MITÄ TEKISIT JOS SINUA KIUSATTAISIIN KOULUSSA

ei kun muille kertominen on sitä että sä tiedät niiden olevassa väärässä, tiedät omat oikeutes, ja haluat saada ne vastuuseen teoistaan! jos ne kiusaa sua, ne jokatapauksessa haluaa ajatella susta jotain alentavaa, mutta älä alistu siihen, äläkä jumuidu siihen, äläkä ala uskoa siihen -asiat näyttää toiselta kun niihin saa ulkopuolista näkökulmaa ja apua.

Näin minäkin ajattelin. Se ei loppunut.

peppa pig kirjoitti:

Näin minäkin ajattelin. Se ei loppunut.

Ku pääsen pois täältä, mun ympärille tulee ihan uudet ihmiset ja uus koulu, uus ympäristö nii eiköhän se siitä... ainaki toivon... ...

tehnyt sille mitään, eikä se loppunut siihen. Vielä nykyäänkin vituttaa helvetisti, kun tulee mieleen niiden kusipäiden ylimieliset kommentit. Ne ikäänkuin voitti. Ne sai vittuilla ja uskoa itsekin siihen paskaan mitä ne turvastaan päästi. Jälkeenpäin olen ajatellut, että jos olisin tapahtumahetkellä ilmaissut oman mielipiteeni nyrkiniskulla, niin ne asiat eivät vaivaisi enää. Olisin kuitannut ne saman tien.
Olen vielä nytkin, pitkän ajan jälkeen, nähnyt unia siitä kuinka olen jälleen koulussa ja hakkaan niitä kusipäitä kuin mielipuoli ja kaiken aikaa nautin siitä.
Minäkin join sen myrkyn pohjaan asti. Se ei tappanut, vaan jätti kitumaan. En voi unohtaa sitä paskaa, mitä päälleni on heitetty. Se kaikki on jäänyt vaivaamaan mieltä.
Asiaa on pahentanut se, että synnyin alkoholistiperheeseen, jossa piti vielä olla vitun narsisti. Itsetuntoni hakattiin maahan jo kakarana tämän vitun narsistin toimesta. Minua hakattiin, minulle puhuttiin paskaa, tehtiin tyhjiä lupauksia. Vakuuteltiin kuinka kaikki muut ovat parempia kuin minä ja kuinka minusta ei ole mihinkään. Vakuuteltiin kuinka tulen saamaan selkääni kaikkialla mihin menenkin. Lisäksi jouduin näkemään jatkuvia väkivaltaisia ryyppysessioita. Minusta tuli jokseenkin antisosiaalinen, epävarma, arka ja ujo, eikä tämä yhdistelmä ollut hyvä tulevia kouluvuosia ajatellen.
Koulussa vittuiltiin, kotona ei ollut ketään selväjärkistä, ei ollut kavereita. Minulla ei ole koskaan ollut ketään kenen kanssa olisi voinut puida asioita. Olin vaan minä ja epävarma mieleni. Lapsena oli kavereita, mutta sen jälkeen olen ollut koko elämäni yksin. Niin paljon paskaa ja kaikki kasattu minun päälleni. Aina vaan kumminkin yritin. Nykyään se kaikki kumminkin on alkanut painaa niin paljon, että kohta en enää pääse alta pois.
Koulukiusaaminen on paska juttu, mutta jos se tulee ikäänkuin pisteenä kaiken muun päälle, niin se voi olla todella kohtalokasta. Oma elämäni on mennyt päin vittua, eikä se tästä enää miksikään muutu. Olen niin täynnä vihaa, katkeruutta ja epätoivoa. Elämäni on jo eletty. Se jäi niihin muutamiin lapsuuden kesiin, joiden perään itken. Tämä kaikki muu on ollut vain pelkkää kitkuttelua, josta haluaisin saada vapautuksen.

Opettajat ei voi puuttua esim. ryhmän ulkopuolelle jättämiseen, jos se tapahtuu sanattomasti, tai vaikka katseilla - nii yks psykologi tyyppi sano tänään ku kävin juttusilla kertomassa elämästäni. Mä olen edistyny - jippii. Ei ne kyllä muutenkaa puutu. Ku yhtenä päivänä kävelin kouluu nii yhet pojat heitti mua lumipallolla ja ku sit kerroin siitä opelle nii se sano, että se ei voi puuttuu siihen ku se ei ollu nähny tilannetta! ... Eikös niitten koulumatkojenki pitäny kuulua kouluaikaan ja sääntöjen päteä sielläki? Eli siis jos mä vaikka hakkaan jonku kiusaajani koulumatkalla nii siitä ei rankaista vai? Kuulostaa tosi toimivalta systeemiltä...