ja lueskelin noita vanhoja kirjoituksia.haluaisin saada nyt pariin kohtaan lisätietoa.
-tk:n os2 hoitajia lisää, koska on tälläinen päätös tullut ja oletko selvittänyt onko tätä toteútettu?? epäilen....
-mihin asiaan olet muuten puuttunut kun kyseiseltä osastolta on sitä pyydetty??
kiitos vastauksesta.
-tk:n os2 hoitajia lisää, koska on tälläinen päätös tullut ja oletko selvittänyt onko tätä toteútettu?? epäilen....
-mihin asiaan olet muuten puuttunut kun kyseiseltä osastolta on sitä pyydetty??
kiitos vastauksesta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kyseenalaista lienee, että ehditkö tämän vastauksen lukea ennen kuin tämä poistetaan.
Tuosta on nyt jo sen verran kaikkineen aikaa, että en ulkoa asiaa muista, mutta muistelen kuitenkin, että se oli vuoden 2006 puolella kun minulle kerrottiin, että TK:n osasto kahdella on tosi vähän henkilökuntaa työmäärään nähden.
Lääninhallitus antoi asiassa päätöksen vuoden 2007 lopulla ja edellytti henkilökunnan lisäämistä osasto 2:lle. En nyt myöskään muista, että olinko johonkin muuhun asiaan pyytänyt lh:n kannanottoa. Pitää tuo tarkistaa kotona ja sitten koittaa huomenna ehtiä pois kotoa vastausta kirjoittamaan.
En ole tuon jälkeen millään tapaa henkilömääriä tk:n os.2:lla selvittänyt, mutta tuskin määrät vielä ovat kunnossa. Jotain sopisi odottaa asian suhteen tänä vuonna koska asia on ollut päättäjien tiedossa kun vuoden 2008 budjettia on laadittu.
Tätä sensuuria en kyllä ymmärrä lainkaan. Laitoin Satakunnan Kansa -lehteen maksullisen ilmoituksen jossa oli www-osoite: http://www.harjavalta.net Lehti kieltäytyi ilmoitustani julkaisemasta "koska sivuilla saattaa olla lainvastaisia linkkejä valokuviin ja ääninauhoituksiin. Vaan kun ei ole!
Tarkista itse: http://www.harjavalta.net
Eikä ole täälläkään: http://vvv.valtakunta.info
Petri Nurminen
045-674 0729
kiitos vastauksesta. tiedän vaan että kyseisen osaston asiat ovat täysin retuperällä kun säästetään..hirvee vajaus hoitajista, potilaita ylipaikoilla..hoitsut tekee kahta vuoroa.. että tälläinen...
siellähän ihan selvästi on ääni nauhoituksia....
Petun mukaan lehti kieltäytyi julkaisemasta hänen ilmoitustaan, koska lehden mukaan "sivuilla saattaa olla lainvastaisia linkkejä valokuviin ja ääninauhoituksiin".
Katsoit sivut. Siellä oli joitakin kuvia ja äänitallenteita, mutta eivät mielestäni minkään Suomen lain vastaisia.
Perin outoa toimintaa sanomalehdeltä.
Olen tässä vuosien saatossa huomannut, että kun petu saa jonkun päätöksen niin ei siitä laiteta lehteen mitään vaikka vastaava päätös johtaisi isoon lööppiin jos päätöksen takana olisi joku muu.
Esimerkiksi tuo terkkaria koskeva päätös. Ei halaistua sanaa missään, paitsi jossain keskustleuryhmässä petu itse kertoi, mutta ajatelkaapa jos tuon kantelun olisi tehnyt joku sdp:n politrukki niin olisi ollut lehdessä vähintään puoli sivua.
Onkos tuo poliisien kuvaaminen ilman lupaa laillista?
Julkista tehtävää hoitavaa, kuten poliisia, saa kuvata kun tämä on töissä.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1990/19900036?search[type]=pika&search[pika]=salakatselu
Opettajaakin saa kuvata kun ope on töissä ja rehtoria. Ja ihmisiä saa kuvata vaikka juna-asemalla tai kaupassa. Kuvaamiskiellot sen sijaan ovat usein laittomia.
Lukekaa: http://www.sataweb.fi
nimim."Petun tuttu."
Petukin on asiaa selittänyt tuolla:
http://www.harjavalta.info/2007/kuvaamislupa.php
-oletteko muuten huomanneet, että nykyisin Petu tehtailee rikosilmoituksia syrjinnästä? Viimeisin "uhri" taitaa olla Satakunnan Kansan päätoimittaja?
http://www.valtakunta.info/2008/TapioVallin-Satakunnan_Kansa.php
Mitä niin valonarkaa oli Petu ilmoituksessa, että sitä ei voinut lehteen maksusta laittaa?
Kuvaaminen on eri asia kuin kuvien julkaiseminen. Entä sitten kahdenkeskisten keskustelujen nauhoitusten julkaiseminen koko maailman kuultavaksi?
Eikä varmastikaan kukaan voi sanoa, että itse olisi - tai että joku muu olisi - aina oikeassa, oikeasti.
Mutta kuten todettu niin tilaisuuden johon itse osallistuu niin saa nauhoittaa vaikka salaa. voi tehdä sekä kuva, että ääninauhoituksen, tai molemmat.
Laitonta sen sijaan on kuvan tai äänen tallentaminen silloin kun itse ei ole tapahtumaan osallinen.
Julkaisemistakaan ei ole missään kriminalisoitu. Julksita saa kunhan kyseessä ei ole esim. kunnianloukkaus tai yksityisyyden loukkaus.
Ja kun esim. olin julkistanut http://www.harjavalta.net sivuilla nuo Helin kommentit jotka Heli on puhunut koulun opettajana minulle niin saan ne vapaasti julkaista.
Moni luulee, että kirjesalaisuuskin estäisi kirjeen julkisun, mutta näin ei ole vaan kirjesalaisuus suojaa viestiä matkalla lähettäjältä vastaanottajalle. Poliisikin on siis väärässä kun väitti, että olisi laitonta julkistaa nämä: http://www.harjavalta.info/2007/Polja_Poljempi,_Poliisi.html
Lukekaapa ajatuksella:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1981/19810182
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1990/19900036
Ystävällisesti
Petri
Luin mainitsemasi oikeustapaukset ajatuksella enkä löytänyt niistä mitään mainintaa kuvien tai äänitallenteiden julkaisemisesta internetissä. Kyllä kaikki tietävät, että Suomessa saa vapaasti valokuvata ja laittaa kuvat albumiinsa tai tietokoneelleen ja näyttää niitä ystävilleen ja sukulaisilleen. Mutta saako kuvat ja äänitallenteet julkaista internetissä on ihan eri asia. Tällaisesta julkaisemisestahan voi tulla kyseisille henkilöille paljonkin vahinkoa. Jos vahinkoa syntyy, ei selitykseksi riitä, että ei tarkoittanut aiheuttaa vahinkoa, jos vahinko on jo syntynyt. Vastuu on kuvien/äänitallenteiden julkaisijalla. Vai mitä?
Eikö Petu kirjoittanut: "Julkaisemistakaan ei ole missään kriminalisoitu. Julksita saa kunhan kyseessä ei ole esim. kunnianloukkaus tai yksityisyyden loukkaus."
Jos sinun mielestäsi julkaiseminen on yleensö tai ko. tapauksessa väärin niin kerro miksi. Loukkaavatko nuo Petun julkaisemat kuvat tai nauhoitteet Helin tai Rehtorin kunniaa tai yksityisyyttä?
Jos opettaja puhuu "tyhmiä" niin eikö se osoita jotakin, mutta ei sen julkaiseminen silti ole rikos.
Mikä siis mielestäsi on rikollista, vai pälätätkö vaan huviksesi?
Muuttuneet mitenkä paljon noista petun esimerkeistä???
Aika huono ottaa esimerkkejä 80-90 luvun päätöksistä, kun sillon ei edes tunnettu esim. "internetiä" nykyisessä muodossaan.
yhdessä viestissä olevassa esimerkissä (diaari R89/330) ole kyseistä salakatselun/kuuntelun tallennetta julkaistu missään. Koulu voi olla julkinen paikka, mutta en sanoisi, että välttämättä poliisilaitoksen kuulustelutilat ovat...
Tämän päivän Satakunnan Kansassa oli juttu tuosta kuvaamiskieltoasiasta.
Siinä todettiin juuri kuten olen esittänyt. Kuvat saa yleisölle avoimissa tiloissa. Kuvien julkaiseminen on eri asia: voi syyllistyä kunnianloukkaukseen tai yksityisyyden loukkaukseen - juuri niin kuin ole esittänyt, mutta nyt sen voinee jo jokainen uskoa kun on kysytty oikein lakimieheltä?
Artikkeli luettavissa:
http://www.sataweb.fi/Valokuvauskielto.html
Petri Nurminen
http://vvv.valtakunta.info
sitä kuvata julkisella, mutta onkos tossa kaikki esimerkit julkisia ja kaikille avoimia paikkoja?
Mutta kaikki nuo sivuillani olevat kuvat ja äänitteet ovat sellaisia, että voin 100% varmuudella vannoa ja vakuuttaa, että minulla on lupa ne julkaista - siinä ei ole mitään laitonta.
Sen vuoksi SK:n päätoimittaja Tapio Vallinin sensuuripäätös: http://www.valtakunta.info/2008/TapioVallin-Satakunnan_Kansa.php onkin hämmästyttävä.
Moni muu lehti on jo ilmoituksen julkaissut ja laitoin ilmoituksen pariin seuraavaan Sydän-Satakunta -lehteenkin. Katsotaanpa kuinka siinä käy, että "millä orsilla tavataan".
Ja tietysti pitää lähettää Helille terkkuja!
sivuillasi oli kuvia keskussairaalasta, kuva jossa hoitaja työnsi potilasta sängylla. voitko tosiaan sanoa että siihen kuvaan sinulla on 100% lupa. odotan ihan mielenkiinnolla vastaustasi.
Petu kirjoitti: "Julksita saa kunhan kyseessä ei ole esim. kunnianloukkaus tai yksityisyyden loukkaus."
Eikö yksityisyyttä ole loukattu, jos kuvan henkilön pystyy tunnistamaan julksitusta kuvasta? Minä ainakin tuntisin yksityisyyttäni loukatun, jos minun kuvani olisi julksittu sivuillasi.
sekä sulle että tuolle edelliselle kirjoittajalle tiedoksi: se on "vastaapa", ei "vastaappa".
se VASTAATKO... :)
No jos ilman lupaasi kuvaisin sinut sairaalan potilaana niin tuota kuvaa en saisi julkistaa.
Sen sijaan jos kuvaan sinut vaikka yleisellä torilla ja laitan kuvan nettiin kertoen, että herra X:kin oli tuolloin torilla, niin vaikka kuvasta sinut tunnistaisikin niin ei se, että olet julkisella torilla (ostoksilla) kuulu yksityisyyden suojan piiriin.
Kuvaaminen ei tietenkään saa tapahtua salaa vaan sinulla pitää olla mahdollisuus kuvaaja havaita.
http://www.sataweb.fi/Yksityisyys.html
Tähän loppuun pitää vähän viilata pilkkua, sillä kysyit: onko minulla oikeus kuvaani - tottakai on: kuvan ottajalla on aina kaikki oikeudet kuvaansa - ja muuten, vaikka poliisi tulisi paikalle niin sekään ei voi pakottaa esim. jo kuvattuja kuvia tuhoamaan.
Kysymykselläsi oikeasti tarkoitit tietysti, että onko minulla lupa julkaista ko. potilaskuva.
Siihen vastaan, että kyllä, koska potilasta ei pysty kuvasta tunnistamaan.
Petri Nurminen
http://vvv.valtakunta.info
tapahtunut! Sisäisiä siirtoja, "paperilla"siirtoja että tilastot näyttäis paremmalta ym. Henkilökunta repii selkänahastaan ja saavat haukut omaan nilkkaan kun eivät repeä joka paikkaan yhtä aikaa! Mahtavia ja mukavia naisia töissä, mutta kauanko he jaksavat?