Ensin alkuun, olemme yrittäneet 5 vuotta lasta, mitään syytä ei ole löytynyt.
Lähipiirissämme on vanhempi pariskunta jotka yrittivät monta vuotta (n.10) lasta. Oli keskenmenoja yms. He saivat vihdoin lapsen, tyttö on nyt 9-vuotias, vanhemmat ryyppää, ajelee kännissä autolla ja tyttö on välillä oman onnensa nojassa.
Tämä on vain yksi tapaus, tiedän sen, mutta olen alkanut miettimään että ehkä sille on joku syy ettemme saa lasta, ehkä meistäkään ei ole vanhemmiksi. Asia ahdistaa jo todella paljon, omaa lasta haluan edelleen yli kaiken, mutta teenkö itsekkäästi jos jatkan hoitoja? Onko se luonnon vastaista?
Onko muilla samanlaisia ajatuksia vai olenko yksin?
Lähipiirissämme on vanhempi pariskunta jotka yrittivät monta vuotta (n.10) lasta. Oli keskenmenoja yms. He saivat vihdoin lapsen, tyttö on nyt 9-vuotias, vanhemmat ryyppää, ajelee kännissä autolla ja tyttö on välillä oman onnensa nojassa.
Tämä on vain yksi tapaus, tiedän sen, mutta olen alkanut miettimään että ehkä sille on joku syy ettemme saa lasta, ehkä meistäkään ei ole vanhemmiksi. Asia ahdistaa jo todella paljon, omaa lasta haluan edelleen yli kaiken, mutta teenkö itsekkäästi jos jatkan hoitoja? Onko se luonnon vastaista?
Onko muilla samanlaisia ajatuksia vai olenko yksin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei vaan. Luulenpa, että jokainen joutuu nämä ajatukset käymään läpi ennen lapsettomuushoitoihin lähtemistä. Asiasta on tälläkin palstalla keskusteltu moneen kertaan.
Itse mietin edelleen sitä (hoitoja takana jo melkein pari vuotta), että onko oikein yrittää "väkisin", kun lasta ei kerran kuulu. Jos luonto tai "yläkerran herra" tai joku on sitä mieltä, että meidän ei kuulu saada lasta, niin onko mitään mieltä tosiaan yrittää väkisin. Minustakin se on vähän luonnonvastaista, vaikka tosiaan olen sen päätöksen tehnyt, että hoidot käydään läpi ja ikionnellinen olen, jos niiden seurauksena saan lapsen.
Joku täällä palstalla kirjoitti vähän aikaa sitten, että lapsettomuus on vain "ihmiskohtalo", jota vastaan nykyään taistellaan luonnottomasti lääketieteen keinoin.
Tämä väite sai aikaan valtaisan viestiryöpyn, jossa suurin osa oli sitä mieltä, että lapsettomuus on sairaus siinä kuin muutkin sairaudet ja sairauteen saa ja pitää hakea hoitoa, jos sellaista on tarjolla.
Minun on edelleen vaikea ajatella lapsettomuutta sairautena. Meissä ei kummassakaan ole löytynyt mitään syytä lapsettomuuteen, olemme siis selittämättömästi lapsettomia. Vaikea ajatella, että tämä tila olisi sairaus .. ? Ymmärrän kyllä, että lapsettomuus voi aiheuttaa sairautta, esim. masennusta. Tottakai on eri asia, jos lapsettomuus johtuu pco:sta, endosta tai vaikka jostakin rakenteellisesta viasta (kohtu tai munanjohtimet puuttuu tms.), jolloin sairaus aiheuttaa lapsettomuuden, ehkä silloin itse lapsettomuuttakin voi ajatella sairautena.
Omassa tilanteessani en osaa pitää lapsettomuushoitoja sairauden hoitamisena vaan puhtaasti itsekkäänä toimintana ... me nyt vaan satumme haluamaan lapsen eikä sitä ilman hoitoja tunnu kuuluvan.
Et ole yksin. Taistelin pitkään tällaisten ajatuksien kanssa. Tätä asiaa pitää vaan käsitellä niin pitkään että ratkaisu tuntuu oikealta. Jos sinua ahdistaa niin et ole ehkä vielä valmis aloittamaan hoitoja?
Minulla meni 5 vuotta ennen kun ahdistus väisti ja olin valmis aloittamaan. Ja nyt on ensimmäinen ICSI hoito takana eikä kyllä yhtään kaduta.
Eka kompastuskivi oli siis ajatus siitä että se on luonnonvastaista. Tarpeeksi pitkään kun tätä pyöritin, päädyin siihen että IVF/ICSI ei varmaan onnistu jos on jotain fyysistä vikaa tai ympäristössä on jotain häritseviä tekijöitä - luonto hoitaa ihan niin kun se tavallisessa raskaudessa tekee. Tekemällä hoidon annetaan vaan luonnolle mahdollisuuden.
Itsekkyysajatuksen kanssa oli enemmän vaikeuksia. Se että sinun on itse päätettävä että käynnistät hoidon voisi tulkita itsekkyydeksi. Mutta. Voihan sitä myös ajatella äidinvaistoksi. Mitä itsekästä siinä on että haluat antaa sun tuleville lapsille mahdollisuuden syntyä?
Näillä ajatuksilla päädyin siis tekemään ensimmäisen ICSI ilman ahdistusta tai huonoa omatuntoa. Hoito ei tuottanut tulosta, joten seuraavaksi nousee pohdinnot siitä montako niitä sitten saa tehdä ilman että leikkii jumalaa... Tää ei siis ole ollenkaan helppoa minulle :)
Summa summarum. Anna itsellesi armoa ja aikaa tehdä päätöstä. Ja kuuntele myös sydäntäsi.
Toki jokaisella on omat ajatuksensa ja kaikki sallittua. Olemme kuitenkin puuttuneet luonnonkulkuun monella tapaa. Lääkitsemme monia sairauksia diabetes, astma jne. Osa ihmisten itse aihauettamia ja osa synnynnäisiä. Tuskin diabeetikkoa pitäisi jättää ilman insuliinia ja ajatella, että on heikko yksilö elämään. Lapsia saa kuitenkin luomusti moni hulttio ja huostaaotot senkun lisääntyy. Miksi heille suodaan lapsia? Toki yrittäminen pitää osata joskus lopettaa, mutta eiköhän siihen lääkärit laita stopin, kun ei toivoa...
Mietipä mitä kirjoitat. Kuka on hulttio ? En sano sitä, että huume/alkoholistiperheessä kukaan tahtoisi mielellään elää, MUTTA mietipä näiden ihmisten taustaa, joilla elämässä on KAIKKI, IHAN Kaikki epäonnistunut. He ovat ehkä itse kasvaneet alkoholisti/väkivalta-perheessä eli elämä on lähtenyt alusta pitäen menemään päin P:tä. kouluvaikeuksia, huonoa seuraa, viinaa, huumeita, abortteja, hvyäksikäyttöä, vakivaltaa, seksitauteja, työttömyyttä, vankeutta jne... Se, että tuollaisen läpikäynyt nainen onnistuu samaan lapsen ei minua sureta - päinvastoin - olisko jo ehkä kohtuullista, että hänen elämässään joku juttu onnistuu. Otapa käyttöön todennäköisyyslait - on kai todennäköisempää ja ennenkaikkea reilua, että ainakin yksi asia elämässä onnistuu - älä kadehdi häntä. Toinen juttu tietenkin on, miten lapsen elämä alkaa tuossa mennä - mutta se onkin toisen jutun aihe - kirjoitan tässä vain raskauden todennäköisyydestä.
Summa summarum - ajattelepa vaikka mitä sinulla on. Tuntuu, että nämä lapsettomat TÄÄLLÄ ovat niitä sunnuntailapsia, jotka kohtaavat elämänsä ensimmäisen vastoinkäymisen ja kiukuttelevat kuin uhmaikäiset kakarat.
Olen itse 35-v. lapseton ja siksi varmaan jäänkin. Elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä, mutta osaan iloita niistä asioista, mitkä minulla on hyvin eli hyvistä väleistä vanhempiini ja terveydestäni. Se, että minulle ei ole lapsia vaivaa kovastikin, mutta ko. juttu ei ole minun käsissäni, ehkä seuraavassa elämässä olen "lapsellinen" -tyydyn nykyolotilaan. Elämä on epäreilua, mutta minkäs mahdat. Ennenkuin rupeat voivottelemaan lapsettomuuttasi, niin luettelepa ensin ne asiat, mitä sinun elämässäsi on onnistunut ( tulee varmaan tosi pitkä lista) ja mieti sitten, onko sinulla enää oikeutta vaatia enempää - kohtuus kaikessa.
Itse ajattelin kanssa ennen että on luonnon vastaista lähteä hoitoihin ja että siihen on joku tarkoitus ettemme saa lasta. Mutta lähdimme hoitoihin lähinnä miehen halusta ja yhteinen asiahan tämä on. No, nyt olen saanut useita keskenmenoja kemiallisia raskauksia. Tähän en löydä minkäänlaista tarkoitusta enkä usko että tämä on meidän kohtalomme, joten tällä hetkellä olen vakaasti sitä mieltä että kyse on sairauden hoidosta :)
Niin minulla on risti rakkaani haudalla. Kiveä en ole vielä ostanut, mutta sellainenkin hankitaan. Mieti vain keskenäsi ja hienoa, että olet osannut jatkaa elämää lapsettomana. Anteeksi nyt vain, että olen menettänyt jotain, enkä osaa elää ilman lasta. Ihan sama mitä paskaa tähän vastaat en lue sitä. Sovitaan, että olen liian huono äidiksi. Suomi24 nyt on aika turha palsta useassa asiassa. Täällä saa aina paskaa niskaan siksi usein vältänkin koko paikkaa. Kyllä minulla on paljon elämässä hyvää, aina se ei vain riitä. Kaikki eivät ole niin täydellisiä kuin sinä. Olen muuten yksinhuoltajan lapsi ja tyytyväinen lapsuuteeni.
Minä en voi enkä aijo koskaan käsitää, että ihminen jolta otetaan jatkuvasti huostaan lapsia saa aina vain lapsia lisää.
Tekstistäni saattoi saada käsityksen, että kenenkään narkomaanin tai alkoholistin ei pitäisi saada lasta. Toki, jos lapsi pelastaa äidin ja äiti tai isä pystyy antamaan lapselle rakkautta tilanne on optimaalinen. Kaikilla vain lapsikaan ei riitä kierteen katkaisuun ja koen, että tällöin pari lasta voisi riittää. Toki en onneksi ole mikään jumala ja en päätä näitä asioita. Jos nin mielestä lapsen on hyvä elää alkoholisti perheessä, niin se on sitten sinun kantasi. Tuttava perheeni toimii sekä sijais- ja tukiperheenä lapsille. Aina ei ole kiva seurata millaisia kohtaloita lapsilla on. Tällöin sitä vain toivoo, että nämä lapset olisivat syntyneet parempaan perheeseen.
yhdyn riinulin tekstiin!! jumalautsi mitä tarinaa. en voi kun ihmetellä! minun "tuttavaltani" on huostaanotettu 2 lasta. mutta ei hätää, onneksi tuli vahingossa, JA AIVAN VAHINGOSSA yksi ressu maailmaan lisää. jos joku viitsisi tulla katsomaan ihan livenä sen touhun niin vannon että yöunet ym menis sen siliän tien. huumehöyryissä ajoivat auton poikittain tielle ja pyyhkivät perheelle tilaamaan pitsaa.lapsi siellä autossa yksin ja vanhemmat kuluttivat aikaa viereisesssä pubissa. en tajua ???!! olen saanut 16v sitten ihanan pojan, en ikinä ikinä ikinä olisi pystynyt tuohon. eikä norm.äitit muutenkaan. toinen tuntemani yhteiskunnan epätoivo tuli luokseni lässyttämään ympäripäissään miten hän saa lapsen taas ja toivoo että tämän saisi pitää..miksköhän edellinen tyttö vietiin...HHHMM...en voi kuin voida pahoin tuollaisten ihmisten seurassa. he eivät lasta ansaitse. he eivät osaa sitä arvostaa.oli heidän lapsuutensa kuinka kurjaa tahansa. minä olen yh äidin lapsi, meitä oli 4 ja ikinä en joutunut nälässä tai kylmässä olemaan.äiti piti meistä huolen,ennemmin kuin itsestään.hän on meidät Ansainnut. ja kiitos hänelle. sinä mieti tovi...