Joudun maksamaan tyttärelleni, että hän menee viikonlopuksi isälleen. Voi Iso Huokaisu Sentään Ja.
Ai miksikö maksan?
Koska nämä vapaaviikonloput ovat mulle tosi tärkeä henkireikä.
Ai miksikö tyttö ei enää halua isälleen?
"Isä on etäinen ja kylmä, liian tiukka, liikaa turhia sääntöjä, isän kanssa ei voi puhua mistään, isä on itse asiassa vähän pelottava..."
Ai miksikö maksan?
Koska nämä vapaaviikonloput ovat mulle tosi tärkeä henkireikä.
Ai miksikö tyttö ei enää halua isälleen?
"Isä on etäinen ja kylmä, liian tiukka, liikaa turhia sääntöjä, isän kanssa ei voi puhua mistään, isä on itse asiassa vähän pelottava..."
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kaikilla meillä on oikeus tulla kuulluksi, jopa lapsella.
Lapsi jota kunnioitetaan, oppii kunnioittamaan. jne.
Pelko on voimakas viesti tunteesta. Keskustele ja kuuntele tarkkaan, tarvittaessa apua asiantuntijoilta, ei täältä kyökkipsykologeilta.
On kyse siis oikeasta ihmisestä, perustarpeesta turvallisuudesta ja arvosta tuntea ja elää.
Mistä itse olisit valmis luopumaan?
Kysy mikä asiassa voisi tytön mielestä häntä helpottaa suhteessaan isäänsä. Onko mahdollisuutta jutella isän kanssa syyllistämättä siitä, mitä tyttö kaipaisi enemmän tms.?
Toisinaan lapset kyllä sanovat asioita toisesta vanhemmastaan saadakseen myötätuntoa ja vaikkapa rahaa toiselta. Tilannetta helposti liiotellaan, koska mitä suurempi myötätunto, sitä enemmän jotain mukavaa itselle. Jos tyttö oikeasti olisi peloissaan, ei hän rahankaan voimalla suostuisi menemään isälleen.
...juteltu on ja paljon.
En usko että kyseessä on myötätunnon tai rahan kalastus, maksaminen oli puhtaasti mun idea. Eikä tyttö ole peloissaan, pelkää isää riitatilanteissa, eikä uskalla sanoa poikittaista sanaa (toisin kun mulle). Eikä isä sitäpaitsi ole missään tapauksessa paha tms. Ihan tavallinen työtä tekevä mies.
Etäisyys johtunee siitä, kun otin eron kun lapsi oli tosi pieni. Etänä ei suhde helpolla muodostu läheiseksi.
Nyt en välttämättä ymmärtänyt viestiäsi...
Pelko voi olla myös turhaa. Isä ei ole koskaan lapselle edes tukkapöllyä antanut (toisin kun minä).
Eikä muutenkaan tehnyt mitään pahaa. Mutta isällä on niitä sääntöjä enemmän, ei kavereita, ei omaa telkkaria/DVD/tietokonetta - joten siellä on tylsää.
Oi oi, joutuuko lapsi käyttämään ihan oikeaa mielikuvistustaan. Kaikki ei menekkään pikkuprinsessan sääntöjen mukaan, niin ei se haluu. Niin se on elämässä, että kaikki ei oo kivaa. Meistä jokainen joutuu ennemmin tai myöhemmin maksumiehiksi, siitä miten olemme lapsemme kasvattaneet. Joten kuten itsekkin totesit, tähän on tultu, on ensinmäisen maksu erän aika.
pointtisi aloitukseesi?
Selviäisiköhän asia paremmin lapsesi kanssa? Tunteet ovat jokatapauksessa ihmiselämälle välttämättömät, jopa elintärkeät. Meidän aikuisten yksi haasteellinen tehtävä on auttaa lasta tunnistamaan ja nimeämään tunteita, ymmärrätkö sen?
Miehesi tuntuu ihannetapaukselta, hyvin tarkkaan luotat häneen. Tiedät ettei hän ole tehnyt pahaa lapselleen, sinä sen sijaan olet jne. = O
Nyt tipahdin kyydistä, kuulitko kolinan?
Voi huokaus, voi aikoja....
Mikä ihmeen ihannetapaus?
Ei maksa elatusmaksuja, ottaa lapsen vain "pakollisiin" tapaamisiin, ei kiinnosta lapsen koulut...
Rehellinen pointti oli se, että joudun lahjomaan lapsen vierailulle toiselle vanhemmalleen. Kirjaimellisesti.
Tässä työskennellään nimenomaan tunteiden kanssa. Koko ajan. Tyttö on sanonut, ettei isä tunnu isältä ollenkaan. Se on vaan joku mies talossa. Isän tunteiden puuttuminen lienee ongelma?
Ihmissuhteisiin on vähän vaikea pakottaa, jollei mahdotonta.
Jos tyttö ei pidä isästään niin minkäs sille mahtaa? Millä tavalla se vois olla mun vika? Onhan niitä mustamaalaajia, mutta ise isättömänä kasvaneena olen jyrkästi sitä vastaan. Tapaamisoikeushan on nimenomaan LAPSEN oikeus, isän oikeudet tulee kaukana sen jälkeen.
Maksumiehenä tässä on oltu koko ajan: yksin kasvatettu - yksin korjaat hedelmät.
Niin kauan kun puhutaan tapaamissa vanhempien oikeuksista enenmän kuin lasten. Menee niin kuin sinä olet toiminut. Kuka loppujen lopuksi ajattelee mitä lapsi ajattelee. Sinä maksat lapselle, jotta SINÄ saat henkireikäsi. Lapsen tunteista välittämättä.
Isällä kun oikeus tavata lastaan, mutta ei velvollisuuta ja isän oikeutta rikotaan, jos sinä et lahjoisi lastasi tapaamaan häntä. Aika kierre, ulos pääsy, kirjoittaisin aika ison ? merkin, jos voisin. Ehkä lapsen on vaan koettava nämä asiat, jotta hän kasvaisi omaksi vahvaksi itsekseen.
Olet täysin oikeassa tuosta, että pienen lapsen kanssa ei varsinkaan niin helpolla löydy se yhteinen sävel etävanhempana. Varsinkin jos etä on luonteeltaan jäyhä eikä helposti osoita helliä tunteita.
Olisiko lapsi suostuvainen ja etä myöskin siihen, jos aloittaisivat jonkun yhteisen harrastuksen? Jousiammuntakerhon, keilailun, elokuvat silloin tällöin tai jotain muuta vastaavaa? Pieniä aikoja lyhyemmillä aikaväleillä yhdessä voisi olla helpompaa ja toisaalta auttaa sekä jäyhäluontaista isää että lasta lähentymään.
Voisivatko he aloittaa vaikka sähköpostinvaihdon? Kysellä ja kertoa väliajan kuulumisia aina silloin tällöin. Lapsi voisi myös kysyä mitä isä tietyistä asioista ajattelee, ja ehkä ne omat eriävätkin mielipiteet olisi helpompi kertoa ei-kasvotusten, jos se jännittää.
Ehkä sinä voisit (jos muistat) kertoa jotain positiivisia asioita hänen isästään, mihin hänessä joskus rakastuit tai mitä kivoja muistoja on siltä ajalta kun vielä olitte yhdessä. Sinun positiivinen ajattelusi voi tukea lapsen vastaavaa.
Pahoittelen, muita keinoja ei nyt äkkiseltään mieleen tule. Siitä olen samaa mieltä kuin moni muukin, pakottaa ei voi. Mutta tehdä pikkuhiljaa työtä sen eteen, ettei niin vierastaisi puolta omista geeneistään antanutta vanhempaa. Lapsella on sukuakin varmaan isän puolelta. Rikkaushan he voisivat olla lapselle. Saisitko sieltä ketään koskaan käymään luonasi, jotta sekin suku todentuisi lapselle?
Lyhyesti, suoraan ja suomeksi vielä.
Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Otaksun, että lapsesi on kykenevä itse tunnistamaan tunteitaan, kun isä pelottaa jotenkin. Mitä merkitystä sillä on, mitkä kokemukset sinulla on miehestä?!
Miltä itsestäsi tuntuisi, jos mielipiteitäsi ei uskottaisi, jopa kyseenalaistettaisiin?
Jätä maksamatta, maksa lapsenvahdille mieluummin, saat omaa aikaa puhtaalla omatunnolla viettää. Lisäksi lapsesi itsetunto kasvaa terveeksi. Hyödytte koko kaikki.
Jos isän tapaamiset ei pakotta järjesty, hanki lastensuojelusta asiantuntija-apua, se on siinä.
Miksi toimit vastoin omaakin ymmärrystä, siksihän tänne kirjoitat ja ihmettelet, tiedät kuvion olevan sairas ja valheellinen (maksaa nyt, että lapsi menee etävanhemman luo, kiero kuvio!)
Toimi, sillä lapselle yksikin päivä vähäteltynä on liikaa ja traumatisoivaa.
Kelpasiko mielipiteeni?
