Kasvikset

diabeteksen? Nimenomaan ykköstyypin ja pienten lasten. Miten lienee ja pitääkö paikkaansa?
Tuntuu kyllä oudolta. Kun kasviksia on pidetty oikein terveyden lähteiden perustana.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu713130_page0.htm
5406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

alle neljän kuukauden ikäisistä lapsista. Sen ikäistenhän pitäisi nauttia äidinmaitoa.

Ei välttämätä ole mahdotonta, että liian aikainen muunlaisten proteiinien saanti kuin mitä on äidinmaidossa voisi sotkea immuunijärjestelmän. Elimistö ei ole vielä valmis muunlaiselle ravinnolle.

Asiaa sietänee tutkia lisää. Yksi tutkimus tai pelkkä hypoteesi ei vielä riitä.

Äänestä

Kasvikset tai korvike (eli lehmänmaitoproteiini) annettuna ennen puolen vuoden ikää saavat aikaan mahdollisia terveysongelmia, tämähän on tiedetty ulkomailla jo kauan. Täällä kaikki tuputtavat vauvoille korviketta/tuttelia/äidinmaidonvastiketta sen kummemmin asiaa miettimättä. Ei siis vauvoile MITÄÄN muuta kuin äidinmaitoa (imetettyä tai lypsettyä) ennen 6 kk ikää!

Äänestä

Imeväiset pitäisi kai ruokkia äidinmaidolla eikä kasviksilla. Eihän sellaisilla ole hampaitakaan.

Äänestä

käyttö on kovasti viime vuosina kasvanut, samoin diabeteksen esiintyminen. Tästä voi jokainen tehdä omat johtopäätökset.

Äänestä
  • Niku hoi!
    En usko diabeteksen lisääntyneen sillä suunnalla missä kasviksia eniten käytetään.
    Myös makeisten, pizzojen ja hampurilaisten syönti sekä oluen ja muun alkoholin juonti on lisääntynyt viime vuosina huimasti. Uskon näillä olevan enemmän yhteyttä diabeteksen yleistymiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laukaisevat kirjoitti:

diabeteksen? Nimenomaan ykköstyypin ja pienten lasten. Miten lienee ja pitääkö paikkaansa?
Tuntuu kyllä oudolta. Kun kasviksia on pidetty oikein terveyden lähteiden perustana.

http://www.kaleva.fi/plus/juttu713130_page0.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu