Olen yrittänyt itsemurhaa, mutta ketään ei asia kiinnostanut, oikeasti. Siskoni sanoi että oli alkanut nauramaan kun kuuli asiasta, ja kun tilanne hetkellä soitin poikaystävälleni hän kielsi häiritsemästä ja löi luurimen kiinni. Vanhempani tekivät asiasta vitsin jo sairaalassa. Olen itkenyt ihmisille mutta heitä ei kiinnosta, minua vain syytetään kaikesta. Olen yksinäinen, en voi kertoa tunteistani kenellekään, otin yhteyttä sellaiseen auttavaan nettisivustoon, siellä todettiin että minun täytyy etsiä joku jolle puhua. Sitä minä yritän mutta ns läheisimmät ihmiset karttavat seuraani, sanovat että eivät halua minua lähellensä. Poikaystäväni pitää yhteyttä naiseen josta pitää romanttisia ajatuksia ja valehtelee minulle päästääkseen tuon luokse. Minuun sattuu enemmän kuin kukaan arvaa, enemmän kun uskallan enää näyttää.. Yleensä jos kerron tunteeni, kaikki menee huonommin.. Onko elämän pakko olla tälläistä..
Hukuksissa
Fiilli
3220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kylmiä läheisiä, jos näin toimivat? Yleensä läheiset ovat tukihenkilöinä, jos on suruja ja murheita. Ei kannata kuitenkaan vaipua itsesääliin. Vielä se päivä paistelee sinullekkin. Sinä voit käydä juttelemassa esim terveyskeskuksessa, sosiaalityöntekijän kanssa. Eikö sinulla ole ystäviä? Poikaystävän voit huikata mielestäsi, etsi inhimillisempi kaveri, kyllä sellaisia vielä tulee vastaan.Meidän jokaisen ihmisen elämällä on oma tarkoituksensa. Sinäkin löydät sellaisia ihmisiä, jotka välittävät, aivan varmasti. Älä lannistu, aurinko paistaa ja kevät keikkuen tulevi. Tsemppiä sinulle, älä enää yritä katkaista elämänlankaasi.
Tarinasi on hyvin samankaltainen, kuin munulla oli pari vuotta sittn. Minulle suositeltiin Mtt:n keskusteluryhmää jonne meninkin. Pari ensimmäistä kertaa minulla meni itkeskellessä siellä mut sitten pystyin jo puhumaankin ja se alkoi helpottaa. Se oli ainoa paikka jossa tunsin oloni turvalliseksi ja uskalsin avoimesti puhua. Siellä oli usea ketkä eivät voineet puhua läheisilleen, kuten minäkin ja siellä huomasin ettei edes kannata yrittää vaan puhua siellä missä kuunnellaan ja ollaan oikeasti tukena.
Kokemuksestasi.
Sitä kautta olen saanut todellisia ystäviä jotka ymmärtää ja kuuntelee?