Tuossa aikaisemmin kyselin vastauksia ongelmaan, jossa 626 2.0 -90 alkoi maantieajossa yllättäen pätkiä rajusti ja sammua kesken ajon. Lisäksi lievää pätkimistä oli havaittavissa koko ajan. No, vaihdoin tulpat, tulpanjohdot, puolan, bensansuodattimen ym, mutta vika ei vaan ottanut loppuakseen. Varasin lopulta ajan autospesialistille, joka tunnin tutkiskelun jälkeen löysi vikaa bensapumpusta. MITÄÄN muuta vikaa ei löytynyt. Vaihdoin hyvillä mielin pumpun ajatellen, että sepä oli siinä sitten. Niin, vajaan viikon ajelin hyvillä mielin, kunnes eräänä ihanana PE iltana Mazda sammui taas, vieläpä kesken ohituksen (eikä ollut noloa...) Loppuillan aikana auto sammui vielä kolme kertaa, jokainen kerta kiihdyttäessä 80km/h ->. Sen jälkeen en ole ajanut pitkää ajoa, joten en tiedä, mikä on ilmiön tilanne tällä hetkellä.
Eli kysynpä taas, eikö kukaan osaa sanoa missä vika? Olisikohan uusi bensatankki jollain lailla "liian tiivis", eli bensan tilalle ei tule tankkiin ilmaa? Voiko kaasarissa olla roskaa, joka välillä tukkii, välillä ei?
Autooni alkaa karttua runsaasti maantiekilometrejä ensi kuusta alkaen, joten olisi pienoinen pakko saada se siksi kuntoon!
Auttakaa nyt hyvät ihmiset :)!
Eli kysynpä taas, eikö kukaan osaa sanoa missä vika? Olisikohan uusi bensatankki jollain lailla "liian tiivis", eli bensan tilalle ei tule tankkiin ilmaa? Voiko kaasarissa olla roskaa, joka välillä tukkii, välillä ei?
Autooni alkaa karttua runsaasti maantiekilometrejä ensi kuusta alkaen, joten olisi pienoinen pakko saada se siksi kuntoon!
Auttakaa nyt hyvät ihmiset :)!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen tuossa jo autonvaihtoakin harkinnut, mutta en oikein viitsisi vikaa omaavaa autoa kenellekään myydä. Mutta kertokaapa nyt kuitenkin, löytyisikö ketään tästä autosta kiinnostunutta? Ja minkäköhänlaista hintaa voisitte tarjota?
Eli eli... 626 2.0 GLX -90. Väriltään kirkkaan punainen. Osa sisustasta maalattu hopeaksi, kuten myös takaspoileri, sivupeilit, sekä puskurien ja kylkien listat. Lisäksi 2-toim. sähk. kattoluukku, 16" aluvanteet, tuning-maski ja jalopuuratti. Kilometrejä kertynyt vajaa 300 000. Auto on hyvin huollettu ja huoltokirja löytyy.
Ja sitten kainostelematta ne viat: 1)Eli pahimpana tuo äkillinen sammuminen 2) Käsijarru ei pidä kovin hyvin, mutta tarpeeksi kuitenkin. (pysyy pienessä mäessä) 3)Kone vei öljyä, mutta kun lisäsin öljyn sekaan STP:n öljynjäykistintä, kulutus väheni huomattavasti 4) Vasen takakaari kukkii reippaanlaisesti. Pientä kukkaa kattoluukussa, takaluukun kannessa ja helmassa. (Reiät hitsattu 2/03) 5) Äskettäin huomattua: Takalasinlämmitin hyytynyt (sulake?) ja lasinpesunesteen letku nähtävästi poikki (moottori pyörii, mutta nestettä ei tule). Muuta vikaa ei autossa tietääkseni ole, eli muuta en ole huomannut aikana kun auto on minulla ollut (1vuosi/25000km)
Itse olen painiskellut hieman samanlaisen ongelman kanssa, tosin auto on 323, peltomazda. Tuolla moottori foorumilla on threadi, jossa olen selvittänyt muutamia vianhaku kohteitani: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=95&conference=1500000000000131&posting=22000000000854397
Huomasitko, onko tuo pätkiminen yhteydessä auton lämpiämiseen? Jos tilanne on näin, voisin mainita muutaman kohdan, mitä kannattaa katsoa ensimmäisenä. Itsellänihän tuo vika johtui osittain tukkeutuneesta bensan paluuputkesta, joka aiheutti jonkun ajan jälkeen kaasuttimeen "ylivuodon". Tämä taas ilmeni koneen tukehtumisena, tietyn lämpötilan saavutettuaan. Tämä tosin on kohtalaisen harvinainen syy, eli jätetään se tälläkertaa omaan arvoonsa.
Noihin vaihtamiesi osien listaan olisi syytä lisätä ainakin puolan etuvastus, mikäli autossasi sellainen on ja ei vielä ole vaihdettu. Sekä kannattaa katsoa läpi myös puolan ohjauksesta huolehtivat kondensaattorit. (virranjakajassa)
Tietysti virranjakaja kannattaa tarkistaa niin kannen osalta, kuin muutenkin.
Kunhan nuo olet varmistanut, voisin sanoa, ettei vika sen jälkeen oikein voi enää olla muualla, kuin karstoittuneissa venttiileissä, jotka ovat alkaneet "kantaa". Vaikuttaisi olevan noiden hieman vanhempien mazdojen tyyppivika nuo venttiilien aiheuttamat pätkimiset.
Tässä vinkkiä ensihätään.
Olenpa 99 -prosenttisen varma että vika johtuu sytytyksen ohjainyksiköstä (jakajan sisällä). Aikaisemmassa autossani (Nissan) oli samat ongelmat, ja vaihtelin tietysti kaikki muut osat paitsi sen. Sitten ostin uuden (käytetyn) virranjakajan, ja vaihdettuani sen vika hävisi.
Varmistus tuli kuitenkin sen jälkeen kun olin myynyt tämän ohjainyksikön eräälle halukkaalle ostajalle, joka sitten ilmoitti minulle että hänen autonsa alkoi pätkimään ja sammuilemaan. Eli vika oli siis siinä.
Etsippä se ohjainyksikkö autostasi käsiisi ja VAIHDA. Kannattanee ostaa käytetty koska uudet maksaa yleensä paljon, etenkin merkkituote.
Jos vika ei ole siinä, niin jotain yliluonnollista sitten.
-Tepa
veikkaan myös tuota tyyppivikaa...eli sytty-yksikköä. Tosin suosittelen uuden hankkimista, sillä käytetty voi olla piankin tiensä päässä. Hinta tarvikkeena luultavasti noin 50-60...alkuperäinen siellä satkun paikkeilla!
Samaa vikaa oli kun entisessä -91 Astrassani. Keskusyksikkö tohjona, vaihdon jälkeen rullas taas.
Hain tänään uuden keskusyksikön Turun Motonetista. Hintakin oli pelättyä lievempi; 39 eskoa. Huomenna olisi tarkoitus lähteä pienelle "road trip":lle, eli saapa nähdä miten käy. Suuri kiitos auttaneille!
Eipä sitten ollut siinäkään se vika... Maza hyytyi jo aamulla matkalla töihin, nyt jopa kylmällä koneella. Täytyypä kai huomenna purata kaasari ja ihmetellä taas lisää!
Mulla oli omassa mazda 323:ssa saman tapainen ongelma. Vaihtoivat huollossa jonkun, olikohan sen osan nimi joku alipainekalvorasia? en muista tarkkaan. Joka tapuksessa auto pelaa nyt kuin unelma.
Muutama kysymys näin alkajaisiksi, helpottamaan vian hakua. Ilmaneekö tuo vika vain ajettaessa, vai sammuuko auto myös, mikäli pidät sitä vain käynnissä omassa pihassasi? (helpottaisi vianhakua) Entä, pätkiikö auto vielä juuri ennen sammumistaan, vai meneekö moottori täysin pimeäksi?
Ainakin virtalukon pohja tulee mieleen noiden vaihtamiesi osien lisäksi. Joskus kun nuo johdot ovat päässeet oikosulkuun ja/tai hapertumaan, mikä aiheuttaa moottorin pimenemisen. Mikäli saat tuon vian tulemaan myös pihassa, on tämän asian tarkistaminen helppoa:
Laita esim. käynnistyskaapeli suoraan akulta ( ) puolaan kiinni, tämä pitäisi "kiertää" virtalukko siten, että moottori saa sytytysvirran, vaikkei avainta olisikaan käännetty. Laita auto nyt käyntiin virta-avaimesta ja koita ilmeneekö vika edelleen. (voit toki kokeilla ajamistakin, mutta älä unohda tuota johtoa kiinni koeajosi jälkeen, tai akku tyhjenee.)
Jos vika korjaantui, kaipaavat virtalukon pohja tai sinne menevät johdot vaihtoa.
Kaasari tuli puhdistettua ja Maza toimikin pari päivää. Äskettäin kotiintulomatkalla lähdin ohittamaan hissuttelevaa asuntoautoa. Kytkin nelosen päälle n. 75km/h:n nopeudessa ja painoin kaasun pohjaan. Auto kiihtyi n. sekunnin, kunnes veto hyytyi. Auto kuitenkin pysyi käynnissä ja matka jatkui. Tein pieniä "puolikaasukiihdyttelyjä" ja kaikki tuntui toimivan. No, kytkin pienempää silmään ja painoin kaasun pohjaan, jolloin kosla hyytyi taas. Hölläsin kaasusta ja taas matka jatkui... Eli eli, auto ei enää tunnu sammuvan, mutta pätkii ja hyytyy edelleen kun maantieajossa antaa kunnolla kaasua. Kaupunki- ja taajama-ajossa auto pelaa edelleen. Paikallaan kaasuteltaessa kone kiertää mukisematta 6500rpm ja paikaltaan kiihdyttäessä hieman kakistelee 1500-2000rpm, jonka jälkeen veto kuminauhamaisen tasaista. Kiihtyvyys 0-100 km/h n. 11-12sek.
Alkaa ideat todellakin loppumaan kesken, mutta voisikohan kiihdytyspumpussa olla vikaa? Kovin tarkkaan en siihen ole perehtynyt, eli missä päin tuo pumppu autoa sijaitsee ja minkä hintainen se noin suurin pirrtein olisi? Pahakin vaihtaa?
Ja teille jotka kalvon ja virtalukon kuntoa pohdiskelitte, niin kalvo on ehjä ja virtalukkoakin hieman epäilen, koska vika tosiaankin esintyy vaan maanteillä kiihdyteltäessä. Mutta kiitos kuitenkin!
Kaasuttimessahan tuo kiihdytyspumppu sijaitsee. Kyseessä on osa, mikä ruiskuttaa "extra" bensaa, kaasua enemmän painettaessa. Kiihdytyspumpun "mäntä" löytynee jostain kohokammion lähettyviltä. Mutta koska kaasutin on jo kuulemma putsattu, ei vika liene siinä...
Noista vikakuvauksistasi päätellen, olisin lähes varma, että kantavat venttiilit tuon aiheuttaa. Elikkäs venttiiliremontiksi se lähes varmaksi menee... =(
Kerrothan muuten tänne, kun vika saadaan korjattua? Olisin ainakin itse kiinnostunut kuulemaan olettamukseni paikkansapitävyyden. Voisinpa sen jälkeen jaksaa alkaa repimään omankin peltomazdan venttiileitä vaihtoon... ;-)
Eli sen korvaus ilman määrän voit helposti kokeilla kun tankki on melko tyhjä niin otat korkin taskuun ja kokeilet että vieläkö kiukkuaa..
mainitsit myös puhdistaneesi kaasuttimen.. olikohan siellä roskia se jäi hieman epäselväksi tai sitten luin huolimattomasti. jos oli niin roskathan ovat sinne sitten jostain päässeet. jolloin alkaa mietityttämään onko pa-suodatin tukossa liasta ja päästää roskat lävitseen. helppo kokeilla kun ottaa suodattimen irti ja kaataa sisällä olevat bensat ns, väärään suuntaan esim valkoiselle paperille.. kun joskus noita ammatikseni korjailin niin tankin vaihdon yhteydessä laiteltiin noita suodattimia kaksi peräkkäin juuri siitä syystä että järjestelmään jääneet roskat eivät tekisi kiusaa.
...bensansuodattimen tuossa muutama viikko sitten, joten se on kunnossa. Tankki vaihdettiin toukokuussa, jolloin bensaletkut puhallettiin paineella puhtaaksi.
Kaasarissa oli pientä roskaa, muttei mitään kummempaa.
Ajelin ilman korkkia jo aikaisemmin, eikä siitä ollut apua.
Ja vielä venttiilien kantamisesta: kone käy tyhjäkäyntiä todella tasaisesti, eikä naputa lainkaan. Enpä ole asiaan suuremmin perehtynyt, eli voisiko vika silti olla tässä?
En oikein tiedä olisiko autossasi venttiilivikaa koska mulla auto ei hyytynyt tuollalailla palaneesta pakoventtiilistä huolimatta, 323 tuntui pyörivän ihan siististi näin maallikon korvin moottoria kuunnellessa (asentaja kyllä osasi heti sanoa ettei se ihan terveeltä kuullosta...) mutta pakoputken päästä kuului selvää "pöpöttelyä", "posahtelua" tai supsutusta. Ja pakokaasut oli myös laittoman suuret.
Puristuspainemittauksessa selvisi mistä pytystä se vena oli mennyt.
Eli, venttiilivika pitäisi selvitä näin:
1. kuuntele käyntiä pakoputken päästä
2. teetä pakokaasumittaus
3. teetä puristuspainemittaus
Jep, kyllä auto tosiaan voi toimia suhteellisen hyvin, vaikka venttiileissä olisikin vikaa. Tutulla, (lähes automekaanikolla) hyytyi mazda juuri pari viikkoa sitten kesken ajon. Syynä olivat hieman vääntyneet ja karstoittuneet venttiilit. Pienen venttiilien puhdistuksen ja oikomisen jälkeen auto alkoi taas pelata kuin uusi.
Kuten aikaisemmin mainitsin, omassa peltomazdassani on lähestulkoon identtinen ongelma tuon sinun mazdasi kanssa. Em. tuttava totesi heti, että vian tuntomerkit ovat aivan samat kuin hänellä. Tätä lisäksi tukee se, että olen jo ehtinyt vaihtaa käytännössä kaiken muun moottoriin liittyvän, paitsi itse moottorin. Eli vika on pakko olla koneessa.
(Olen ottanut toimivasta mazdasta kaasuttimen, pumpun, virranjakajan, puolan, suodattimet, alipaine kalvot yms... ja sama vika on pysynyt.)
Onneksi mazdan venttiiliremontti on suhteellisen helppo. Vaan taitaapa sinunkin moottorissasi olla venttiilit samoilla pulteilla kiinni, kuin moottorin kansikin. (ainakin kaikissa vanhemmissa 323:ssa) Eli kannen tiivisteen joutunee vaihtamaan samalla....
...tuossa parin viikon päästä kun kiireiltäni ehdin perehtyä venttiileihin ja niiden toimintaan. Kiitos paljon vink(e)istä! Ilmoittelen tuossa myöhemmin miten käy!
...tuonne venakannen alle ja verrattiin niitä vanhemman 626:n venttiileihin. Omassa olivat kuin uudessa autossa, joten liekö puhdistettu aikaisemmin? Eli eipä taida se vika sieltäkään löytyä...
On se merkillistä, että PE LA ajoin maantietä n. 200km ilman mitään pätkimistä tai muita ongelmia, mutta tänä aamuna n. 5km ajon jälkeen Maza pätkäisi parisen kertaa ja sammui. Nyt vika ei meinannut millään poistua, vaan sammahti 5 kertaa 3km matkalla huippunopeuden ollessa n. 75km/h!! Parisen kilometriä ennen kotipihaa alkoi toimia taas normaalisti.
Tarkista moottorin maadoitukset, sulakkeet, kaasuttimen polttoaineen syötön katkaisuventtiili, sytytysohjainyksikkö, johtosarjat ja virtalukko, minusta tuo alkaisi vaikuttaa joltain sähkövialta.
Lähteekö se välittömästi käyntiin sammahtamisen jälkeen?
Muistin juuri erään tapauksen 80-luvulta jossa oikosulkuun joutunut tai muuten vioittunut akku aiheutti mystistä sammuilua eräässä -83 Mazdassa.
Tarkista akun kunto ja vaihda jos viallinen/vanha.