Tätä palstaa lukiessa luulisi, että kaikki eroperheet ovat jotenkin onnettomia. Milloin on elatusmaksu liian pieni ja milloin tapaamiset eivät onnistu. Ikäväähän se on, mutta väitän, että myönteisestä asenteesta ei ole haittaa.
Itse olen 11-vuotiaan tytön lähivanhempi. Meillä alkoivat tapaamiset hoitua 5-vuotta eron jälkeen. Elatusapu on 160 €/kk. Päätin jo erotessani, että pärjään. Käyn työssä, maksan asunto- ja autolainaa, lapsen harrastukset ja tietenkin kaikki elämiseen liittyvän. En voi pröystäillä rahalla, mutta saan nauttia lapsestani. Rahasta on tiukkaa, mutta tärkeämpää kuin raha on oma ja lapseni tasapainoinen olo. Eiköhän sovita, että yritetään löytää elämästä jotain positiivistakin.
Nautitaan elämästä ja lapsista.
Itse olen 11-vuotiaan tytön lähivanhempi. Meillä alkoivat tapaamiset hoitua 5-vuotta eron jälkeen. Elatusapu on 160 €/kk. Päätin jo erotessani, että pärjään. Käyn työssä, maksan asunto- ja autolainaa, lapsen harrastukset ja tietenkin kaikki elämiseen liittyvän. En voi pröystäillä rahalla, mutta saan nauttia lapsestani. Rahasta on tiukkaa, mutta tärkeämpää kuin raha on oma ja lapseni tasapainoinen olo. Eiköhän sovita, että yritetään löytää elämästä jotain positiivistakin.
Nautitaan elämästä ja lapsista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aurinkoista päivää sinullekin!
Kyllä sitä pärjää, jos niin päättää tehdä. Jos taas päättää purkaa omaa pettymystään erosta siihen että haukkuu toista vanhempaa ja kaikkea miten nyt voi enää elää, on päättänytkin ettei pärjää.
Kun tiedän että yksin aikuisena huolehdin nyt tästä kodistani ja perheeni tarpeista, asennoidun sen mukaan ja katsos vain -pärjään RIITTÄVÄN hyvin.
Ja olen onnellinen lapsestani. Tänäänkin katseltiin varpusia lintulaudalla kun aamupala syötiin ja odoteltiin tuleeko iso jäniskin käymään. Sitten naurettiin murojen poksahtelulle ja juotiin teetä. Mukava rauhallinen aamuhetki ja hyvä mieli.
Onneksi olen myös optimisti ja haluan nauttia elämästä. Mutta kun lapset ei ole luonani, ikävä on suunnaton. Haluaisin myös nauttia yht.aamuista ymv...
onkin varmasti se rankin juttu. Ehkä kun lapset ovat isompia, voisivat olla enemmänkin luonasi, jos vain välisi exän kanssa ovat sellaiset, että siitä pystyy sopimaan.
Jossain kohtaa se voi tuntua vähän helpommalta ja nautit niistä päivistä ja aamuista täysin rinnoin kun ovat luonasi.
Ero teettää ensin paljon surua. Jos vanhemmat kuitenkin pystyvät olemaan fiksuja toinen toisilleen sen jälkeen, on kaikilla paremmat mahdollisuudet voida hyvin.
Mitäpä jos ikävöidessäsi tekisit jotain mukavaa lapsiasi varten valmiiksi. Hakisit heille jotain omaa kivaa luoksesi, laittaisit heidän huonettaan tms? Ehkä ajatus siitä miten se heitä ilahduttaa heidän tullessaan, voisi auttaa sinuakin niinä päivinä, kun he eivät ole luonasi. Jos heillä myös on hyvin asiat siellä toisessa kodissaan, sekin voi helpottaa oloasi. Kun tiedät että heillä on hyvin asiat. Että exäsi pitää heistä hyvää huolta. Ei ole hätää. Ja ainahan voit heille soittaa, lähettää postia tai muuta mukavaa, kysyä heidän päivästään ja kuitenkin kuulla noista asioista, joita et nyt juuri voi heidän kanssaan kokea. Kertoa heille kuinka rakkaita he ovat sinulle, sitä ei koskaan voi sanoa liian monta kertaa.
Joskus se helpottuu vielä.
Luulen,että osa tänne kirjoittavista on vain niin suuressa shokissa,että pääsääntöisesti ajatukset on negatiivisia.Muta eikös tämän palstan tarkoituskin ole auttaa hädässä olevia?Jos asiat on hyvin,jaksaa arkea eikä tunnu niin ankealta.
Anna muiden valittaa oloaan ja nauti omasta hyvästä olostasi.Jokaisen on käytävä ikävät asiat läpi.Joillakin siihen menee enemmän aikaa,osa ei millään pääse eteenpäin.Silloin ihminen tarvitsee vertaistukea,jota täältä saa.Miksi siis aliarvoida kenenkään hätää Hymyä huuleen;)
Itselläkin on rahat tiukalla,mutta olen onnellinen äiti.On ihanaa,kun lapset asuvat mun luona.Mutta on myös ihanaa,kun lapset menevät isälleen.Ja tiedän,etä isänsä uusi nainen hyväksyy meidän lapset ja lapsilla on siellä hyvä olla.Nautin niitsä vapaista hetkistä hyvällä omallatunnolla:)