Pro Hanhikivi

Kovasti kyseisen yhdistyksen asiat ovat esillä ja ovat monenlaista tutkimustakin esitelleet mutta itse en vielä oikein ole vakuuttunut.
Siis miksi kaikki esille tulevat asiat ovat jostain muusta maasta kuin Suomesta, onhan täällä jo ydinvoimalaa eikä se niinkään kaukana olis jotta voisivat käydä siellä paikanpäällä kattelemassa ja kyselemässä.
Siis miksi huutaa asiasta kun eivät näytä haluavan tietää tosiasioita.
Syöpää löytyy muuten muualtakin kuin vain sieltä missä on ydinvoimala, se ei riitä perusteeksi että olisin ydinvoimalaa vastaan.
Heti kun joku esittää sellaisen väitteen joka on faktaa ja Suomen kamaralta niin minusta saa Pro Hanhikivi jäsenen
211209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Suomessa on ydinvoimaa, kansa ei ole hoksannut, mitä kaikkea se aiheuttaa. Tutkippa vaikka lämpökameralla otettuja kuvia merestä. Esim. Olkiluodon voimalat lämmittävät merta hurjasti. Leväkasvustot varsinkin matalla vesistöalueella on totta.

Oletko ajatellut, että esim. Leukemia, eli verisyöpä tutkimus on Saksan Valtion , sivistysvaltion tekemä. Syöpäriski 5km säteellä on kaksinkertainen ja riski säilyy aina 50km asti.

Miksi tutkimuksesta ei puhuta Suomessa? Miksi puhuttaisiin, kun ei ole vara laittaa voimaloita kiinni, eikä ole mitään keinoja säteilyn vähentämiseksi. Eivätkä Suomalaiset tunnu olevan huolissaan, eikä kiinnosta.

Uraanin louhinta pilaa maaperän tuhansiksi vuosiksi. Uraanin louhinta on yleensä avokaivostoimintaa. Länsi-Euroopassa ainoastaan Tsekissä on tällaista toimintaa. Missä on kestävä kehitys? Mihin laitetaan loppujäte? Suomi on ainoana maana maailmassa ilmoittanut (POSIVA), että me osaamme laittaa talteen kaikki jätteet. Hmm... Kuka voi ennustaa, mitä maapallolla tapahtuu seuraavien 100 tuhansien vuosien aikana.

Ydinvoimalan jäte on myrkkyä. Muistat varmaan miten kävi litvinenkolle. Pienen pienet annokset saavat aikaan hurjat tuhot.

Miksi kannattaa ydinvoimaa? Jos uraanilla yritettän korvata vaikkapa öljy, ei sitä ole kuin 10 vuodeksi. Missä järki?

yhteenvetona:

-lasten verisyöpä
-uraanin louhinta saastuttaa
-loppujätteelle ei ole oikeasti keksitty ratkaisua
-ydinvoima ei ole puhdasta
-ydinvoima on kallista
-kylä voi pahoin suuren voimalan takia
-ydinvoiman rakentaminen työllistää pääasiassa Puolalaisia!

Äänestä
  • Asuinkiinteistöjen, maatalousmaan jne. arvo ydinvoimalan lähialueella tulee laskemaan. Eli taloudellisia menetyksiä naapuruston asukkaille.

    Äänestä

  • Näin tulee käymään kirjoitti:

    Asuinkiinteistöjen, maatalousmaan jne. arvo ydinvoimalan lähialueella tulee laskemaan. Eli taloudellisia menetyksiä naapuruston asukkaille.

    Tonttimaan hinta tulee kylläkin nousemaan kovasti jos voimala tulee.
    Samoiten kauppojen ja majoitusten yms.käyttöaste moninkertaistuu, joten täyttä puppua hintojen lasku on.

    Äänestä

  • "Syöpäriski 5km säteellä on kaksinkertainen ja riski säilyy aina 50km asti."

