Miksi!

Miksi ihminen jättää sen, jota rakastaa? Miksi tein sen? Ei se voi olla virhe, eihän se silloin tuntunut siltä. Olen nyt onnellinen, mutta samalla hämilläni. Nyt olen oppinut sen, mitä tarkoittaa, kun rakastaa toista - valitettavasti liian myöhään.

Rakastin sua ja halusin itselle samalla vapautta. Halusin myös, että säkin voit tehdä omia asioita. Nyt myöhemmin tajusin, että ratkaisu oli mitä parhain. Rikoin sydämesi, mutta samalla rajasi. Pystyit tekemään mitä halusit. Oletko onnellinen nyt? Sen haluaisin tietää. Tapaaminen ei onnistu, sitä ihmettelen. Etkö ole antanut vielä anteeksi, etkö ole vielä kasvanut ja valmis kohtaamaan jälleen? Etkö halua nykyisen onnesi särkyvän? Jos et kohtaa mennyttä, ei tulevaisuudessakaan voi elää täysillä.

Haluaisin niin tavata, nähdä iloiset kasvosi. En halua sitä muistoa, kun kasvosi ovat surulliset. Haluaisin olla ystäväsi ja muistaa ne upeat hetkemme. Ne katseet mitä vaihdettiin, se suudelma, mikä koettiin. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen, muistoissa siihen hetkeen palaan kuitenkin uudelleen. Yksi upeimmista hetkistä elämässäni, siksi haluaisin vielä olla kanssasi tekemisissä.

Tein väärin sinua kohtaan, loukkasin sua, sydämesi särjin. Toivottavasti se korjaantuu joskus, itse siihen en ehkä voi enää vaikuttaa, kuitenkin yrittää haluaisin.

Pitkä on välimatkamme, välillä lyhytkin. Kesä taas tulee ja matka pitenee. Tule käymään luonani, niin puhutaan. Helpompi olis silloin jatkaa elämää.

Ota yhteyttä, vastaa mulle. Ehkä mä voin antaa vielä jotain sulle..
2700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En voi koskaan unohtaa sinua. En myöskään koskaan ajattele sinua pahalla, vaikka teitkin ehkä joskus väärin? Tehtiin mitä tehtiin, ei tehtyä tyhjäksi saa.. Haluaisin tavata sinut, jutella siitä mitä sinulle kuuluu, olla taas ystäväsi niin kuin joskus olimme. Minusta vain ei ole ottamaan sinuun yhteyttä. En uskalla vaikka tahtoisin, kyllä sinä minut tunnet. Odotan vain että sinä tekisit sen ratkaisevan aloitteen, että voisinmme jutella rauhassa kaiken mitä me yhdessä koimme ja mitä meillä joskus oli.. Ensin olimme ystäviä, sitten meillä oli hienot hetkemme, mutta kun se romuttui menetimme samalla ystävyytemme, mitä en olisi ikinä halunnut tapahtuvan. Ehkä joskus vielä tapaamme ja voimme yhdessä nauttia siitä mitä meillä on...

Äänestä
  • niin.. :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1356674 kirjoitti:

Miksi ihminen jättää sen, jota rakastaa? Miksi tein sen? Ei se voi olla virhe, eihän se silloin tuntunut siltä. Olen nyt onnellinen, mutta samalla hämilläni. Nyt olen oppinut sen, mitä tarkoittaa, kun rakastaa toista - valitettavasti liian myöhään.

Rakastin sua ja halusin itselle samalla vapautta. Halusin myös, että säkin voit tehdä omia asioita. Nyt myöhemmin tajusin, että ratkaisu oli mitä parhain. Rikoin sydämesi, mutta samalla rajasi. Pystyit tekemään mitä halusit. Oletko onnellinen nyt? Sen haluaisin tietää. Tapaaminen ei onnistu, sitä ihmettelen. Etkö ole antanut vielä anteeksi, etkö ole vielä kasvanut ja valmis kohtaamaan jälleen? Etkö halua nykyisen onnesi särkyvän? Jos et kohtaa mennyttä, ei tulevaisuudessakaan voi elää täysillä.

Haluaisin niin tavata, nähdä iloiset kasvosi. En halua sitä muistoa, kun kasvosi ovat surulliset. Haluaisin olla ystäväsi ja muistaa ne upeat hetkemme. Ne katseet mitä vaihdettiin, se suudelma, mikä koettiin. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen, muistoissa siihen hetkeen palaan kuitenkin uudelleen. Yksi upeimmista hetkistä elämässäni, siksi haluaisin vielä olla kanssasi tekemisissä.

Tein väärin sinua kohtaan, loukkasin sua, sydämesi särjin. Toivottavasti se korjaantuu joskus, itse siihen en ehkä voi enää vaikuttaa, kuitenkin yrittää haluaisin.

Pitkä on välimatkamme, välillä lyhytkin. Kesä taas tulee ja matka pitenee. Tule käymään luonani, niin puhutaan. Helpompi olis silloin jatkaa elämää.

Ota yhteyttä, vastaa mulle. Ehkä mä voin antaa vielä jotain sulle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu