ei jaksa enää

Oisko joku fiksu täällä kun vois kertoo ilman vittuilua neuvoa. Eli tilanne on sellainen että pitäis ottaa sossuun yhteyttä kun ei ole rahaa laskut on rästissä ja ruokaan ei ole varaa. Itse olen työtön ja kaikkeni yrittänyt mutta kun ei sopivaa koulutusta ole niin mitään ei saa. Koulutukset on hevon kuusessa 32km päässä ja minulla ei autoa. Ja kaksi lastakin on. Olen ilmoittanut työkkäriin etten pääse millään koulutuksiin kun bussit kulkee 3km päästä joskus ja jouluna. niin silti ilmoitti kelaan etten saa työmarkkinatukea. Mies on töissä eikä koskaan kotona tienaa sen verran että talolainaa saadaan maksettua juuri ja juuri. Nyt kysyn jos jollain sama tilanne tai edes sinneppäin että onko mitää mahdollisuutta saada sossusta rahaa edes lapsille ruokaan vaikka mies tienaa? Olen niin loppu miettimisestä että millä laskut maksetaan etten jaksa kauan enää jos mistään ei saa apua. kirkon diakoni tuskin auttaa kun emme kuulu kirkkoon.
111191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meillä on melkein "vastaava" tilanne. Lapsia toki ei oo kun yksi ja auto on käytössä( onneksi sillä meiltä keskutaan on 13km).
Mutta oma äitiysraha on olemattoman pieni (minimi). ja mieheni tekee kahta työtä että pärjäisimme edes jotenkin.Eli elämme lähes pelkästään mieheni tuloilla. Talolainat yms muut laskut painavat päälle .. olen käynyt itse sossussa ja saanut sieltä rahallista apua..
Kannattaa käydä kokeilemassa vaikka kynnys sossuun menemiseen saattaa olla korkea.. ainakin itselleni oli mutta kyllä sen ylittiminen kannatti.. ainakin meitä..

Äänestä

Kiitos sulle että vastasit. Kyllä on kynnystä juu mennä sossun luukulle mutta pahempaa on se kun kokoajan mietin miten päätän päiväni jos kukaan ei auta ja miten lapsille käy jos itse lähden. Joten kyllä on pakko soittaa huomenna sossuun ja toivon että auttavat koska en jaksa enää kiristää vyötä ja lapsilla on nälkä.

Äänestä
  • Voi käydä kyllä niin, että rahaa ei tule, koska teillä on omaisuutta ja mies työssä, mutta yrittää aina kannattaa.
    Ellei irtoa, suosittelen menemään pankkiin ja pyytämään lyhennysvapaita kuukausia.
    Ennen itsemurhan tekemistä suosittelen myymään talon. Voin kertoa, että lapsille käy aina huonosti, jos äiti tappaa itsensä.
    Henki lähtee kyllä itsestäänkin tarpeeksi kovan paikan tullen.

    Äänestä

Moi.Joo ei ole helppoa sullakaan...täällä sama tilanne et ukko töissä ja minä kodinhoitotuella.Kylälle on 16km ja bussi kulkee aamulla ja iltapäivällä,et sillä pitäs töihin päästä.Ei minullakaan ajokorttia ja töitä pitäs kohta hakee ku loppuu tuki.Rahaaa ei tosiaan koskaan jää ku maksaa talonlainaa ja laskut ,loput menee ruokaan ja bensaan et KIVAA joo!Mitenköhän sit kun ilmottaudun työhakijaksi niin katsotaanko sitten miehen tulot?Jos niin käy niin tilannehan huononee ennestään!!Et köyhyys jatkuu..Ei hyvältä näytä.Jaksmisia sinulle!

Äänestä
  • Sellainen tuli vain mieleen, että olisiko mahdollista tuollaisessa tilanteessa hankkia ajokortti ja auto. Käytännössä se on kuitenkin varmaan mahdotonta.

    Jos sossu maksaisi autokoulun (en tiedä, onko mahdollista) ja jotain avustusta sinne autokouluun pääsemiseksi. Sekä antaisi rahaa vaikka korottoman lainan periaatteella pitkäksi sitten auton hankintaa varten, joka maksettaisiin joskus takaisin.

    Äänestä

  • En tiedä mistään mitään kirjoitti:

    Sellainen tuli vain mieleen, että olisiko mahdollista tuollaisessa tilanteessa hankkia ajokortti ja auto. Käytännössä se on kuitenkin varmaan mahdotonta.

    Jos sossu maksaisi autokoulun (en tiedä, onko mahdollista) ja jotain avustusta sinne autokouluun pääsemiseksi. Sekä antaisi rahaa vaikka korottoman lainan periaatteella pitkäksi sitten auton hankintaa varten, joka maksettaisiin joskus takaisin.

    Tiedustele myös lähimpien autokoulujen toimintaperiaatteita. Ainakin Helsingissä on käytössä sellainen tapa, että ajotunti alkaa sieltä,mistä oppilas haluaa. Jos on siis lukiossa hyppytunti, ajotunti alkaa koulun pihasta ja päättyy sinne. Samoin se voi alkaa myös kodinkin pihasta -jopa 8 km päästä koulusta, mikä on Hgissä pitkä matka - ja päättyä kouluun jne..

    Onko siis ajotunnit järjestettävissä alkaviksi läheltä omaa kotia. Teoriatunteja ei ole kovin paljon. Luulisi, että jossain olisi sellainen autokoulu, joka pitää tunnit esim. putkeen kolmena peräkkäisenä päivänä, jolloin voisi mennä vaikka telttailemaan kyseiseen kaupunkiin pariksi yöksi.

    Auton pitäminen on kyllä kallista mutta sitä kannattaisi hankita pitemmän aikavälin ratkaisuna.

    Äänestä

tämä ei ole veetuilua.itse kävin ammattikoulun joskus vuonna mitä lie.sitten hommasin ajokortin ja autonrämän.sen jälkeen töitä.sen jälkeen vuokrakämpän ja kaikki ylimääräinen raha jemmaan.leipä ei ollu leveää.sitten ostin huonekaluja osamaksulla.sitten "parempi"auto kolmen vuoden kuluttua.sitten taas jemmaan vähäinenkin raha.vaihdoin työpaikkaa ja kokemuksen myötä palkka parani.sitten äitiyslomalle.jemmasta vähän rahaa käyttöön.niinpä mentiin 2 vuotta.sitten takas töihin ja uusi auto pikku velalla.nyt omakotitaloon jemmaamaan.keltään en oo koskaan rahallista tukea saanut!pitihän se suunnitella miten sen elämänsä rakentaa,ennenkuin alkoi lasta suunnitella.

Äänestä

Mulla on yksi lapsi, mut muuten aika sama tilanne. Mä oon hakenut kanssa töitä ihan vaikka mistä, ja vaikka oon aikoinaan ammattikoulun käynyt, niin töitä ei vaan ole! Ei pääse edes tehdastyöhön, siivoomaan tai huoltiksen kassalle, kun pitäs olla kassallekin merkonomi! Tuttujen kautta on kaikki päässeet töihin ketä tiedän töitä saaneen. Mulla ei oo ketään tuttua kenen kautta pääsis, oisko sulla joku tuttu jolta vois kysyä?

Onko teidän lähellä ruokakassien jakelua? Me on käyty sieltä hakemassa leipää ym. mitä vaan saadaan, silloin kun on saatu kyyti. Kysy asiaa kun käyt sossussa! Voi olla että et saa sossusta mitään, ainakin mulle sanoivat, että miehen tulot pitää riittää elämiseen, ja lainoja ei lasketa menoksi! Mutta kannattaa aina kysyä! Jos ne haluaa, ne voi antaa harkinnanvaraistakin tukea esim. muutaman kerran, tai vaikka lahjakortin ruuan ostoon, tai maksaa jotain laskuja jotka on menossa ulosottoon.

Voisitko pitää kirpparia? Jos vaikka saisit miehen tai jonkun kaverin kyytimään niin että viette ja haette tavarat viikonloppuna. Siitä saa sentään vähän käyttörahaa itselle.

Ruuasta vielä. Kannattaa pyytää miestä ostamaan kerralla reilu satsi kaurahiutaleita, jauhoja, kuivahiivaa, porkkanaa, halpoja makarooneja ja tonnikalaa, niin on aina sentään jotain ruokaa. Näistä saa jo vaikka mitä, esim. porkkanasämpylöitä, pullaa, kaurapuuroa, tonnikalapastaa, jonkinlaista "pizzapiirakkaa" jne.

Voimia ja jaksamista sulle!

Äänestä

Mitä jos hankkisitte sen auton (käytetty mutta vielä kulkeva ei paljon maksa)? Et varmasti haluakaan lähteä kotiympyröistä, joihin olet jumiutunut. Varmaan suutut tästä, mutta selvästi asia noin on. Ja busseilla ovat ihmiset ennenkin töihin ja muualle kulkeneet (itsellä melkein 5 km bussipysäkille ja lapsia kolme, hyvin on hoitunut linja-autoilu työhön, vaikka odotellakin on harvoista vuoroista johtuen pitänyt. Olosuhteet ovat mitkä ovat, niiden mukaan toimitaan).
Töihin siis tai kursseille, mikäli niitä vaaditaan. Saat vähän muutakin ajateltavaa ja sisältöä elämääsi saatuasi asiat rullaamaan alkukauhun jälkeen. Elämä ei ole aina helppoa, ei sen pidäkään olla, mutta elää sitä pitää eikä kangistua kaavoihin ja erakoitua.

Äänestä
  • En tarkoita tätä viestiäni moitteeksi. Aloittajan tilanne on vaikea, ja toivottavasti ratkaisu löytyy. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, miten kummallisesti monet toimivat valitessaan asuinpaikkaa. Ostetaan talo, vaikka siihen ei oikeastaan ole varaa. Talo sijaitsee kaukana kaikesta, eikä liikkumiseen oikeastaan ole varaa. Ymmärrän, että monelle oma talo rauhallisessa ympäristössä vastaa jonkinlaista unelmaa. Mutta missä tässä kuviossa on se elämän ihanuus? Aloittaja ei ainakaan vaikuttanut kovin tyytyväiseltä tilanteeseen.
    Itse pohdimme aikanaan tarkkaan etukäteen, missä haluamme asua. Budjetti rajoitti tietysti asuinpaikan valintaa, eikä unelma-asuntoa (oma talo meren rannalla keskellä kaupunkia rauhallisessa ympäristössä - hahhaa) ollut mahdollista saada. Tämä täytyi vaan hyväksyä. Valinnassamme kriteerinä nro 1 olikin hyvät liikenneyhteydet ja mahdollisuus päästä töihin ilman omaa autoa. Halusin, että lapsellani on hoitopaikka ja koulu lähellä. Miksi pitäisi vaikeuttaa arkielämää tahallaan? En voi kuvitellakaan muuttavani paikkaan, josta ei pääse töihin! En halua olla puolison tai yhteiskunnan tuen varassa koko elämääni. En myöskään halua sitä, että lapseni joutuisi tulevaisuudessa matkustamaan kouluun pitkien matkojen päähän.
    Mutta mielihalunsa kullakin. Itse arvostan arjen sujuvuutta ja mukavuutta. Sitä arkeahan suurin osa elämästä on.

    Äänestä

Jos ja kun saat sossusta kieltävän vastauksen, istukaahan alas miehesi kanssa ja pohtikaa, voitteko todella jatkaa noin.

Kun olette asuneet 2 vuotta talossanne, se on mahdollista myydä ilman sitä veroa (en muista nimeä) mikä joudutaan maksamaan, jos ei olla asuttu vielä kahta vuotta. Miettikää nyt ihan tosissanne, onko teillä varaa asua noin, jos se tarkoittaa että muuta elämää pitää kituuttaa ihan mahdottomasti. Plus sijainti ei taida olla oman tilanteesi kannalta paras mahdollinen. Pikkulapsiperheessä ei rahaa ole koskaan mihinkään, mutta asiat kyllä helpottuvat ajan myötä, kun kumpikin vanhempi pääsee työn kautta hiukan parempaan leipään kiinni. Sinun on pakko yrittää järjestää itsesi kursseille. Koulutukseen. Se on oikeasti ainoa keino muuttaa taloudellista tilannettanne sen elintason mukaisemmaksi, joten haluat elää.

Lainan takaisin maksusta kannattaa neuvotella erilaisia vaihtoehtoja - pidentää maksuaikaa, jolloin kuukausierät pienenevät, tai maksaa muutama vuosi pelkkiä lainan korkoja.

Riisi-peruna-pasta ja kanankoivet, jauheliha, kananmunat, kesällä pakastin täyteen marjoja metsästä, omat leipomiset --> samoja ohjeita kuin ylempänä, huokeammallakin selviää, jos siihen opettelee penniä venyttämään. Se on pakko opetella. Kun pakolliset laskut on maksettu, pitää vain katsoa, paljonko jäi jäljelle ja laskea sitten, miten paljon periaatteessa viikossa voi käyttää, jotta se riittää.

Kaikki em. vaihtoehdot ovat parempia ratkaisuja kuin "oma lähtö" ja lastensa lopun elämän trauma. Rahan venyttäminen syö hermoja, mutta toista vuotta hoitovapaalla olevana olen huomannut, että siihen oppii ja siihen tottuu, eikä se sitten enää niin töki. Väliaikainen vaihe. Ei sitä omilla vanhemmillammekaan ollut kaikkea valmiina vielä silloin kun itse olin pieni, kyllä asuimme ahtaasti ja söimme edullisesti, mutta SIITÄ ei traumoja ole jäänyt. Nykypäivänä usein putoamme siihen väärään kuvitelmaan, että jo heti, riippumatta taloudellisesta tilanteesta pitäisi olla kaikki viimisen päälle valmiina. Ei maltettaisi odottaa ja säästää. Ei se meidän sukupolven järjettömyyttä ole, vaan sitä illuusiota joka vie mukanaan, ja yht'äkkiä ollaan korvia myöden veloissa ja hermot pinnassa.

Siitä on ulospääsy. Huokeampi elämäntyyli, asumisen ja hyödykkeiden hankinnan suhteen. Kierrättää kannatta, se on luonnonsuojelua, joten kirpparit käyttöön myös. Kun laskut ja lainanlyhennykset eivät vedä elämää niin tiukalle, huomaa, että sehän on paljon parempaa elämää. Vaikka asuisikin hiukan ahtaammin ja/tai vuokralla.

Sossun kautta kannattaa kysyä lastenhoitoapua, kertoa että on masennuksen partaalla. Ja mennä terveyskeskuslääkäriltä pyytämään lähetettä omaan terapiaan, jonka pääkohdaksi ottaisi sen miettimisen, miten löytää keinoja elämän järjestämiseen siten, että siitä tulee nautittavampaa. Niitä keinoja ON, ja elämästä ON mahdollista tulla parempaa. Voimia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua! kirjoitti:

Oisko joku fiksu täällä kun vois kertoo ilman vittuilua neuvoa. Eli tilanne on sellainen että pitäis ottaa sossuun yhteyttä kun ei ole rahaa laskut on rästissä ja ruokaan ei ole varaa. Itse olen työtön ja kaikkeni yrittänyt mutta kun ei sopivaa koulutusta ole niin mitään ei saa. Koulutukset on hevon kuusessa 32km päässä ja minulla ei autoa. Ja kaksi lastakin on. Olen ilmoittanut työkkäriin etten pääse millään koulutuksiin kun bussit kulkee 3km päästä joskus ja jouluna. niin silti ilmoitti kelaan etten saa työmarkkinatukea. Mies on töissä eikä koskaan kotona tienaa sen verran että talolainaa saadaan maksettua juuri ja juuri. Nyt kysyn jos jollain sama tilanne tai edes sinneppäin että onko mitää mahdollisuutta saada sossusta rahaa edes lapsille ruokaan vaikka mies tienaa? Olen niin loppu miettimisestä että millä laskut maksetaan etten jaksa kauan enää jos mistään ei saa apua. kirkon diakoni tuskin auttaa kun emme kuulu kirkkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu