hyviä lääkäreitä, psykologeita ja sosiaalityöntekijöitä hakemaan meille ja pÿsymään kunnassa ja miten me pidämme nykyiset hyvät ao.työntekijät edelleen palkkalistoillamme?
Haloo kuntalaiset
Miten me saamme
5658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että antaisimme heille mahdollisuuden tehdä antaumuksella sitä, mihin he ovat saaneet koulutuksen, eli ennaltaehkäisevää, ihmistä tukevaa työtä. Nythän heidän velvollisuutensa on ennen kaikkea sopeutua tiukkenevaan kuntatalouteen ja säästää tämän hetken kustannuksia, vaikka he tietävät sen vaikuttavan monin kertaisina kustannuksina tulevina vuosina... Olemmeko kuunnelleet heidän mielipidettään?
ainoa keino turvata palveluiden tekijät kuntamme alueella.
Lääkäreillä, hoitajilla, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä työtaakka on kohtuuton. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ovat minimaaliset. Kysyn vain, kuka uskaltaa ottaa sen riskin, että mahdollisesti väsyneenä resurssien puutteessa tekee virheen ja ainoastaan sen vuoksi, että kysymys on arvovalinnasta? Henkilöstön työolot tulee saattaa inhimilliselle tasolle. Kohta tässä kunnassa ei ole ainuttakaan hoitajaa tai lääkärin lääkäriä.
Etenkin hoitajien ja lääkäreiden työoloja on parannettava! Vaikka kysymyksessä onkin usein kutsumustyö, niin harva orjaksi rupeaa.
Lääkäreistä, sosiaalityöntekijöistä ja psykologeista on pula Oulun seudulla ja erityisesti täällä Oulussa. Toki hyvistä työntekijöistä kannattaa pitää kiinni ja kuunnella heidän toiveitaan. Ei Haukipudas ole yksin surkea kunta koko Suomessa. Ongelmia on muuallakin. Käykää visiitillä...
vähän tiedossa kyseisten ammatti-ihmisten suoraa kertomusta, mikä mättää. Useimmiten ovat asiakkaat jotka ovat olleet huolissaan heidän jaksamisestaan. Monesti tulee mieleen että onko 'enemmän palkkaa' ainut ratkaisu joka poistaa heidän ongelmat.