miten on

kun asiaa mietin kirjoitti:

mulla on ollut lapsuus aivan ihana ulkomailla asuttiin.myös syntymäni jälkeen noin 10v.ja suomeen sit tultiin.isukki oli aivan ihana se hoiti mua äitiyslomalla kun äiti on niin kova tekemään töistä edelleenkin se tekee.päälle 50 on. ja minä päälle 30..isukista tuli alkoholisti ja toiisesta työn orja..ja minä vanhimapsna vastasin nuoremmista..ja tein oman lapsen ekan 18v ja seuraavan alle vuoden ikäerolla...ja mies reissuhommissa ja vapaat vietti muualla...mulla oli kamala olo silloin onneksi serkkuni oli aina tukena mulla muuten en kirjoittelisi tässä....toivoin välillä itselle jotain kauheaa sairautta että saisin jotain mieiheltä jolla oli peli ongelmia....en hakenut apua vaikka olin niin epätoivonen että äiti haki väkillä mut kotiin kun uhosin jo miestänikin silloin kun se sattui kotia tulemaan..se oli kamalaa....mut jotenkin lapsuudesta ja niin nuorena kun tein lapset.niin mulla varmaan oli älytön masennus mut kukaan ei auttanut muutako silloin kun toisen sain niin ulkopuoliset läheiset auttoi kuukauden kun en saanut kantaa edes vauvaani kun synnytys oli niin vaarallinen...mut selvisin kaikesta...sain vielä yhden lapsen jolle mulla oli aikaa ja me kumpikin mieheni kans ollaan hoiettu koko ajan sitä täydestä sydämestä.ja myös meijän ne 2vanhempaa lellii pikkusisaren pilalle...ja kaikesta ollaan selvitty vaikka on niin vaikeat ajat ollut vaikka itekkin olen nytkin alle35....mut nyt vuosi sitten ystäväinpäivänä menetin yllättäin sairauskohtaukseen pikkusisaren joka oli päälle 20v erittäin nuori....ja niin kuin mun oma lapsi...vaik oli sisar...täst tuntuu et ei selviä nyt käyn 2krt viikko psykoterapiassa..ja sairasloma jatkuu ainakin heinäkuunloppuun...olenko tosiaan nyt jo niin loppu että en enään jaksa jatkaa niinuin tuntuu et nyt tuli pysähdys...aiemmin on vain yrittänyt jaksaa viimisillä voimilla ja toivonut sitä sairautta et joku edes huomais....kuinka minä voin....rakastan lastani ja nuoria kohta täysikäisiä lapsiani aivan älyttömän paljon..sillä en ota omaa aikaa kun annan se lapsilleni aina....suru on nyt kyllä vienyt kaikki voimani en tiedä miten voi oppia elämään ilman sitä rakasta sisarta...kertokaa mullekkin miten..olenko ollut kertomatta liian kauon vaikeuksista ja nyt kun on ollut pakko hakea apua ja jäädä töistä pois.niin masennus muka vasta huomataan.....

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä