Onko kukaan ahdistukseta/panikkihäiriöstä kärsivä ihminen palautunut "normaaliksi"??? tarkoitan sitä olotilaa mikä oli ennen kun oli ikinä saanut moisia kohtauksia, eikä voinut kuvitellakkaan tälläistä olotilaa.. vai jäänkö tälläiseksi panikoijaksi loppuelämäkseni, eli onko tämä minä nyt se todellinen minä?? ja onko se ihminen mitä olin ennen: stressaamaton, hauskaa pitävä huoleton ihminen kokonaan poissa??!!
tärkeä kysymys?
toivossa on hyvä elää..
111796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sillä sinä voit parantua täysin ennalleen paniikki
häiriöstä, muistot jää kyllä mutta muista että
ne vain vahvistavat sinun persoonaasi niinkuin kaikki voitetut vaikeudet.
Kysyt ehkä miksi kirjoitan näin... no koska itse olen käynyt syöverit läpi ja palannut takaisin
siihen normaaliin elämään missä ph ei enää vaivaa.
Rohkeutta sinulle ja taisteluintoa!!!
Pystyykö sitä parantumaan ihan ilman lääkkeitä ja lääkärin apua, jos on vahva ja päättää ettei anna paniikille valtaa? sillä en halua että tämä "ongelma" rajoittaa elämääni yhtään ja olenkin päättänyt ettei se rajoita. lähden nimittäin huomenna etelä- amerikkan yksin.. mulla on kaksi vaihtoa ja pisin lento on n.10h ja ajattelin että jos tästä selviän, niin selviän mistä vaan..
juuri siinä on vahvin lääke,,, sovella sitä
ja huomaat että selviät voittajana.
Mokailla saa ja kompuroida mutta lannistua ei,
onnea ja voimia koitokseen.!!
Enpä usko että ilman lääkkeitä onnistuu. Itse kokeilin 4 vuotta ilman lääkitystä, mutta ei edes ole paranemaan päin. Yritin taistella, mutta huonoina kausina neuroottinen olotila aiheuttaa automaattisesti paniikin.
Hyvinä kausina se pysyy kyllä hyvin hanskassa, mutta aina on kuitenkin hieman epänormaali olotila. Nyt syön lääkkeitä 9:sättä vuorokautta, eipä vielä huomaa mitään, mutta katsotaan miten käy.
ja paniikkihäiriö myös yksilöllinen.Onnistuu se ilman lääkeitäkin!!jos sinulla ei onnistu niin ei sitten onnistu.. miksi sitten yleistää ja olla pessimisti muitten yritykselle???
Sinä olet sinä ja minä olen minä, jokainen
selviytyy tavallansa,ikävä jos sinun tiesi on
olla sidottu Ph:n lopun elämääsi.
Minä olen selviytynyt pahasta ph:sta enkä peittele
sitä,koska muillakin on mahdollisuus parantua!!!
Ei kun optimistista yrittämistä ja taistelutahtoa.
Niin mutta ottanee huomioon että paniikki häiriö on sairaus eikä siitä voi parantua ilman asianmukaista hoitoa. Ei syövästäkään eikä mistään muustakaan sairaudesta yleensä parane pelkällä tahdonvoimalla.
Siksi kai on lääkitys. Toivottavasti se edes parantaa tämän, tosin positiivinen asenne elämään on aina plussaa.
ettei olisi...itsellänikin oli kova lääkitys,
mutta eipäs verrata sitä muihin tauteihin koska
jokaisella on omat toimintatapansa.
Ph on mielen "häiriötila" eikä ole mikään uskon asia että siitä parantumiseen päätekijä on oma
tahto.Ph on trendi sairaus ja nykyaikaan sidottu,
toinen asia on että haluaako edes parantua koskaan.
Minä puhun itsestäni ja kokemuksistani.Haluan rohkaista sinua joka kärsit ph:sta että sinäkin
voit parantua kokonaan,jos tarvitset pillereitä
niin ota ne mutta muista että sinullakin on
tie takaisin normaaliin elämään ja se on lähempänä kuin uskotkaan. Voimia ja optiimi ajatuksia ... edelleenkin taisteluun ;-)
Paniikkihäiriö ei ole mikään nykyajan ilmiö vain. Tuon nimen se on saanut kai 1980-luvulla ja pikkuhiljaa tiedon lisääntyessä se on tullut tunnetuksi.
" Paniikkihäiriön historiasta. Paniikkihäiriö on ilmiönä vanha, tunnettu jo 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin paniikkioireistosta kärsiviä pidettiin usein hysteerikkoina. Muita yleisiä diagnostisia nimityksiä ovat olleet muun muassa dystonia neurocirculatoria (DNC), Da Costan syndrooma, sotilaan sydän, ärtynyt sydän, hyperventilaatio-oireyhtymä ja neurovegetatiivinen oireyhtymä."
että sellaista :)
Kyllähän sen kanssa oppii elämään. Toisaalta se on varmaankin myös elimistön tapa reagoida ja siinä mielessä sitä kantaa aina mukanaan, mahdollisuutta paniikista, kohtauksesta. Se mahdollisuus on aina olemassa ja tietenkin se hiukan aina mielessä käy, tietoisuus on takaraivossa, millä sen sieltä pois saa. Mutta toisaalta, kun tilanne tasaantuu, ihminen oppii myös olemaan välittämättä, on kokemusta viisaampi ja tietää, että siitä kyllä selviää. Itse olen kärsinyt vaivasta varmaan 30 vuotta kohta. Välillä se on ollut kateissa, viime vuosina se on ollut pahempi kuin koskaan. Syynä se, etten hakautunut ajoissa hoitoon, tulin toimeen itsekseni ja se ei ole hyvä asia. Enkä missään nimessä huolinut lääkkeitä. Pois se minusta.. silloin. Sitten tuli vain tilanne, että oli pakko, tavallinen elämä meni täysin sekaisin, tuntui, että en pystynyt enää ulos menemään. Aloin syödä lääkettä, menin lääkärille. Käyn välillä porisemassa asiasta, tällä hetkellä syön minimimäärää sertraliinia ja kyllä se hyväksi on ollut. Ajattelin lopettaa sen tässä kesällä. Tämän jälkeen tiedän, että on elämää vaikka onkin paniikkihäiriöinen, välillä hirveän huolestunut ihminen. Ja jos tilanne riistäytyy käsistä, lääkkeillä saa kyllä tilanteen normalisoitumaan.
Se tieto helpottaa eikä se lääke ole turruttanut minua tai muuttanut. Olen vain vähemmän huolestunut, luultavasti enemmän normaali, sitä mitä olisin normaalisti :)
Lakkaa miettimästä sitä asiaa.. silla tavoin se menee parhaiten. Minä olen sen nyt oppinut, en voi mitään sille, mitä tuleman pitää. Menee muuten paljon paremmin, ei tule paniikkejakaan. Se lääkemäärä ei periaatteessa poistanut paniikkikohtauksia minulta, mutta helpotti hiukan.
Ja se riitti, minulle.
kysymyksiä uudestaan ja uudestaan. Kannatta lukea aikaisempia juttuja kanssa kuten:
Tätä ette ehkä usko
Kirjoittanut: JoMN 18.2.2008 klo 00.31
mutta minä olen voittanut sen taudin. Jotenkin se alkoi väistyä tuossa muutamia vuosia sitten, kun olin joulua viettämässä isossa porukassa ja minun tehtäväni oli jakaa lahjat.
Tunsin selvästi oireiden alun: puheen sorina voimistui ensin ja sitten alkoi kontrollin menettämisen pelko ja hiki nousi otsalle. Silloin ajattelin, että en ole tähän ennenkään kuollut, joten antaa tulla vaan. Jatkoin rauhallisesti lahjojen jakoa ja yht´äkkiä tuli tunne, että ei se tulekaan.
Siitä alkoi hiljalleen tulla sellainen tapa, että aina kun tunsin ensi oireet, ajattelin, että ei se mitään, tulkoon vaan. Nyt en ole saanut yhtään kohtausta - muistanko oikein - 1,5 vuoteen ja enkä välillä ole enää muistanut koko sairautta.
Päästä nuorena eläkkeelle.Fatta ja suku elättää sinut. Otat rikkaan puolison ja ajelet hienolla autolla pitkin etelä-ja länsisuomea ,ja naurat paskaista naurua meille työtätekeville hörhöille.: Tai sitten ei .