Olen kohta kahden lapsen kanssa yksin. Olemme miehen kanssa eronneet, vaikka odotan toista yhteistä lasta. Mies ei tunne vastuuta, eikä tahdo viettää jo olemassa olevan lapsensa kanssa aikaa. Yhdessä ollaan sovittu yhteishuoltajuudesta ja joka toinen viikonloppu hänen pitäisi lapsensa luokseen ottaa. No, eipä ota, eipä ole ottanut kertaakaan. Elatusmaksut maksaa ajallaan ja silloin tällöin tulee katsomaan lastaan. En tahdo miestä kuitenkaan pakottaa olemaan lapsensa kanssa, jos kaikki muu on mielenkiintoisempaa. Huomaahan lapsikin sen ja vaistoaa. Lapseni odottaa aina isäänsä kuin kuuta nousevaa ja isä on hänelle kaikki kaikessa, mutta ne ainaiset pettymykset ja pienen lapsen pelot, siitä että iskä ei taaskaan ehdi tai kerkiä tai on kiire johonkin.. Nyt alan oikeasti olla todella kypsä ja lapseni takia tunnen pahaa oloa, eikö hänellä ole oikeutta isään ja yhdessä oloon. Lapseni odottaa tulevaa vauvaa todella innoissaan ja olenkin onnellinen, että voin itse hänelle jotain pysyvää elämässään antaa. Voin vain olla iloinen, etten päätynyt tekemään aborttia. Puhua olen miehelle koittanut sen sadat kerrat ja vastaukseksi saan ihmeellisimpiä murahteluja ja turhia lupauksia. Mitkä oikeasti on oikeuteni ja lapseni oikeudet, tiedän kyllä olevani liian kiltti ja voin ottaa yhteyttä sossuun, mutta pakottamalla ja riitelemällä nämä asiat pitäisi hoitaa? Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?
Tapaamisista..
Rippuli
7536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että mitä oikein haluat. Haluatko, että isä olisi enemmän lapsensa kanssa? No, mitkään tapaamissopimukset ei pakota isää tapaamaan lastaan. Se on vain oikeus ei velvollisuus. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, mutta ei isää voi pakottaa tapaamaan lastaaan enempää kuin isä haluaa.
Haen siis kokemuksia muilta vastaavissa tilanteissa olleilta. Vastausta ehkä myös itselleni ja rohkeutta tehdä päätöksiä. Olisiko sitten yksinhuoltajuus ratkaisu, poistaa lapselta isän tuottamat pettymyksen tunteet? Isä haluaa olla isä, mutta ei kanna sitä vastuuta, mikä hänelle lain ja yhteisen sopimuksen ja lapsen edun mukaisesti olisi parasta. En ehkä osaa tuoda asiaa esille oikein tai riittävän selvästi, mutta ehkä ennen kaikkea hain täältä tukea.
kaltaisessasi tilanteessa, ja todenneet sen toivottomuuden, lapsen tapaaminen ei ole isälle PAKKO, siitä ei rangaista mitenkään, se on OIKEUS, -ja hupi, jos sattuu miellyttämään. Niin liian monia ei miellytä. Siksi on sadoittain isättömiä lapsia. Ja yhteishuoltajuus on lähinnä vain huono vitsi, monissa ja taas monissa perheissä.
Lapsen oikeus tavata isäänsä ei sillä muutu, samalla tavoin joudut kikkailemaan kuin tähänkin asti sen asian suhteen. Ja jos jotenkin estäisit tapaamisen (sinun tilanteessasi se nyt ei tainnut olla ongelma), yksinhuoltajanakin joutuisit uhkasakon alle sellaisesta toiminnasta. Valitettavasti näin on, isällä ei ole pakkoa, mutta lapsen oikeus säilyy aina.
Ainoa oikeasti järkevä keino olisi se, että isä ymmärtäisi kuinka pahalta lapsesta tuntuu, mikäli hän kämmää sovitun tapaamisen. Tätä asiaa voisit koittaa pyytää lastenvalvojaakin isälle kertomaan.
Jos se ei toimi, jää ainoaksi keinoksi se, että valmistaudut aina sopimuksen mukaiseen tapaamisaikaan, mutta kerrot lapselle, että sellaisia ei ole, vaan isä sitten ilmoittaa jos hänelle sopii. Näin lapsi ei odottaisi niin viikonloppuina turhaan, jolloin isän pitäisi tavata, mutta ei tapaa. Ja muuhun kuin sopimuksen mukaiseen sinun ei tarvitsekaan valmistautua, koska silloin ei ole lain mukaan lasta sinne annettava. Niihin viikonloppuihin näin ollen pystyt suunnittelemaan lapsen kanssa yhteisiä menoja. Ja kun tarvitset omaa aikaa, turvaudu ennemmin mummuloihin tai muihin hoitopaikkoihin. Lastenvalvojalla saattaisi olla myös jotain tukea tarjolla siihen asiaan, jos kuntasi on riittävän valveutunut niissä asioissa.
Otan osaa, lapsesi isä ei ole tainnut vielä saavuttaa aikuisen kenkiä. Toivottavasti hän jonakin päivänä ymmärtää. Siihen asti, koita selviytyä kaikesta niin, ettet laske yhtään mitään hänen varaansa, niin et turhaan myöskään pety. Jos ja kun lapsesi tahtoo, anna hänen soittaa isälleen ja kertoa itse että on ikävä. Niin jäät kurjasta välikädestä pois, ja exäsi ymmärtää ehkä helpommin, että hänen toimensa vaikuttavat oikeasti lapseen enemmän kuin sinuun.
Isä joutuu yleensä ennemmin tai myöhemmin "ota tai jätä" -tilanteeseen. Lapsista eroaminen järkyttävin eron seuraus. Isät yksinkertaisesti alistuvat siihen. He menettävät yhteisasumisen ja samalla siis arjen jakamisen lastensa kanssa. Näin he alistuvat lapsista vieraantumiseen.
Lapsista eroaminen on eron järkyttävin seuraus. Vain sen kokenut voi ymmärtää sen tunteiden mylläkän mikä siitä seuraa.
Meillä isä ei menettänyt yhteisasumista vaan pääsi eroon meistä, tarkemmin sanottuna lapsesta. On saanut pari vuotta tulla ja mennä miten haluaa ja käynnit vain harvenevat (n.4krt/vuosi).Itse on itsensä vierannuttanut, vaikka olen alusta asti yrittänyt "auttaa" jotta tapaamiset sujuisivat... Kyllästyin pompotteluun ja ilmoitin että tekee kanteen, jotta saadaan tapaamissopimus viralliseksi. Muutama kuukausi mennyt ja ilmoittaa vain ettei ole ehtinyt ja se maksaa liikaa ym. Olen vaan niin kyllästynyt olemaan liian kiltti! Olen harkinnut yksinhuoltajuuden hakemista, koska puhevälit ovat menneet ja isä asuu kaukana ym.