niin tasa-arvoisia, että tämänkin palstan valloittaa "katkerat" lähi-isät jotka syyttää etä-äitejä maksamattomista elareista ja kaikesta muusta pahasta.. Eivätkä anna etä-äitin tavata lastaan muuta kuin tarkasti sovittuina aikoina ja muutenkin kaikin tavoin hankaloittaisivat etä-äitin elämää.. Tuntuu vaan hassulta jos nämä roolit oliskin toisinpäin :)
Milloinkahan ollaan..
etäetä
191223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Taitaa tässä "tasa-arvon mallimaassa" jäädä uneksi...
Lasteni etä-äiti kyllä maksaa elarit ajallaan ja saa tavata lapsiamme sovittuina aikoina. Eli ei ihan vielä noin pitkällä olla.
t. lähi-isä
Mä en nimittäin jaksa edes uskoa, että miehet ryhtyis samaan mitä moni nainen nyt tekee.. Olisko peiliin katsomisen paikka monella? Tunnen muutamia, jotka ovat "moiseen" ratkaisuun pätyneet, ja heidän toimistaan huomaa, että toista kunnioitetaan ja arvostetaan vanhempana. Vaikka parisuhde epäonnistuikin ei se tarkoita sitä, että olisi vanhempina epäonnistuttu.. Hattua nostan kaikille lähi-isille ja etä- äideille :)
Tällä palstalla puhutaan lähiäitien toimesta yllättävän vähän elatusmaksuista. Jokunen eroamassa oleva kyselee, mutta se on ymmärrettävää, koska he eivät ymmärrä olla kyselemättä, koska eivät voi tajuta miten suuri rikos se täällä on. Siksi Etävanhempien OmaPalsta olisi tervetullut uudistus.
Useimmiten lähiäidit kirjoittavat isien tapaamattomuudesta, mikäli olen oikein tätä palstaa tulkinnut.
En ymmärrä, mitä rakentavaa sinä kirjoituksellasi hait. Haiskahtaa wattuilulta, joka ei ole hedelmällistä. Samalla tavallako puhut lastesi lähivanhemmalle?
Mieti, olisiko siinä pieni siemen, miksi sinun exäsi on katkera, valittaa joka asiasta ja pitää kiinni sovituista aikarajoista ja hankaloittaa sinun elämääsi? Katsopa peiliin välillä.
suppeemman ajattelun kurssin.. :)
En tiedä, millä kansalaisopiston ajattelukurssilla sinä käyt, mutta minä sain ajattelemisentaidon syntymälahjaksi.
yritttää viljellä ironiaa, peilaa tai sortuu omaan näppäryyteesä.
"Useimmiten lähiäidit kirjoittavat isien tapaamattomuudesta, mikäli olen oikein tätä palstaa tulkinnut."
Siitä ja rahasta.
Jäi eräässä keskustelussa vähän uupumaan vastaus siihen, että miten mielestäsi lähiäitien tilannetta ja henkilökohtaisia suhteita muuttaa nettikirjoittelu, kun mielestäsi etäisien tilannetta ja henkilökohtaisia suhteita se ei muuta?
Kerro mulle, miten poikkeaa etävanhemman tarve kirjoittaa asioistaan -lähivanhemman tarpeesta? Miten sulle tulee pakottava tarve tulla kirjoittamaan niihin aloituksiin, jotka mielestäsi eivät tänne kuulu? Voithan ihan vaan vilasta ja jättää sen jälkeen lukematta. Vai onko se vaan todella rankkaa, kun ei voi määritellä kuka yksin- tai yhteishuoltaja tällä palstalla saa kirjoittaa ja mitä?
Aika harvoin elämä menee juuri niin kuin itse haluaa. Kontrollifriikeillä se aiheuttaakin suunnattomia tuskia.
Kirjoitin aiemmassa keskustelussa suoraan puhumisesta exälle. Omalla kohdallani se ei tarkoita v*ttuilua. En väitä että ex on katkerakaan, en minäkään hänelle. Hän on varsin kelpo äiti ja pärjää hyvin huolimatta siitä, ettei oikein ymmärrä tätä talouspuolen suhdannetta kahden kodin välillä. Jatkan asian selvittämistä aina kun se tulee ajankohtaiseksi, älä siitä murehdi.
ollut ihan jonon ensimmäinen kun kyseistä lahjaa jaettiin..?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000033032672
Jäi eräässä keskustelussa vähän uupumaan vastaus siihen, että miten mielestäsi lähiäitien tilannetta ja henkilökohtaisia suhteita muuttaa nettikirjoittelu, kun mielestäsi etäisien tilannetta ja henkilökohtaisia suhteita se ei muuta?
Kerro mulle, miten poikkeaa etävanhemman tarve kirjoittaa asioistaan -lähivanhemman tarpeesta? Miten sulle tulee pakottava tarve tulla kirjoittamaan niihin aloituksiin, jotka mielestäsi eivät tänne kuulu? Voithan ihan vaan vilasta ja jättää sen jälkeen lukematta. Vai onko se vaan todella rankkaa, kun ei voi määritellä kuka yksin- tai yhteishuoltaja tällä palstalla saa kirjoittaa ja mitä?
Aika harvoin elämä menee juuri niin kuin itse haluaa. Kontrollifriikeillä se aiheuttaakin suunnattomia tuskia.
Kirjoitin aiemmassa keskustelussa suoraan puhumisesta exälle. Omalla kohdallani se ei tarkoita v*ttuilua. En väitä että ex on katkerakaan, en minäkään hänelle. Hän on varsin kelpo äiti ja pärjää hyvin huolimatta siitä, ettei oikein ymmärrä tätä talouspuolen suhdannetta kahden kodin välillä. Jatkan asian selvittämistä aina kun se tulee ajankohtaiseksi, älä siitä murehdi.
Esim. etäisä vastaa yksinhuoltajaäidin arkihuolikysymykseen. "siirrä lähihuoltajuus isälle".
Mitä siitä keskustelusta saa kumpikaan?
Etäisien vastaukset mm. elatuskysymyksiin ovat esimerkinkaltaisia. Sama vastaus tulee kuin tykinsuusta, tietämättä mitä taustalla on, vain koska peilaa omaa elämäänsä jokaiseen lähiäitiin joka apua kysyy. Ei etäisien henkilökemiat exänsä kanssa parane, vaikka he huutaisivat tuskaansa joka lähiyh-äidin kirjoitukseen, oli kyse sitten päiväkodin kevätjuhlasta tai murrosikäisen päihdekokeilusta tai isän tapaamattomuudesta tai elatusmaksun ulosottoon saattamisesta.
Tarve kirjoittaa ja oikeus herjattomiin vastauksiin suotakoon molemmille. Siksi palstat erilaisille ongelmille, joihin ei yhteistä säveltä löydy.
Minua ei kiinnosta sinun henkilökohtaiset talousmurheesi exäsi kanssa, ymmärtäköön tai ei, kuka ja mikä maksaa ja mitä maksaa. Sinun pitää kysyä neuvoa etävanhemmilta/ vertaistukiryhmältäsi, miten he ovat vastaavassa tilanteenssa toimineet. Minä en osaa, koska minulle ei ole koskaan Arjen (Draamaprinsessana) LähiYh-Äitinä ollut minkäänlaisia ongelmia ymmärtää rahanarvoa ja mistä nettoraha ja ruoka pöytään ilmestyvät.
Mutta jos exäsi tulee valittamaan perusteettomasti mitättömistä elatusmaksuista Arjen Yksinhuoltaja-sivulle uskon realististen Lähiäitien tipauttavan neitokaisen melko pian alas pilvenreunalta, kuten "Suksi"-keskustelukin osoitti.
"Esim. etäisä vastaa yksinhuoltajaäidin arkihuolikysymykseen. "siirrä lähihuoltajuus isälle". "
Eikö tuossa ollut juuri kysymys siitä, että eräs lähiäiti ilmoitti, ettei voi hyväksyä sitä, että on itse suurimmassa vastuussa, niin taloudellisessa kuin muussakin. Mitä muuta neuvoa voi antaa ihmiselle, joka ei kertakaikkiaan pysty hyväksymään tilannetta jossa elää? Millä muulla tavoin hän sitä muuttaa? Ainoa tapa "päästä pois" suurimmasta vastuusta lasten suhteen, on olla olematta se päähuoltaja lähihuoltajana. Muussa tapauksessa pitää vain hyväksyä että on suurimmassa vastuussa.
Eri asia olisi ollut, jos kyseinen lähi olisikin kirjoittanut, että hänellä on tällainen ja tällainen arjen ongelma, kuin että miten saisi rahat riittämään, tai miten saisi jotain tolkkua uhmaikään, tai miten jaksaa päivästä toiseen kun etä ei huolehdi sitä omaa pienempää vastuutaan ja ota lapsia luokseen, ja miten saisi lähivanhempana joskus tarvittavan breikin arkeensa, mitä keinoja muilla on jne. Jos kaikki arjen ongelmat liittyvät ainoastaan expuolisoon ja siihen, että itse on lähihuoltajuuden halunnut, johon samaan pakettiin kuuluu se suurempi vastuu, eikä tätä pysty hyväksymään, silloin saa valittaa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen, koska kukaan ei pysty muuttamaan toista ihmistä, tässä tapauksessa sitä kamalaa exää.
Se ON per*eestä, että joku välttää vallan sen etäisemmänkin vastuun lapsistaan ja luikertelee karkuun elareista, aivan totta, ja joskus varmaan sitäkin täytyy tuulettaa. Jos sitä täytyy tuulettaa vuodesta toiseen eli useita vuosia eron jälkeenkin, on jo jäänyt kiinni katkeruuteen. Oman elämän hallinta ja järjestäminen sen jälkeen kun ero on tuhonnut puolet niistä unelmista, joihin uskoi nuorena haaveilevana tyttösenä/poikasena, vaatii paljon.
Ei kukaan ole unelmoinut lastensa rikkinäisestä perheestä. Eikä toki epätyydyttävästä liitostakaan. Mutta jos ne molemmat ovat kohdalle osuneet, ne vain ovat osuneet. Monesta kurjasta syystä. Ei vain toisen syystä (useimmiten), vaan kummankin. Samahan shokki siinä on läpikäytävä kuin vaikka tiedossa, että on sairastunut vakavaan tautiin, jonka ei koskaan uskonut kohdalleen osuvan. Paitsi että eron jälkeen suuremmalla todennäköisyydellä voi kuitenkin elää tervettä, hyvää ja normaalia elämää, jos sitä ei itse katkeruudellaan estä, kun taas sairauteen voi kuolla tai voi vammautua tai joutua elämään vain osittain toimivaa elämää lopunikänsä, eikä sitä muuta omat tunnelmat paljoakaan lopputulosta.
"Ei etäisien henkilökemiat exänsä kanssa parane, vaikka he huutaisivat tuskaansa joka lähiyh-äidin kirjoitukseen, oli kyse sitten päiväkodin kevätjuhlasta tai murrosikäisen päihdekokeilusta tai isän tapaamattomuudesta tai elatusmaksun ulosottoon saattamisesta."
En ymmärrä miksi jauhat tätä samaa? Olet fiksoitunut kuvitelmaan, että etäisät luulevat kirjoittelevansa exiensä kanssa täällä. Minä kirjoitan ainakin koska koen ajatuksenvaihdon ja ymmärryksen löytämisen hyvänä asiana, vaikka kyse on tällaisesta tuntemattomien kirjoittelusta. Mielestäni sinulla on ongelma hyväksyä etäisän tarvetta tuoda esille erilaista, aivan asiallista näkökulmaa vaikkapa noihin esimerkkiesi mukaisiin aloituksiin. Tuskan huutaminen on hiukan rankka vertaus, ei siinä mitään tuskaa takana ole, vaan jokainenhan - sinäkin - kirjoittaa ajatuksiaan omiin kokemuksiinsa ja olettamuksiinsa pohjautuen. Vaikka siis sinusta oma exäsi huutaisikin tuskaansa jostain asioista, älä sekoita sitä meihin kaikkiin. Minulla ei ole enää tuskaa asioista, olen läpityöskennellyt ja oman paikkani jälkikasvun elämässä hyväksynyt - koska muuta mahdollisuutta elää katkeroitumatonta elämää ei ole. Kaikki on siis ihan hyvin. Paraneeko sinun mielestäsi lähiäidin henkilökemiat etäisän kanssa siitä, että hän kirjoittaa etäisän tapaamattomuudesta tai elatusmaksun ulosottoon saamisesta? Ei parane ei. Vaan hän kirjoittaa purkaakseen sydäntään. Aivan samasta syystä kuin osa etäisistä tänne kirjoittaa. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että lähtökohdat ovat aivan samat kirjoittelulle, sekä lähiäideillä että etäisillä? Että ei täältä kumpikaan luule löytävänsä exäänsä kirjoittelukumppaniksi. Tämä on se rautalanka, jota olen vääntänyt kanssasi koko ajan. Minä ymmärrän mitä sinä tarkoitat ja ajat takaa, ja kerron sinulle ettei ole omalla kohdallani kyse siitä. Ymmärrätkö sinä mistä minun kohdallani on kyse?
"Sinun pitää kysyä neuvoa etävanhemmilta/ vertaistukiryhmältäsi, miten he ovat vastaavassa tilanteenssa toimineet."
Eiköhän heitä juuri tältä palstalta löydy. Ja näyttipä nimim. Tiukkisäitikin ottaneen erittäin hyvin kantaa erääseen talouspuolen asiaan, eli loma-aikojen elatukseen. Vaikka hän siis ei ole "vertaisryhmäni" mukainen kirjoittaja. Hänen vastauksensa kuitenkin kertoi erittäin hyvän esimerkin, miten hän ja hänen exänsä ovat erään asian hoitaneet. Samalla tavoin keskustelemaan kykenevät ei-vertaisryhmään kuuluvat kuitenkin saman tilanteen eri puolia katsovat ihmiset voivat aivan oikeasti vuorovaikuttaa hedelmällisestikin.
Mutta uskon, että tällekin palstalle jää kumpaakin sorttia, vuorovaikutukseen kykenevää erolasten ja heidän vanhempiensa tilannetta eri puolilta katselevaa kirjoittajaa tuonkin jälkeen, vaikka toisaalla toimisi muun sorttinen palsta.
"Eikö tuossa ollut juuri kysymys siitä, että eräs lähiäiti"
EI, EI OLLUT KYSE TIETYSTÄ KIRJOITUKSESTA, vaan parin viimeisen vuoden aikana yleistyneestä tavasta hyökätä YH-Lähiäidin kirjoituksiin "siirrä lähihuoltajuus isälle" -tyyliillä.
Ymmärrätkö mikä ja kuka on Arjen YksinHuoltaja?
Sellainen lähihuoltaja jolla ei ole ketään, jolle siirtää vastuuta, vaikka kuinka haluaisi. Sellainen, joka miettii, minne lapset joutuvat jos minulle tapahtuu jotain, sellainen joka ei ole kuin sinun exäsi. Exälläsi on sinut, mutta on jopa yhteishuoltajia, joilla ei ole etävanhempaa viranomaispäätöksistä huolimatta. Ja heitä on paljon.
Kyse ei ole oman asemansa ja huoltajuutensa hyväksymisestä, vaan vertaistukiryhmästä, joka on saman kokenut tai samassa asemassa oleva.
Arjen Yksinhuoltajan ja etäisän lähtökohdat kirjoittelulle ovat täysin erilaiset. Sitä et juuri ymmärrä.
En usko että etäisällä olisi paljoakaan annattavanaan Arjen Yksinhuoltajalle joka kaipaa konkreettisia ja asiapitoisia neuvoja ja tilanteelleen ymmärtäjää, eikä kehittäviä mielipiteitä yhteisestä vanhemmuudesta jos ei ole olemassa toista vanhempaa.
Olemassa on erityisryhmä, jonka tarpeet ovat arkipäiväisiä, ja kaukana liirumlaarumista, jota kuvailit pitkästi haaveiden rikkoutumisesta johtuvaksi katkeruudeksi yms. puutaheinää.
Uskon että etävanhempien palstalla käy ihan yhtä kiihkeä ja vuorovaikutteinen puheenporina kuin tähänkin saakka tällä yleispalstalla on käynyt, ja toivoisin että Arjessa YksinLähiHuoltava saisi jatkossa kysyä apua ja vertaistukea omiin ongelmiinsa ilman pelkoa herjoista ja trolleista vapaasti, koska elämä arjenyksinlähihuoltajana ei seestyneessäkään vaiheessa ole helppoa.
Minulla ei ole ongelmia exäni kanssa, minulla on joskus rankkaa elämäntilanteestani johtuen.
mitä juuri sinä tarkoitat.
En ole tietoinen että kaikkeen täällä on parin viime vuoden aikana tarjottu vaihtoehdoksi lähihuoltajuuden siirtämistä etälle, siksi siis ihmettelin, että yhdestäkö kirjoituksesta on kyse. En ehkä lue niin tarkkaan kaikkia keskusteluja.
Ymmärrän silti millaista voi olla kuvaamassasi tilanteessa. Totta, vertaistukea en voi tarjota, koska en kuitenkaan sitä itse elä. Olen sekä etä- että lähihuoltaja, en kuitenkaan yksin tilanteessani. Nyt ymmärrän paljon paremmin mitä tarkoitat tuella jota haet - ja toivon vilpittömästi että sitä saat jostakin. Kenenkään ei pitäisi joutua täysin yksin kantamaan kaikkea vastuuta ja huolta.
Toivotan sinulle ja laps/e/i/llesi kaikkea hyvää ja jaksamista.
Perinteiset sukupuoli roolithan ei enää päde, mutta yksinhuoltajaisä on edelleen harvinaisuus. Kyllä nämä harvinaisuudet keskittyvät olennaiseen joustavaan vanhemmuuteen ja heille tärkeimpiin, eli lapsiin. Ehkä kun tämä ei olekkaan enään niin harvinaista niin roolitkin voisivat kääntyä.
Epäilen: äidit ovat tunnollisempia tapaaja vanhempia ja miehethän ei almuja anele.
Onko tosiaan näin, ettei kellään roolit ole "sekaisin"? Kaikki isät ei ole joustavia....on tullut sellanenki nähtyä....enempi varmaan perinteistä mallia, mutta ei aina....
Kun yyhoissa on yhtä paljon miehiä ja naisia on jonkunlainen tasa-arvo saavutettu. Sitten voisi alkaa oikean keskustelun erilaisista tapauksista yleistämättä niitä sukupuolen mukaan. Miehelle on ehkäpä vaikeampaa sitoutua olemaan läsnä kodissa ainoana aikuisena kun lapset ovat vaativimmillaan. Siinä on omat tarpeet pantava syrjemmälle.
Se että tapaamisia ei hoideta etä-isien taholta on joskus kätketty pelko että exä saisikin vapaa-aikaa etsiä uusia suhteita. Se on kuin pientä kostoa pitää lapset äidin elämää hidastamassa. Siinä vaan kosto osuu väärään puuhun, Lapsiin. He eivät tajua miksi isä ei halua heitä tavata.
Minunkin exä sanoi että hoida ne itse sitten kun ne halusit. Halusi hänkin aikanaan lapsia mutta erotessaan ja uuden naisen ollessa kuvioissa vaati ehdottomasti että lapset asuvat minulla, huoltajuutta hän ei kuitenkaan olisi antanut sovinnolla.
uusperheessä mieheni teinipoika asuu kanssamme,ja tapaa alkoholisoitunutta etä-äitiään vain harvoin,"äidiltä"ei kiinnostusta riitä lapsen kouluasioihin tms.
Koskaan tuo "äiti"ei myöskään osta lapselleen mitään,ei edes namipussia..eikä hän maksa ees elatusmaksuja.Menneet siis "roolit"väärin päin..