AHDISTAVAAA!!!

Näin edellisyönä eroottista unta, jossa minä ja poikaystävämme harrastettiin seksiä. Poikaystäväni oli päälläni eli olimme ns. lähetyssaarnaaja-asennossa. Yhtäkkiä poikaystäväni kasvot muuttuivat poikaserkukseni joka on 11-vuotias. Rimpuilin ja huusin ei, tämä on sairasta ja yritin rimpuilla itseni pois paikalta.
Heräsin tuskastuneena ja aivan hiessä ja ahdistuin unesta todella paljon. En ole nähnyt kyseisen tyylistä unta ikinä.
Rakastan serkkujani sukulaisina enkä voisi kuvitella mitään seksuaalista heidän kanssaan. Olenko pimahtanut päästäni täysin?
Tosin, voisiko poikaystäväni ja minun suhteella olla vaikutusta kyseiseen uneen, sillä meillä on ollut hieman ongelmia. Oikeastaan, emme ole niin läheisiä kun olemme joskus olleet. Haenko tässä unessa turvaa?
Ahdistaa aivan kamalasti, en pysty tekemään mitään kun kyseinen uni pyörii päässäni koko ajan.
Normaalia vai pitäisikö mennä hoitoon?
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

(olen 17v. tyttö)
Poistetaanko tämä viesti?

Haluaisin tulkintaa tähän, tuntuu niin pahalta, että ahdistaa ja itkettää.
Olkaa kilttejä.

Äänestä

Samoin, unen jälkeen näin unta jossa minut raiskattiin. Se näytettiin suurella screenillä ja ihmiset nauroivat minulle. Sen jälkeen minut heitettiin laavaan kumiveneen kanssa ja ihmeen kautta kumivene ei mennyt rikki.
Enkelimäinen nainen pelasti minut laavasta ja aloimme lentämään. Mistä kertoo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestu_nut kirjoitti:

Näin edellisyönä eroottista unta, jossa minä ja poikaystävämme harrastettiin seksiä. Poikaystäväni oli päälläni eli olimme ns. lähetyssaarnaaja-asennossa. Yhtäkkiä poikaystäväni kasvot muuttuivat poikaserkukseni joka on 11-vuotias. Rimpuilin ja huusin ei, tämä on sairasta ja yritin rimpuilla itseni pois paikalta.
Heräsin tuskastuneena ja aivan hiessä ja ahdistuin unesta todella paljon. En ole nähnyt kyseisen tyylistä unta ikinä.
Rakastan serkkujani sukulaisina enkä voisi kuvitella mitään seksuaalista heidän kanssaan. Olenko pimahtanut päästäni täysin?
Tosin, voisiko poikaystäväni ja minun suhteella olla vaikutusta kyseiseen uneen, sillä meillä on ollut hieman ongelmia. Oikeastaan, emme ole niin läheisiä kun olemme joskus olleet. Haenko tässä unessa turvaa?
Ahdistaa aivan kamalasti, en pysty tekemään mitään kun kyseinen uni pyörii päässäni koko ajan.
Normaalia vai pitäisikö mennä hoitoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu