Tätä olen miettinyt paljon. Minulla on useita tuttuja, jotka pitävät itseään todella sosiaalisina ja sanovat rakastavansa ihmisiä, mutta heidän kohdallaan sosiaalisuus taitaa tarkoittaa sitä, että he ovat koko ajan äänessä ja heitä ihaillaan. Minusta sosiaalisuuteen kuuluu kyky tulla toimeen ihmisten kanssa ja tietynlainen vastavuoroisuus. Kuitenkin monet näistä ns. sosiaalisista ihmisistä ei koskaan kysele mun kuulumisia, eivät kuuntele juttujani, vaan hölöttävät vain omiaan. Ja kun eteen ilmestyy parempaa seuraa niin jatketaan juttua sitten sen kanssa.Itse ajattelisin, että tällainen ihminen ei ole sosiaalisilta taidoiltaan mitenkään kehittynyt. Päinvastoin.
Mulla usein nousee karvat pystyyn kun joku sanoo olevansa sosiaalinen, koska aika usein tällainen ihminen tarkoittaa juuri sitä, että hän on äänekäs, hänellä on miljoonittain puoli tuttuja mutta ei yhtään hyvää ystävää ja on aina porukan keskipiste muka-hauskoilla jutuillaan. Monet hiljaiset ja ujot ihmiset ovat sosiaalisilta taidoiltaan paljon edistyneempiä.
Mitä siis tarkoittaa kun työpaikkailmoituksessa haetaan sosiaalista henkilöä? Varmaan tietysti riippuu kontekstista, mutta ei mun mielestäni esimerkiksi vanhusten parissa työskentelevä voi olla tuollainen hölöttäjä vaan enemmänkin pitäisi olla sellaista kuuntelijatyyppiä.
Miksi sosiaalisuus yleensä liitetään puheliaisuuteen ja itsensä korostamiseen? Minusta tämä on kaukana sosiaalisuudesta.
Mulla usein nousee karvat pystyyn kun joku sanoo olevansa sosiaalinen, koska aika usein tällainen ihminen tarkoittaa juuri sitä, että hän on äänekäs, hänellä on miljoonittain puoli tuttuja mutta ei yhtään hyvää ystävää ja on aina porukan keskipiste muka-hauskoilla jutuillaan. Monet hiljaiset ja ujot ihmiset ovat sosiaalisilta taidoiltaan paljon edistyneempiä.
Mitä siis tarkoittaa kun työpaikkailmoituksessa haetaan sosiaalista henkilöä? Varmaan tietysti riippuu kontekstista, mutta ei mun mielestäni esimerkiksi vanhusten parissa työskentelevä voi olla tuollainen hölöttäjä vaan enemmänkin pitäisi olla sellaista kuuntelijatyyppiä.
Miksi sosiaalisuus yleensä liitetään puheliaisuuteen ja itsensä korostamiseen? Minusta tämä on kaukana sosiaalisuudesta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen pohtinut aivan samaa, ja tullut samankaltaisiin tuloksiin. Se vaan valitettavasti on niin, että ujommilla ja ajattelevammilla yksilöillä on kohtalona jäädä useimmiten vakan alle, esim työnhaussa tai sosiaalikuvioissa, koska äänekkäämpää on yleensä helpompi lähestyä. Minulla kuvio menee niin, että löydän helposti itseni ujohkona kiltihkönä ihmisenä jonkun "sosiaalisen" peesistä missä saan seuraneitinä toimia. Opettavaista.
On vaatinut aivan kamalasti työtä oppia arvostamaan omia ei niin trendikkään narsistisia luonteenominaisuuksiaan...eikä se ennen aikuisikää onnistunutkaan. Ja totta, hoitotyössä jos missä todella luulisi empatiakyvyn olevan tärkeämpi kriteeri kuin puheentuottamisnopeuden, mutta...minkäs tälle tekee. Sitten tapaamme näitä sosiaalisia kaikenlaisissa asiakaspalvelutilanteissa äyskimässä sivullisille ja purkamassa persoonallisen temperamenttisella tavalla paineitaan. Kuullostinpa katkeralta, ei ollut ihan tarkoitus. Ärsyttää vaan kun tuntuu todella, että sairaalloisen kauneusihanteen lisäksi myös sairaalloinen luonneihanne on se mikä määrää. Eikä kukaan pistä vastaan. Kiltit, nössöt, ujot ja ahkerat barrikaadeille..?