Laskettu aika parin viikon kulutta ja synnytys on ihan just! Olen koko raskauden ajan yrittäny olla ajattelematta koko asia, mut nyt se sit kosahti tajuntaan, et kohta sitä mennään - KÄÄK! Sen verran olen miettiny, et koitan mennä naturellina eli ei lääkkeitä, onko kokemuksia? Lisäks koitan ammetta jos mahdollista ja jakkaraa. Mitä kokemuksia teillä ollu edellisistä, entä epiduraalista? Synnytysvalmennuksessa kätilö kertoi synnytyksen tuntuvan kuin koittaisi vääntää viikon ummetusta - mitä sanotte tästä?? Kuulostaa melko lievältä tuskalta... Kuvailkaa kokemuksianne ja tuntemuksianne! Onko se maailman kamalin tilanne ja kipu vai voiko siitä repiä iloa irti myös..? Kertokaa myös ajastanne sairaalassa ja ensimmäiset päivät kotona. Näistä asioista harvoin puhutaan...
jo synnyttäneet
äidit kertokaa!
142412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
puudutuksia ottanu mut ei se nyt vaa mennykkää nii.. Ei hoitajat uskonut että olin sen tarpees. En haluaisi kyllä ens kerralla mennä ilman ..Ei sitä kipua osaa oikee selittää, se on jotain ihan omaa luakkaansa..Mut se kyllä kertoo jotai että toivoin tosissani useempaan otteeseen kualevani.
Se oli pahinta ku oli iha järkyt supistukset ja ku piti n.70 prosenttia ajasta olla käyrillä jolloon ei saanu liikkua..Huhhuh.. Ilokaasua yritin ottaa mut ei auttanu. siinä ku oltii viitisen tuntia pahimmis supistuksis oltu ni kätilö laitto sen tippasysteemin käteen ja puhkas kalvot.Siitä meni 7min ja poika oli pihalla..Eppari tehtii mut eipoä tuo siinä vaihees haitannu.
Mua ahisti ihan kauheesti siälä sairaalas ne huonejärjestelyt.Ku olin synnyttäny ni mut viätiin viälä tyhjillään olevaan huaneeseen, nukuin pari tuntia (en ollu nukkunu pariin päivään ja olin nii loppu ku ihmine voi olla) ku ne toi toisen just synnyttäneen viäreen..Ja hetken päästä toivat sitte vauvanki joka itki vaikka sitä tokkuroissani yritin syättääkki..
Noh, pakkohan mun oli sitte lähtiä käytäville vauvan kans haahuilemaan että ees toinen sai meistä nukuttua. En varmaa kolmea tuntia enempää koko sairaalareissun aikana saanu unta.Vitutti.
Ja siltikin tän kaiken jälkeen mä haluaisin jo kokia ton kaiken uudestaan :D Turhaan sä etukäteen sitä yhtään pelkäät. Kyllä se ika loppujen lopuks nopiaa menee vaikka oliski pitkä synnytys. Voimia ja muistakaa ottaa kamera mukaan, niitä kuvia on ihana kattella jälkeenpäi!!
Nii, ekat viikot meni aika lailla horrokses, ei ollu yötä ei päivää. Siihen aikaan ku vauva oli 3kk alkoi mulla ne hyvät ajat :) Ja muista että tämä oli MUN tarina, sulla voi mennä paaljon helpommi :)
Esikoisení syntyi 2005. Sain ensin petidiiniä lihakseen, sitten epiduraalin (laitto ei sattunut yhtään).Se vei kivut kokonaan!! Lähempänä ponnistusvaihetta kätilö laittoi pudenduspuudutteen ja välihan puudutteen. Ponnistaminen oli aika hánkalaa, kun oli niin puuduksissa. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja siitä jäi pelkästään hyvä kokemus.
Toinen lapseni syntyi 2007. Lähdettiin illalla sairaalaan. Sanoin, että käydään vaan tarkistamassa tilanne, kun koko illan oli supistellut, välillä harvakseltaan, välillä tiheemmin. Odotin koko ajan, että tulisivat säännöllisiksi! Ehdotin sairaalan pihalla vielä miehelle, että käännytään takas, jos tää on kuitenkin ihan turha käynti... Kätilö laitto käyrälle ja sanoi, että katsotaan piirtyykö supistuksia, ei piirtynyt, vaikka niitä oli. Sitten sanoi, että tutkitaan kohdunsuun tilanne. Ýllätys oli valtava, 7cm auki!!!! Sanoin, etten tarvii kivun lievitystä, mutta ammetta haluaisin kokeilla. Keskusteltiin kätilön kanssa kivunlievityksestä ja sen mahdollisuuksista. Lupasin soitella kelloa... 15 min kuluttua nousin ammeesta ja hetken päästä tyttö oli jo syntynyt. En ehtinyt saada mitään puudutusta tai lääkettä. Tämäkin synnytys oli helppo.
Eli kaksi täysin erilaista synnytystä, mutta molemmat omalla tavallaan "hyviä". Kummastakaan ei minkäänlaista kammoa jäänyt!!
Mene avoimin mielin ja kuuntele kätilön neuvoja!! Kaikki sujuu varmasti hyvin!!!!!
Itselläni synnytys lähti käyntiin aamuyöstä lapsivesien menolla. Sairaalaan kerkesin jo ennen kun supistukset alkoivat, mutta silti niiden kanssa sain kärvistellä reilu pari tuntia. Kätilö oli laittanut supistuskäyrän vyön liian löysälle, eikä uskonut kun sanoin että nyt supistaa ja pirusti, kattoi vaan että käyrällä ei näy mitään.
Kun sitten saatiin vyö kiristettyä, niin johan pomppas. Tunnin verran odoteltiin että päästäis synnytyssaliin, jossa sit laitettais epiduraali. Niin kauan kun pysyin liikkeellä tai heijasin lantiotani puolelta toiselle, supistuskivut olivat kestettävissä. Mutta heti kun piti maata hiljaa paikallaan (epiduraalin laitto, n. 5 supistuksen ajan), tuntui että kroppa räjähtää atomeiksi.
Minusta kaikkein pahin kipu tuli lapsen pään synnyttämisessä, onhan se lapsen isoin osa. Mutta sekään ei onneksi kauaa kestä, muutaman minuutin.
Ja kuten kaikki sanoo, ne kivut unohtuu samantien kun saat lapsesi ensimmäistä kertaa syliisi :D Niin minullekin kävi.
Synnytyksen jälkeen oltiin pari tuntia vielä salissa, sain aamiaisen sinne ja saimme rauhassa tutustua uuteen perheenjäseneen.
Sieltä siirryimme vuodeosastolle, perhehuonetta emme ottaneet.
Me vietimme sairaalassa 5 päivää, joten huonetovereita tuli nähtyä jos jonkinmoisia. Ensimmäiset päivät toverina oli hiljainen nuori äiti, mutta hänen lapsensa huusi tauotta. Koitapa siinä sitten nukkua...Hänen jälkeensä tuli toinen nuori äiti jolla ramppasi jatkuvasti vieraita, ja useimmiten isolla porukalla. Lopulta jouduin kätilöiltä pyytämään että jompikumpi vaihtaa huonetta, koska en taaskaan saanut kunnolla levättyä. Viimeisinä päivinä olikin sitten hieman vanhempi, sektiolla synnyttänyt äiti. Hänen kanssaan tulimme loistavasti juttuun, ja autoin häntä parhaani mukaan pienokaisen hoitamisessa.
Kätilöissäkin oli monenlaisia, osan kanssa tulin toimeen, osan kanssa en.
Kaiken kaikkiaan minulle jäi positiiviset fiilikset synnytyksestä ja sairaalassaolosta.
Kotiuduimmekin sitten keskelle kaaosta, meillä oli muutto samana päivänä! Onneksi kaikki vauvan tarvikkeet oli järkevästi pakattu, ja löysin kaiken tarvitsemani helposti. Olihan siinä oma hommansa navigoida muuttolaatikoiden välissä itkevän lapsen kanssa, mutta ihmeen kaupalla kaikki sujui todella hyvin :D
Tsemppiä tulevaan koitokseen, kaikki menee varmasti hyvin. Muistat vaan kuunnella omaa kehoasi ja luota kätilöiden ammattitaitoon.
Joo, on ihan totta, että kannattaa pysyä liikkeessä ja ylhäällä niin paljon kun voi kun synnytys alkaa! Kipu ei tunnu niin pahalta kun makuulla.
Mulla ei missään kohti tuntunut liian pahalta, paljon iisimpi juttu kun olin varautunut.
Kohdunkaulan puudutuksen laitto ei tuntunut yhtään, ja vei loistavasti supistuskivut pois.
Silti ponnistuksen tarve jäi, ja oli helppo ponnistella.
Ilokaasu vei ajatukset muualle.
Välilihan leikkauskaan ei puudutuksen ansiosta tuntunut, ja haava parani 1-2 viikossa.
Inhottavinta oli tuntemukset takapuolessa, ihan kun tooosi iso kakka olis tulollaan. Liian iso.
Kyllä mä ainakin heitin omia väläytyksiäni synnytyksen aikana, ja ystäväni kanssa naurettiinkin kivun keskellä.
Eli koska vaan uudestaan jos noin helpolla vielä pääsisi!
Mun kokemus oli aikas kaamea, vaikka tuskin pahimmasta päästä. Mitään kivunlievitystä en ehtinyt saada kun koko synnytys kesti kolme tuntia. Kivut oli niin hirveitä että tuo toivoin useamman kerran kuolevani tuntuu tutulta.. Aina kun tuli supistus multa lähti jalat alat.. pari kertaa oksensin ja taju oli lähteä useamman kerran.. ja se mun mielestä kertoo jo kivun määrästä! Ajattelin vaan kun kaikki sanoo et aika kultaa muistot ja kivun ja tuskan unohtaa kun saa lapsen syliin, niin hoin itselleni että tätä kipua en halua kokea enää ikinä.. tätä kipua en halua enää kokea ikinä.. ja muistin ne tuskaiset kivut viellä monta päivää (varsinkin kun pieniä supistuksia tulee imettäessä) ja tänä päivänäkin muistan sen hokemani.. valitettavasti!
Mut tosiaan kaikilla ei mene näin! Toiset kokee kivun erilailla ja toiset ei koe kipua ollenkaa.. itseä harmittaa se etten ehtinyt saada kivunlievitystä, olisi paremmat muistot ja ehkä voisi harkita toista lasta..
Tsemppiä synnytykseen ja olkaa ajoissa likkeellä :)
jokainen muistaisi synnytyskipunsa ikuisesti, ei yhdessäkään perheessä olisi enempää kuin yksi lapsi.(lukuunottamatta kaksosia)
Itse olen huomannut, että nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen, toista odottaessani en ajattele synnytystä lainkaan, kuten ekassa raskaudessani. Nyt mietin enemmän sitä, kuinka pärjätään vauvan kanssa syntymän jälkeen. Ekassa raskaudessa kaikki tuntui loppuvan synnytykseen, vaikka silloin ne ongelmat ja tuskat vasta alkavat =)
mulla supparit ainakin tuntu siltä että peräsuoli räjähtää ja selkään vatsaan sattu.. en oo kioskaan kokenut mitään niin hirveetä enkä toivo moista kellekkään... en ymmärrä edes miten puudutteiden kanssa selviää synnytyksestä!! en ikinä edes harkitsisi... ja ps ilokaasu ei poista kipua, epiduraali ei välttämättä vaikuta.. etttä tässä vaan mun mielipiteitä 5vrk sitten synnytin.. aika kaueeta puuhaa,
Kipu oli siedettävää "luomuna"... Tosin selkäsärkyyn otin rakkuloita...(auttoivat!)
Loppu meni pipariksi, sillä paikat eivät auenneet...(leikkaus)
Kummilapseni syntymää edeltävät hetket olivat aika hienoja...
Äiti soitteli minulle tunti ennen syntymää - epiduraalilla - "no mitäs tässä..." =)
Itseään ei kannata turhaan rääkätä ! Sitä varten on keksitty lääkkeitä!
Synnytin joulukuussa esikoiseni. Yllättävää kyllä, en koko raskausaikana oikeastaan pelännyt synnytystä lainkaan. Sairaalassa, kun lapsivesi meni ja supistuksen alkoivat, en meinannut uskoa, että nyt sitä sitten ruvetaan synnyttämään. No, kivut koveni pikkuhiljaa, ja sain illan/yön aikana ilokaasua (hyvä, vaikka tuleekin vähän sekava olo), kipupiikin ja epiduraalin (oikein hyvä) ja kai jotain muutakin vielä. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi kestää kipuja kun kerta kipulääkitystä on saatavilla. Synnytykseni kesti (siitä kun supistukset kunnolla alkoi) n. 7 h. Lapsellani oli pää vähän pystyssä eikä se ruvennut tulemaan sielä, joten multa leikattiin vähän välilihaa ja avitettiin suppilolla. Em. ei tuntuneet missään, kroppa on sen verran "puuduksissa" siinä vaiheessa. Minulle synnytys oli ERITTÄIN HYVÄ KOKEMUS! Tottahan siihen kipua liittyi, mutta mulle ei jäänyt minkäänlaista traumaa asiasta. Jakkaroista yms. vielä sen verran, että toki voit niitä kokeilla, mutta itselläni oli sellainen olo, että kunhan nyt vain makasi siinä sängyllä niin siinä oli ihan tekemistä kylliksi. Ei tullut mieleenkään, että olisi ruvennut jotain muuta kokeilemaan. Tämä on tietysti henkilökohtaista. Mene rohkein mielin vaan synnyttämään. Se on kuitenkin ohi nopeammin kuin uskotkaan. Onnea!
viimeisin synnytykseni oli 10/07 ja se tapahtui ihan luomuna. Olin itse aiemmin haaveillut luomusynnytyksestä ja nyt sitten sen koin.
Kivut yltyivät leppoisan alun jälkeen tosi koviksi. Yhdyn aiempiin kirjoittajiin että toivoin kuolevani, taju meinas mennä. Huusin tuskasta eikä ilokaasusta ollut apua.
Pyysin kätilöltä kivunlievitystä (epiduraali/spinaali) mutta anestesialääkäriä ei ollut mailla eikä halmeilla. Kätilö ei antanut mitään muutakaan lääkitystä, sanoi vaan että ota nyt siitä ilokaasusta kaikki irti.
Näin meni 7h 28min. Kunnes oli aika ponnistaa. Ponnistus oli helpottavaa, ja se tosiaan tuntuu siltä kuin jotain tosi ISOA olisi tulossa (takapuolesta). aina ku ponnistaa niin ei tunnu kipua!! Sit sen tuntee ku pää lähtee tulemaan. Huokaisin vaan että "nyt se tulee", tuntui semmonen äärimmäinen laajenemisen tunne ja hieman nipisteli/kirveli häpyhuulten kohdalta ku paikat venyi äärimmilleen. mut ei sattunu mun mielestä. Hetkessä vauva olikin syntynyt. valtava helpotus!!
Ja Annukka-70 !! Ei varmaan kukaan halua kipuja vapaaehtoisesti kärsiä!! Aina ei käy niin hyvä tuuri että saa kivunlievityksiä. Voi olla liian kiire ettei ehdi saamaan, tai sitte vaan yksinkertaisesti niin vittumainen kätilö, joka ei anna!!! Ja semmoinen sattui mulle! Vannon että tämä kyseinen kätilö ei tule enää ikinä yhtään synnytystäni hoitamaan.
Tämän kamalan synnytyskokemuksen jälkeen vannoin etten enää hankkiudu ikinä raskaaksi, mutta niin vaan oon nyt rv8 ja lapsukaisille tulee vuosi ikäeroa. Mut tällä kertaa en yksinkertaisesti suostu synnyttämään ilman lievitystä. Parempi tulla joku mukava kätilö!!
ps. jos joku kätilö lukee tätä niin pliis mielellään kommentteja!!
Jokainen voi tehdä synnytystään varten suunnitelman kätilön kanssa etukäteen. Kannattaisi ehkä etukäteen "haluta" kivunlievitystä ja mieluummin olla sitten ilman, jos vielä itse tilanteessa niin haluaa. Periaatteessa tuollaisia vittumaisia kätilöitä ei mielestäni pitäisi olla olemassa eli "asiakas on aina oikeassa" omien tuntemustensa suhteen. En tietysti tiedä, millainen tilanne oli edellisellä kirjoittajalla. Etukäteen kannattaa joka tapauksessa keskustella näistä asioista kätilön kanssa ja sanoa selkeästi mitä ajattelee tai pelkää.
synnytyskivuthan ovat todella kovia, niitä on turha verrata kuukautiskipuihin, tai itse ainakin olen kärsinyt kovista kuukautiskivuista, mutta kyllä ne on hepposia verrattuna synnytyksessä tuleviin kipuihin. suosittelen allasta tietyyn vaiheeseen asti se auttaa itselle tuli sitten jossain vaihees vaan sellanen olo että nyt ei oo enää ammees hyvä olla. jos tuntuu siltä että et luonnonmenetelmillä pärjää elä heti turvaa epiduraaliin vaan kokeile ilokaasua, itselle siitä oli apua n.4h ja sitä sitten pitää uskaltaa hengitellä reilusti että tehoaa. itse koin etten halua mitään järeämpiä keinoja käyttöön vaikka tuntui että hengissä synnytyksestä en selviä, halusin tuntea kipua koska kipu kertoo paljon esim. missä vaiheessa synnytys on ja jos jokin on pielessä.
kyllä synnytyksen ilman puudutuksiakin kestä jos haluaa, sehän on maailman luonnollisin juttu ja kivut loppuu sitten seinään kun se pieni rakkauspakkaus on ulkona :) mutta en pidä yhtään pahana vaikka joku puudutteen ottaakin, enkä yhtään ihmettelekkään kyllä siinä itselläkin suuri houkutus oli kun kätilö vähän väliä kyseli että etkö haluaisi kivutonta synnytystä, sen verran kyllä supistukset varsinkin ponnistusvaiheen häämöttäessä tuntuivat. synnyttämässä tuli vaan mieleen että mihin sitä on itsensä oikein laittanut, mutta äkkiä sitä pystyi alkaa miettimään että millonkohan sitä seuraavaa yritettäisiin kun on tuo vauva niin ihana ja ihmeellinen.
me olimme vauvan ja mieheni kanssa perhehuoneessa sairaala-aika. pääsi mieskin heti vauvan hoitoon kiinni :)
Enää vajaa pari viikkoa laskettuun aikaan täällä. Edellisistä synnytyksistä aikaa jo 11 ja 13 vuotta! Molemmat menivät luomuna, ja sellainen olisi toiveissa tälläkin kertaa. En yleensäkään lääkkeistä välittäisi, pelkään että ne harvoille sattuvat sivuvaikutukset tulisivat kuitenkin kohdalleni.. Pari selkäydinpunktiota kokeneena en myöskään mistään hinnasta anna kenenkään selkärankaani tulla ronkkimaan, en edes puudutustarkoituksessa. Varmasti saisin sen karmean jälkipäänsäryn taas.
Kyllähän se synnytys jo vähän hirvittää, sen muistaa edellisiltä kerroilta, että sitä kivun määrää ei voi oikeasti edes kuvitella, vaikka sen on aiemmin kokenutkin - luonto on niin armelias. Tosin sen muistan edellisiltä kerroilta, että sitten kun minusta todella rupeaa tuntumaan, että en kestä enää vaan kuolen tähän (ja oikeastaan se tuntuisi sillä hetkellä jopa hyvältä vaihtoehdolta :), niin sitten on vauvan syntymään aikaa enää vajaa tunti. Joten se "tieto" auttoi toisessa synnytyksessä jo kestämään, varmaan tälläkin kertaa. Ponnistus tuntui ekalla kerralla sietämättömältä, mutta toisella kertaa jo tiesi, että pahempaa ei ole tulossa kuin se tunne, että halkean varmasti seuraavaksi. Uskalsin ponnistaa kovemmin, kun tiesin, että itse halkeamista ei sitten ikinä tule, pahinta on "kohta halkeamisen"-tunne. Toinen ponnistus kestikin vain noin viisi minuuttia sitten! Osastolla oli silloin aikanaan kai paremmin tilaa kuin nyt tulee olemaan, joten mielellään ei viipyisi laitoksella yhtään pitempään. Levättyä siellä ei todellakaan saa, aina joku kuorsaa tai vauvat itkee tai sitten joku tulee tyhjentämään roskiksia... Tosin todennäköisesti edessä on ainakin viisi päivää taas, kun vauva mitä todennäköisimmin taas kellastuu, meillä kun on edellisilläkin tullut hirvittävät bilirubiiniarvot verien epäsopivuuden takia. Siten imetyksenkin joutunee käynnistämään pumppaamalla, ja siinä saa olla sitten tarkkana, että ei käy niinkuin ensimmäisellä kerralla, jolloin hoitajat totesivatkin rintojeni luulevan, että on syntynyt kolmoset.. Kaikesta huolimatta ihan innoissani odotan synnytystä, vauvan syntymä on kyllä kaiken sen kivun arvoista. Synnytys kestää kuitenkin vain niin lyhyen hetken loppujen lopuksi elämän saatossa, mukava on "sankaritarinaa" myöhemmin muistella :)
Pitää nyt taas korjata ettei käsitykset jää vääriksi. Luomusynnytys ei tarkoita synnyttämistä ilman kivunlievitystä! Tavoite on kyllä synnyttää ilman puudutuksia ja lääkkeitä, mutta kipua hoidetaan silti monella tapaa. Ei missään tapauksessa ole tarkoitus että synnyttäjä kärsii ja jää ilman apua!
Itse synnytin viimeksi (ja toivottavasti taas kohta) "luomuna", mutta käytin kivunlievitykseen monenlaisia keinoja: lämpimiä kääreitä ja kaurapusseja, hengitystä, synnytyslaulua, vettä ja ammetta, liikkumista, rentutumista, mielikuvia jne. Tällaisilla keinoilla kipu ei tietenkään kadonnut, mutta sen kanssa tuli toimeen. En missään vaiheessa ollut hädissäni tai kaivannutkaan järeämpiä keinoja.
On kamalaa joutua vasten tahtoaan synnyttämään ilman kivunlievitystä! Ei se ole mitään luomusynnytystä. Luomusynnytyksen idea on hoitaa kipua pehmeämmin keinoin, pärjätä sen kanssa ja antaa keholle mahdollisuus ottaa kaikki luontaiset reservinsä käyttöön ilman lääkkeiden haittaa. Tällä tavalla luomusynnytys on upea kokemus. Mitään tavoiteltavaa ei taas ole siinä että kipu on ylivoimaisen pahaa eikä sitä hoideta mitenkään.