Onko tää liian pitkä?

Vanha esikois-jotain kirjoitti:

Matti ja Kallu

Kesäinen lauantai-ilta Vakka-Suomessa. Sen tietää, että kaljoittelemiseksi tämä taas menee. Ja sitten villiinnytään vaikkapa Vehmassalmen tanssipaviljongille. Ehdin porukastamme ensimmäisenä Taivassalon Mäkilän vintti -baariin ja oluen ostoon. 50 penniä jukeboksiin ja CCR:n Travelin band jyrähtää ilmoille. Anarkistiset rokit antakoot henkeä, energiaa tulevaan iltaan.

Kerkiän kietaista toisenkin tuopin Koffia lähes kokonaan ja laittaa Beatlesit karjumaan Back in the USSR:n kun huomaan kolme puolituttua hahmoa nousevan rappuja hämärään ja umpisavuiseen juottolaan. Nyt näyttää pahalta, pelästyn, paniikki ei ole kaukana. Vaikka alkoholi on jo nostamassa rohkeusastetta kohti tyhmänrohkeutta, aavistan vaikeuksia olevan tiedossa. Koska olin sijoittunut niin että kaverini tullessaan helposti huomaavat, myös tulijat hoksaavat minut heti. Keskimmäinen kolmesta on korkeintaan keskikokoinen, merkonomin oloinen tyyppi. Hänen silmänsä välähtävät minut havaitessaan. Kaksi muuta ovat rotevampia nuorukaisia, tyyliltään kovia kundeja. Toisella olkapäille ulottuva, rasvainen tukka, toinen jotenkin nyrkkeilijän oloinen, vaikka onkin vasta parikymppinen, kuten me kaikki. Tunnettuja ja pelättyjäkin Vehmaan riitapukareita. Merkonomin oloinen koskettaa oikealla puolellaan olevaa pitkätukkaa merkiksi, että tämä jää kuin varmistelemaan seisaaltaan muiden taakse. Toinen karju ja merkonomi istuvat pöytääni, ilkeän näköisinä, humalan sameuttamin katsein. En voi poistua mihinkään heidän estämättään, jos he niin haluaisivat. Kohtuullisen pitkän, vaitonaisen tuijotuksen jälkeen keskustelu aukeaa:
- Kustavim poja tais ol viime lauantain tanssahtelemas Vehmassalmel, toteaa merkonomi ystävällistä teeskennellen, tarjoten samalla Marlboron kavereilleen minun askistani, ottaen toki korostetun tyylikkäästi itsekin.
- Joo, vastaan, kun tiedän ettei tässä nyt mikään auta, yrittäen kuitenkin olla provosoimatta lisää näitä machoilevia juippeja.
- Se o saatanan hyvä et siäl käy porukka, eik olekki? kysyy vehmaalainen.
- Kai se o. Saatte te vehmaalaiset raha vähä muistaki pitäjist, yritän siirtyä hiukan asiallisemmalle linjalle.
- Me ei millän pärjättäiskä ilman teiän almujan. Mut tiäräksää et ei teiän silti tart hakat meit vehmaalaissi. Kato siit voi saar vaik kuanos.
   Siinä se on. Suora uhkaus tai ilmoitus kostosta joka ollaan kohdistamassa minuun viime viikonlopun tapahtumien takia. Nyt on paha paikka. Pelottavan paha. Alkaa tuntua että tästä en terveenä selviä. Mutta samassa, minulle kuin taivaan, vehmaalaisille helvetin lahjana: syrjäsilmällä ja pikaisella huomaamattomalla vilkaisulla näen kahden miehen päät ja sitten kahdet leveät hartiat nousemassa hämäriä portaita kapakkaan. Vaalea, jykevä- vaikkakin lapsenkasvoinen Matti ja hiukan afrikkalaisen näköinen, tummatukkainen Kallu, leveine nenineen. Tulijat näkevät portailta minut ja pöytäseurueeni jotka taas eivät havaitse uusia tulokkaita, koska ovat keskittyneinä minuun kuin hämähäkki verkossaan räpiköivään uhriinsa. Kaverini oivaltavat heti, mitä on meneillään ja lähes huomaamattomasti nyökkäävät minulle merkiksi, että täällä ollaan. He jäävät portaille, mutkan varjoon, varoen ilmituloa.
- Sää lähret nyt pihalle meiän kans, suasiol tai väkisi, vaatii merkonomi, joka on nyt polleeta, kun on kaksi kovista tukenaan.
- No, ei kai täsä sit muu aut, yllätän kolmikon myöntymällä, vaikka en mitenkään innokkaalta haluakaan vaikuttaa.
Kaksi varjoa häivähtää portaikon mutkan taakse, kun nousemme pöydästä ja lähdemme alas, pihalle. Kolmikko vahtii minua tarkasti, leukaperät kireinä, piirittämällä, saapuessamme ulos pimenevään elokuun iltaan. Toinen uhkaajistani kouraisee kiinni olkavarteeni väkivaltaisesti; jännitän vatsalihakset vaistomaisesti sekä puren hampaat yhteen siltä varalta, että leukaan tulee tärsky.
- Ei vehmaam mulkut sit viäl ymmärtäny viime lauantain et Kustavim poikki ei mukiloir, lausuu joku rakennuksen varjosta, muina miehinä, mutta terästä äänessään.
Kolme taistelukukkoa käännähtää pöllähtäneinä kun Matti ja Kallu astuvat valokeilaan. Merkonomi kauhistuu tuntiessaan nämä kaksi alueen hurjimpiin lukeutuvaa kaveriani. Muut kaksi eivät ehkä tiedä mihin ovat ryhtymässä tai ylpeys ei enää anna periksi. He astuvat hyökkäysaskeleen, toinen Mattia ja toinen Kallua kohti. Voi olla, että he katuvat sitä vielä kauan; Matti täräyttää kerran heti väistettyään "nyrkkeilijän" huitaisun. Koukku leuan kärkeen. Nuorukainen putoaa löysänä siihen paikkaan. Taitaa olla lasileuka, vaikka nyrkkeilijältä vaikuttikin. Tosin tiedän itsekin kokemuksesta tuon salamannopean koukun tehon, kuin kalkkarokäärmeen iskun, Matin kerran osoitettua, kummalle meistä eräs tyttö sillä kertaa kuului.
   Pitkätukkainen ehtii huitaista Kallua poskipäähän ennen kuin joutuu nyrkkisateeseen.
- Jumalauta löiksää minuu? Et tair tiättä mitä teit, kiroilee Kallu.
Itse lasken käteni merkonomin kapeille harteille, kuin parhaan ystävyyden osoituksena. Tunnen hänen vapisevan ja pelästyn itsekin kun näen Kallun raivostuvan; olin nähnyt hänen tulevan raivohulluksi ennenkin. Onneksi "nyrkkeilijä" on pois pelistä joten Matti pääsee rauhoittamaan Kallua tämän hakatessa maassa makaavaa verinaamaista pitkätukkaa.
Tilanne on ohi eikä ketään huvita enää albiinon väriseksi muuttunutta merkonomia kurittaa joten takaisin yläkertaan ja lauantai-illan huumaa aloittelemaan.

   Poliisijuttuhan siitä taas tuli, koska joku katsojista, joita jo oli kertynyt, oli tehnyt ilmoituksen. Onneksi kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Mutta olipahan taas yksi jengi vähemmän uhkaamassa.
   Matti jatkoi vielä muutaman vuoden hurjaa merimiesuraansa mutta rauhoittui sitten ja perusti perheen Turkuun ollen mallikelpoinen isä ja aviomies.
   Kallu ei hurjaa luontoaan saanut hillittyä vaan joutui useinkin hankaluuksiin, Ruotsissa saamaansa vankilatuomiota myöten.
   Kunnon miehiä he kuitenkin olivat, vaikka railakkaita oltiinkin. Muistoissani miehekkäitä miehiä parhaasta päästä sykkivän, maailmaa uudistaneen 60-luvun lopun melskeissä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä