Siis yäk! Kuin voi vähän päälle parikymppinen muija "seurustella" 50-kymppisen juopon kans! SAIRASTA!!!!!
*yrjö lentää*
*yrjö lentää*
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Meillä on aivan erikoislaatuinen suhde. Olen lisäksi iältäni reippaasti yli mainitsemasi 5o-vuotta.
Suojaikäraja on sitä paitsi 16-vuotta (ei koske omia lapsiani). Ja yli 18-vuotta täyttyneen elämään ei voi kukaan puuttua, jos lakia noudatetaan.
Pakkoko sinun on meidän toimintaa katsella, jos noin etoo?
Enkä ole mikään juoppo. Olen dokannut päivittäin ja paljon jo yli 35-vuotta enkä ole alkoholisoitunut. Olen työssä käyvä ihminen enkä mikään saastainen juoppo.
sekaisin. olen äitisi ja lapsesi kiksauttelevat reippaasti yli 60-kymppisiä tupakasta.
on jo kuollut vuosia sitten ja isänikin tekee kuolemaa vaikkakin hitaasti (iso perintö tulossa).
Lapseni eivät polta eivätkä liiku ulkona ilman valvontaa ja talutushihnaa.
Eli älä siis jauha paskaa.
Olet vasta 45-46 vuotias, riippuen siitä oletko alkuvuodesta maailmaan putkahtanut mikäli syntymä vuotesi on sama kuin mulla.
Mietinkin ketä "kahjoja" luokallani oli tuolloin, ehkä oletkin yksi niistä joka ei saanut toteuttaa tarpeeksi itseään.
Olen 56-vuotta vanha aivan kohta puolin. Tuskimpa siis olemme samalla luokalla olleet.
Ei kai tämä ole, kuin provoa vaan.... Aktiivi dokaamisineen ja jos/kun naavamuna jo, saa hampaatonta putputin-myyjää enintään.........
Eerolan fanittama mielikuvitushahmo, jonka takana on eri ihminen. Tämä AKTIVISTI on näyttelijä Kotka palstalla ja valitettavasti tämä AKTIVISTI rooli ei ole kovin pidetty.
Kuinka moni fanittaa näyttelijää, joka suurinpiirtein on juoppo pedofiili ja kehuu tappeluillaan?
Meidän mukava Eerola,joka pyrkii politiikkaan, tykkää tälläisistä pervo tyypeistä ja sen pervoista jutuista. Hyvää esimerkkiä nuorille äänestäjille. Mutta ilman muuta, kyllähän PeSu:n miehet tietävät mitä tekevät.
Kymensanomien palveluksessa, jonain Ky tekstarit toimittaja pällikkönä?
Miepäs tiedänp, kuka se Aktivist on. ;)
miekin tiiän,en kerro
En miekään kerro. ;)
Se on Back Roomin nykyinen ravintolapäällikkö.
"Eerolan fanittama mielikuvitushahmo, jonka takana on eri ihminen."
Mitä väliä sillä nyt on kuka minua fanittaa? Kyllä minua "fanittaa" aika moni. Lankilan tissibaari on täynnä fanejani.
Tärkeämpää minulle on se, että minua vihataan! Vihamiesten paljous on suorastaan liikuttavaa.
"Tämä AKTIVISTI on näyttelijä Kotka palstalla ja valitettavasti tämä AKTIVISTI rooli ei ole kovin pidetty."
En todellakaan ole mikään ihmisiä huijaava näyttelijätär! En voi sietää niitä kaksinaamaisia keikistelijöitä ja huijareita jotka nielevät yhteiskunnan rahoja!
"Kuinka moni fanittaa näyttelijää, joka suurinpiirtein on juoppo pedofiili ja kehuu tappeluillaan?"
ÖÖ aika moni. Esimerkiksi Häjyt on oivallinen elokuva. Ja hyvin suosittu.
Paitsi että... Mikä tuohon pedofiliaan tulee, niin aika kovia syytöksiä latelet. Herjaus syyte on aikamoinen pala varmaan sinullekin. Jos 55-vuotias mies tekee jotain 20-vuotiaan tytön kanssa, niin kyse ei ole rikoksesta.
Lääketieteellinen määrittely
Lääketieteellisesti pedofilian määrittely kuuluu:[1]
* Ainut pääasiallinen lääketieteellinen määritelmä on, että asianosaisen sukupuolinen kiinnostus kohdistuu yksinomaan pikkulapsiin. Pedofiliasta puhutaan silloin, kun lapsi joutuu jonkun muun kuin oman vanhempansa tai siihen rinnastettavan henkilön hyväksikäyttämäksi.
Myös muita lääketieteellisesti määrittämättömiä oireita ovat:
* Ainakin 6 kuukauden ajan esiintyviä voimakkaita, toistuvia, seksuaalisesti latautuneita fantasioita tai seksuaalista käytöstä, joka kohdistuu esimurrosikäiseen lapseen tai lapsiin (tavallisesti noin 13-vuotiaisiin tai nuorempiin)
* potilas on toteuttanut fantasioita, tai fantasiat aiheuttavat huomattavaa ahdistusta tai ongelmia kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa, ja
* potilas on vähintään 16-vuotias ja vähintään 5 vuotta edellä mainittuja lapsia vanhempi.
Pedofilia ei aina johda lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai raiskaukseen. Osalla pedofiileistä häiriö jää mielikuvien ja seksifantasioiden tasolle, eikä tekoihin ryhdytä lainkaan.[2] Pedofiilien määrästä on hyvin vähän luotettavaa tietoa, ja arviot saattavat vaihdella suuresti.
"Alaikäiseen sekaantuminen
Useimmissa maissa seksuaalinen kanssakäyminen alaikäisen kanssa on ankarasti rangaistava teko, vaikkakin suojaikäraja saattaa vaihdella useita vuosia suuntaan tai toiseen eri maissa, ja eroja saattaa myös esiintyä sen mukaan, onko kyseessä samaan sukupuoleen vai eri sukupuoleen kohdistuva seksuaalisuhde.
Suomessa rajana on 16 vuoden ikä tai riittävän pieni henkinen kypsyysero. Perhepiirissä suojaikäraja on 18 vuotta. Ruumiillinen seksuaalinen kypsyys ei ole ratkaisevaa, siis ei myöskään se, onko kyse pedofiliasta tai efebofiliasta. Katsotaan, että vaikka nuori olisi vapaaehtoinen, hän ei ymmärrä tekonsa hänelle myöhemmin aiheuttamia psyykkisiä tai sosiaalisia haittoja.
Lapsia varoitellaan pedofiileistä usein puhekielisellä nimityksellä "namusetä", ja nimitystä käytetään ajoittain myös tiedotusvälineissä. Namusetä on terminä sinänsä harhaanjohtava, että pedofiili voi olla myös naispuolinen henkilö."
-Wikipedia (Muistakin lähteistä arkistettua tietoa)
"Meidän mukava Eerola,joka pyrkii politiikkaan, tykkää tälläisistä pervo tyypeistä ja sen pervoista jutuista. Hyvää esimerkkiä nuorille äänestäjille. Mutta ilman muuta, kyllähän PeSu:n miehet tietävät mitä tekevät."
Sinä taas osoitat ettet tiedä mistään yhtään mitään.
Etkä oikein tiedä mitä olet tekemässä, kun herjaat viattomia ihmisiä.
Saas nähdä milloin se haastemies teillä vierailee...
Tiedän kaikkein parhaiten kuka olen.
Kyllä minäkin tiedän, kuka sinä olet. ;)
ja h*elvetti kun saakin nauraa joka kerta sen jutuille, kun naamatusten törmätään :DD
näin on myös lähipiirissäni käynyt... ei kyllä ihan normaalia ole!
kyseinen akka on huora, eli se hengailee vai rahan takia
Ei minua kiinnosta. Halvemmaksi tulee minulle, kuin vaimo!
niin näin kaksikymppisen kahdeksankymppisen kainalossa ja niillä näytti olevan varastettu koira mukana, sen verran se hihnaa nyki taaksepäin ja yritti jarrutella, ettei voinut olla tuon pariskunnan. Tosin siinä Karhulan baarin kohdalla se pappa paineli toisten pappojen kanssa johonkin bingo iltaan ja tämä kaksikymppinen häippäs sinne paikalliseen.
Se koira karkas sinne metikköön joidenkin puliveivareiden luokse ja näytti olevan AKTIVISTIkin siellä istumassa jollakin pöntöllä yheksänkymppisen pimatsun kanssa.Kovin näytti parilla olevan kemiaa keskenään.
Onnee AKTIVISTI, nyt löysit sen oikean pimun.Hampaita sillä ei näyttänyt olevan, mutta mitäs pienistä.
enpä usko kun ei sillä viiskymppisel juopolla oo edes paljoa rahaa. Siitä ei siis voi olla kyse tässä tapauksessa