1. Mooseksen kirja 3
5 Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.
Jos pitäisi yhdellä sanalla sanoa mikä tuo eevan synti oli sanoisin epäilemääättä sen olleen kateus.
Asiaa todellakin voi varmaankin pohtia monisanaisemminkin kuitenkin lähes minkä tahansa synnin takaa löydämme kateuden.
Asia nousi oikeastaan esille kun Rebekan kanssa vaihdetiin ajatuksia avioeron tiimoilta. Asiata käytiin kiivasta keskutelua jonkin aikaa sitten. Keskustelussa siinä aiheessa kuten monen muunkin aiheen kohdalla näkyy yksi asia.
Se on se että vl on tarve saada hyvkäkysntä omille teoilleen hinnalla millä hyvänsä. Jos ja kun ajatellaan perheväkivaltaa on oiken ja ymmärrettävää että nainen/mies lähtee. Pahimmilaan perheväkivalta tappaa useita ihmisiä joka vuosi myös suomessa.
Mutta aina aidon perheväkivallan tiimoilla vl liikeessä on myös niitä joiden kohdalla kyse on muusta kuin aidosta perheväkivallasta. Siitä että omille teoileen pitää saada yhteisön hyväksyntä.
Eli tämän ilmiön lieveilmiönä ovat ne jotka käyttävät tilannetta hyäksi omien tarkoitusperien tyydyttämiseen. Tästä on seurannut mm se että eroja haetaan nimenomaan puolison narsistisuuden takia vl enemmän kuin millään muulla syyllä. Todellisuudessa näin ei voi olla.
Jollain tasolla hyväksyn väiteen että vl voi ruokkia narsisitisia piirteitä. Ja narsisiteja voi ehkä olla jonkin verran eenemmän kuin valtaväestössä. (Uskonto narsimin tukena/perinnöllisyys). Tämä on vain väite jolle minulla ei ole esitää muuta pohjaa kuin se kaikki mitä näen ympärilläni.
Mutta se ei ole totta että persoonalisuushäiriö olisi ainoa syy vl perheväkivaltaan. Vaan siletä löytyy kaikki samat "syyt" kuin valtaväestöstä. Kuitenkin se taitaa olla ainoa tapa saada se yheisön hyväksyntä. Leimata puoliso narsistiksi?
Näytääkö nyt siltä että eksyimme alkuperäisestä aiheestaa. Ei suinkaan. Veikkaisin että kateus ajaa ihmisiä tälläisiin ratkaisuihin. Se joka todella on kokenut perheväkivaltaa aidoimmilaan on varmaankin tyytyväinen kun helvetti loppuu.
Kuitenkin tälläisiä todellisia tilanteita seuraa myös ne hyväksikäyttäjät. Ne jotka kadehtivat ulkoapäin toisen osaa. Ja jotka keinolla millä hyvänsä haluavat saman. Haluavat sekä eron että yhteisön hyväksynnän teoileen.
Tämä ilmiö taas näkyy ei vain avioerojen kohdalla vaan monen muunkin asian kohdalla.
- ehkäisy tai pitäisikö sanoa tilanne jossa raskaus ei ole enää mahdollinen
- tv
- lasten kohdalla esitykset
- avioero / perheväkivalta
jne.
Asioita toki on muitankin. Leimallista kuitenkin on se että teoille pitää olla yhteisön hyväksyntä.
Asian kääntöpuolella näytelee ainan kateus.
Jos nainen päätyy sterilisaatoon pakottavista syistä. (Esim. kohtu ei kestä) Aina näytää olevan niitä joiden mielestä sterilisaatio on turha ja vakaumuksen vastainen. Kadeditaan sitä joka hypää "tekosyillä" synnyttämisen oravanpyörästä.
Ja sitten on myös niitä jotka käyttävtä "samaa veruketta" saadakseen omille teoileen yhteisön hyväksynnän.
Toisen osaa on helppo kadetia tai kateutta voi olla vaikea nähdä omissa asenteissa. Palatekseni ihan alkuun ajattelen että jos pitäisi määritää yhdellä sanalla mitä synti on sanoisin sen edelleen olevan kateutta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
A) on niitä, joilla on tietokone. Yleensä hyvät ammatit ja jostain syystä esimerkiksi vain (lestadiolaisittain) kolme lasta. Silti tarkat ja tiukat moraalinormit elämässä.
B)1) suurilapsiset perheet, ei TV:tä, ei ehkä tietokonettakaan. Äiti on kotiäitinä koko ikänsä. Jos ovat köyhiä, elämä on taistelua ja keskittyy lasten elättämiseen. Eivät käy luultavasti edes seuroissa. Lapsilla on eriasteisia sopeutumisvaikeuksia kouluelämässä.
2) Jos hyvät ammatit vanhemmilla, lapset ovat tasapainoisia ja menestyviä. Päällisin puolin ainakin perhe vaikuttaa onnelliselta. Yhteisökin arvostaa heitä. Kuitenkin lapset voivat olla koulukiusaajia. Ylemmyyden tunto muita kohtaan?
kaikki "syyt"?
Sinulla on melko tyhjentävä dialoogi silti haastan sinut ajatelemaan asioita jotka on jo kementissasi nähtävissä.
A) Onko lapsimäärä hyvän ammatin seuaus (näin lestadiolaisittain ajatellen). Väitettä pidän faktana että akateemisisssa lestadiolaisperheissä on vähemmän lapisa kuin muissa. Tämän olen huomannut itsekin.
Mistä tämä ero johtuu. Akatemiset elää enemmän selibaatissa? Käyttävät ehkäisyä? Päätyvät sterilisaatioon "muita" useammine"? Eivät ole niin hedelmällisiä kuin muut? Tai lasten luonnollinen harvalukuisuus tekee uralla etenemisen mahdolliseksi?
B)Äiti ajautuu kotiäidiksi kun tilanteessa ei muita ratkaisuja löydy. Äidin työssäkäytni edellyttäisi sellaita tukea jota äidille ei ole mahdollisuutta yrityksitä huolimatta saada? Työssäkäynti ei ole taloudellisesti mahdolista? Perheessä on mahdollisesti sairas tai muuten erityista huomiota vaativa lapsi? Äiti ei ykinkertaisesti jaksa lähteä töihin?
Mikä on syy siihen että tälläisiin perheisiin syntyy enemmän lapsia kuin muihin? Syitä voimme arvailla kohdan A) perusteella?
Yhteisö todella arvostaa ihmisiä jotka ovat saavutaneet hyvät ammatit jne.. Kuitenkin tämän onnistumisen takana useinkaan eivät ole luonnolliset syytä vaan ihmisen valinta.
Yhdestä perheestä tähän esimerkki. Lapsia tuli ensin muutamia hyvin tiheään. Ja kas kummaa sitten tuli 5 vuoden tauko. Jonka aikana nainen loi uraa. Ja taas muutama lapsi. 5 vuoden tauko... ja sitten vielä iltatähti. Siihen lapset sitten loppuivat.
Tiedän että tämän luonnollisen kehityksen taustalla on kierukka. Sinäsä asia ei pahenna minua lainkaan miltään muilta osin kuin siltä että tälläisiä tarinoita lienee paljonkin näiden akateemisten onnistujien takana. Ja kuitenkin halutaan antaa ymmärtää että syyt ovat "luonnoliset". Lapsia ei vain tule.
Lapsetomuus on sitten asia erikseen.
* B)Äiti ajautuu kotiäidiksi kun tilanteessa ei muita ratkaisuja löydy. Äidin työssäkäynti edellyttäisi sellaista tukea, jota äidille ei ole mahdollisuutta yrityksistä huolimatta saada? Työssäkäynti ei ole taloudellisesti mahdollista? Perheessä on mahdollisesti sairas tai muuten erityistä huomiota vaativa lapsi? Äiti ei yksinkertaisesti jaksa lähteä töihin? *
Lisäksi tällaisella äidillä voi olla mielenterveydellisiä häiriöitä. Hän saattaa miettiä, missä on vika, kun mikään ei onnistu ja mitään ei kohta enää jaksa. Hän on kuuliaisesti noudattanut "lapsikäskyä", joka on suistanut hänet pääsemättömään tilanteeseen. Vain menopaussi voi hänet pelastaa ja mitä hänestä on enää siinä vaiheessa jäljellä?
Kun tähän lisätään suurperheen lasten omat ongelmat yhteiskunnassa, tällaisen äitikamelin selkä katkeaa lopullisesti. Hän tuskin kestää katsella miten seuraavakin sukupolvi kyntää aallonpohjassa ja tyttölasten elämä luisuu samoille raiteille kuin hänellä.
Jos siinä vielä jaksaa Jumalaa kiittää, onkin varsinainen ihmeihminen. Tsemppiä kuitenkin!
Äidilleni on käynyt juuri näin:
"Äiti ajautuu kotiäidiksi kun tilanteessa ei muita ratkaisuja löydy. Äidin työssäkäynti edellyttäisi sellaista tukea, jota äidille ei ole mahdollisuutta yrityksistä huolimatta saada. Äiti ei yksinkertaisesti jaksa lähteä töihin. Äidillä voi olla mielenterveydellisiä häiriöitä. Hän saattaa miettiä, missä on vika, kun mikään ei onnistu ja mitään ei kohta enää jaksa. Hän on kuuliaisesti noudattanut "lapsikäskyä", joka on suistanut hänet pääsemättömään tilanteeseen."
Kaikenlisäksi hän haluaa sitä tyrkyttää meille tytöille, jota minä en ainakaan aio toteuttaa. Luulisi että olisi jo jotain itse oppinut, mutta ei.
Akateemisesti on molemmat vanhemmat koulutettuja ja suuria rahaongelmia ei ole koskaan ollut. Ei vain voi tajuta mikä heidät on saanu valitsemaan näin...
On muuten pakko kommentoida.
En näe kateutta niinkään merkittävänä, vaan ihmisien kunnianhimo olla Jumala, siis ainakin samalla viivalla, siitähän on esimerkkejä vielä tänäänkin, eräiden seurakuntien osalta, jotka väittävät olevansa Jumalan huoneen hallitus. En oikein tunnista kateutta, sillä Jumalahan sanoi vain sen, että siitä puusta ei saa syödä, koska puu antaa tiedon hyvästä ja pahasta ja jos syötte, olette kuoleman oma.>>> Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma."
Hyvin sinä sanotu tuon asian ei voi moittia:
"vaan ihmisien kunnianhimo olla Jumala, siis ainakin samalla viivalla,"
Minä ajatelen että eeva kadehti Jumalaa ja halusi olla Jumalan veroinen/kaltainen. - sinä sanot sen olevan kunnianhimoa minuta se on jossain lähinnä kateutta :) Kunnianhimo / pyryryys on minusta enemmän tekoja joita kateus laitaa tekemään. VOi olla tervettä kunnianhimoa = tehdä asiat niin hyvin kuin osaa. Tai epätervettä kunnian himoa = edetä elmämässä muita hyväksikäyttämällä. (Kadehditaan jonkun asemaa / paikkaa ja tehdään mitä hyvänsä jotta saavuttaisi tuon paikan.
Suurin ongelmamme taitaa olla tässä kohdassa se että sanoilla taitaa olla meillä erillainen merkitys. Minusta viimekädessä puhumme samasta asista.
"En mitenkään näe Raamatun valossa yhtymäkohtia VL perheväkivallalle tässä nimenomaisessa kohdassa. Mutta se, että saattaa olla heijastus siihen, että nainen on kaiken pahan alkujuuri."
Tätä en tainut tarkoitaa vakkakin saankin tälläisen komentin. Vaan lähinnä sitä että perheväkivaltaa taitaa valitettavasti olla kaikkialla. Mutta vl erityispiirre linee se että kakkein tärkeintä ei ole tehdä oikein omantuntonsa mukaan vaan saada yhteisön hyväksyntä.
Tämä ei leimaa vain "vakavia" asioita. Vaan vähemmänkin tärkeitä jopa jokseenkin merkityksettömiä asioita kuten kansanedustajien televisio tai televisiottomuus. Tärkeintä on saada teoileen hyväksyntä. Kansanedustaja tarvitsee työssään tv:tä opettaja ei. NÄin vain on "päätetty".
Onko se närä joka tuosta aihetuu kateutta. Niin kauvan on kun tv omistaminen tai omistamattomuus minun kohdallani riipuu tuosta yhteisön hyväkysynnästä. JOs kuitenkin sanoudun yhteisön hyväksynnästä irti ja teen niin kuin oikeaksi näen minun ei tarvitse kadehtia kenenkään tv:tä. Voin sen hankia tai olla hankimatta.
'Onko se närä joka tuosta aihetuu kateutta. Niin kauvan on kun tv omistaminen tai omistamattomuus minun kohdallani riipuu tuosta yhteisön hyväkysynnästä. JOs kuitenkin sanoudun yhteisön hyväksynnästä irti ja teen niin kuin oikeaksi näen minun ei tarvitse kadehtia kenenkään tv:tä. Voin sen hankia tai olla hankimatta.'
Vl-yhteisössä on kai juuri siksi niin paljon kateutta, kun ihmisten vapaus valita arvonsa ja elämäntapansa on liian pieni.
'Normaalimaailmassa' se valinnanvapaus on periaatteessa rajaton, kunhan ei lakia riko, ja kateutta selvästi vähemmän. Tässäkin on tietysti käytännössä suuria eroja esim. maaseudun ja kaupungin välillä.
hysyhysyllä olis vähän katkeruutta...
Muttei sekään kovin rakkaudellista ole että sinä henkiöön käyt komentoimatta itse asiaa lainkaan.
Minusta katkeruus on kuuluu ihmise elämässä täysin luonnolisiin tunteisiin. Yleisesti tuosta tunteesta voisi todeta että ne jotka kieltävät tälläisen tunteen olemassa olon ovat enemmän sen vankeja kuin ne jotka uskaltavat myöntää sen.
Tässä kohdassa kuitenkin täytyy todeta tuskin olen sen katkerampi kuin ihmiset yleensäkään. Katkeruus niin kuin kateuskin on kovin lähellä meitä kaikkia. Toisen osaa ja elämää on niin paljon helpompi elää kuin omaa...
Joten joudun toteamaan etten halua vaihtaa sinun kassasi ämmä paikaa mistään hinnasasta. Ihmettelen vain miksi ihmiset kadetivat toisiaan. Siitä kun ei ole saatavissa itselleen mitään hyvää.
siellä kiukkunen muurahaispesä!
sanoit aivan asiasta!
...kyllä osaa vanhoillislestadiolaisuuden toimintatavat. Kaikki liikettä arvostelevat leimataan automaattisesti katkeriksi.
että kososlaiseen henkeen kuului myös katkeruus, vai oliko katkera henki vielä erikseen.
lähimmäisen rakkaus on suurin käsky?
Tärkeähän lisääntyminen ja ajallnen työntekokin ovat. Ne on annettu samalla kertaa. Mutta Jeesus itse sanoo, että rakkaus menee ylitse kaiken muun.
Tälläistä Jumalan miellyttämistä erilaisilla ihmiskehon rääkkämisillä harrastettiin luostareissa ja esim. fakiirit harrastavat idän uskonnoissa.
Etenkin luostareissa ihmiset pyrkivät siten lepyttämään Jumalaa ja miellyttämään Häntä.
Onko vanhoillislestadiolaisuudessa tälläinen luostarikäsitys, että naisten pitää aina epäinhimillisissäkin tilanteissa synnyttää, miellyttääkseen Jumalaa ja sovittaakseen syntiinlankeemusta, joka tapahtui paratiisissa?
Sinä nimimerkki, ämmä, tunnet, kun olet siellä johtokunnassa ja puhut paljon saarnaajien kanssa.
Onko vl-liike eräänlainen luostarilaitos?