Ihastuminen sai

vaikka en ole juurikaan ollut edes tekemisissä ihastukseni kanssa. Tätä on nyt kestänyt parisen vuotta ja mietin vakavissani eroa avioliitostani. En ole ihan nuorikaan enää (yli 40v) ja olo on kuin teinillä, ihania tunteita. Katselen vaan maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, enkä enää elä omassa elämässäni.

Onko muille käynyt näin? Miten tästä eteenpäin?
51508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitä vaan odottaa pienintäkin mahdollisuutta nähdä tai jutella edes vähän. Järjellä yrittää toppuutella tunteita, mutta ei näitä tunteita enää pidättele...Huomenna nähdään!

Äänestä

Meillä on vain tämä yksi elämä. Ei ole mitään seuraavaa elämää. Jos sinulla on mahdollisuus onneen, ota siitä kiinni!

Äänestä

Mullekkin kävi noin. Ihastuin erääseen mieheen joka pisti elämäni ihan sekaisin. Tapaamisia oli harvoin ja loppujen lopuksi parisuhteeni hajosi pirstaleiksi. Kuitenkaan en saanut viettää elämääni uuden ihastukseni kanssa. Se ei vaan ollut oikeassa elämässä mahdollista. Se että haaveilee siitä toisesta ja muokkaa mielessään asioita niiden toteutumattomuus satuu tosi paljon. Totus on kuitenkin muuta. En tiedä olisiko vanhassa parisuhteessa ollut enää edellytyksiä koska olin niin kiinnostunut ja ihastunut toiseen mutta jälkikäteen vähän harmittaa.

Jos olet varma että tämä toinen ihminen on elämäsi valittu ja tulevaisuus niin älä päästä häntä karkuun. Jos et ole varma niin ota selvää ja kunnolla. Suosittelen että mietit oman parisuhteesi edellytykset ensin ja teet ratkaisun. Kannat sitten vastuun valinnoistasi mutta säilytä rehellisyys ja heitä ne vaaleanpunaiset lasit hetkeksi syrjään. Elämää ei kannata perustaa haaveilulle vaan todellisuuteen.

Äänestä
  • luulen tai ehkä jopa tiedän, ettei meillä olisi yhteistä tulevaisuutta. Tunteiden kokeminen ja muunlaisen elämäntyylin näkeminen ovat vaan saaneet oman elämän näyttämään harmaalta, mitään sanomattomalta, pysähtyneeltä. Kaipaan muutosta, pientä jännitystä, seikkailua, elämää. Tähän saakka omassa elämässä ja parisuhteessa on aina ollut jotain tavoiteltavaa, odotettavaa: lapset, oma talo jne., nyt ei enää mitään.

    Jatkan mietintääni ja yritän selvittää asiani, pakko on kaiketi alkaa purkaa tätä vyyhtiä pieni pala kerralla. Tiedän, että voisin nykyparisuhteessani tehdä asioita jo toisin, mutta tuntuu, että halu puuttuu.

    Äänestä

ihastuin erääseen mieheen työn merkeissä.. tämä ihana mies käy siellä aina silloin tällöin. Tiedän etten saisi ihastua häneen, koska minulla on lapsia ja avopuoliso! En vain ymmärrä mikä minuun on iskenyt niin kovasti! En saa ajatuksistani pois tätä miestä vaikka kuinka yritän!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämäni sekaisin, kirjoitti:

vaikka en ole juurikaan ollut edes tekemisissä ihastukseni kanssa. Tätä on nyt kestänyt parisen vuotta ja mietin vakavissani eroa avioliitostani. En ole ihan nuorikaan enää (yli 40v) ja olo on kuin teinillä, ihania tunteita. Katselen vaan maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, enkä enää elä omassa elämässäni.

Onko muille käynyt näin? Miten tästä eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu