Seurustelin hänen kanssaan todella vähän aikaa, mutta rakastuin häneen täysin. Ollaan yhä ystäviä ja näemme toisiamme joskus vapaa-ajalla. Kun olen hänen kanssaan kaksin tunnen itseni maailman onnellisimmaksi tytöksi. Mutta heti kun erkanemme, maailma romahtaa. Näemme harvoin, mutta aina odotan jokaista tapaamisista herkeämättä, vaikka tiedänkin sen olevan vain yksi pieni hetki ja sen jälkeen ei mitään. Miksi mä en voi vain päästää irti ja antaa hänen mennä? Miksi se on niin vaikeaa? Mä tiedän sen olevan mulle parhaaksi, jotta voin unohtaa.. Miksi mä kidutan itseäni aina vaan lisää? Kerta kerran jälkeen olo tuntuu pahemmalta. Miksi mä en pysty päästämään irti?
Kun ei pysty päästämään irti..
jjjjjjj
5500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kotona ollessa ajatukset pyörii hänessä kokoajan ja odotan aina, että näkisin hänet taas. Koulussa pyrin aina hänen lähelleen ja saamaan katsekontaktia. Kun välitunti loppuu, niin tulee lievä masennus ja vielä pahempi kun koulu loppuu. Nyt kun on viikon loma, olo on aivan hirveä.
En keksi tähän mitään järkevää apukeinoa. Pitäisi kai vaan puhua hänelle asiasta.
lyö lekalla päähän ja ota suihin!!!!
ei tarvitse kiittää!!
pitää koittaa joskus
Tää on niin perus.
Tavataan, tutustutaan, mennään yhteen, ollaan yhes ja erotaan.
Musta alkaa tuntuu et ihmiset menee yhteen vaan sen takii et nei vois sit joskus erota.
Tiedän tunteen.
Mul kesti 3 vuotta päästä yhestä jätkästä yli ja nykyään se on mulle ku ilmaa.
Etten välitä siitä enää yhtään.
KYllä se siitä usko pois.
Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
Anna surulle aikaa.
Kiitti parista asiallisesta vastauksesta. Tämä tuntuu niin hirveän raastavalta. Pieni vilauskin hänestä esim. opiskelupaikan pihalla ja mun päivä on pilalla. Siitä on jo melkein puoli vuotta kun erottiin, mutta kokoajan tuntuu että tämä tila pahenee. Miksi on asioita joista pitää luopua? On niin raskasta ajatella, että jos/kun annan hänen mennä, en varmaan näe häntä enää ikinä..