-Alors, tu vas entrer, cornichon?- aiotko tulla sisään, pölkkypää?
Hiljattain vapautuneen legioonalaisen niska ei edes nytkähtänyt.
Ainoastaan rohtuneet sormet hipaisivat orastavia viiksiä.
Merde! Luuliko sisäkkö olevansa jotain maailmaa suurempaa, Mon Dieu!
Vaistomaisesti oikea käsi korjasi 9 millisen sotilaspistoolin asentoa vyötäröllä.
Ei vaaraa näköpiirissä…
Valppaat silmät seurasivat pähkinäpuun pensasta, liikahtiko se?
Myös tammi näytti epäilyttävältä, runko näytti aivan selvästi paksuuntuneen yön aikana.
Sitä oli syytä seurata…
Astuessaan varovasti sisäkön valtakuntaan, hän tarkisti että ainoastaan yksi ovi oli näköpiirissään Varmuuden vuoksi.
Toki hän piti pistoolinsa valmiina, ladattuna. Varmistin päällä, etten ampuisi muniaan.
Pullea, punaposkinen taloudenhoitaja kiikutti lautasellisen höyryäviä papuja taistelijan eteen, ynnä karahvillisen viiniä..
Merci! Merci pokuu, kuuli suomalainen.
-Olet taas viime yönä ampunut poppelipuita, hän tirskahti.
-Ca, il ne faut pas chercher a comprendre, ( kaikkea ei pidä yrittäänkään ymmärtää), mies urahti.
Hän toi ruusuiset huulensa
soturin poskelle, ja kuiskasi hänen korvaansa– ”oma pikku legioonalaiseni! ”
-Miksi, sinä olet tuollainen jörö!, rentoudu, nauti elämästä. Enää ei surmata ihmisiä, koeta tulla ulos kuorestasi.
Vastauksena; päivän paahtama mies pyöritti sormea ohimollaan.
Saatuaan aterian loppuun, hän siirtyi sivukarein takaisin puutarhaan.
Mitään ei onneksi ollut tapahtunut.
Hän tarkisti huolella miinoituksen sekä molemmat, tosin miehittömät konekivääripesäkkeet.
Tuntui niin hyvältä!
Hyräillessään Marseilleesiä, ja laskiessaan papujen aikaansaamia suolikaasuja, mies muisteli menneisyyttään
”Le France et l Angleterre se trouvet en etat de guerre avec l Allemagne.
Legioona oli pitkä jakso hänen elämässään, mutta lapsuus Suomessa, Liperissä.
Josta hän jo yli viisitoista vuotta sitten pois muutti.
Viisi vuotta Legioonassa, kotiutettu ylivääpelinä.
Mauri Tahvanaisen nimi vaihtui Marcel Taffanaiseksi.
Mutta jatkosopimukseen ei löytynyt aihetta, ranskalainen sotilaslääkäri totesi hänet vainoharhaiseksi. Tosin lieväksi tapaukseksi. Ei auttanut Legioonan urhoollisuusmitalikaan, jonka hän sai tapettuaan yksin kuusi arabiterroristia…
Onneksi löytyi tämä työpaikka, rikkaan hajuvesilesken turvallisuusvartijana…
Samassa piippari soi. Rouvan Alfan piti saapuman
Asu ylle. Luotiliivit ja komposiittikypärä.
Konekiväärin takaa on helppo hymyillä. Hän oli laskenut joka kahdeksannen luodin valojuovaksi. Niistä joka toinen räjähtävä. Nam.
Mies murahti käskyn radiopuhelimella portinvartijalle ”Debrouillez- vous!”
Sähköllä ohjatut portit avautuivat hitaasti. Swatsekpsf, Suomalainen änkyttäminen toistui…
Tunnistaessaan kiikareilla talon valtiattaren aurinkolasisen hahmon, ja hän antoi luvan jatkaa. Hitaasti, kuin hiipimällä, lähestyi hopeanvärinen Alfa 166.
Mies odotti rouvalta merkkiä, pienintäkin, havaitessaan kumaran hahmon takapenkillä.
Ehkä rouvaa uhattiin aseella, ja oliko auton lattialla lisää terroristeja…
Ohjeet olivat yksiselitteiset!, ellei rouvan merkkiä kuulu 10 metriä ennen kk-pesäkettä, hän tulisi avaamaan tulen!
Ei epäilystäkään, Rouva oli pakotettu jonkun toimesta. Löysät pois tulta syöksevän Kalashnikovin liipaisimesta. Legioonalainen laski toisen puomin.
Viimeistään siihen heidän on pysähdyttävä. Rynnäri oli sarjatulella.
Terroristi saisi kohta maistaa nikkelinmakua. 950 laukausta minuutissa.
Legioonalainen oli valmis tappamaan. Ce` est la vie- sellaista elämä on!
Yhtäkkiä hajuvesilesken ikkuna surisi auki – ” Monsieur Maurice, teille on vieraita”
Aavikon kovettama mies ei hetkeäkään antanut hämätä itseään.
”Ulos, ja kädet ylhäällä”, hän komensi, sormen koukistuessa liipaisimella. Kuolema odotti neljännesmillin päässä…
Vanha, kumarainen hahmo kömpi takapenkiltä.
” No päivee Mauri, mie tulin vähä tälleen yllätyksenä. Mie toin siulle karjalanpiirakoita ja munavoita”
Maailman kovettaman, kuparinruskean taistelijan näkökentän sumensi äkillinen kyynelkalvo… Luotikuuro karkasi kohti taivasta.
Äiti.
Hiljattain vapautuneen legioonalaisen niska ei edes nytkähtänyt.
Ainoastaan rohtuneet sormet hipaisivat orastavia viiksiä.
Merde! Luuliko sisäkkö olevansa jotain maailmaa suurempaa, Mon Dieu!
Vaistomaisesti oikea käsi korjasi 9 millisen sotilaspistoolin asentoa vyötäröllä.
Ei vaaraa näköpiirissä…
Valppaat silmät seurasivat pähkinäpuun pensasta, liikahtiko se?
Myös tammi näytti epäilyttävältä, runko näytti aivan selvästi paksuuntuneen yön aikana.
Sitä oli syytä seurata…
Astuessaan varovasti sisäkön valtakuntaan, hän tarkisti että ainoastaan yksi ovi oli näköpiirissään Varmuuden vuoksi.
Toki hän piti pistoolinsa valmiina, ladattuna. Varmistin päällä, etten ampuisi muniaan.
Pullea, punaposkinen taloudenhoitaja kiikutti lautasellisen höyryäviä papuja taistelijan eteen, ynnä karahvillisen viiniä..
Merci! Merci pokuu, kuuli suomalainen.
-Olet taas viime yönä ampunut poppelipuita, hän tirskahti.
-Ca, il ne faut pas chercher a comprendre, ( kaikkea ei pidä yrittäänkään ymmärtää), mies urahti.
Hän toi ruusuiset huulensa
soturin poskelle, ja kuiskasi hänen korvaansa– ”oma pikku legioonalaiseni! ”
-Miksi, sinä olet tuollainen jörö!, rentoudu, nauti elämästä. Enää ei surmata ihmisiä, koeta tulla ulos kuorestasi.
Vastauksena; päivän paahtama mies pyöritti sormea ohimollaan.
Saatuaan aterian loppuun, hän siirtyi sivukarein takaisin puutarhaan.
Mitään ei onneksi ollut tapahtunut.
Hän tarkisti huolella miinoituksen sekä molemmat, tosin miehittömät konekivääripesäkkeet.
Tuntui niin hyvältä!
Hyräillessään Marseilleesiä, ja laskiessaan papujen aikaansaamia suolikaasuja, mies muisteli menneisyyttään
”Le France et l Angleterre se trouvet en etat de guerre avec l Allemagne.
Legioona oli pitkä jakso hänen elämässään, mutta lapsuus Suomessa, Liperissä.
Josta hän jo yli viisitoista vuotta sitten pois muutti.
Viisi vuotta Legioonassa, kotiutettu ylivääpelinä.
Mauri Tahvanaisen nimi vaihtui Marcel Taffanaiseksi.
Mutta jatkosopimukseen ei löytynyt aihetta, ranskalainen sotilaslääkäri totesi hänet vainoharhaiseksi. Tosin lieväksi tapaukseksi. Ei auttanut Legioonan urhoollisuusmitalikaan, jonka hän sai tapettuaan yksin kuusi arabiterroristia…
Onneksi löytyi tämä työpaikka, rikkaan hajuvesilesken turvallisuusvartijana…
Samassa piippari soi. Rouvan Alfan piti saapuman
Asu ylle. Luotiliivit ja komposiittikypärä.
Konekiväärin takaa on helppo hymyillä. Hän oli laskenut joka kahdeksannen luodin valojuovaksi. Niistä joka toinen räjähtävä. Nam.
Mies murahti käskyn radiopuhelimella portinvartijalle ”Debrouillez- vous!”
Sähköllä ohjatut portit avautuivat hitaasti. Swatsekpsf, Suomalainen änkyttäminen toistui…
Tunnistaessaan kiikareilla talon valtiattaren aurinkolasisen hahmon, ja hän antoi luvan jatkaa. Hitaasti, kuin hiipimällä, lähestyi hopeanvärinen Alfa 166.
Mies odotti rouvalta merkkiä, pienintäkin, havaitessaan kumaran hahmon takapenkillä.
Ehkä rouvaa uhattiin aseella, ja oliko auton lattialla lisää terroristeja…
Ohjeet olivat yksiselitteiset!, ellei rouvan merkkiä kuulu 10 metriä ennen kk-pesäkettä, hän tulisi avaamaan tulen!
Ei epäilystäkään, Rouva oli pakotettu jonkun toimesta. Löysät pois tulta syöksevän Kalashnikovin liipaisimesta. Legioonalainen laski toisen puomin.
Viimeistään siihen heidän on pysähdyttävä. Rynnäri oli sarjatulella.
Terroristi saisi kohta maistaa nikkelinmakua. 950 laukausta minuutissa.
Legioonalainen oli valmis tappamaan. Ce` est la vie- sellaista elämä on!
Yhtäkkiä hajuvesilesken ikkuna surisi auki – ” Monsieur Maurice, teille on vieraita”
Aavikon kovettama mies ei hetkeäkään antanut hämätä itseään.
”Ulos, ja kädet ylhäällä”, hän komensi, sormen koukistuessa liipaisimella. Kuolema odotti neljännesmillin päässä…
Vanha, kumarainen hahmo kömpi takapenkiltä.
” No päivee Mauri, mie tulin vähä tälleen yllätyksenä. Mie toin siulle karjalanpiirakoita ja munavoita”
Maailman kovettaman, kuparinruskean taistelijan näkökentän sumensi äkillinen kyynelkalvo… Luotikuuro karkasi kohti taivasta.
Äiti.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Was a great story!
Kyllä! Hieno juttu.
Mikä mies sinä Hande oikein olet?
Mies mättää hulvatonta tarinaa ihan tuosta lonkalta.Joku muu tekisi näillä rahaa!
Todennäköisyyksien mukaan "Hande" on kirjailija Kalle Isokallio.Veijariromaanien kirjoittaja, entinen Nokian johtaja.DI-tausta myös tukee tätä olettamusta, kirjoittelee tänne lämpimikseen.
Raha ei taida olla hänelle ensimmäinen asia.
Saa jokainen mitä haluaa, todistaminen onkin sitten toinen juttu...
Kysyi tuttavaperheen naisihminen vaimoltani.
Miltä tuntuu olla naimisissa satusedän kanssa...
Ilkeä ihminen.
...Pekka Peloton.
tulee mieleen nim. Kohennuskeppi ja Pekka Peitsi...
Sekä Muriseva Uuno.
...että hande ja Jönsson ovat yksi ja sama henkilö. On vain sellainen kutina, molemmilla on sana hallussa ja Jönssonhan on joskus paljastanut kirjoittelevansa toisellakin nimimerkillä. Osui ja upposi?
...nimimerkillä Big Jim.
On suuri kunnia tulla verratuksi Jönssoniin!
Vaatimattomat sepustukseni eivät kuitenkaan, valitettavasti yllä hänen tasolleen.
Kiitos kuitenkin!
Handehan pidättäytyy yleensä kaikista kannanotoista, tekniikasta ja muista puheenaiheista.
Olisiko Jönnsson hänen Alter Egonsa, joka taas vaikuttaa näillä foorumeilla?
Mielenkiintoista!
Sinä sen ison Jimin, AR- iloitteluun blokkasit...
Hande on todellisuudessa Väinö Linna.
- kumpikin on mieltynyt historiaan
- kumpikin on perehtynyt sotahistoriaan
- kummankin sukulaisia on osallistunut punakapinaan ja teloitettu sen seurauksena
- kumpikin kirjoittaa
- kummallakin on kynä
- kummallakin on yhdistyy vilkas mielikuvitus ja viiltävän tarkka, realistinen toden kuvaus
- kummallakin on kaksi kättä, kaksi jalkaa, pää ja perse sekä mieltymys viinan tissutteluun
- Väinö Linna on oikea nimi. Hande taas on taiteilijanimi. Hande on lempinimi nimelle Hans, joka on tyypillinen ruotsalainen ja saksalainen nimi. Saksa esiintyy runsaassa roolissa sekä Handen, että Väiskin tuotannossa.
Hande eli Hans on siis saksalainen nimi. Suomen kuninkaaksi julistettiin 9.10.1918 Hessenin (Hasse, Hans, Hande) prinssi Friedrich Karl, joka legendan mukaan olisi saanut kuningasnimen Väinö I. Väinö Linna on kirjoittanut mittavasti vuoden 1918 tapahtumista.
Friedrich Karl olisi hallinnut Suomea kuolemaansa, vuoteen 1940 asti. Tämän jälkeen valtaistuimelle olisi noussut kruununprinssi Wolfgang. Hänellä ei ollut perillisiä. Seuraava, kuningas olisi täytynyt ottaa Wolfgangin veljenpoikien joukosta; toiseksi vanhin, koska vanhin olisi jatkanut Hessenin maakreivinä. Vuonna 1989 olisi tapahtunut hallitsijanvaihdos, jonka yhteydessä olisi valtaistuimelle tämän kaavan mukaan noussut prinssi Heinrich von Hessen. Hallitsijanimenään hänellä olisi ehkä Fredrik Kaarle III tai Henrik I (Hande).
Tuo väitetty hallitsijanimi Väinö on nimittäin ihmeellinen epähistoriallinen harhatieto ja hokema, joka on jäänyt elämään kansanperinteeseen. Sellaista ei koskaan vakavasti esitetty.
Koska Väinö Linna on kuitenkin kiistatta elänyt ja vaikuttanut ollen vieläpä tämänkesäisen selvityksen mukaan suomalaisten miesten mielestä maamme kaikkien aikojen merkittävin kirjailija (itse näen kuitenkin Heikki Turusen, Veikko Huovisen ja ehkä myös Arto Paasilinnan menevän edelle), katson tulleen kiistatta todistetuksi, että nimimerkki "Hande" on todellisuudessa kirjailija Väinö Linna. M.O.T.
Hakkeroiduin AR 156:n sähköpostiin ja blokkasin nimen, jonka kanssa kirjeenvaihto oli vilkkainta.
Täytyy pitää airot valmiina, että pystyy siirtymään tarvittaessa takavasemmalle.
Olet ensimmäinen joka aavisti minulla olevan ulkomaisia sukujuuria.
Äitini suku on kotoisin keski-ruotsista.
Ukillani ja hänen veljillään oli kaikilla ruotsinkieliset nimet, sukunimi suomennettiin
1929.Äitini ei tosin enää puhu sanaakaan ruotsia.
Isästäni en enää edes uskalla kertoa.
Hienon tutkimuksen olit väsännyt, oiken harmittaa kumota moinen...
Ymmärrän paremmin, miksi AR:sta ei ole kuulunut mitään. Jos hänellä on tuollainen ystäväpiiri, hänet on todennäköisesti pantu hengiltä, sanan varsinaisessa merkityksessä...
Jönssonin pseudonyymi on kyllä toinen, etten sanoisi helpommin arvattava. Tekstikin on erilaista, varsinkin se "paha" alter ego harrastaa erittäin sattuvaa sarkasmia.
Herrasmies-Jönsson taas kirjoittelee diplomaattista, etten sanoisi hiukan konservatiivistakin tekstiä, josta kenenkään ei pitäisi loukkaantua. Revittelyt jätetään herra Hydelle.
Handen teksti on ystävällishenkistä ja naturellia, jotenkin lämpimämpää. Taitaa savolaisuus paistaa läpi?
Tämähän nyt oli vain minun mielipiteeni. Joka tapauksessa nostan hattua molemmille sanasepoille ja toivon, että minustakin tulee isona fiksumpi.
Ei oiken pidä jos sitä sanotaan savolaiseksi!
Sorry... Suonette anteeksi, meikämoukka kun ei osaa tehdä niin jyrkkää rajanvetoa Savon ja Karjalan välille.
Pilkkua fiilaten voisin huomauttaa, etten väittänyt Handea savolaiseksi vaan juttujensa häivähtävän siihen suuntaan. Mutta liekö tuo sitten vielä pahempi loukkaus?
Sen rajanvedon suhteen, jos sitä perinteen,- ja kielentutkijatkaan eivät saa tehtyä selkeäksi,
kuinkas sitten me maallikot...
Muuten kiitos kauniista sanoistasi, niiden takaa on aistittavissa viisaita ajatuksia.
Fiksummat vaan eivät viitsi aina heilua palstalla suuna päänä...
kumonnut?
lauantaina, puoli koria...
oooo
ttt
cbcb