Mikähän voisi olla vikana, kun jostain "ratin takaa" kuuluu kolinan tapaista, varsinkin hiekkatiellä tms. täristävällä alustalla. Huoltoäijä arveli, että sisäkkäiset muovisuojaputket hakkaa keskenään mutta noinkohan nielisi selityksen.
Mitkä ne koiranluut muuten on, niistä monet on kertoilleet
? Onko niillä ihan virallinen tekniikansanastoon kuuluva nimike.
Mitkä ne koiranluut muuten on, niistä monet on kertoilleet
? Onko niillä ihan virallinen tekniikansanastoon kuuluva nimike.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tätä kolinaa jota on myös helinän tapaisena esiintynyt löytyy joistakin Puntoistakin juuri samanlaisilla täristävillä alustoilla. Selvittelin asiaa huoltomiehen kanssa ja hän epäili äänen tulevan sähköisestä ohjaustehostimesta, joka on suoraan kiinni ohjauspyörän akselissa. Seuraavassa huollossa olisin vaihdattanut, mutta kun tuo Punto nyt vaihtuu Stiloon, niin jään odottelemaan kuuluuko sieltä samanlaista ääntä.