Aloittelija kysyy akryyliväreistä

Ei ihan Picasso vielä

Moi kaikki kokeneet taiteilijat!

Olen viimeksi maalaillut lukioikäisenä, eli n. 10 vuotta sitten, joten jutut on vähän päässyt unohtumaan. Silloin olen todennut, että akvarelleilla en osaa maalata oikein hyvin (siis ei vaan sopinut mun tyyliin), mutta akryyliväreillä sujui ihan kivasti. Öljyvärejä en ole ikinä päässyt vielä kokeilemaan.

Nyt on taas alkanut poltella päästä maalailemaan, ja tekisi mieli kokeilla ihan sellaiselle kunnon pingotetulle taulupohjakankaalle. Standardit ei sinänsä oo vielä kovin korkeella, että ihan lastenhuoneen seinälle ajattelin jotain iloisia kuvia maalailla, mutta haluaisin silti, että niistä tulisi oikean taulun tyylisiä, vaikkakin omia... Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. :)

Eli kysymys kuuluu, saako akryyliväreillä maalatun kankaan jotenkin viimeisteltyä/pinnotettua/tms niinkuin öljyvärimaalaus viimeistellään vernissalla? Vai pitäisikö vaan heti ruveta maalaamaan öljyväreillä, jos haluan tehdä ns. oikeita tauluja?

Toisaalta tekisi kyllä mieli opetella niitä öljyvärejäkin, mutta mulla ei ole käytössä kovin isoa tilaa sotkemista varten ja ajattelin, että akryyliväreillä pääsisi ihan pikkuisen pienemmällä sotkulla kun ei tarvitsisi niin kovasti ohennella jne. Onko asiantuntevampia kommentteja tähän värivalintaan? Kannattaako kokeilla akryyleilla eka ja sitten ehkä joskus tulevaisuudessa vasta ruveta havittelemaan öljyväreistä?

Kiitos kaikista neuvoista!

16

6048

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terhukka

      Hei.

      Olen maalannut akryyleilllä vähempi kuin öljyväreillä ja sotkuisuudessa ei nyt aivan hirveitä eroja ole. Eli öljyväreillä maalatessa tarvitset maalausnesteen joka siältää ranskalaistatärpättiä ja puhdistettua pellavaöljyä. Tärpättiä pensseleiden puhdistukseen. Maalaat alkuun ohuella maalilla ja paksunnat maalia tuoreella tavaralla pikkuhiljaa aina uuden värikerroksen alettua.
      kirjastosta saa paljon hyviä perus opuksia maalamisharrastuksen alkuun pääsemiseen.
      Tässä neuvoja näin alkuun pääsemiseksi.

      • viirukatti

        Oma kokemukseni akryyliväreistä oli se, etten tykännyt, koska värit olivat sävyiltään kovempia ja ne kuivavat älyttömän nopeasti. Itse pidän enemmän öljyväreistä juuri sen hitaan kuivamisen takia ja sävyt ovat jotenkin pehmeämpiä. Mutta nämä ovat makuasioita ja kannattaa kokeilla, kumpi sopii omaan käteen paremmin. Erilaisia liuottimia kyllä on kuivumisen hidastamiseen ja nopeuttamiseen olemassa. Akryylimaaleissa on hyvänä puolena liuotin eli vesi, mutta nykyisin on saatavina jo vesiohenteisia öljyvärejäkin.

      • Ei ihan Picasso vielä

        Joo, tarviipa kaivaa noi kirjat jostain esiin... Olin vaan ajatellut, että öljyväreistä tulee enemmän sotkua, kun ne akryylit on vesiliukosia. Mutta hyvä kuulla että ei ne öljyväritkään sitten niin pahasti sotke, vaikka tärpätit tarviikin!

        Voinko vielä kysyä siitä viimeistelystä? Eli kun olet maalannut akryyliväreillä, niin oletko jotenkin viimeistellyt ne taulut, vai ovatko kestäneet ihan hyvinä ilman vernissaa tai vastaavaa?

        Kiitos!

      • Ei ihan Picasso vielä
        viirukatti kirjoitti:

        Oma kokemukseni akryyliväreistä oli se, etten tykännyt, koska värit olivat sävyiltään kovempia ja ne kuivavat älyttömän nopeasti. Itse pidän enemmän öljyväreistä juuri sen hitaan kuivamisen takia ja sävyt ovat jotenkin pehmeämpiä. Mutta nämä ovat makuasioita ja kannattaa kokeilla, kumpi sopii omaan käteen paremmin. Erilaisia liuottimia kyllä on kuivumisen hidastamiseen ja nopeuttamiseen olemassa. Akryylimaaleissa on hyvänä puolena liuotin eli vesi, mutta nykyisin on saatavina jo vesiohenteisia öljyvärejäkin.

        Kiitos vastauksestasi! Mielenkiintoista kuulla mielipiteitä näistä sävyeroista yms. Tästä en siis ollut kuullut aikaisemmin.

        Mulla on aika pieni asunto tällä hetkellä, joten ongelmana on sen maalauksen kuivatteleminen, että mihin se mahtuu, mutta jos nyt päädyn öljyväreihin kuitenkin, niin kai sitä sitten jotain keksii mihin sen voisi tunkea. :)

      • Terhukka
        Ei ihan Picasso vielä kirjoitti:

        Joo, tarviipa kaivaa noi kirjat jostain esiin... Olin vaan ajatellut, että öljyväreistä tulee enemmän sotkua, kun ne akryylit on vesiliukosia. Mutta hyvä kuulla että ei ne öljyväritkään sitten niin pahasti sotke, vaikka tärpätit tarviikin!

        Voinko vielä kysyä siitä viimeistelystä? Eli kun olet maalannut akryyliväreillä, niin oletko jotenkin viimeistellyt ne taulut, vai ovatko kestäneet ihan hyvinä ilman vernissaa tai vastaavaa?

        Kiitos!

        Olen tosiaan vasta tehnyt pari taulua niillä akryyliväreillä ihan kokeilumielessä ja en ole laittanut niihin mitään loppukäsittelyä. Sopisikohan joku vernissa suihke tai fiksatiivi tyyppinen aine niille?

        On minulla ollut kymmenenvuottakin vanhoja öljyväritauluja tauluja jotka on säilynyt hyvinä ilman vernissaa. Mutta olen Vernissanut ne nyt myöhemmin paremman säilyvyyden vuoksi.

        Sylki on hyvä puhdistusaine öljyväritaululle ennen sernissausta jotta huonepöly ja lika irtoavat (vinkki taidekirjasta).

        Taulun täytyy olla täysin kuiva jotta voit tehdä loppuvernissauksen ja kerrosten kuivuminen voi viedä kolmesta kuukaudesta vuoteen, vaikka pinta tuntuu sinusta jo viikonjälkeen kuivalta.. Vuoden ikäinen taulu on jo täysin kuiva.

        Olen kuullut myös välivernissauksesta mutta en vielä ole perehtynyt siihen tarkemmin.

        Täällä voit käydä vilkaisemassa muutamia taulujani. Osasta on vähän pimeät kuvat ja tarkoitus on vaihtaa net parempiin kun ulkonakin on jo hyvät ilmat kuvata niitä.

        Etusivun sivupalkissa Labels ja siltä valkkaat Art/Taide joka lataa kaikki taidesivut esiin. art/taide/ranskanbulldoggi/greyhound

        http://tertun-elamaa.blogspot.com/

        Mulla on lattiateline johon jätän työn kuivumaan ja jos useampia tauluja työn alla niin kuivattelen hyllynreunalla tai pöydällä.

        Ei mullakaan ole kuin kodinhoitohuoneessa mahdollisuus maalata. Ilmanvaihto on siellä paras ja valokin riittää parhaiten eikä ole ainakaan ylimääräisiä käsipareja siellä sähläämässä kun se on mun valtakuntaa.. Hih..=D

      • sutija
        Terhukka kirjoitti:

        Olen tosiaan vasta tehnyt pari taulua niillä akryyliväreillä ihan kokeilumielessä ja en ole laittanut niihin mitään loppukäsittelyä. Sopisikohan joku vernissa suihke tai fiksatiivi tyyppinen aine niille?

        On minulla ollut kymmenenvuottakin vanhoja öljyväritauluja tauluja jotka on säilynyt hyvinä ilman vernissaa. Mutta olen Vernissanut ne nyt myöhemmin paremman säilyvyyden vuoksi.

        Sylki on hyvä puhdistusaine öljyväritaululle ennen sernissausta jotta huonepöly ja lika irtoavat (vinkki taidekirjasta).

        Taulun täytyy olla täysin kuiva jotta voit tehdä loppuvernissauksen ja kerrosten kuivuminen voi viedä kolmesta kuukaudesta vuoteen, vaikka pinta tuntuu sinusta jo viikonjälkeen kuivalta.. Vuoden ikäinen taulu on jo täysin kuiva.

        Olen kuullut myös välivernissauksesta mutta en vielä ole perehtynyt siihen tarkemmin.

        akryyliväreille on olemassa ihan oma vernissa, jopa akverellityöt voi vernissata niille sopivalla aineella. Kannattaa tiedustella taidetarvikeliikkeestä.
        Yleensäkin työt kannattaa aina suojata.

      • kuitenkin
        Ei ihan Picasso vielä kirjoitti:

        Joo, tarviipa kaivaa noi kirjat jostain esiin... Olin vaan ajatellut, että öljyväreistä tulee enemmän sotkua, kun ne akryylit on vesiliukosia. Mutta hyvä kuulla että ei ne öljyväritkään sitten niin pahasti sotke, vaikka tärpätit tarviikin!

        Voinko vielä kysyä siitä viimeistelystä? Eli kun olet maalannut akryyliväreillä, niin oletko jotenkin viimeistellyt ne taulut, vai ovatko kestäneet ihan hyvinä ilman vernissaa tai vastaavaa?

        Kiitos!

        Olen maalannutkin kummillakin väreillä ja ei voi muuta sanoa, kuin että öljyväreistä tulee kauhea sotku! Kai se riippuu vähän maalaristakin, mutta jos saa vähänkin öljyväriä jonnekin minne sitä ei kuulu (esim. käden sivu, paletin nurja puoli) ja se pääsee sieltä huomaamatta leviämään vaatteisiin, pöydälle jne. niin joka paikan saa putsata viimeisen päälle tärpätillä. Käsien iholle tärpättipesu on aina pakollinen ja se on huono iholle. Samoin tärpätti haisee (paitsi kallis hajuton tärpätti) ja siinä on myös hävitysongelma, sitä kun ei saisi kaataa viemäriin. Lasiperheessä en ottaisi tärpättiä sisätiloihin.

        Akryyliväreissä on tosiaan se himmeys riesana ja se, että värejä on vaikea saada liukumaan kauniisti sävystä toiseen. Akryylivärien päälle voi kyllä jatkaa öljyväreillä (toisin päin ei voi tehdä), jos haluaa sillä lailla viimeistellä.

        Minulla on kaapissa odottamassa vesiliukoiset öljyvärit, saa nähdä yhdistyvätkö niissä tosiaan molempien värien hyvät puolet. Yhden opettajani mukaan vesiliukoisilla öjyväreillä voi maalata jotain 5-7 kerrosta päällekäin (siis siten, että antaa värin välillä kuivaa). Uskon että tulen pitämään vesiliukoisista öljyväreistä. Ne eivät kuulemma kuiva ollenkaan niin nopeasti kuin akryylit ja ovat siksi kätevämmät vaihtuvien sävyjen teossa.

      • sutija
        kuitenkin kirjoitti:

        aika jännä tapa taitaa olla miten maalaat! Minä en yleensä sotke millään väreillä. Tosin pidän aina myös suojavaatteita, ihan pyhäkamppeissa ei kannatta suttailla. Käsissä voi pitää ohuita lateksihanskoja...
        Kädet saa puhtaaksi mäntysuovalla, turhaan sitä tärpättiä käsiin laittaa! Aikamoinen myrkkypesu...tuolla tavalla pilaat kyllä kätesi!
        Ja voihan pöydätkin suojata vaikka sanomalehdillä...:))
        Hajuttoman tärpätin kyllä voi ostaa vaikka kallista onkin, ei sitä lopulta paljoa edes kulu. Varsinkaan jos sitä ei käytä pesuun...:))

      • Äiti myös
        sutija kirjoitti:

        Pienissä tiloissa ja lapsiperheessä kallistuisin kyllä akryylien puoleen. Märän öljyvärityön varjeleminen viikon pari jossain pöydän kulmalla on aika epätoivoista... Sitä paitsi hajuton tärpätti on hengitettynä aivan yhtä myrkyllistä kuin hajullinenkin, periaatteessa jopa vaarallisempi aine koska haju ei muistuta tuuletuksen tarpeellisuudesta.

        Itse olen akryylillä maalatut "lastenhuonetaulut" viimeistellyt vesiohenteisella paneelilakalla. Hyvin on vielä säilyneet.

      • duubaduuba
        Terhukka kirjoitti:

        Täällä voit käydä vilkaisemassa muutamia taulujani. Osasta on vähän pimeät kuvat ja tarkoitus on vaihtaa net parempiin kun ulkonakin on jo hyvät ilmat kuvata niitä.

        Etusivun sivupalkissa Labels ja siltä valkkaat Art/Taide joka lataa kaikki taidesivut esiin. art/taide/ranskanbulldoggi/greyhound

        http://tertun-elamaa.blogspot.com/

        Miksi tuo blogisi vaatii kirjautumisen? En minä ainakaan viitti kirjautua jonkin blogin takia enkä usko, että kukaan mukaan. Jos haluat pitää sen yksityisenä niin mitä järkeä mainostaa sitä? öh..

    • ilonen maalari

      Sain Äitienpäivälahjaksi akryylivärit, joilla olen nyt tehnyt yhden maalauksen. Parikymmentä vuotta sitten maalasin öljyväreillä, mutta elämäntilanteen takia lopetin sen. Oppia sain työväenopistosta. Oli mielenkiintoista alkaa kokeilla akryylejä. Huuli pyöreänä tämä homma alkoi. Halutut sävyt täytyy tosiaan tehdä pienissä erissä. Ei voi käyttää koko palettia, kuten öljyväreillä. Käytin työssä aika paljon palettiveistä, mikä nopeuttaa. Koska maali kuivuu nopeasti, voi päälle maalaukset tehdä sukkelasti. Uskon tottuvani näihin. Kun nyt eka työni on jo seinällä, innostus vaan kasvaa. Saan viettää eläkepäiviäni ruhtinaallisissa merkeissä. Eikä ole tarvetta miettiä, mitä mieltä joku tästä on. Puhkun värejä ulos sieluni syvyyksistä. Olen arvostelunkestävä, ei tartte enää miellyttää sillä tavalla.

    • Bianca24

      Akryylitöitä ei ole välttämätöntä suojata samalla lailla kuin öljyväritöitä. Itse suosin akryyleillä maalaamista, pääsee helpommalla.

    • tasoa taiteeseen

      Mitä tarkoittaa nimimerkki "Ei ihan Picasso vielä"?
      Eihän siihen taitoa tarvita....

    • Arttari

      Pienissä tiloissa, jossa asuu , ei kannata maalata isoja tauluja, ettei menisi terveys! Kuivaessaankin ne päästelevät joitakin hajuja, joiden terveellisyydestä ei ole tietoa!
      Akryyliväreillä maalatessakin tulisi tuulettaa hyvin maalaamisen jälkeen. Kuivauspaikka sellainen, että hajut menevät tuuletusventtiilistä pois!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4417
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4406
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4046
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2967
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2591
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2153
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2115
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1695
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1462
    Aihe