olen surullinen onnellinen odottaja

myötä helpottaa!! Kannattaisi ajatella kuinka ihanaa on saada vauva eikä vain surkutella noin! jaksamisia!

itsekin olen paljon vain kotona yksinään ja äitiyslomalla jo olen. Ennen aikaisten supistusten takia ei saa paljon mitään tehdä. Lisäksi on eläinallergia ja en voi lääkkeitä nyt odotusaikana syödä niin ei voi sitten tutuilla joilla eläimiä voi käydä. Päivät menee mahan kanssa kaksistaan paljon. tietty netin ja puhelimen välityksellä kavereihin yhteydessä,mutta silti on olo välillä aika yksinäinen ja mieli maassa. Vauva on tervetullut ja rakastettu molempien puolesta ja etenkin omastani. Muttei siitä etenkään tuolla mahassa seuraa oikein ole. Ja miehen läheisyyttä kaipaa monesti että olisi paikalla ja kainaloon ottaisi.

Tämän olet varmaan kuullut jo tuhat kertaa, mutta sanon sen vielä kerran: 99% tuntemistasi fiiliksistä johtuu vain ja ainoastaan hormoneista. Ne kun tuppaavat menemään raskauden myötä aivan totaalisesti sekaisin. Tilanne siis tulee helpottamaan, usko pois.

Itselläni oli vielä vaikeampi tilanne, mutta lääkäri sanoi ettei itku masussa olevaa lasta vahingoita. Ja itkeäkin pitää, se puhdistaa, jos ei muuta niin nenää =)

Ja mitä miehesi menoihin tulee: olettaisin että olette molemmat vielä melko nuoria? Naiselle kypsyminen vanhemmuuteen tapahtuu hiljalleen siinä yhdeksän kuukauden aikana, miehelle se on usein yllätys vielä siinäkin vaiheessa kun pikku käärö on sylissä.

Mutta takaan sinulle: jos vain jaksatte rakastaa toisianne niin kaikki tulee todellakin järjestymään!!!!! Ja loppuun vielä neuvo, joka "kliseisyydestään" huolimatta on ehdottoman tärkeä: KESKUSTELKAA asioista!!!!! Jos olette niin läheisiä, että pystyitte laittamaan lapsen alulle, niin pystytte taatusti myös puhumaan keskenänne. Jos miehesi ei aloita keskustelua, ole sinä se urheampi ja ota esiin asiat jotka sinua vaivaavat. Sinulla ei ole mitään hävittävää!

Onnellista odotusta, ja kaunista kevättä!!!!! =)

Otat vaikka tyynyn tai jonkun ja rutista sitä ja annat itkun vain kunnolla tulla. kunnon itku monesti auttaa. Itsekin raskaana olen ja välillä itkettää sekä masentaa hormnien takia niin kunnon itku välillä auttaa. Ja miehestäsi..miehet on miehiä..ajattelevat erilailla kuin me naiset asioita. Monet miehet reakoivat noin rakkaansa raskauteen ja tavallaan se on hyväksi niin ovat sitten paremmin kotona äidin ja vauvan kanssa sitten. onhan se miehillekin uutta ja outoa enemmän kuin meille äideille. Ja miehet eivät tunne raskautta itse näkevät vain kuinka puoliso muuttuu ja mahakasvaa. monet ymmärtävät kunnolla asian vasta kun vauva on maailmassa ja sen syliinsä saa. Odotus aika on aika suuri testi parisuhteelle. Itse olen antanut miehen mennä (vaikka välillä raivostuttaa se)että saa sillä tavalla miettiä että haluaako jatkaa niin vai rauhoittua perheen pariin. Synnytyksen jälkeen kaikki helpottaa (jonka olet varmaan monesti kuullut jo monesti)omien tunteiden ja varmaan miehenkin suhteen. Muistaakseni noin 3päivänä synnytyksen jälkeen monilla hormonitasa paino tasautuu yx kax,että silloin on tunteet todella pinnassa ja maitokin kunnolla nousee. sitten helpottaa. mutta jos synnytyksen jälkeenkin olo on masentunut pitempään voit kärsiä synnytyksen jälkeistä masennusta ja siihen kyllä on apua saatavilla. Todella paljon jaksamista sinulle eteenpäin ja äläkä tunne oloa yksinäiseksi, anna aikaa mahassa olevalle tulevalle vauvalle vaikkei niin seuraa voi olla. silittele mahaa,juttele ja laula sille. tuntuu aluksi hölmöltä mutta se hölmöys lisää hauskuutta :-D (toivottavasti jotain apua tästä viestistä sinulle oli)

jota voit tehdä nyt raskaus aikana ja äitiyslomalla sitten. esimerkkejä en nyt osaa sanoa kuin kutominen ja lukeminen,mutta vaihtoehtoja on monia etenkin jos voi normaalisti liikkua ja olla ettei joudu siihen kieltoon ettei saa kuin maata.

Itse olen jo 3kk sitten synnyttänyt, mutta muistan vieläkin nuo tunteet odotusajalta :(

Raskauteni ei ollut suunniteltu, ja siksipä meidän parisuhteemme joutui kriisiin plussattuani.
Olin jo suhteen alussa tehnyt selväksi että aborttia en suostuisi tekemaan, vaan alkaisin vaikka yh:ksi, mutta lapsi saisi elämän.
Mieheni ensireaktio raskauteen oli kuitenkin; abortti. Pari päivää kiertelimme aihetta, mutta vasta kun mieheni oli puhunut äitinsä kanssa, hän tajusi kuinka julmaa oli edes ehdottaa aborttia.

Nooh, raskauteni eteni ja alkoi toinen vaikea vaihe. Miestäni alkoi yhä enemmän kiinnostaa "poikien illat" ja muutenkin tuntui että kaikki omat jutut menivät minun ja lapsen edelle. Minulla alkoi keittää monen monta kertaa, ja eroakin tehtiin useamman kerran.
Näin jälkikäteen näen että tein monta virhettä, niin kuin miehenikin. Meille molemmille puhuminen tunneasioista on aina ollut vaikeaa.
Vasta synnytystä seuranneena päivänä mieheni alkoi oma-aloitteisesti kertoa mitä odotusaikana oli hänen päässään tapahtunut.

Häntä oli pelottanut, kuten useimpia miehiä (miksei naisiakin) siinä tilanteessa. Siinähän ollaan loppuelämän muuttavan asian äärellä. Tieto siitä että lapsen synnyttyä mikään ei ole enää niin kuin ennen, oli herättänyt hänessä paniikkia. Hänestä oli tuntunut siltä että nyt on pakko bilettää, mennä ja olla kavereiden kanssa, koska kohta siihen ei enää ole mahdollisuutta. Ja hän olikin bilettämässä kuin viimeistä päivää ;)

Olen kuitenkin kiitollinen siitä että tiesin nämä asiat jo odotusaikana. Joka kerta kun mies palasi baarista aamuyöstä ja minulla alkoi veri kiehua, tiesin että nämä olivat viimeisiä kertoja. Ja soin ne näin jälkeenpäin ajatellen hänelle mielelläni. Parempi että ramppasi baareissa silloin, kuin nyt.

Ja nykyään mieheni on omistautunut isä lapselleen, ja parempi puoliso minulle. Naureskelemmekin että parisuhteemme voi vauva-arjessa paremmin, kuin silloin kun olimme kahden :D

Joten koita asennoitua miehesi rientoihin ja ajattelemattomuuteen sillä, että antaa nyt juosta viimeisiä juoksuja, koska pian häntä ei kotoa pois saakaan ;)

Tuttu tunne,heti kun minun mies sai tietää raskaudestani niin alkoi viina maistua. Ja olen sanonutkin että kyllä välillä voi mennä kunhan se ei ole joka viikkoista. Ykskin viikonloppu lähti jo lauantaina keskellä päivää baariin ja sunnuntaina ei vastannut puhelimeen...siellähän se oli taas loiventelemassa. Minä en usko siihen että juominen loppuu kun seinään vauvan synnyttyä. Kyllä se pitää jo raskausaikana miehenkin älytä ajatella muita kun itseään. Mutta se on vain minun mielipide ja puhun vain omasta miehestäni. Me on kuitenkin oltu yhdessä jo kymmenen vuotta ja saatu rellestää sinä aikana ihan tarpeeksi. Nyt toivon sydämmestäni että meidän vakavien keskustelujen jälkeen hän ymmärtää etten enää katsele tuommoista yhtään.

Ikävä kuulla. Ei sen pitäisi olla tuollaista, mutta niin oli minullakin. Minut pelasti harrastukset, kävin joogassa ( vaikka siellä ei ollut muita raskaana olevia, ryhmässä oli kuitenkin hauskaa ja tuli hyvä olo) ja hoitamassa hevostani/ratsastamassa. Olin siis yksin, mutten kuitenkaan. Mies oli tosi etäinen, vasta ihan viimeisillä viikoilla alkoi kiinnostaa. Alkuun se ei ees muistanu ultraa eikä kysellyt vauvasta eikä mitään. Nyt kun vauva on tässä hän on maailman ihanin isä ja rakastava ja hellä mies. Vauva muuttaa äidin, ja isän myös. Kyllä sinunkin miehes unohtaa bilettämisen kun vauva syntyy. Ja kyllähän sen joskus pitää päästä tuulettumaan (myös sinun!!). Multa hävisivät kaikki kaverit, koska olin tosi nuori ja kaverit sen kun ryyppäsivät ja pänttäsivät, eikä niistä ole sen jälkeenkään kuulunut mitään. ehkä parempi niin. Etsi paikkakunnaltasi odottajia ja äitejä, niistä tulee uusi ystäväpiirisi. ja hanki harrastus, jonka parissa voit puuhastella ihan yksinäisi, ilman vauvaa ja miestä! Valitettavasti itkeminen kuuluu raskauteen ja myös vauva-aikaan eikä se siis lopu pian. Minä kävin läpi ( ja käyn edelleen) synnytyksen jälkeisen masennuksen. Lakkasin syömästä, nukkumasta ja viiltelin itseäni. En suosittele. Tsemppiä. nauti vauvastasi, nauti odotuksesta ja nauti synnytyksestä (Oikeasti, se on suuri seikkailu). Se aika menee niin nopeasti ohi.