Ranking

Terve kaikille
Lueskelin tuolta Judoliiton palstalta juttua Judon Ipponrankingista. Muistelen lämmöllä niitä aikoja kun tämmöinen tavallinen harrastelija oli jotenkuten kartalla siitä, mikä oikein on TOP-10 kussakin painoluokassa Suomessa. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Nykyään jos multa kysytään nimeämään painoluokkien vaikkapa TOP-3, niin taitaisipa jäädä nimeämättä. Väitän että samoin on asian laita kaikilla muillekin yli kymmenelle tuhannelle Suomalaisjudokalla.

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Onneksi sentään Mehtonen on luonut omaan Judokisa www -palveluunsa muiden hienojen ominaisuuksien lisäksi CDE-Rankingin. Kun tuon palvelun käyttö sitäpaitsi yleistyy vuosi vuodelta, niin ei sentään tarvitse olla ihan laput silmillä tulevaisuuden judotoivoista. Joku pöllö kyllä ehti moittimaan ton Mehtosenkin systeemin tuolla toisaalla. Hyvä juttu kuitenkin että tämmöisiä visionäärejä on.

Sitä vaan ihmettelen että kun kaikissa urheilulajeissa on "paremmuusjärjestys" systeemit olemassa, niin mikä mörkö tämä Suomalaisen Judon Ranking oikein on näille meidän Judoliiton valmennnusviskaaleille? Tenniksessä on ATP, nyrkkeilyssä on omansa (http://www.fightnews.com/rankings2.htm), kaikissa palloilujaissa sarjataulukot, moottoriurheilussa omat sarjataulukkonsa, jne, jne.

Judoa pitää kehittää yleisölajiksi niin että meidän tavallisten urheilua seuraavien ihmisten on helppoa tunnistaa otteilijat ja arvioida keskinäistä parremmuutta. Ranking palvelee tätä tarkoitusta. Miettikääpä josko Judon SM- (Finlandia Cup-, Samurai Cup-) kohteet olisikin joskus vaikka Veikkauksen vedonlyöntikohteina? Jo pelkästään sitäkin varten tarvittaisiin tavalliselle rahvaalle avuksi rankingtaulukot (ihan samoin niinkuin V5-raveissa tai liigafutiksessa). Tämmöisestä tulevaisyyden vedonlyönnistä voisi meidän kattojärjestökin kääräistä muutamia kymmpitonneja.

Pysähtykääpä miettimään, mitä mahdollisuuksia ranking oikein voisi avata. Yhtään negatiivista asiaa ei ainakaan meikäläiselle tule mieleen, paljon plussaa kylläkin.
151914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ton systeemin rakentaminen on helppo juttu it-hemmoille. B- ja A-junioreille pitäisi saada ensin oma rankingin koska ne on juuri niitä, joista Suomen edustusjudokat tullaan karsimaan.

Äänestä
  • Ippon ränking loppui siitä yksinkertaisesta syystä ettei Pornalla ollut enää aikaa sen ylläpitämiseen. Vapaaehtoisia työn jatkajia on kyselty jo useampi vuosi mutta eipä ole ollut halukkaita. Että eiköhän laiteta suut suppuun jos ei itse viitsi tehdä asian eteen mitään.

    Sitten toinen asia on ränkingin tarpeellisuus. Onhan se ihan hyvä juttu varsinkin nuoremmille matsaajille ja ihan informatiivinen judoyhteisölle noin muutenkin. Hyöty on siis kosmeettinen.

    Valmennusjohdolle ränkingistä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä. Aktiivikilpailijoiden joukko on Suomessa niin pieni että liittovalmentajat tuntevat kyllä jokaisen nimeltä ja meriiteiltä. Otetaan nyt vähän suhteellisuudentajua peliin. Vertaus tenniksen ATP listaan on jo naurettava. Nyt puhutaan kansallisesta ränkingistä ja vielä lajissa jossa ei Suomessa montaa aktiivia ole. ATP on tennisammattilaisten maailmanlista. Jos judon maailmanlista kiinnostaa niin kannattaa suunnata EJU:n sivuille. siellä on ränkättynä tämän hetken maailman judohuiput sarjoittain.

    Mutta siis jos jollakulla on virtaa ja intoa niin uskon, että ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi ränking listan ylläpitäksi otetaan liitossa ilola vastaan.

    Äänestä

  • jutomiäs kirjoitti:

    Ippon ränking loppui siitä yksinkertaisesta syystä ettei Pornalla ollut enää aikaa sen ylläpitämiseen. Vapaaehtoisia työn jatkajia on kyselty jo useampi vuosi mutta eipä ole ollut halukkaita. Että eiköhän laiteta suut suppuun jos ei itse viitsi tehdä asian eteen mitään.

    Lopettakaa jo hei ihan oikeesti se Pornan työn mollaamoinen. Mies teki hommaa silloisilla työkaluilla ja niskalimassa, ja varmaan nauraa partaansa näille muutoksen vieruksujille kun mikään ei ole mukamas muuttunut vuosien saatossa.

    Mä itse valmistuin muutamia vuosia sitten ja voin sen vaan sanoa että kunnollisen Ranking systeemin luominen ja integrointi osaksi Suomen Judoliiton www-sivustoa ei ole mikään ylitsepääsemätön juttu. Kukaan ei sitä tee kuitenkan ilmaiseksi minkään "yhteisen hyvän" vuoksi, varsinkaan kun kaiken maailman asiaatuntemattomat on kokoajan kivittämässä.

    Pornan aikanaan luoma Excel on sinänsä käypä speksirunko uudenaikaiselle Ranking-sovellukselle. Homman voisi teetättää vaikkapa AMK lopputyönä tai yliopiston graduna. Judokaopiskelijoita on paljon, joilta koodi vääntyy. Muutaman tonnin stipendi, aikataulu ja suunnitelma niin homma lähtisi käyntiin. Ensimmäiset demot puolen vuyoden ajasa on ok. Sovellukseen saisi ominaisuuksia ja analyysiä, joita ei osaata edes puhua näillä palstoilla. Lähdekoodi voisi olla lisäksi avoin, jolloin ties vaikka sen pohjalta läöytyisi Rankingit kohta ympäri maailmaa. Tarvitsi vaan olla joku päätös asiasta, mutta eikös tätä varten ole judoliiton hallitus? Suomi voisi olla tässä hommassa kamppailulajien tiennäyttäja.

    Äänestä

  • koodari kirjoitti:

    - tosin kilpailukohtaisten tulosten/kaavioiden syöttäminen hypoteettisen järjestelmän vaatimassa joka tapauksessa määrämuotoisessa muodossa tulee viimeistään olemaan ylivoimaisen vaikeaa judokansalle...

    Äänestä

  • koodari kirjoitti:

    Lopettakaa jo hei ihan oikeesti se Pornan työn mollaamoinen. Mies teki hommaa silloisilla työkaluilla ja niskalimassa, ja varmaan nauraa partaansa näille muutoksen vieruksujille kun mikään ei ole mukamas muuttunut vuosien saatossa.

    Mä itse valmistuin muutamia vuosia sitten ja voin sen vaan sanoa että kunnollisen Ranking systeemin luominen ja integrointi osaksi Suomen Judoliiton www-sivustoa ei ole mikään ylitsepääsemätön juttu. Kukaan ei sitä tee kuitenkan ilmaiseksi minkään "yhteisen hyvän" vuoksi, varsinkaan kun kaiken maailman asiaatuntemattomat on kokoajan kivittämässä.

    Pornan aikanaan luoma Excel on sinänsä käypä speksirunko uudenaikaiselle Ranking-sovellukselle. Homman voisi teetättää vaikkapa AMK lopputyönä tai yliopiston graduna. Judokaopiskelijoita on paljon, joilta koodi vääntyy. Muutaman tonnin stipendi, aikataulu ja suunnitelma niin homma lähtisi käyntiin. Ensimmäiset demot puolen vuyoden ajasa on ok. Sovellukseen saisi ominaisuuksia ja analyysiä, joita ei osaata edes puhua näillä palstoilla. Lähdekoodi voisi olla lisäksi avoin, jolloin ties vaikka sen pohjalta läöytyisi Rankingit kohta ympäri maailmaa. Tarvitsi vaan olla joku päätös asiasta, mutta eikös tätä varten ole judoliiton hallitus? Suomi voisi olla tässä hommassa kamppailulajien tiennäyttäja.

    ..raha! kannattaako satsata rahaa järjestelmän kehittämiseen jonka hyöty on joka tapauksessa kysenalainen...ja varsinkin jos siihen ei judokansa edes viitsi syöttää sitä dataa?

    Mutta jos aihe kiinnostaa niin ehdota ihmeessä ideaasi hallitukselle. Viimeistään syysliittokoukouksessa ehdotus voidaan äänestää toimeenpantavaksi jos se saa riittävää kannatusta seuroilta.

    Oma mielipiteeni, joka siis on vain omani, on että ränkinjärjestelmään ei kannata euroja tuhlata. Meillä on tsiljoonia tärkeämpiäkin rahankäyttökohteita. ihan ensimmäisenä haluaisin palkatun, tai edes osittain palkatun, C- ja B-nuorten liittovalmentajan. Suomen judossa mättää ehkä eniten se, ettei meillä systemaattinen valmennus ala riittävän akaisin. Se on ongelma parissakin mielessä

    - junnujen fyysinen valmennus alkaa auttamatta liian myöhään ja yksilöiden geneettinen potentiaali ei tule koskaan hyödynnetyksi. tähän liittyy myös se ettei osata hyödyntää urheilijoiden herkkyyskausia

    - motivoituneimat junnut lopettaa judon ja vaihtaa sellaiseen lajiin jossa junnuihin panostetaan ammattimaisemmin ja jotka tarjoavat aidon mahdollisuuden kavuta huipulle

    Kaikenlaisiin toisarvoisiin kodailuihin laittaisin eforttia vasta sitten kun oleelliset asiat on saatu kuntoon. Eli näillä näkymin en koskaan.

    Toinen asia on sitten se jos joku haluaa kodailla otona.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Tuossa on tietty osatotuus. Lajin kuin lajin näkyvyyden ja kiinnostavuuden lisäämiseksi ranking tai sarjatulukko kuitenkin puoltaa vahvasti paikkaansa. Se paitsi toimii tidotuskanavana niin myös kannustaa urheilijoita ja valmentajia entistä kovempaan yrittämiseen ja rankingsijoituksen parantamiseen, jonka seurauksena harjoittelun laatu ja määrä kohentuu. Ranking/sarjatulukko on siis se aasin turvan edessä heiluva porkkana, joka kannustaa aasia kovempaan juoksuun.

    Sitäpaitsi järjestöjen ja yhteisöjen budjetointi on sellaista, että rahareikiä ei voi laittaa noin yksioikoisesti jonoon. Muutenhan esimerkiksi valtiontaloudessa urheilu ja kulttuurin tulisi jäädä turhakkeina kokonaa ilman valtionosuuksia, kun varmasti tärkeämpää on hankkia terveydenhuollon puolelle keskoskaappeja.

    Äänestä

  • jutomiäs kirjoitti:

    Ippon ränking loppui siitä yksinkertaisesta syystä ettei Pornalla ollut enää aikaa sen ylläpitämiseen. Vapaaehtoisia työn jatkajia on kyselty jo useampi vuosi mutta eipä ole ollut halukkaita. Että eiköhän laiteta suut suppuun jos ei itse viitsi tehdä asian eteen mitään.

    Sitten toinen asia on ränkingin tarpeellisuus. Onhan se ihan hyvä juttu varsinkin nuoremmille matsaajille ja ihan informatiivinen judoyhteisölle noin muutenkin. Hyöty on siis kosmeettinen.

    Valmennusjohdolle ränkingistä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä. Aktiivikilpailijoiden joukko on Suomessa niin pieni että liittovalmentajat tuntevat kyllä jokaisen nimeltä ja meriiteiltä. Otetaan nyt vähän suhteellisuudentajua peliin. Vertaus tenniksen ATP listaan on jo naurettava. Nyt puhutaan kansallisesta ränkingistä ja vielä lajissa jossa ei Suomessa montaa aktiivia ole. ATP on tennisammattilaisten maailmanlista. Jos judon maailmanlista kiinnostaa niin kannattaa suunnata EJU:n sivuille. siellä on ränkättynä tämän hetken maailman judohuiput sarjoittain.

    Mutta siis jos jollakulla on virtaa ja intoa niin uskon, että ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi ränking listan ylläpitäksi otetaan liitossa ilola vastaan.

    "Valmennusjohdolle ränkingistä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä......."

    Voihan vitsi että olet nero!!!! Sehän ny vielä tosiaankin puuttuskin että Suomen judon valmenusjohto joutuis tavaamaan Rankingin listasta - siis sellaisesta jota ei ole edes olemassa - ketä oikein kutsutaan Varalaan EV-leireille tai laitetaan maailmancuppeihin. Ranking palvelisi isoa judomassaa ja urheilua seuraavaa yleisöä, ei judoliiton valmentajia. Hitto tommosia rullakorvia....

    Äänestä

  • matsaaja kirjoitti:

    Joko sinulla ei nyt kaali oikein leikkaa tai sitten se vasen kives odottaa vielä laskeutumistaan. Veikkaan jälkimmäistä höystettynä ensimmäisellä.

    Typeryyden huippu alkaa vauhkoilla vastauksesta omaan väitteeseen. Sinä itse siis väitit ränkinglistoja tarpeellisiksi siksi, että niiden perusteella valittaisiin edustusjudokat. Ja sen väitteen kumosin.

    Äänestä

  • Penkkiurheilija kirjoitti:

    Tuossa on tietty osatotuus. Lajin kuin lajin näkyvyyden ja kiinnostavuuden lisäämiseksi ranking tai sarjatulukko kuitenkin puoltaa vahvasti paikkaansa. Se paitsi toimii tidotuskanavana niin myös kannustaa urheilijoita ja valmentajia entistä kovempaan yrittämiseen ja rankingsijoituksen parantamiseen, jonka seurauksena harjoittelun laatu ja määrä kohentuu. Ranking/sarjatulukko on siis se aasin turvan edessä heiluva porkkana, joka kannustaa aasia kovempaan juoksuun.

    Sitäpaitsi järjestöjen ja yhteisöjen budjetointi on sellaista, että rahareikiä ei voi laittaa noin yksioikoisesti jonoon. Muutenhan esimerkiksi valtiontaloudessa urheilu ja kulttuurin tulisi jäädä turhakkeina kokonaa ilman valtionosuuksia, kun varmasti tärkeämpää on hankkia terveydenhuollon puolelle keskoskaappeja.

    Ränkinglistat voisivat ehkä innostaa junnujudokoita jonkin verran, mutta yhäkään en näe saatua hyötyä panostuksen arvoiseksi. Kuten sanottua, näen että junnujen innostamiseen on paljon tehokkaampiakin keinoja ja minun näkemyksen mukaan ne kaikki liittyvät paljain jaloin tatamilla tehtävään työhön.

    Ja kyllä tuollaiset ei_pakolliset rahareiät voi laittaa ihan yksioikoiseen jonoon. Tai ei ainoastaan voi vaan pitää. Kysehän on yksinkertaisesta priorisoinnista. Aina ideoita on paljon enemmän kuin niitä mahdollisuuksia toteuttaa.

    Äänestä

  • nyut ihan rauhassa kirjoitti:

    Joko sinulla ei nyt kaali oikein leikkaa tai sitten se vasen kives odottaa vielä laskeutumistaan. Veikkaan jälkimmäistä höystettynä ensimmäisellä.

    Typeryyden huippu alkaa vauhkoilla vastauksesta omaan väitteeseen. Sinä itse siis väitit ränkinglistoja tarpeellisiksi siksi, että niiden perusteella valittaisiin edustusjudokat. Ja sen väitteen kumosin.

    Mehtosellahan on jo toimiva järjestelmä. Eikö/ miksei sitä voi hyödyntää myös A- ja B-junnujen kohdalla. Liittohan voi määrätä ranking kilpailut ja niiden kisojen järjestäjät on "pakko" palkata mehtonen paikalle joka myös hoitaa sen ranking ylläpidon. Vai eikö Mehtonen ole suostuvainen tälle idealle???

    Äänestä

  • Maksaahan sekin... kirjoitti:

    Mehtosellahan on jo toimiva järjestelmä. Eikö/ miksei sitä voi hyödyntää myös A- ja B-junnujen kohdalla. Liittohan voi määrätä ranking kilpailut ja niiden kisojen järjestäjät on "pakko" palkata mehtonen paikalle joka myös hoitaa sen ranking ylläpidon. Vai eikö Mehtonen ole suostuvainen tälle idealle???

    toteampahan vaan se tosiasian että jos liitto (toim.joht, valmennusjohto, hallitus) pystyisi asialle jotakin tekemään, niin Mehtosen hyvää ja toimivaa systeemiä (=judokilpailujen ohjelmisto-&palvelutuote) ei käytettäisi missään Suomalaisesa judotapahtumassa. Paitsi tietenkin pakon edessä FJO:ssa ja EM:sä, kun fläppittauluviritelmät tekisi "NOKIA-maan" judoliiton viskaalit täydellisiksi pelleiksi paitsi EJU:n ja IJF:n silmissä niin myös otteluita seuraavan koko judomaailman silmisä.

    Onneksi nämä liiton viskaalit ei kuitenkaan pysty tai halua ainakaan vielä puuttua kansallisiin kilpailuihin. Kotikisojen järjestäjät voivat siis itse vapaasti valita, miten ilmoitusten vastaanotto-, ottelukaavio- & tulospalvelu toteutetaan: ohjelmallisesti vaiko manuaalisesti.

    Aika outoa kuitenkin on että tälläiseen näinkin tärkeään laatutekijään ei ole minkäänlaista ohjeistusta Suomen Judoliiton Kilpailumääräyksissä (1.1.2008). Ainakin minun mielestä pitäisi vaatimukset Judo-softan/tietotekniikan hyödyntämisestä ainakin arvokisojen järjestämiseen liittyvissä vaatimuksissa.

    Iso kiitos kuitenkin Mehtoselle että on jaksanut tehdä tällä saralla Suomalaisen Judon pioneerityötä vuosikausia tässä vastarannakiiskien luvatussa maassa! Siitä lämmin kiitos.

    Äänestä

  • seuranneena kirjoitti:

    Hei,

    Että Mehtosen systeemiä ei käytettäisi missään kisoissa, jos se olisi hallituksesta kiinni. Täh ?

    Ja samaan hengenvetoon, että nämä viskaalit ei tahdo puuttua kansallisiin kilpailuihin jolloin kotikisojen järjestäjät voivat vapaasti valita... ?? Täh ??

    Mitä ihmettä sinä sivustaseuraaja yrität säveltää ??? Aika skitsoja on ajatuksesi.

    Jatka vain seuraamista ja mielellään jatkossakin sieltä sivusta.

    Erkki Mehtosella on hyvä systeemi, sitä ei käy kieltäminen.

    Äänestä

Jos sitä rankinlistaa kaipaat niin ei muuta kuin ilmoittaudu listan ylläpitäjäksi. Se vanhan hyvän ajan rankinlista perustui lähinnä yhden ihmisen innostukseen ja talkoohenkeen. Lista lopahti kun muita ylläpitäjiä ei löytynyt. Joten jos listaa kaipaat niin töihin siitä. Innokkaita yhteisen hyvän edistäjiä ei todellakaan ole liikaa.

Äänestä
  • Tämmöisen törövastausten heittäjä on it-projektin läpiviemisestä ihan kuutamolla. Tiedoksi sulle reppana, että tommosille hankkeille tehdään ensin suunnitelma, sitten se asetetaan kattojärjestön toimesta projektiksi ja sitä projektia valvotaan. It-projektit ei SAA olla jonkun yksittäisen henkilön päkistyksiä, muuten niille tulee takuuvarmasti traaginen loppu.

    Äänestä

  • Rojektinpiälysmies kirjoitti:

    Tämmöisen törövastausten heittäjä on it-projektin läpiviemisestä ihan kuutamolla. Tiedoksi sulle reppana, että tommosille hankkeille tehdään ensin suunnitelma, sitten se asetetaan kattojärjestön toimesta projektiksi ja sitä projektia valvotaan. It-projektit ei SAA olla jonkun yksittäisen henkilön päkistyksiä, muuten niille tulee takuuvarmasti traaginen loppu.

    it-järjestelmämielessä judokilpailun kaaviot on lapsellisen helppo homma, ja prosessien sääntömielessä (rules engines eli sääntömoottorit jne.) rankingin pisteet, millä jakosäännöillä samaten - oikeissa sääntömoottorien hanskaamissa tapauksissa puhutaan jopa kymmenistä tuhansista säännöistä. Eli it-mielessä "automaattisen" rankingin luominen ei olisi kovinkaan suuri ponnistus. Ja vaikka se kuinka olisi judon tunnettuutta ja mielenkiintoa lisäävä, niin visiottomien rullakorvaisten judokoiden maassa se ei tule toteutumaan, vaikka joku jopa it-osaava judoka - niitäkin löytyy - projektisuunnitelman kustannusarvioineen valmiiksi tekisikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Penkkikurheilija kirjoitti:

Terve kaikille
Lueskelin tuolta Judoliiton palstalta juttua Judon Ipponrankingista. Muistelen lämmöllä niitä aikoja kun tämmöinen tavallinen harrastelija oli jotenkuten kartalla siitä, mikä oikein on TOP-10 kussakin painoluokassa Suomessa. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Nykyään jos multa kysytään nimeämään painoluokkien vaikkapa TOP-3, niin taitaisipa jäädä nimeämättä. Väitän että samoin on asian laita kaikilla muillekin yli kymmenelle tuhannelle Suomalaisjudokalla.

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Onneksi sentään Mehtonen on luonut omaan Judokisa www -palveluunsa muiden hienojen ominaisuuksien lisäksi CDE-Rankingin. Kun tuon palvelun käyttö sitäpaitsi yleistyy vuosi vuodelta, niin ei sentään tarvitse olla ihan laput silmillä tulevaisuuden judotoivoista. Joku pöllö kyllä ehti moittimaan ton Mehtosenkin systeemin tuolla toisaalla. Hyvä juttu kuitenkin että tämmöisiä visionäärejä on.

Sitä vaan ihmettelen että kun kaikissa urheilulajeissa on "paremmuusjärjestys" systeemit olemassa, niin mikä mörkö tämä Suomalaisen Judon Ranking oikein on näille meidän Judoliiton valmennnusviskaaleille? Tenniksessä on ATP, nyrkkeilyssä on omansa (http://www.fightnews.com/rankings2.htm), kaikissa palloilujaissa sarjataulukot, moottoriurheilussa omat sarjataulukkonsa, jne, jne.

Judoa pitää kehittää yleisölajiksi niin että meidän tavallisten urheilua seuraavien ihmisten on helppoa tunnistaa otteilijat ja arvioida keskinäistä parremmuutta. Ranking palvelee tätä tarkoitusta. Miettikääpä josko Judon SM- (Finlandia Cup-, Samurai Cup-) kohteet olisikin joskus vaikka Veikkauksen vedonlyöntikohteina? Jo pelkästään sitäkin varten tarvittaisiin tavalliselle rahvaalle avuksi rankingtaulukot (ihan samoin niinkuin V5-raveissa tai liigafutiksessa). Tämmöisestä tulevaisyyden vedonlyönnistä voisi meidän kattojärjestökin kääräistä muutamia kymmpitonneja.

Pysähtykääpä miettimään, mitä mahdollisuuksia ranking oikein voisi avata. Yhtään negatiivista asiaa ei ainakaan meikäläiselle tule mieleen, paljon plussaa kylläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu