Vuokra-aviomiespalvelu?

Elliida

Hei,

onko kukaan kokeillut vuokra-aviomiespalvelua? Olen muuttamassa lapsen kanssa omaan kotiin tästä entisestä ja mieheltä enää on turha apua kysellä mihinkään asiaan. Tuttuja ei ole - sellaisia ketä ilkeisi vaivata.

Tarvitsisin apua vaatekomeron muuntamiseen alkoviksi (ei suuri homma, kevyet seinärakenteet). Yksi seinä pitäisi purkaa ja asentaa tilalle sellaiset liukuoven tyyppiset. Lisäksi kiinnitellä muutamia levyjä ja laittaa lattiaan muovimatto tai ehkä jopa parkettia.
Lisäksi pieniä kodin askareita: lamppujen kiinnitystä, verhotankojen kiinnitystä jne.
Katsoin talkkareiden sivuilta, että veloitus n. 27 euroa / tunti sis. alv ja tästä saa sen kotitalousvähennyksen. Tuntuuko kalliilta.

Osaan kyllä itse laittaa paikat ja tavarat siihen kuntoon, että siitä sen kun vaan aloittaa. Ja osaan myös jeesata - kunhan joku neuvoo mitä missäkin vaiheessa tehdään. Maalaamiset sujuu myös omasta toimesta.

Kokemuksia?

15

14481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarkoita, että

      työ lopulta maksaisi vähän. (tunteja voi tulla reilusti)

      Itse veloitan reilun 39 e / h (sis. alv)

      Halvemmalla en pysty toimimaan, pelkkiä vakuutusmaksuja kertyy 8.000 euroa vuodessa, siihen kun lisää autokulut yms. niin kyseinen tuntiveloitus tuntuu käsittämättömän alhaiselta.

      Kysy ainakin arvio työhön kuluvista tunneista etukäteen.

      Toivotan onnea projektillesi.

      T: Urakoitsija pääkaupunkiseudulta

      • Miten.........

        Xitussa sulle on saatu myytyä noin paljon vakuutuksia? ei voi olla totta.


      • vastuuvakuutus,
        Miten......... kirjoitti:

        Xitussa sulle on saatu myytyä noin paljon vakuutuksia? ei voi olla totta.

        YEL (yrittäjien eläkevakuutus), autovakuutukset,
        työkalujen vakuutus ja vielä hännän huippuna peräkärryn vakuutukset. Niistä ne kertyy, kun vakuuttaa itsensä ihan oikein, kuten olisi toisella töissä, eikä ota vain lakisääteisiä minimejä.


      • moniko noista
        vastuuvakuutus, kirjoitti:

        YEL (yrittäjien eläkevakuutus), autovakuutukset,
        työkalujen vakuutus ja vielä hännän huippuna peräkärryn vakuutukset. Niistä ne kertyy, kun vakuuttaa itsensä ihan oikein, kuten olisi toisella töissä, eikä ota vain lakisääteisiä minimejä.

        maksuista on verovähennyskelpoinen.


      • Anonyymi
        vastuuvakuutus, kirjoitti:

        YEL (yrittäjien eläkevakuutus), autovakuutukset,
        työkalujen vakuutus ja vielä hännän huippuna peräkärryn vakuutukset. Niistä ne kertyy, kun vakuuttaa itsensä ihan oikein, kuten olisi toisella töissä, eikä ota vain lakisääteisiä minimejä.

        Työkaluja ei kannata vakuuttaa. Niiden arvo tippuu 25 % / vuosi. Neljä vuotta ja arvo 0 euroa.
        Kokemusta on.


    • Palvelu

      Olen käyttänyt ja hyvin toimii on reippaita miehiä ainakin täällä Turussa.
      Käytän jatkossakin

    • pettynyt palveluun

      ja petytty.

      Nimittäin hinnasto aviomiespalvelun sivuilla 28€/h on harhaanjohtava. Puhelimessa kerrottiin hinnan olevan 39€/h ja paikan päällä tuntiveloitus oli muuttunut 42€/h ja arviota työhön tarvittavista tunneista ei osattu sanoa. Tarjousta ei anneta koska töitä on enempi kuin mitä ehditään hoitaa.

      Niinpä luotto meni jo ed. mainittuun. Mielestäni tuo on asiakkaiden harhaanjohtamista ja vääränlaista markkinointia.

    • mitään palvelua

      mikäli joku niin väittää niin valehtelee.

    • Vastaa

      Aviomiespalvelussa tehdään niin sanotut avustustyöt kuten lampun laitot, taulun asennukset ja tämän tyyppiset työt sillä hinnalla mikä kunkin sivuilla on ilmoitettu.
      Siellä myöskin lukee, että isommat hommat sovitaan erikseen ja näin myös on tehty.
      Ei pääkaupunkiseudulla kukaan lähde toisella taloa rakentamaan 28€/h mutta niin kuin kerroin nämä avustus työt on edullisia, että myöskin eläkeläisillä ja opiskelijoilla sekä työttömillä olisi mahdollisuus saada apua.
      Olen kuullut, että kilpailijat ottavat näistäkin töistä 50€/h joten pidän hintaa kohtuullisena ja jos jostain tuntuu halvalta on hinta minimi eli maksaa saa niin paljon kun haluaa.
      Hyvää kevättä kaikile
      Tv:Petteri Ikonen
      Aviomiespalvelu

    • AN79

      Tunnen yhden palvelussa työskentelevän. Hän on tehnyt mökkitalkkarin töitä vuokramökillämme.

    • Anglia67

      Minä teen Palkkaus.fi palkanmaksupalvelun kautta kodin remontti ja sähköhommia. Kodin Sähkö ja Remonttiapu.fi . Oulussa.
      Laskutushinta kaikkinen pakollisine kuluineen on 38 €/h, josta 20 % kotitalousvähennystä, eli lopullinen taksa asiakkaalle on noin 30 €/h.

      • Anonyymi

        Hieman korjausta ylläolevaan ilmoon.
        Veloitan remontti - ja sähkötyöstä 40 € / h pakollisine työnantajakuluineen ja veroineen asiakkaalta.
        Kiinteistönhoitotyöstä 34 € / h. Plus työajot ja matkat 0.50 €/km.
        24%:n ALV ei tule ollenkaan hintaan lisänä.
        Teen työni verokortilla, joten työsuhde syntyy aina työsopimuksella asiakkaan kanssa.
        Ei toimeksiantosopimuksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieman korjausta ylläolevaan ilmoon.
        Veloitan remontti - ja sähkötyöstä 40 € / h pakollisine työnantajakuluineen ja veroineen asiakkaalta.
        Kiinteistönhoitotyöstä 34 € / h. Plus työajot ja matkat 0.50 €/km.
        24%:n ALV ei tule ollenkaan hintaan lisänä.
        Teen työni verokortilla, joten työsuhde syntyy aina työsopimuksella asiakkaan kanssa.
        Ei toimeksiantosopimuksella.

        Tulee sun työlle kova tuntihinta noiden matkakulujen kanssa.

        Työnantajaksi jos joutuu remontissa niin kyllähän se nyt on niin että työpäivä ja palkanmaksu alkaa työmaalta, eikä työnantaja maksa duunarille matkakuluja.
        Joku hölmö voi tietämättömyyttään maksaa....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee sun työlle kova tuntihinta noiden matkakulujen kanssa.

        Työnantajaksi jos joutuu remontissa niin kyllähän se nyt on niin että työpäivä ja palkanmaksu alkaa työmaalta, eikä työnantaja maksa duunarille matkakuluja.
        Joku hölmö voi tietämättömyyttään maksaa....

        "Työnantajaksi jos joutuu remontissa niin kyllähän se nyt on niin että työpäivä ja palkanmaksu alkaa työmaalta, eikä työnantaja maksa duunarille matkakuluja.
        Joku hölmö voi tietämättömyyttään maksaa...."

        Tuo on järkevä huomio.
        Jos asiakas joutuisi maksamaan matkakulut, olisi järkevää ottaa työkohteita mahdolllisimman etäältä, vaikka 500-1000km päästä. Kävis ruuvaamassa naulakon seinään ja palasisi takaisin kotiin. 5 minuutin työstä saisi näin palkkaa parikymppiä ja matkakorvauksia tonnista pariin verottomana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee sun työlle kova tuntihinta noiden matkakulujen kanssa.

        Työnantajaksi jos joutuu remontissa niin kyllähän se nyt on niin että työpäivä ja palkanmaksu alkaa työmaalta, eikä työnantaja maksa duunarille matkakuluja.
        Joku hölmö voi tietämättömyyttään maksaa....

        VÄÄRIN!!!

        Jos toimii alalla, missä on yleissitova työehtosopimus, niin joutuu toimimaan TES:n mukaan. Usein TES sisältää tarkat ehdot työmatkoista. Lisäksi TES saattaa jopa houkutella tekemään työn huonosti. Esimerkiksi putkimiehillä oli tapana jättä pieni vuoto asennuksiin varmistamaan sen, että joku huomaa ja soittaa takkaisin työmaalle. Mikäli putkiasentaja ehtii kotiin asti, tulee takaisinkutsukeikasta tuntikorvaus ja haalarinvaihtoraha.

        Yhtä reklamaatiota seuratessa alkoi suorastaan naurattaa. Espoolainen taloyhtiö oli tilannut hätätyönä putkikorjausken "oman kylän" putkifirmalta. Laskutus alkoi, kun putkimies astui pakettiautoonsa Riihimäen pohjoispuolella. Kilometrikorvauksien mukaan autoa oli ajettu Riihimäeltä Tuusulaan, jossa apupoika asui ja sieltä sitten Espooseen. Sama oli sitten laskutettu vastakkaiseen suuntaan. Firman osoite oli noin 1 km:n päässä taloyhtiöstä.

        PÄÄSÄÄNTÖISESTI kilometrikorvaukset lisätään AINA asiakkaan laskuun. Jos ei, niin asiasta on syytä sopia KIRJALLISESTI etukäteen.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      139
      3306
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      79
      2914
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      40
      2287
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      112
      2202
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      141
      2077
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      47
      2021
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1416
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1294
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      126
      1007
    Aihe