    Tilastollinen korrelaatio muuttujien välillä saattaa selittyä jollain/joillain muilla tekijöillä. Esimerkiksi jäätelönsyönti ja hukkumiskuolemat korreloivat keskenään, mutta jäätelönsyönti ei lisää hukkumiskuoleman todennäköisyyttä, sen tekee lämpötila (kesä).

    Käsittääkseni tutkimuksen tekijätkään eivät väittäneet lisääntyneiden leukamiatapausten johtuvan ydinvoimaloista (37 leukemiatapausta, kun tapauksia oli odotettavissa 17), vaan pitivät sitä yhtenä MAHDOLLISUUTENA ja vaativat lisäselvityksiä. Toisissa tutkimuksissa taas leukemiatapauksia on ollut odotettua vähemmän:

    http://www.helistin.fi/?id=5911933&page=8165280

    Saksalaistutkimus on saanut kritiikkiä ja sitä on selitetty myös muilla tavoin kuin miten tutkimusta on uutisoitu:

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/7374-mutkikas-selitys-ydinsateilylle-ja-leukemialle

    Ydinvoimalat eivät nykytiedon mukaan lisää merkittävästi normaalia ympäristöstä saatavaa säteilyä.

    Äänestä

  • miksi te ydinvoiman vastustajat perustatte vastustuksen lähes joka kohdasta valheelliseen tietoon jos syöpäriski olisi niin suuri kuin te väitätte niin eiköhän ne Loviisan voimalan 400 työtekijää olisi kuolleet kaikki en ole havainnut kaupungilla voimalasta johtuvaa pahoinvointia Ennen kuin voimala päätös tehtiin uusimaa lehti suoritti katukyselyn 12 hengeltä kysyttiin mielipide ydinvoimasta kukaan haastatelluista ei ollut ydinvoimaa vastaan Jos te olette ajatelleet syödä uraania se ei suinkaan ole tarkoitus.Olen asunut loviisan ydinvoimalan lähellä koko sen olemassa olleen ajan eikä se ole aiheuttanut mitään harmia.

    Äänestä

  • ketojore kirjoitti:

    miksi te ydinvoiman vastustajat perustatte vastustuksen lähes joka kohdasta valheelliseen tietoon jos syöpäriski olisi niin suuri kuin te väitätte niin eiköhän ne Loviisan voimalan 400 työtekijää olisi kuolleet kaikki en ole havainnut kaupungilla voimalasta johtuvaa pahoinvointia Ennen kuin voimala päätös tehtiin uusimaa lehti suoritti katukyselyn 12 hengeltä kysyttiin mielipide ydinvoimasta kukaan haastatelluista ei ollut ydinvoimaa vastaan Jos te olette ajatelleet syödä uraania se ei suinkaan ole tarkoitus.Olen asunut loviisan ydinvoimalan lähellä koko sen olemassa olleen ajan eikä se ole aiheuttanut mitään harmia.

    voimalan lähellä? Onko luvallista? Onko kukaan mitannut cesiumpitosuuksia?Päästöt voimalalta mittaa kuulema OMA FIRMA. Aika jännä homma, muut ei kontrolloi.

    Onkos talojen, maan hinnat voimalan lähellä normaalit?

    Äänestä

  • maallinen kirjoitti:

    Tonttimaan hinta tulee kylläkin nousemaan kovasti jos voimala tulee.
    Samoiten kauppojen ja majoitusten yms.käyttöaste moninkertaistuu, joten täyttä puppua hintojen lasku on.

    Kaivospaikkakunnalla asuvana tiedän, että jopa kaivosmiehetkin etsii kotinsa kaukaa kaivoksesta.Asuntojen hinnat ovat romhataneet rajusti, talon saa reilusti halvemmalla kaivoksen läheltä, kun kukaan ei halua asua siellä.

    Äänestä

  • Entisen mainarin per kirjoitti:

    Kaivospaikkakunnalla asuvana tiedän, että jopa kaivosmiehetkin etsii kotinsa kaukaa kaivoksesta.Asuntojen hinnat ovat romhataneet rajusti, talon saa reilusti halvemmalla kaivoksen läheltä, kun kukaan ei halua asua siellä.

    Tottukaa vaan te uudessa voimalapaikkakunnassa voimalan lähellä asuvat, ettei tontteja ja asuntoja meinaa millään saada myytyä. Nekin, jotka haluaa käydä töissä voimalassa, etsii asunnon kauempaa varmuuden vuoksi...

    Äänestä

  • Varuillaan oleva kirjoitti:

    voimalan lähellä? Onko luvallista? Onko kukaan mitannut cesiumpitosuuksia?Päästöt voimalalta mittaa kuulema OMA FIRMA. Aika jännä homma, muut ei kontrolloi.

    Onkos talojen, maan hinnat voimalan lähellä normaalit?

    olemme asuneet 30vuotta loviisan ydinvoimalan lähellä olemme sienestäneet ja poimineet marjoja joka paikasta ei tietenkään voimalan aitauksen sisäpuolelta koska sinne ei päästetä.olin aikaisemmin loviisan ympäristölautakunnassa sinne tulee säteilyturvakeskuksen mittauksista raportti koskaan siinä ei ollut mitään hälyttävää.SE on sitä puppua mitä levitellään ettei muut mittaa kuin voimala.Kiinteistöjen hinnat ovat normaalit muihin verrattuna.Voimalan lauhdevedessä kasvatetaan lohia.

    Olen tehnyt voimalassa töitä muutaman viikon 80-luvun lopulla, myös punatossualueella. Kahdesti tuli senverran säteilyä että portin automatiikka ei päästänyt ulos, vaan piti mennä kunnolla saunaan.
    V aaroista sanoisin että en luota loppuvarastointiin, mihin se sitten lopulta tuleekin. Maapallo ei ole stabiili ja aina on ollut sotia, terroristeja jne....

    Äänestä

Olkiluodon lähialueen ihmisiä. Ei kukaan tahdo viereen asumaan. Asuntojen hinnat laskee tuollaisella alueella tai saako niitä yleensäkään myytyä enää? Ydinvoimalan pykääjät tietää sen, siksi etsitään paikkaa(kerrottiin lehdessä), jossa jo valmiiksi jotain teollisuutta, kuten Raahen Rautaruukkion lähellä Pyhäjokea. Kun ihmiset ovat tottuneet siihen, eivät huomaa kaikkia ikäviä asioita, mitä siitä koituu ja vastustus pienempi.

Ei ole Pyhäjärvelläkään häävi asua kaivoksen vieressä: rikin katku on jatkuva, ikkunalaudat malminpölyssä, alueella ei saa viljellä ravinnoksi vihanneksia, perunaa ja marjoja. Mitä tällaisen ilman hengittäminen vaikuttaa etenkin lapsiin?

Äänestä
  • "Ei ole Pyhäjärvelläkään häävi asua kaivoksen vieressä: rikin katku on jatkuva, ikkunalaudat malminpölyssä, alueella ei saa viljellä ravinnoksi vihanneksia, perunaa ja marjoja. Mitä tällaisen ilman hengittäminen vaikuttaa etenkin lapsiin?"

    En ymmärrä miten tämä liittyy ydinvoimaan? Rikin katku ja malmipöly eivät liity ydinvoimaloihin...

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    "Ei ole Pyhäjärvelläkään häävi asua kaivoksen vieressä: rikin katku on jatkuva, ikkunalaudat malminpölyssä, alueella ei saa viljellä ravinnoksi vihanneksia, perunaa ja marjoja. Mitä tällaisen ilman hengittäminen vaikuttaa etenkin lapsiin?"

    En ymmärrä miten tämä liittyy ydinvoimaan? Rikin katku ja malmipöly eivät liity ydinvoimaloihin...

    että jos pelkkä "peruskaivos" aiheuttaa noin paljon haittaa ja saastetta, kuinka paljon ydinvoimala sitten aiheuttaisi!
    Nuo on muuten faktoja, tiedän paikkakunnalla asuvana, että maa kaivoksen lähellä on saastunutta.Ajelkaapa itse ja katselkaa lähimetsiä kaivoksen vierellä!Mutta se on vielä pientä, jos olisikin uraanikaivos, jota nyt Talvivaarassa puuhaillaan. Soromnoo! Hyvästi marjametsät ja sienet!Unohtakaa eurot marjanpoimijat Kainuussa.Ovat muuten kumman hiljaa siellä.

    Äänestä

  • Luonnon pilaajat kirjoitti:

    Ei ydinvoimalaa voi verrata kaivokseen asun loviisan ydinvoimalan lahellä ei sieltä mitäään pölyä ja muutakaan tule ulos.Olin muutamia vuosia Loviisan ympäristölautakunnassa sinne tulee joka vuosi säteilyturvakeskuksen mittaustulokset eikä niissä ollut mitään huomauttamista

    Äänestä

23.2 klo:19.05 Prisma: Ydinvoiman kauhukuvat

BBC.n tuottamassa dokumentissa kävi ilmi että Englannin likenteessä kuolee viikossa enempi ihmisiä mitä Tsernobylin räjähdyksessä kuoli. huhuja ja väitteitä uhrin määrästä liikkuu tuhannesta sataantuhanteen henkilöön, 100% varmuudella voidaa todeta vain 56 henkilön kuoleman oleva suorassa yhteydessä reaktorin sulamiseen. RBMK 1000 tyyppinen reaktori oli jo uutena epävakaa sillä oli taipumusta yllättäviin tehonnousuihin ja epävakauksiin

Äänestä
  • Ja nämä uudet 5 kertaa suuremman tehon repivät kuin Tshernobylin laitos, 7 kertaa säteilevämpää jätettä suoltavat ovat testaamattomia, joten kaikki seuraukset ovat kysymysmerkki jonka tulevaisuus näyttää 200 000 vuoden aikajanalla.

    Äänestä

  • Venäjä rakentaa parhaillaan 5kpl ydinvoimaloita lähin tulee sosnovi boriin ja valmistuu V2012

    Äänestä

FAKTA 1
Yhtään grammaa ei ole jätettä loppusijoitettu Suomessa. MIKSI?Tämä on outo toimenpide, joka kummeksuttaa kansalaisia. Jos paikka on olemassa, mitä viivytellään?

FAKTA2
Ydinvoimaloiden "jätettä" voi käyttää ydinaseiden valmistukseen. Koska niitä ei ole loppusijoitettu, ne on taatusti helpompi kähveltää.

FAKTA3
Suomlaisen ydinvoimalan edustalta merestä on löydetty kuolleita kaloja. Miksiköhän?

FAKTA4
Tsernoblin ydinvoimlaonnettomuuden jäljet näkyvät vielä Suomessa sienten ja marjojen kohonneina Cesium-pitoisuuksina.

FAKTA5
Suomen luonto on vielä harvinaisen puhdasta esim. muuhun Eurooppaan nähden. Mahdollinen voimalaonnettomuus pilaisi koko Suomen luonnon ja mm. vesivarat, joista ollaan nyt tekemässä maailmanlaajuista brändiä.Suomen maine puhtaana matkailumaan kärsii.

FAKTA6
UUSIUTUVA ENERGIA ON TODELLINEN VAIHTOEHTO. Kun Saksan kaltainen maa on panostanut siihen niin runsaasti, että jopa 3.8 miljoonaa taloutta saa sähkönsä biokaasun avulla, mitä se tarkoittaisi meillä Suomessa?Koko Suomi voisi tuottaa samalla tavoin sähkönsä uusiutuvan tai jätteistä tehdyn energian avulla!
(Lähde: Uutispuuro1/2010, s. 10, Maaseudun sivistysliiton julkaisu)

jne. jne.

Äänestä
  • Käytät väärää sanaa noista esityksistäsi Ensinnäkin ydinjätteen sijoitus kallioon ei ole järkevä koska ydinvoimala pystyy käyttämään uraanin sisältämästä energiasta noin 2--5% uraani voidaan käyttää uudelleen fuusio voimalassa.Varkailla pelottelu on lapsellista koska maailma on täynnävaarallisia aineita (esim.rutto) Ainakaan Loviisan ydinvoimalan edustalta ei ole löytynyt kuolleita kaloja.Päinvastoin siellä kasvatetaan lohia.Venäjä rakentaa uutta ydinvoimalaa sosnovi Boriin joka on melko lähellä olen sitä mieltä on parempi Suomessa voimalat missä ne ovat osaavissa käsissä

    Äänestä

  • ketojore kirjoitti:

    Käytät väärää sanaa noista esityksistäsi Ensinnäkin ydinjätteen sijoitus kallioon ei ole järkevä koska ydinvoimala pystyy käyttämään uraanin sisältämästä energiasta noin 2--5% uraani voidaan käyttää uudelleen fuusio voimalassa.Varkailla pelottelu on lapsellista koska maailma on täynnävaarallisia aineita (esim.rutto) Ainakaan Loviisan ydinvoimalan edustalta ei ole löytynyt kuolleita kaloja.Päinvastoin siellä kasvatetaan lohia.Venäjä rakentaa uutta ydinvoimalaa sosnovi Boriin joka on melko lähellä olen sitä mieltä on parempi Suomessa voimalat missä ne ovat osaavissa käsissä

    lähelle ilimankos Putin tarjoopi yhteestyötä!Kohta sieltä tulloo parempi hintatarjous kui fennovoemalta ja tvo:lta. Myö saahaan viiä sakuille halapaa ydinsähköö, yhtiöhä lupas halapoo sähköö osakkaille ja sakujen EON omistoo ison osan Fennovoemasta. Luppausta ei voe perua ja EON on sulukemassa 6 voimalaa sakulantiassa sillon ku tään meijän voemalan pitäs käynnistyy. Myö ostetaa halapoo sähköö neukuilta ja viijään mahollisesti vielä halavemmalla sakuille! Eikä piättäjät voe mittää. Ne kun ei omista voemalaa.Näihä pellaa metsäteollisuuski: ostoo halpaa puuta venakoilta ja suomalaiset joutuu myymää siks halavalla et saa kaupaks. Tää o sitä vappaata markkinatalloutta, jees!Hyvinpyyhkii finskipoijilla.Finskeille yksityisasiakkaille sitävaston sähkön hinta kohhoo, koska osakkaille taattiin halpa sähkö. Jonku on hommeli maksettava, sillo kuvvaa astuu tavalline köyhä kansa, joka rakenti halavan sähkön toevossa sähkölämmtystaloja.Näe meetä isot firmat taas jymmäyttää ja optiaherrat hivelee leukaasa myhhäellen.

    Äänestä

  • Pekkurointia kirjoitti:

    En ihmetttelis jos tuolla tavalla toimittas par kolmekymmentä vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olkiluoto kirjoitti:

Kovasti kyseisen yhdistyksen asiat ovat esillä ja ovat monenlaista tutkimustakin esitelleet mutta itse en vielä oikein ole vakuuttunut.
Siis miksi kaikki esille tulevat asiat ovat jostain muusta maasta kuin Suomesta, onhan täällä jo ydinvoimalaa eikä se niinkään kaukana olis jotta voisivat käydä siellä paikanpäällä kattelemassa ja kyselemässä.
Siis miksi huutaa asiasta kun eivät näytä haluavan tietää tosiasioita.
Syöpää löytyy muuten muualtakin kuin vain sieltä missä on ydinvoimala, se ei riitä perusteeksi että olisin ydinvoimalaa vastaan.
Heti kun joku esittää sellaisen väitteen joka on faktaa ja Suomen kamaralta niin minusta saa Pro Hanhikivi jäsenen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu