rannalla uteliaiden silmien alla

Corleone

Meillä oli kavereiden kanssa tapana pelailla beach-volleyta kesäisin. Viimeisinä viikkoina, kiitos kauniiden säiden, olimme käyneet viettämässä useita tunteja paikallisella rannalla, ja keräämässä osaksemme naispuolisten auringonpalvojien katseita. Pallojen välissä ehdimme vähäsen jopa kavereiden kanssa katsastamaan sen hetken bikinimuodin ja rankkaamaan päivän rantakuningattaren, mutta siihen se sitten jäikin – tai oli jäänyt tähän asti.

   Oli viisi hikistä erää takana ja päätimme pitää uimatauon. Kävellessäni laiturille tunsin kauniimman sukupuolen edustajien katseet hikisessä selässäni ja sorteissani, jotka olivat käyneet yhä läpi kuultavimmiksi. Hyppäsin veteen ja uin noin 20 kymmentä metriä ulos rannasta ja päätin antaa itselleni lyhyen hengähdystauon kellumalla ja tuijottamalla kauas taivaan sineen. Sitten kuulin yhtäkkiä korvani vierestä: ”Ai urheilijat rentoutuvatkin joskus?” Sydämeni nousi kurkkuun ja olin nielaista litran vettä keuhkoihini tuntiessani tämän pehmeän äänen aivan korvani juuresta. Käännyin katsomaan ja huomasin siinä uiskentelevan viime viikon ”ranking ykkösen”. Hän oli noin 168 cm pitkä, tumma hiuksinen nainen, jolla oli pehmeän näköinen iho, jolle aurinko oli antanut kauniin rusketuksen. Hänen ruskeat silmänsä hypnotisoivat minut ja saivat mielikuvitukseni laukkaamaan.

-   Haloo onko ketään kotona” tuiskaisi tyttö.
-   Joo joo täällä ollaan vastasin kuin horroksesta herättyäni.
Hän oli uinut niin lähelle minua etten nähnytkään muuta kuin tuon kiltin mutta niin houkuttelevan näköisen naisen kasvot.
-   Mä oon Kaisa. Hän esittäytyi ja kohotti oikea käden aaltojen alta samalla sipaisten reittäni.
-   Mä oon Jyri, sopersin vieläkin vähä tokkurassa.
-   Teit…tai siis teiä pelii on kiva kattella, sanoi Kaisa lumoava pilke silmissään, mäki oon pelannu. Pääsisiks mä mukaan seuraavaan peliin.
-   No tota, sönkkäsin, kyl mä voin kysyy, ei mul ainakaan mitää sitä vastaa oo, mut iskut ja hypärit voi mennä verkkoon ku keskittyminen herpaantuu.

Kaisa naurahti ymmärtävästi ja tuntui pitävän ajatuksesta, että neljä trimmattua kylmähermoista peluria menettäisivät kontrollin peliinsä pelkästään hänen muotojensa takia. Samassa aalto keinautti Kaisan minua vasten. Tunsin hänen kiinteiden rintojensa koskettavan rintakehääni, ja reisiemme ottavan ensimmäiset kosketukset toisiinsa. Minun alakertani oli herännyt heti Kaisan ilmaannuttua. Nyt tunsin tuon sauvan törmäävän Kaisan vatsan seutuville. Kaisa huomasi minun kaluni olevan menokunnossa ja katsoi minua entistä palavammin silmiin kauniilla silmillään ja hänen huulensa levisivät hymyyn. Kauniiden valkoisten hampaiden takaa kuulin: ”Tuu, mennää tonne särkäl.” Ennen kuin ehdin edes huomata Kaisa oli ottanut jo tukevan otteen kädestäni ja veti kohti särkkää, josta en ollut enne edes kuullut.

   Särkällä vettä oli vyötäröön asti ja rannalle oli matkaa noin 70 m. Kukaan ei tunnistanut meitä niin kaukaa. Vesi oli jopa 24 astetta lämmintä. Tunsin Kaisan käden nousevan reittäni pitkin ylös, vatsani yli kaulalle ja siitä niskaani. Toisen käden seuraksi tuli nyt toinen ja nyt molemmat kädet hyväilivät selkääni ja siirtyivät sitten pakaroilleni. Siinä vaiheessa en pystynyt enää hillitsemään itseäni ja suutelin hänen täyteläisiä, kosteita huuliaan. Imin ensin ylähuulta hänen pitäessä alahuultani hyvänä. Sitten työnsin pikkuhiljaa kieleni ulospäin ja puolivälissä kielemme törmäsivät ja alkoivat hieronnan, kuin olisivat ennekin tehneet sen yhdessä. Ennen kuin siirtyisin alemmas päätin työntää kieleni kokonaan hänen suuhunsa. Jäykistin kieleni ja kutitin hänen kitalakeaan. Tunsin hänen käsiensä harovan yhä kovemmin selkääni ja tunsin myös jokusen puristuksen pelistä väsyneissä pakaroissani. Siirsin käteni hänen niskaan ja avasin solmun joka esti minua näkemästä hänen kiinteät rintansa. Nuollen siirryin hiljaa kaulalta oikealle kummulle ja kieleni kiersi monta kierrosta nännin ympärillä samalla käteni teki samaa vasemmalla. Kaisa kuiskasi: ”nipistä nännejäni” Olin erittäin härnäävää tyyppiä joten kiertelin ja välttelin nännejä vielä muutaman kierroksen tottelematta hänen käskyään siirryin vatsalle, joka oli todella rantakunnossa. Suutelin vatsanseutua ja siirryin uudelle vaatekappaleelle, joka piti minut irti tavoitteestani. Vedin ne hitaasti alas samalla suutelin veden rajassa olevan pillun yläpuolelle. Hellästi toin molemmat käteni nivusia pitkin haarojen seutuville missä vesi oli varmaan yli 30 astetta. Kuljetin hitaasti etusormeni muutaman kerran edestakaisin huulilla. Kaisa kuiskaa minulle siinä vaiheessa: ”työnnä se kalu jo sisään ja lopeta toi härnäys”. Nautin tilanteesta paljon ja jatkoin sormella leikkimistä huulilla. Lopulta laskeuduin polvilleni särkälle ja aloin suudella hänen siistittyä pilluaan, jonka yläpuolella oli pieni tupsu ikään kuin viitoittamassa tietä lemmenpesäänsä. Suutelin hellästi hänen kuumaa pilluaan muutaman kerran. Kaisan hengitys tuli yhä raskaammaksi ja hänen kätensä alkoivat haroa hiuksiani. Hän ei edes huomannut olevansa täysin yläosattomissa 100 ihmisen edessä (tosin vähän matkan päässä). Nuolin hitaasti huulia ylös alas, kunnes kuulin kaisan taas hoputtavan. ”Mä oon valmis työnnä sykkiväs sisään!” hän sanoi sen kovempaa kuin oli tarkoitus ja olen varma että monet kuulivat sen. Siirryin klitorikselle ja muutama nopea lipitys sai Kaisan hengittämään kuin happi loppuisi kesken. Tunsin hänen olevan räjähtämispisteessä ja annoin hanakan suudelman klitorikselle. Imin kovaa monta sekuntia samalla kannatellen häntä käsille ettei hän kaatuisi. Tunsin hänen saavan orgasmin. Hän huohotti ja minä jatkoin suudelmani imemistä. Kaisa yritti pitää pientä ääntä muttei voinut estää nautinnon äännähdyksiään. Ja sieltä tuli toinenkin. Kaisa ei pysynyt pystyssä enää omilla jaloillaan vaan nojasi täysin ruskettuneiden käsivarsieni varassa. Tunsin hänen saavan vielä kolmannen orgasmin. Laskin hänet kevyesti riutalle nojaamaan minuun. Kaisan oli aivan vetelä.

   Lopulta hänen silmänsä kohottautivat minun puoleeni ja hän sanoi: ”nyt on sun vuoro”. Kaisa veti yhdellä vedolla sortsini polviin ja pyysi minua nousemaan pystyyn. Taitavasti hän hiveli käsillään kovaa siitintäni ja lopulta otti sen suuhunsa. Tuntui taivaalliselta. En itsekkään välittänyt kymmenien ihmisten mahdollisista katseista. Kaisa imi penistäni kuin limsaa pillistä ja hänellä olisi ollut loppumaton jano. Tunsin hänen palavan katseensa tunkeutuvan syvälle silmiini. Tunsin etten kestä kauaa. Sen huomasi myös Kaisa ja lopetti imemisen ja antoi minulla taas tuon houkuttelevan hymyn: ”Nyt mä kiusaan sua!” Hän suuteli minua kovalle vatsalleni ja käski minun laskeutuvan polvilleni. Tein työtä käskettyäni, vaikka ihmettelinkin, mitä tämän kaunokaisen mielessä oikein pyöri. Kaunis ehkä vähä pirullinen hymy kasvoillaan hän nousi pystyyn ja laskeutui syliini. Minulta oli äsken jo lasti tulossa, mutta nyt olin taas toipunut vähäksi aikaa kiihkosta. Tunsin Kaisan tiukan pillun penikseni ympärillä. Se oli kuuma ja kostea. Alan nostella Kaisaa ylös alas hitaasti vahvoilla käsivarsillani. Emme saaneet silmiämme irti toisistamme. Tunsin, kuinka Kaisan kuuma pillu oli orgasmin partaalla. Hänen tulinen katseensakin on muuttunut yhä palavammaksi näen kuinka hän nautti jokaisesta matkasta ylhäältä alas. Nopeutin liikettä ja tunsin Kaisan lämpimän huohotuksen kasvoillani. Suutelin häntä ja samalla tein ylös-alaista liikettä niin nopeasti kuin pystyin. Laukesimme molemmat ja kaaduimme veden alle suudellen toisiamme kiihkeästi.

   Uimme hitaasti kohti rantaa ja rannalla huomasimme uikkareidemme puuttuvan. Katseemme kohtasivat ja kauhistus valtasi meidät molemmat. Uimme niin nopeasti kuin pystymme särkälle, mutta emme löytänee uikkareitamme äskeisten leikkiemme jäljiltä. Takaisin rantaa uituamme ja lyhyen palaverin pidettyämme vedessä päätimme, että kävisin pöllimässä kaksi pyyhettä nopeasti. Heitin toisen Kaisalle ja hänkin nousi pyyhe päällään vedestä. Sovimme että hän menisi edeltä parkkipaikalle. Käyvin sanomassa kaverilleni, että minun tarvitsisi lähteä. Nämä tulivat rynnäten minun luokseni heti, kuin taivas olisi pudonnut
-   Näiks sä ku tuol merel yks pariskunta kuksis toisiaan?!
Punastuin hieman ja sanon etten kerinnyt katsomaan, kun olin uimassa matkaa. Kerroin kaverilleni, että on kauhea kiire. Otin kassini ja lähden parkkipaikalle, jossa näin kauniin hahmon veden takia märkään pyyhkeeseen verhoutuneena. Laitin sortsit päälle, mutta kuin äskeiseen särkällä vietettyyn hetkeen viitaten sanoin härnäävässä sävyssä: ”Toi pyyhe pukee sua nii hyvin ettet sä mitään kuivaa päälles kaipaa.” Vaikka minulla olisi kyllä ollut kuivia t-paitoja ja toisetkin sortsit. Kaisa hymyili kauniilla ja sanoin kuvaamattoman puoleensa vetävällä hymyllään ja otti minua kädestä ja veti aivan kiinni häntä. Suutelemme kiihkeästi ja lähdimme kävelemään kaupunkiin. Matkalla puhelimme niitä näitä. Kun ihmisiä alkoi tulla vastaan Kaisa alkoi vaatia vaatteita, mutta kieltäydyin. Kävelimme mäen yli polkua, joka vei lähiöön jossa Kaisa asui. Polulla Kaisa hyökkäsi kassini kimppu ja kaaduimme pehmeälle sammaleelle. Kaisan pyyhe oli pudonnut metrien päähän, mutta se mitä sitten tapahtuikin on aivan toinen juttu…

5

8527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • salanen

      En oo kateelinen sulle..Mut kuka tohon uskoo..
      kirjan sä saisit tosta tarinasta tehtyy mut et ketää uskoo siihen..

      • kiero

        vitun ääliö... tositarinat on muualla
        näähän fantasioita... vitun ääliö hanki elämä
        ja muija siihen niin saat edes joskus


    • Zzz

      ..tekstiä, ja mielenkiintoinen tarina

      • Zap

        Mä harvoin näit komentoin, mut alko ärsyttää ton ensimmäisen kommentti, koska nää on todellakin fantasia tarinoita ja tositarinat on erikseen! Ja sitä paitsi...tarina oli oikein hyvä.. Eli kirjot lisää ihmees..;) jos jotai haukkumist ni tua ku tarinas loppu näin: "mut se onki jo toine tarina" on melkee kaikis näiden novellie lopus, mut kuten jo sanoin, oikein hyvä!!! =) kirjota ihmees tosiaa lisää;)))


      • MUu
        Zap kirjoitti:

        Mä harvoin näit komentoin, mut alko ärsyttää ton ensimmäisen kommentti, koska nää on todellakin fantasia tarinoita ja tositarinat on erikseen! Ja sitä paitsi...tarina oli oikein hyvä.. Eli kirjot lisää ihmees..;) jos jotai haukkumist ni tua ku tarinas loppu näin: "mut se onki jo toine tarina" on melkee kaikis näiden novellie lopus, mut kuten jo sanoin, oikein hyvä!!! =) kirjota ihmees tosiaa lisää;)))

        Muuten ihan kiva tarina, mutta sellainen huomio kyllä että vedessä nainti on hieman tukalaa, tahtoo meinaa vesi huuhdella liukastuksen pois..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe