Vihdoinkin aloin netistä etsimään selitystä näille ainaisille pelkotiloille ja paniikkikohtauksille,onneksi! Oon jo pari vuotta eläny kohtausten armoilla ja viimesen vuoden lähes eristyksissä normaalista sosiaalisesta elämästä.Luulin jo että olen tulossa hulluksi mut nyt päätin mennä lääkäriin heti aamusta kun ei töihinkään pysty enää lähteä.Nyt vaan pelottaa ise lääkäri,miten selitän tilanteeni ja mitä jos mua ei ymmärretä?en ole kenellekkään tästä puhunut kun jostain syystä hävettää.Nytkin pelkkä ajatus terveyskeskuksesta saa kädet puutumaan ja pumpun ylikierroksille...miten hyvin lääkäri voi päivystysajalla tehdä diagnoosin 2 vuoden piinasta?Harmittaa kun en ensimmäisen kohtauksen jälkeen heti tajunnu apua hakea,nyt se tuntuu ylivoimasen vaikeelta...ei kai koko loppuelämän tarvii olla tällästä?
pelottaa&ahdistaa
tahtoo elämänsä takas!
8847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sanot vaan lääkärille,että sinulla on tosi paha olla.
Hän aivan varmasti kuuntelee,ja jos hänellä on aika niin tiukalla,ettei sinulla ole mahdollisuus kertoa kaikkia asioita hänelle,niin pyydä saada päästä esim.terveyskeskuspsykologille juttelemaan.Tsemppiä sinulle.
Hei kuule. Minulla on ollut noin 3kuukauden ajan paniikki- ja ahdistuskohtauksia. Noin vuosi tästä aiemmin sairastin masennusta, josta kuitenkin selvisin. Lääkkeenä tuolloin oli cipralex 20mg. Lääkettä en kuitenkaan syönyt kovinkaan kauan. Omaa tyhmyyttäni, kun en muistanut huolehtia lääkkeiden otosta. Nyt olen alkanut saamaan paniikki ja ahdistuskohtauksia ja menin heti lääkäriin. Sain muutaman viikon sairaslomaa ja lääkkeeksi seronil 20mg. Lääkkeen aloittamisen jälkeen masennus on uusiutunut ja musta on tullut ihan hullu.Nyt jo 4viikkoa sairaslomalla.Taannoin minut vietiin auroran psykiatriselle päivystysosastolle kun sekosin ja itkin. Tuntui että olisin voinut tappaa jonkun. Nyt on sellainen tunne että vaikka apua hakee sitä ei saa. Sitä toosissaan joutuu hakemaan moneen otteeseen ennenkuin kukaan uskoo kuinka paha on olla. Sain ajan psykologille ja akuuttityöryhmän vastaanotolle. Tosin vasta myöhemmin tälle ja ensi viikoille. Mitenhän selviän sinne asti? . Puhuminen kannattaa vaikka se on vaikeaa. Ja sen eteen kannattaa taistella. Tuntuu että kukaan ei välitä eikä ymmärrä sitä kuinka paljon todellisuudessa ahdistaa ja haluaisi räjähtää. Olen hyvin avoin ihminen ja muutamat läheiseni tietää tapauksestani, mutta tuntuu silti että voisin kuristaa ihan milloin vaan jonkun tai ampua jonkun jos vaan pyssyn saisi käteen. Ja jokä päivä itken liikaa. Niin paljon että välillä ei pysty lainkaan itkemään. Mutta kyllä elämä vielä voittaa. Ja kehotan puhumaan vaikka se on vaikeaa ja tuntuisi ettei kukaan ymmärrä. Minustakin tuntuu siltä parhaillaan, mutta silti uskon että sen puolesta kannattaa taistella.
Jaksa taistella! Olen ollut sammassa tilantessa pari vuotta sitten ja tiedän että se on vaiketa ja otta kaiken energian. Tuntuu kun kukaan ei ymmärrä kuinka huonosti voi voida. Hyvä että olet kertonut lähemillesi miten voit. Et ole hullu, tiedän sen tunteen kun lulee että ei voi kontrolloida itseä! Tulet voimaan paremmin, vaan jatkat psykologilla käymisen.
nyt on sitte lääkäri varattu,oon melkeen ylpee itestäni että selvisin edes puhelinsoitosta ja nyt sitte yritän pitää itteni kasassa lääkäriin asti...alan olla aika hermoraunio kun kaikki energia menee miettiessä että voinko lähteä mihinkään vai iskeekö paniikki jo ulko-ovella.kiitos kaikille jotka on tänne kokemuksiaan kirjottanu,tuntuu paremmalta kun tietää ettei ole hulluksi tulossa:)
lääkärille meno joka on muutes tänään. Tajuaako se ahdistukseni määrää jne.
tuntemuksesi rehellisesti ja unohda mitä lääkäri ajattelee näin minä tein ja tosi asiallista kohtelua ja ymmärtäväistä sain. Kerro miten kävi käyntisi ..
huh,tuntuu että ois iso kivi viety sydämeltä ku sai purkaa näitä tuntoja!oli aivan ihana ja ymmärtävä lääkäri,sain aluksi rauhottavia ja kun verikokeen tulokset tulee niin saan oikeat lääkkeet.samantien kerroin tärkeimmille ihmisille kun lääkäristä pääsin ja olo on huojentunut ja helpottunut.sain myös lähetteen terapeutille. tästä päivästä lähtien elämä näyttää vähän valosammalta:)
Vaikka mä olen käyny monesti lääkärissä ja ties missä musta tuntuu että tää olo ei helpota laisinkaan. On päiviä ku on paremmin mut sit taas päiviä jolloin ei ole mitää merkitystä mitä käy. Hienoa että menit lääkäriin ja uskalsit puhua. Se oli mullakin iso askel ja on edelleen kun menen jonnekkin puhumaan.Se on aina yhtä vaikeeta. Mutta niinkuin sanoin sen eteen pitää taistella että saa apua.