...siis murkkuikäisestä on kysymys. Pienempänä meni aina mielellään, joskus pari vuotta sitten ilmoitti että olisi mielummin kotona ja nyt puolen vuoden sisään lähtee vain väittelyn jälkeen. Vaikka usein silloinkin tunnustaa jälkikäteen, että oli kivojakin hetkiä!
Tiedän, ettei kuullosta hyvältä kun lapsi ei "saa" olla kotona. Mutta ei ole enää kaukana se aika, jolloin lapsi tekee mitä lystää, menee isälleen vain kun huvittaa. Siksi vedän nyt tästä viimeisestä keksimästäni narusta kun pystyn.
Vapaaviikonloput on mulle korostetun tärkeä henkireikä. Sillä yksinhuoltajan perhe voi just niin hyvin kun äiti voi, eikä sitä kannata aliarvioida.
Kiitos :)
Mutta ongelmana on tässä myös isän kiireisyys, monta työtä joita sitten tehdään kellon ympäri vaikka lapset kylässäkin...eli jonkinlaista kiinnostusta puuttuu mun mielestä.
Isällä ehkä koko isyys hukassa, ei pojasta polvi parane (välit poikki kokonaan isällä ja pojalla).
Ikään kuin tyttö nyt isompana tajuaisi että isältä on turha odottaa mitään. Pieni lapsihan rakastaa vanhempiaan syvästi ja ehdoitta. Mutta murkkuikäinen jo tietää mikä on homman nimi. Miksi teeskennellä välittävänsä jostain ihmisestä jos ei oikeasti välit ole lämpimät?
rahaa lapselle, että lapsi menisi isälleen. Sitä vastoin on tervettä maksaa lastenvahdille, jos kaipaa hengähdystaukoa.
Olet oikeassa, että yksinhuoltaja tarvitsee omaa aikaa, mutta sinun käyttämät keinot ovat väärät.
Valitettavasti kuulostaa kyllä siltä, että ei se isä sitten pysty kauhalla antamaan isyyttä, kun on itse lusikalla saanut. Ei hän varmaankaan ymmärrä paremmin.
Ehkä sitten sinuna tekisin niin, että jos tyttö suostuu, sopisin tapaamisviikonlopuiksi vain yhden yön reissuja. Tai päivätapaamisia. Murrosiässä olevaa ei tosiaan voi vasten tahtoaankaan sinne laittaa. Ymmärrän myös että tietenkin tarvitsisit omaakin aikaa, ei kukaan jaksa kuukausia peräjälkeen, voimatta koskaan lähteä välillä vapaalle. Voisitko olla asiasta rehellinen tytöllesi, sanoa että rakastat häntä hyvin paljon, ja olet onnellinen kun sinulla on hänet. Ja että aikuisilla on toisinaan tarve päästä hiukan irti arjesta ja lähteä ystävien kanssa ulos illalla, että mitenkäs hoitaisitte sen, että voisit mennä. Että menisikö tyttö mummulaan tai kaverille silloin mieluummin yöksi, olisi se sitten vastaavasti hänelle sellainen hetken kotiarjesta irtautuminen. Jos tyttö on siis jo lähempänä rippikouluikää, mielestäni tuon voisi hänelle suoraankin kertoa. Ja muistaa ettei arjen raskaudesta vahingossakaan syyllistä häntä, vaan kertoo, että kun yksin hoitaa koko talouden aikuisen asiat, niin silloin tarvitsee välillä ihan pelkästään lepoa koko arjesta. JA kun aikuisten menot ovat sellaisia, että vaikkapa tanssimaan jos menee iltasella, sinne on ikärajat, johon lasta ei voi ottaa mukaan, eikä se tietysti olekaan lapsen paikka muutenkaan, vähän vanhempana vasta.
En tiedä onko ajatus hyvä, sinä tunnet ja tiedät tyttösi paremmin, ja tiedät mitä hän ymmärtää asioista, joten sen mukaan tietysti arvioit tämän ehdotuksen.
Onko sinulla tukiverkkoa, mummuloita tai vastaavia, joihin voisit turvautua välillä?
kommentoida ettei mene ykspuoleiseks tämä!
Millaisia kommetteja kalastelet? Ei se oma henkiriepu voi olla niin kallis, että siitä maksaa lapsen kustannuksella. Muita vaihtoehtojakin on kuin se kaiken pahan alku, eli isä. Joten äitinä puistattaa.
Isä ei ehkä tiedosta omaa merkitystään, arvoaan. Tämä ei tarkoita, etteikö hänellä olisi tahtoa ja tunteita, hänelle ei vain tule mieleenkään, että nämä merkitsisivät jotain ja otettaisiin huomioon.
Yleisen käytännön mukaisesti isälle määrätään joka toisen viikonlopun tapaamisoikeus. Onko tämä riittävää luomaan isä/lapsi suhdetta sillä ovathan he jo menettäneet arjen jakamisen.
lapsellesi siitä, että hän häipyy pois jaloistasi isän luokse?!
Mahtaa lapsi tuntea itsensä rasitteeksi sinulle.
Miksi et maksa jollekin lastenvahdille lapsesi kaitsemisesta etkä lahjoisi lastasi rahalla? Ai niin... lastenvahti maksasi varmaan enemmän kuin pari kymppiä lapsen lahjontaa.
Ei sitten kannata vähän myöhemmällä iällä ihmeltellä, kun lapsi kinuu rahaa ja toteaa, että "lähden kaupungille kun ei mua täällä kaivata!"
Lasta ei saisi pakottaa,eikä lahjoa etävanhemman luokse.
Jos ei kerran halua jostain syystä mennä,niin hommaa tosiaan lastenvahti kotiin.
Oletko ajatellut toisten päin,että isä maksaisi lapselleen siitä,että saisi tavata lastaan.Voisihan sen ajatella noinkin,mutta maksaisiko isä..
Itse en maksaisi lapselle mitään,mutta en pakottaisikaan menemään.
Siis selvennykseksi tosiaan että tämä lapsi on keskellä murroiän pahinta kuohua oleva teinityttö jo. Mutta kuitenkin niin, niin lapsi vielä.
tytölle, että yhtälö menee näin:
valitus iskäviikonlopuista = rahaa äidiltä ?
14v ikäinen menee jos on mennäkseen isänsä luokse. Mutta tuo lahjota (sinun rahan antaminen tytölle) on käsittämätön kuvio. Missä vaiheessa tulee raja vastaan? Siinäkö, ettei sulta löydy riittävän isoa summaa, jolla lapsi menisis isälleen vai mikä?
Fiksumpikin lapsi tajuaa valittaa viikonlopuista, jos siitä seuraa itselle jotain mieluista, kuten tässä tapauksessa, rahaa.
Miten isoista summista muuten on kyse?
..oliskin mahdollisuus et viikonloppuisin kersat isälleen ...kaikkea sitä saa kuulla.
rauhoita..päinvastoin.
Tässä elämässä joutuu lapsetkin tottumaan siihen että joka paikassa ei ole niitä totuttuja mukavuuksia,(kuinkahan nyky lapset ois selvinnyt ajasta jolloin ei ollut tv.tä tai pleikkaa,vesi ei tullutkaan hanasta sisälle asti ja pihan perällä seisoi ulkohuussi).
Lapsilla tuleekin olla rajoja,se on oikeanlaista välittämistä..rakkautta.Ehkä isän ja lapsen pitäisi tavata useammin..keksiä yhteistä tekemistä,jolloin välitkin paranisivat..
Tästä voi saada jopa väännettyä sellaisen kasvatusmallin, että opettaa lastaan tekemään rahasta sellaista mitä se ei halua tehdä... Oletko miettinyt sitä? Joutuuhan elämässä tekemään asioita mitkä ei aina niin kivalta tunnu, mutta ei siihen pitäisi kuulua itsensä, ajatusten, tai seuransa myyminen rahasta tai mistään muustakaan. Herranjesta...
Ja jos kerta erosta on kauankin, niin miten hyvin sinä tämän isän, mieshenkilön, itse tunnet nykyään? Kuitenkin erositte, syistä joita et kerro eikä tarvitsekaan, mutta oliko syynä ehkä joku semmoinen asia käytöksessä, minkä tähden et itsekään haluaisi koko viikonloppua saman katon alla olla?
Itse ainakin kunnioittaisin lapseni mielipidettä, enkä pakottaisi, ainakaan yökyläilemään. yrittäisin kuitenkin saada lasta säilyttämään isäkontaktin kunnes murkkuikä on ohi, sitten on j kai kyllin kypsä tekemään päätöksen välien jatkumisesta ihan itse.
En tiedä, teinkö oikein vai väärin. Tyttö ei halunnut mennä isälleen, mutta pakotin hänet, koska ajattelin, että suhde pysyy yllä ja koska myös pelkäsin, että saan isältä haukut, jos en tyttöä sinne saa.
Tyttö siis kävi isällään, silloin kun isälle töiden puolesta kävi- välillä joka toinen viikonloppu välillä joka toinen kuukausi viikonlopun. Sitten hän täytti 18 ja lopetti kaiken yhteydenpidon isäänsä ja haukkui minut aivan lyttyyn: kuinka olen voinut hänet lähettää väkisin isän luo, enkö todellakaan yhtään ole välittänyt hänestä.
Näinkin voi käydä!