mikä sinulle on sattunut?
Töppäys,
tai moka,
10506
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aikuisten lippu piti ostaa, kun täytti 12 v.
mokani sattui pari päivää sitten.
Vastasin vahingossa työkännykkääni Sinimarjanen.
Olin täällä kotona ja hetken aikasemmin ollut
netissä.
Soittaja pyyteli anteeksi ja hetken kuluttua
soitti uudestaan. En tiedä sitten tajusiko vai
ei, sanoi kuitenkin, että jotain feelua on
näissä linjoissa..:)
Minulla vaikea paikka olla nauramatta.
Yövyin isäni luona. Aamulla isäni yllätti minut masturboimasta. Moka nolottaa vieläkin.
Viimeisin mokani. Ostin pitkälahkeiset kauniit viininpunaiset kalsarit itselleni. Oli sitten pakkasaamu ja kiire töihin. Otin pakkauksesta, laitoin jalkaani ja menin töihin. Päivällä ajattelin, että onpa kumma kun toista nilkkaa niin jotenkin paleltaa. Vasta kotona huomasin, että toinen lahje oli paljon lyhyempi kuin toinen, kun niissä oli tekovirhe. Kyllä nauratti kun ne oli niin hassun näköiset jalassa illalla. Toinen lahje vähän polven alapuolella ja toinen melkein liiankin pitkä.Hih hih miestäkin nauratti kun niitä esittelin sitten ja hihittelin.
yhtä töppäystä, mutta hengissä on selvitty.
Ei kai sentään, taidat nyt liioitella.
olla nii kiire et riisuu sukkahousut ja pitkäthousut yht,aikaa jalastansa pois.
Seuraavana aamuna kuitenki ajattelin et laitan ne samat pitkikset jalkaan, nii kuin teinki.
Kuitenki vaihdoin uudet yhdenkoonsukahousut, ni voi jepulis sentään. Olin kulkenut matkan töihin, ja menin ovesta sisään, ovi sulkeutui perässäni automaattisesti,tunsin kun joku kiskaisi minua, katsoin taakseni. Housun lahkeesta venyi ne edellispäivän sukkahousut ja jäivät ovenväliin. Onneksi ei ketään sillä hetkellä näkösällä, mutta roikkui kai ne jo siellä kadulla kävellessäni sitä matkaa töihin, eikä kukaan huomauttanut, et sulla roikkuu puntista NORLYNIT. Tapauksesta on jo vuosia. Jos joku lukee ja tunnistaa kertomani, tervehdyksiä vaan heille, Monet naurut on naurettu tapaukselle, pienessä piirissä.
Toi oli hauska.
Olin esitelly salskealle, nuorelle ja melko komealle jalkapalloilija-miehelle ostettavia asuntoja, useita jo. Tiesin, että hänellä on vaimo ja kolme pientä lastakin, mutta he eivät olleet olleet mukana. Kerran herra saapui todella kookkaan, jalkapalloilijaa pidemmän, ylipainoisen ja mielestäni sillälailla vähän iäkkäänkin naisen kanssa taloa katsomaan. Olin juuri sanomassa: "Mukavaa että toit äitisikin", kun hän esitteli: "Tässä on vaimoni". Apuuuua, onneksi en ennättänyt... Kaupat tuli.
Kerran nuorena ja kokemattomana matkustin Ruotsin laivalla. Tuli vessahätä, ja menin vessaan. Merkki vessan ovessa oli vähän rikki, ja mielestäni siinä oli daamin merkki. Mutta astuessani vessaan huomasin, ettei näin voinut ollakaan, sillä siinä seisoi mies pissalla! Hätäännyin hirveästi, enkä tiennyt mitä tehdä, pulahdin nopeasti vessakoppiin toivoen ettei mies olisi nähnyt minua. Siellä seisoin hädissäni odottamassa, että vessan "etuhuone" tyhjenisi. Minua pelotti kauheasti että joku näkisi jalkani, sillä koppien seinät eivät ylettyneet lattiaan asti. Siinä hienot korkeakorkoiseni olisivat näkyneet! Mitä ihmiset olisivat luulleetkaan.. Olipa hirveä olo! Pissailijoita riitti,en tiedä kuinka kauan odotin kopissa. Loppujen lopuksi minun oli rynnättävä kopista ja kovaa vauhtia suoraan ulos katsomatta sivuille! Voi, että nolotti! Seuralaiseni ihmetteli kovasti, minne oli hävinnyt, hän oli etsinyt minua joka puolelta laivaa ja oli oikein huolissaan minusta!
Jälkeenpäin olemme nauraneet makeasti tapahtuneelle! Enää en ottaisi tällaista tilannetta niin vakavasti!