Kilpisjärvi-Halti

Ylöspäin meni kulku vallan mainiosti. Tosin menimme heti alkuun Terbmisjärven kautta ja sieltä ylös Kutturankurun kautta, koska usein on matka tyssännyt tuohon aikaan jo Kuonjarvarrin lumisiin rinteisiin.
Tuolta menimme sitten Meekolle ja sieltä normaalisti Kalottireittiä Pihtsukselle, josta seuraavana aamuna läksimme päiväretkelle Haltille. Yhtenäinen lumiosuus alkoi noin 5 km ennen Haltia, mutta teräslumi oli hyvä kulkea ja aurinkokin sattui paistamaan siniseltä taivaalta, eikä tuultakaan ollut juuri ollenkaan. Näin saimme ihailla maisemia Haltilta aivan kylliksemme.
Seuraavana aamuna kaikki sitten muuttuikin.
Lämpötila oli liki 10 astetta. Koko maailma oli harmaan sumun peitossa. Lumien sulaminen oli alkanut täydellä teholla. Heti Pihtsuksen eteläpuolella olevasta pienestä purosta oli kehittynyt valtaisa koski, jonka ylittääksemme jouduimme kiertämään hyvän matkaa ylävirra puolelta.
Sadesumun keskellä täytyi kuitenkin ihailla kauan aikaa pelosekaisin tuntein sulamisvesien täyttämää, ärjyvää Pihtsusköngästä. Voi "mahotonta", kun se olikin hurjan näköinen ja kuuloinen.
Seuraava iso "mutta" oli sitten edessä Vuomakasjoen ylittävällä sillalla. Pohjoista kohti mennessämme kaksi päivää aikaisemmin oli sillan alla tyhjää tilaa noin 2 metriä. Nyt oli veden pinta 10:n cm:n päässä sillan kannesta ja sillan alla pauhasi melkoinen "Niagara".
Vesi virtasi myös sillan eteläpuolella olevan kallioharjantaan ylitse noin puolen metrin korkeudella.
Alkuun täytyi kerätä rohkeutta, että uskaltaa mennä sillalle, sillä jos vesi olisi noussut sillan tasalle olisi tukeva silta lähtenyt tulitikkuina virran mukaan.
Köyden avulla siitä keinoteltiin itsemme ylitse, mutta rannalle jäi monta vaeltajaa odottamaan veden laskemista, sillä niin hurjan näköinen oli paikka.
(Tulivat sitten seuraavana päivänä Meekolle. Oli taas vesi laskenut yön aikana)
Vielä oli edessä yksi koettelemus. Nimittäin Meekonpahdan alla oleva suurikivinen rakkaosuus.
Polun paikka oli täysin veden peitossa, joten jouduimme kiertämään siellä ylärinteen jättimäisessä louhikossa päästäksemme pahdan ohitse.
Hiki virtasi ja aikaa kului, ennen kuin selvitimme tiemme Meekolle.
Meekolta Kilpisjärvelle olikin sitten selvää taivalta. ( Kuonjarjohkalta Saarijärvelle menimme tosin ns. talvireittiä pitkin Kuonjarvarrin itäpuolelta).
Tulipas aikamoinen kertomus, mutta ehkä siitä selviää, että nuo sulamisvedet voivat aiheuttaa tuolla reitillä nopeita yllätyksiä.
Muuten on kesäkuun puolivälin aika sitä parasta aikaa Käsivarressa, koska luonto on juuri silloin "räjähtämässä" kesän viettoon ja lisäksi tuo aika on siellä ylhäällä hyttysvapaata aikaa.