuhde että se kestää ikuisesti. Siinä sitten odotellesasi saatat löytää itsesi 35-vuotiaana lapsettomuushoidoista. Ikinä ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan,se oikea voikin olla aivan väärä ja sittenkun kaiken pitäisi olla niiin täydellistä lapsen tullessa heittääkin koko elämä kuperkeikkaa ja mites sitten suu pannaan.
Tulee vain pakottamatta mieleen nämä jotka odottavat kaiken olevan niin täydellistä sittenkun lapsi tulee,mitäs sitten jos Se Oikea jättääkin?
mä oon aivan samaa mieltä kanssasi.
Teinivanhemmat tarvitsisivat juuri sitä kannustusta, eikä aina vanhemmilta ihmisiltä mitään kristiikkiä. "Mitäköhän nyt tostakin tulee.." "Et oo vielä valmiks äidiksi"
Kyllä mä oon nähnyt niin monta kertaa vierestä kuinka 15-17 vuotiaat äidit pärjäävät, vaikka yksinhuoltajinakin... Kunhan saavat vain paljon tukea ja kannustusta..
Taisit osua asian ytimeen: "Kyllä mä oon nähnyt niin monta kertaa vierestä kuinka 15-17 vuotiaat äidit pärjäävät, vaikka yksinhuoltajinakin... Kunhan saavat vain paljon tukea ja kannustusta.."
Kannattaisko niitä lapsia tehdä kuitenkin vasta sitten, kun ei tarvitse niin paljon tukea ja kannustusta?
ei ole iästä kiinni millon on valmis äidiksi ja ottamaan vastuun toisesta,ihan ihmisestä itsestä se on kiinni milloin kukakin on valmis siihen vastuuseen.itse tulin raskaaksi 15v ja pitkään harkitsin aborttia mutta onneksi en sitä tehnyt.miehen kanssa hommattiin oma koti ja vaikka suurin vastuu lapsesta jäi minulle miehen käydessä töissä toisella paikkakunnalla en kadu päätöstäni vaikka rankkaakin on ollut mutta lapsi tuo myös paljon iloa elämään mikä auttaa jaksamaan.hyvin lapsen kanssa olen tähän asti pärjännyt ja eiköhän kaikilla vanhemmilla,oli minkä ikäsiä tahansa,ole samat yövalvomiset, lapsenkiukut ja muutkin edessä ja jokainen äiti kaipaa tukea,toiset vähemmän ja toiset enemmän.On hienoa että ihmisillä on mielipiteitä mutta arvostelemisen voisi jättää vähemmälle jos omaa kokemusta ei ole.
"Kannattaisko niitä lapsia tehdä kuitenkin vasta sitten, kun ei tarvitse niin paljon tukea ja kannustusta?"
Mikäs ikä se tällainen on? :D Eikö vanhempi äiti muka sitten tarvitse tukea ja kannustusta? (vastaus: Minkä tahansa ikäinen äiti tarvitsee pärjätäkseen hyvin, vaikka olisi nokian johtajan vuosiansiot niin ei sillä sinänsä pitkälle pötkitä)
Joku tuossa aiemmin totesi, että teiniäiti pärjää kunhan saa paljon tukea ja kannustusta. Minä reagoin siihen, että ei kannata tehdä lapsia, jos kerran kaipaa paljon tukea ja kannustusta, vaan kannattaa odottaa.
Se on semmonen ikä, jolloin kannattaa tehdä lapsia, kun on asunut oikeasti omillaan muutaman vuoden ja seurustellut lapsen isän kanssa myös muutaman vuoden. Että on napanuora oikeasti katki ja voi olla äiti lapselleen eikä lapsensa kanssa taakaksi omalle äidilleen. Taloudellisesta puolesta en todennut mitään, mutta onhan se plussaa, jos se on oikeasti kunnossa, eikä olla minimitukien varassa.
huomaa ettet tiedä mistään mitään! teeppä oma lapsi ja sano sitten ettet tukea tarvitse
Että löytyykin tämmösiä ihmisiä..
Veikkaampa että sinulla ei lasta ole,jos olisi en usko että puhuisit noin.
Kuulostat siltä että sinäkin elät tämän naurettavan kuvitelman varassa että sitten 30 v. kun aletaan sitä lasta väsätä tulee kaikki luonnostaan ja lapsen hoito sujuu kuin itsestään ilman minkäänlaisia ongelmia. Silloin ei tarvita neuvoja,vinkkejä,tukea tai kannustusta kun ollaan äiti.
Eihän sellainen ole kunnon äiti joka neuvoa ja tukea muilta kaipaa!
Yksinhän se on pärjättävä!
EIKÄ MISSÄÄN NIMESSÄ kysellä vinkkejä tai neuvoja omalta äidiltä,sitähän ollaan vain taakaksi!
Ei hyvää päivää,mene ittees ja mieti hieman..
Edelleenkin kommentoin täällä erään kirjoittajan mielipidettä, jonka mukaan "teiniäiti pärjää kunhan saa paljon tukea". Totesin, että kannattaa tehdä lapset vasta siinä vaiheess, kun ei tarvitse NIIN PALJON tukea. Kannattaa opetella lukemaan. En ole sanonut kertaakaan, etteikö vanhempikin äiti tukea tarvitsisi. Tottakai tuen tarvitseminen on tosi yksilöllistä, mutta voiko joku tosiaan väittää, että KESKIMÄÄRÄISESTI AJATELTUNA 15-vuotias ja 30-vuotias pärjäisivät samalla tuen määrällä?
Eiköhän keskimääräisesti kolmekymppinen äiti ole itsenäisempi, kypsempi ja aikuismaisempi ja usein myös lujassa parisuhteessa aikuisen miehen kanssa, joten oman äidin (eli lapsen isoäidin) rooli on pienempi.
Epäasiallisella "voi luoja, huomaa ettei oo lapsii, mee ittees" -argumentoinnilla minua ei vakuuteta siitä, että lasten tekeminen teini-ikäisenä olisi järkevää.
tulin äidiksi teininä,eikä minulla ollut omaa äitiä saati muita sukulaisia tukemassa vaan hyvin pärjäsin ´ja pärjään vieläkin lapsen kanssa,että todellakin riippuu ihan ihmisestä miten kypsä kukakin on eikä tätä voi yleistää millään tavalla suuntaan tai toiseen.