Vaikeeta välillä on

Mulla psori hyvin havaittuna n. 35 vuotta, välillä melkein poissa ja välillä upeasti rehottaen.
Oikeassa olet, että sen kanssa on opittava elämään, mutta ei missään tapauksessa piilottelemaan, siinä sulla yksi stressin aihe lisää.
Työpäivän jälkeen käyn suihkussa, siis työmaalla, samalla tavoin kuin muutkin, noin 20 ihmisen silmien alla, jos joku haluaa tuijottaa niin sou..what. Suihkun jälkeen rasvaan itseni ja rupattelen muiden kanssa niitä näitä ja joskus heitän herjaa, että nyt painutaan kotiin niin että hilse pöllyää...
Meillä on ihosairaus mutta ei spitaalia, totu siihen niin muutkin ihmiset tottuvat, piilottelemalla et ole luonnollinen ja se saattaa herättää vielä enemmin huomiota kuin muutama täplä rystysissä.
Suhteuta asioita, me päästään liikkumaan, käymään töissä, viettämään normaalia vapaa aikaa, lomia ynnä muuta mistä voi nauttia, kaikilla ei niin ole, puhutaan eliniäksi rullatuoliin tai sänkyyn "vangituista" ihmisistä.
Meillä ei ole mitään hätää, rasvataan ja rokataan.
Odotetaan ja toivotaan hyvää kevättä ja lämmintä kesää, mutta kaikki otetaan vastaan.
Nuppi virkeenä ja rystyset esiin:)

On vaikeaa oppia elämään ja olla sinut tämän sairauden kanssa. Erittäin inhottavaa kun ihmiset luulevat, että kynsissä oleva psori on kynsisieni joka tarttuu. Muutenkin molemmat kädet ovat karsean näköiset. Ehkä ihminen, jolla psori on ollut jo 35 vuotta on jo muutenkin sen verran vanhempi ihminen, että osaa ottaa jo sairauden kevyemmin ja on enemmän sinut itsensä kanssa kuin nuorempi ihminen. Toisilla psori on muutakin kuin kosmeettinen sairaus!
Minulla psori ei ole kovin kauaa ollut, joten häpeän sitä ja mietin mitä muut ajattelevat. Kaikki tilanteet joissa kädet ovat näkyvillä ovat kamalia. Kaupan kassalla rahan antaminen ja vastaan ottaminen on hirveä tilanne, samoin kätteleminen.
Lisäksi minun elämääni hankaloittaa käveleminen, koska jalkapohjani ovat ihan prosin peitossa. En voisi kuvitellakaan, että juoksisin tai kävelisin pitkiä matkoja, kipu on kamala! Urheilu ja nuoren ihmisen liikkumis tarve, joihin en pysty enää masentavat. Nukkuminenkin on hankalaa.
Ja kyllähän ihmiset sanovat, että ole onnellinen, ettei sinulla ole sitä ja tätä sairautta... Ehkä jonain päivänä ajattelen noin, mutta nyt taidan olla vielä sen verran itsekäs, että ihmettelen ja suren tätä minun omaa sairauttani