alkaa olla kiire!

kultakalojako meille

olen lukennut kultakaloista tietoja ja mietin kannattaisiko minun hankkia kolme kultakalaa ja niille seuraksi 3 ruutanaa.Eli olen metsästännyt noita luonnon muotoisia kultseja jo vuoden mutta eipä niita oikein taho löytyä. Nyt kun kävin eläinkaupassa näin ensimmäistä kertaa livenä niitä luonnonmuotoisia kultseja!Tarkoitus olisi laittaa ne
kesällä laajennettavaan nyt 300 litraseen Piha lammikkoon. Lammikko laajennettaisiin 600- 700l. tarkoitus olisi pitää niitä siinä talvellakin. pitäisin vain huolen siitä ettei lammen pinta jäädy kokonaan. Ongelma on vain säilytys tilat. 60 l (liian pieni) olisi tyhjillään ja siihen voisin pistää ne kultsin poikaset kunnes lampi olisi valmis asuttavaksi. toinen akvaario olisi sopivan kokoinen mutta jo asutettu ja vieläpä lämminvei akvaario. Ne kultakalat menee sieltä alle 3 viikon
ja seuraavaa tilaisuutta saisi odotelle vuoden päivät. Mitä teen?

9

1537

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rihma
    • Rihma

      Luonnonmuotoisia kultakaloja on ollut myynnissä melko hyvin ja tilaamalla tukusta/myös harrastajilta saanee kun tarvitset, eikä niitä kannata ostaa liian pieneen altaaseen hätäisesti. :)

      Riittävän iso lammikko!
      http://www.koikarppi.fi/allasohje.pdf

    • kultakalojako meille?

      Jep on tullut kahlattua tuokin sivusto läpi samoin asiaa käsittelevät kirjat. En ole hankkimassa kultakaloja hetken mielijohteesta vaan tämä on jo ollut piiitkään mietinnän alla. Eläinkaupassa olleet luonnonmuotoiset kultsit ovat siellä noin 10cm. Hinnasta päätellen menee siellä kuin kuumille kiville! olisiko se nyt hirveä virhe pitää niitä muutaman kuukauden siinä 60 litraisessa? vai siihen 300 litraseen seura akvaan?

      • Rihma

        Olishan se parempi, että pääsisivät heti isoon.
        60-litrainen on kyllä liian pieni, vaikka et pitäisi kaloja siinä kuin muutaman kuukauden ja 300-litrainen seura-akvaario voisi käydä, RIIPPUEN mitä muuta kalaa sieltä löyty..
        Kerro toki mitä 300-litraisesi sisältää?

        Kultakalat voivat saada aikaan ns. rehevöitymisen, koska ovat kovia sontimaan. Tarvitsisivat hyvin tehokkaan suodatuksenkin, eivätkä välttämättä käy ihan kaikkien lajien kanssa samaan.

      • kultakaoja
        Rihma kirjoitti:

        Siinä 300 on kalastona:
        5 lehtikalaa(tarkoituksena myydä myöhemmin 3 pois
        4 piikkisilmää
        3 tai 4 partamonnia
        ja 4 jotain kääpiöahvenia.
        Veden ph arvoja en tiedä,mutta lämpö on siinä 19-22 välillä. suodatin on joku eheimin ulkosuodattimista ja kierrättää vettä 100l tunnissa. onko se tarpeeksi tehokas?

        ai niin,uusien mittausten ja laskelmien mukaan lammikon litramääräksi tulisi noin.1200litraa. kalojahan tuohon mahtuisi enemmänkin kuin 3 kultakalaa ja eikös kultakalat viihdy parvessa? En halua ahnehtia liikoja heti alkuun, jos vaikka kaikki ei menekkään niin kuin pitäisi. myöhemmin kesällä voisin hankkia pari kultsua lisää.

      • fish KING
        kultakaoja kirjoitti:

        Kultakaloja voit laittaa 1500 litraseen puolikin tusinaa, no, kahdeksan maksimissaan.

        Lammikko olosuhteisiin valitsisin ihan perus pyrstöistö lajia, huntupyrstöt ei kestä siellä talvella vaikka vesi olisikin stabiili 21 paikkeilla.

        100l/h, ootko ihan varma?

        300 litrasen akvan suodattimen pitäis kierrättää vettä ainakin tonnin tunnissa, enemmänkin jos kalasto on suurehkoksi kasvavaa. Virtaustahan voi aina säätää lehtikaloille sopivaksi.

      • kultakalojako meille
        fish KING kirjoitti:

        joo lämpötila vaan on tommone kun huone missä akvaario sijaitsee on muita huoneita viileempi. Taidan aloittaa ihan lammikon asutuksen ihan muutamalla kalalla, varmuuden vuoksi.Yksi nolla unohtui siitä suodatin jutusta. Niitä luonnonmuotoja minä ajattelinkin, koska en niinkään tykkää niistä enempi jalostetuista muodoista

      • fish KING
        kultakalojako meille kirjoitti:

        joo lämpötila vaan on tommone kun huone missä akvaario sijaitsee on muita huoneita viileempi. Taidan aloittaa ihan lammikon asutuksen ihan muutamalla kalalla, varmuuden vuoksi.Yksi nolla unohtui siitä suodatin jutusta. Niitä luonnonmuotoja minä ajattelinkin, koska en niinkään tykkää niistä enempi jalostetuista muodoista

        Akvaarion veden lämpötila saisi olla 26 paikkeilla asteen ylikin mutta tuossa lämpötilassa tropiikin kalat jäätyvät ja sairastuvat helposti.

        Hanki lämmitin, ei maksa kun parikymppiä.

    • Anonyymi

      Luonnon muotoisia kultakaloja Espoosta
      Kotoisin Bembölestä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      880
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      657
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      637
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      595
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      573
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      564
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      532
    9. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    11. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      23
      517
    12. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      505
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      496
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      481
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      439
    18. 42
      418
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      389
    Aihe