Islamin uhka

Tiedättekö mitä merkitsee, kun islam valtaa koko maapallon? Kaikki pannaan uusiksi ja jos ei muuten niin väkipakolla. Ja miksi? Koska länsimainen uskonto ja elämäntapa heikkenee ja turmeltuu. Luonnonkatastrofit antavat vielä lisäpotkua.
8342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Kristinuskon näkemys tuomiopäivästä

    Sana "tuomiopäivä" perustuu suomalaisessa kulttuurissa lähinnä kristillisen käsitykseen maailmanlopusta. Erilaiset kristinuskon haarat ovat ennustaneet maailmanlopun päivämäärää jo kauan tutkimalla erilaisia Raamatun kirjoituksia. Raamatun Johanneksen ilmestyksen mukaan arkkienkeli Mikael tuhoaa vastustajansa Saatanan Harmageddonin taistelussa. Yhdysvaltain entinen presidentti Ronald Reagan arveli virkakautenaan, että tämä taistelu olisi kolmas maailmansotalähde?.

    [muokkaa] Islaminuskon näkemys tuomiopäivästä

    Pääartikkeli: Jannah

    Koraanin toistuvina teemoina ovat usko tuomiopäivään ja tuonpuoleisessa tapahtuvaan rangaistukseen tai palkitsemiseen. Islamilaisessa eskatologiassa käydään taistelu hyvän ja pahan voimien kesken. Varsinainen viimeinen tuomio tapahtuu, kun maailmanhistoria loppuu ja kuolleet nousevat haudoistaan. Ylösnousemus koskee sekä sielua että ruumista.

    Äänestä

  • Kaksi tulkintaa kirjoitti:

    Kristinuskon näkemys tuomiopäivästä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Islam_ja_naiset

    Äänestä

Lestadiolaisten fundamentalistien valta voimistuu Suomen ev.-lut. kirkossa. Se on Suomen kristillisyydelle suurempi vaara kuin islam.

Äänestä
  • ovat aivan liian vajaakäytössä. On aivan oikein, että kirkon koko omaisuus siirtyy pikkuhiljaa aktiivisen vl-liikkeen haltuun. Mihinkä tyhjä tynnyri itseään tarvitsee!

    Äänestä

  • mustaparta 2 kirjoitti:

    ovat aivan liian vajaakäytössä. On aivan oikein, että kirkon koko omaisuus siirtyy pikkuhiljaa aktiivisen vl-liikkeen haltuun. Mihinkä tyhjä tynnyri itseään tarvitsee!

    kaikuville seinille ja vaikka noita iki-ihania naispappeja on roudattu kirkkoihin "puhumaan", pako kirkosta sen kuin kiihtyy. Vaikka piti tuleman maanvyöry takaisin kirkkoon juuri heidän vuokseen.

    Ymmärrän senkin, että vl-pappia kirvelee, kun joutuu kastamaan pikkulapsia, joille ei edes kotona kerrota sanaakaan Jeesuksesta koko elämänsä aikana. Sellainen kaste on vanhemmille pelkkä muodollisuus.

    Äänestä

Tarkoitato että he tekevät nopeammin satoja miljoonia murhia kuin kristinusko? Kristinuskolta on ottanut kohta 2000 vuotta väkipakolla tappaa ja tapattaa satoja miljoonia ihmisiä Jeesuksen seuraajista lähtien.
Paraniko ilmasto kun kristinuskon toimesta monien satojen vuosien ajan polttettiin noitarovioita syyttömiä pikku lapsiakin herransa helvetin tulella tappaen?

Äänestä

Ääriliikkeet lietsovat eripuraa ja ovat vaarallisia. Uskontojen ymmärtäminen vähentää epäluuloja ja mahdollistaa realistisen suhtautumisen asioihin.
Vanhoillislestaadiolaisuus samoin kuin islamin ääriliikket ovat vaarallisia maailmanrauhalle.
Tiukkapipoisuus aiheuttaa närää ihmisten välille ja närää on helppo manipuloida riidaksi josta syntyy terrorismia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Loppuu eripura kirjoitti:

Tiedättekö mitä merkitsee, kun islam valtaa koko maapallon? Kaikki pannaan uusiksi ja jos ei muuten niin väkipakolla. Ja miksi? Koska länsimainen uskonto ja elämäntapa heikkenee ja turmeltuu. Luonnonkatastrofit antavat vielä lisäpotkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu