Levistä

kysymyksen kyselijä

Hei!

Mulla on 5 vuotta vanha akva, vuosi sitten muutettiin, eli silloin jouduin tonkimaan sen perusteellisesti.

Suurin osa kasveista lähti kasvamaan tosi hyvin muuton jälkeen, vaikka juuret pohjasta irrottamisesta vähän kärsivät. Muutama kala kuoli silloin muuton jälkeen, eli stressaantuivat tai sitten akvaan tuli sen verran nitriittipiikkiä että eivät kestäneet.

Nyt vuoden vaihteen tietämissä akvaani on ryöpsähtänyt sellaista tummaa tupsuista levää, jota olen aiemmin nähnyt usein julkisten tilojen akvoissa sekä akva liikkeissä. Puhdistus rutiineissa ei kuitenkaan ole tullut oleellista muutosta ja silloin ennen ei moista ongelmaa ole ollut.

Ystävältä sain vähän aikaa sitten vedensuosikkia joka näyttäisi lähteneen kasvamaan. Eli ajatuksena oli laittaa akvaan nopeasti kasvava kasvi, ettei leville riittäisi kasvuvoimaa.

Leviä syövät pohjakalat ovat pysyneet kaikki hengissä ja olen jopa vähentänyt kalojen ruokintaa joka toiseen päivään, jotta levät maistuisivat ja pohjalle ei jää ylimääräistä ruokaa, mutta ei sillä näytä kauheasti vaikutusta olevan.

Ennen muuttoa akvassa oli laakamatoja, mutta ne ovat vähentyneet tai hävinneet kokonaan (viimeksi kun vaihdoin vettä en nähnyt yhtään). Akvaan ei osu suoraa auringonvaloa, itseasiassa aiemmin se oli lähempänä ikkunaa.

Mistä lähtisin apua hakemaan? Valaistus on ehkä huono, loisteputket olen kyllä vaihtanut mutta ne on sellaiset "tavallisesta" sähköliikkeestä ostetut "akvaarioputket", tarkemmin en niistä osaa kertoa. Lähimpään "oikeaan" akva liikkeeseen on matkaa sen verran että seuraavan kerran ostoksille pääsen abaut kuukauden päästä, silloin ostoslistalla on ainakin uusi loisteputki, ihan kaiken varalta. Akvaarion korkeus on 45cm ja loisteputkia on kaksi.

Vaikuttaako liian alhainen tai korkea veden lämpö siihen että levät saattavat ryöpsähtää?

4

638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rihma

      Tupsulevä on ongelmallinen levä, mutta voisit testata ongelmaasi nestemäistä hiilaria, ovat kehuneet moista hyväksi levien tappajaksi.

      Akvaariovedenlämpötila ei vaikuta levien kasvuun ja lämpötilahan tiestysti on aina kalojen mukaan.
      Minkäs kokoisesta akvaariosta olisi kyse ja mitä kalaa ennestään sieltä löytyy?
      Niin ja paljonko se lämpötila on?
      Heittelehtiikö lämpötila? Onko sinulla lämmitintä?

      Kannattaa valita akvaarion valaisuun tarkoitettuja/tehtyjä valaisimia(lähinnä nyt akvaariokaupoista saa) niin ei levät ainakaan sen takia innostu.

      • kysymyksen kyselijä

        128 litraa, lämpö 25 astetta.

        Akvaariossa ei ole lämmitintä, tuo on meidän huonelämpitila, joka ei kyllä normaalisti heittele... hetkellisesti saattaa alentua kun tuuletetaan, mutta senhän ei pitäisi vaikuttaa akvan lämpöön... Lämmitin mulla kyllä on mutta joskus olen tutkiskellut että tuo lämpö pitäisi riittää meidän kaloille.

        Kalasto: partaimumonni (1), katinkultamonni (1), kuparimonnisia (3), kääpiönuoliaisia (2) ja kardinaalitetroja (6).

        Kuparimonnisten seuraksi olen ajatellut ottaa albiinomonnisia (2tai3) ja kardinaaliparvea olen ajatellut nostaa kymmenellä. Lisäksi olen ajatellut keltarihmakalaa, eikö sen pitäisi olla aika kestävä kala. Tai sitten taistoa, mutta se ei taida kovin pitkäikäinen olla.

        Muuton jälkeen akvasta on kuollut kolme kääpiörihmakalaa (1uros,2naarasta) ja noita kardinaaleja oli silloin ennen muuttoa puolet enemmän.

        Mutta siis ensin haluan saada ton levän kuriin!

        Kasvillisuutena on jaavansaniaista, joka ei ole muuton jälkeen näyttänyt oikein menestyvän, vaikka saa samaa ravinnetta...
        Punamelalehtiä ja sellaista piharatamon näköistä joka tekee valkeita kukkia, vähän kuin huonevehka. Melalehdet ja tuo kukkiva kasvavat (ja kukkii).

        Oliko tässä tarpeeksi?

      • Rihma
        kysymyksen kyselijä kirjoitti:

        Kokeile levään nestemäistä hiilaria, leväbarbi mussuttaa tuota levää, mutta ei kyllä sovi altaaseesi.
        Lue hiilarista lisää täältä;
        http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=104381&highlight=tupsulev%E4%2A

        Kalastosta senverran että altaaseesi ei mahdu keltarihmakalaa ja muut rihmakalat tykkäis lämpimämmästä vedestä, kuten se taistokin.
        Kääpiönuoliaisia pitäisi ottaa lisää, sillä ovat vahvasti parvikaloja, kaksistaan pärjäävät huonohkosti. Niitä vois olla vähintään 10 kpl.
        Kardinaalitetroja ainakin se 10-15 kpl, samoin kuparimonnisia 5-6 kpl.

        "Piharatamon-näköinen" kasvi on luultavasti jokin Anubiaslaji.

      • kymyksen kyselijä
        Rihma kirjoitti:

        Kiitoksia ohjeistuksesta!
        Käyn tuon linkin tutkimassa.

        Noita kääpiöitä mulla oli aiemmin neljä, mutta ne alkoi silloin nyppiä kardinaaleja evistä, jonka vuoksi annoin niistä kaksi pois. Ovat kahdestaan vähän arempia, mutta eivät kimpoile muiden kimppuun... aikanaan hankin ne kotiloiden vuoksi ja sen työn saivat hoidettua hyvin, kotilot katosivat melko nopeasti. Vai johtuiko niiden äkäisyys siitä että niitä oli liian vähän? Ja ehkä jonkinajan kuluttua joudun vaihtamaan noita kasveja, kun en viitsi katella levittyneitä, joten sitten niille taas saattaa tulla töitä, tosin tutkin ja putsailen kasvit mielestäni hyvin ennen kuin laitan niitä akvaani.

        Kardinaalien pääluku mulla olikin tarkoitus nostaa niin että niitä on sitten 16kpl.

        Noista kupareista oletin että albiinot käyvät niille kaveriksi parveen ja sen vuoksi olen ollut aikeissa hankkia albiinoja... tämä sen vuoksi että haluaisin itse pysyä kärryllä siitä että mikä kala on milloinkin hankittu... no tod.näk. kun hankin nyt kaloja ne ovat kooltaan pienempiä kuin noi mun vanhat, mutta silti.

        Oikeastaan ajattelin niin että jos hankin sen taiston niin sitten mä laitan tonne myös sen lämmittimen takaisin ja nostaisin veden lämpötilaa parilla asteella. Miltä se kuulostaisi? Tosin itse tykkäisin jostakin sellaisesta "pidempi ikäisestä" kalasta. Olisiko sulla siihen jotakin hyvää ehdotusta? Ja haluaisin että tuolla akvassa olisi yksi tai kaksi vähän suurempi kala kuin noi kardinaalit... tosin tiedän että akva on sen verran pieni ettei sinne mitään jättiä voi laittaa tai siitä tulee seinähullu, mutta jotain joka erottuisi tosta parvikalasta.

        Mutta siis yhtään kalaa en sinne kiikuta ennen kuin saan tolle levälle tehtyä jotain ja muutenki akvani "nättiin" kuntoon.

        -Kiitos-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      49
      3311
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      543
      2037
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      82
      1917
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1578
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1508
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1287
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1195
    Aihe